venäläinen nainen

laiskottelee

Ja tuhlaa.
Suomalainen aviomies juoksee työssä,hoitaa lapset ja vie harrastuksiin.
Akka senkuin valittaa että kyllä on kauhea ja hankala mies voi kiesus teitä ruskeja!
Kultalautanen pitäisi olla naaman alla ja silti on niin huono olla että!
Minä haluta, minä haluta!

15

2524

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nähty on

      Venäläinen kulttuuri on tuollainen. Venäläiset miehet ovat tyystiin erilaisia kuin itsestään liikaa luulevat naisensa.
      Venäläiset passaavat lapsensa piloille ja heitä erityisesti ihastuttaa pilalle hemmotellut tyttärensä.

    • yleistys

      Ne venäläiset naiset jota mä tunnen on hyvin uutteria ja tunnollisia työntekijöitä. Se on totta että kulttuurieroja on ja ne alkaa pitkässä suhteessa joskus vituttaa, mutta ainakaan mun kokemuksen pohjalta en voi yhtyä aikaisempaan puhujaan (ellei hän ole naispuolinen).

      • En muuta nähnyt

        Eikös ole? Minustakin on outoa mutta kun en ole vielä reipasta kotiäitiä nähnyt vielä.
        No hyvä jos töissä ovat ahkeria.
        Toisaalta sekin on taito olla ovela ja kyetä vedättämään miestään pelkällä kauneudella ja hymyllä. Jep,jep.
        Kyllä ne silti hauskoja ovat ystävinä!
        Toisaalta oveluus ja viekkaus vaatii tietynlaista älykkyytä.

      • vetos
        En muuta nähnyt kirjoitti:

        Eikös ole? Minustakin on outoa mutta kun en ole vielä reipasta kotiäitiä nähnyt vielä.
        No hyvä jos töissä ovat ahkeria.
        Toisaalta sekin on taito olla ovela ja kyetä vedättämään miestään pelkällä kauneudella ja hymyllä. Jep,jep.
        Kyllä ne silti hauskoja ovat ystävinä!
        Toisaalta oveluus ja viekkaus vaatii tietynlaista älykkyytä.

        oli se että ne venäläiset naiset joita mä oon tavannu on ollut uskollisia ja PERINTEISIÄ naisia. Ne on ollut ne tekijät jotka mua on niissä viehättänyt, ei niinkään kauneus.

        ja perinteisellä naisella mä tarkoitan sitä että ne haluaa olla naisia perinteisessä mielessä. Kotiäitejä, jotka osaa laitta ruokaa, pitää miehestä ja lapsista huolta.(siinähän on aika homma!!)..Sen sijaan että juoksis uran perässä ja haluis (mun mielestä) vääränlaista tasa-arvoo. ja sillä mä tarkoin sitä että kummallakin pitäis olla samat oikeudet ja palkka tottakai, mutta kyllä mä ainakin haluan että mun nainen on Nainen isolla N:llä. ja mäkin saan olla oma itteni eikä mun tarvii olla joku hiton metroseksuaali.

      • jooseppi
        vetos kirjoitti:

        oikeaa venäläistä maahanmuuttajaa. Hyvä, että viitsivät ulkoilla lastensa kanssa. Ei kovin "perinteistä".

      • 6 vuoden
        jooseppi kirjoitti:

        oikeaa venäläistä maahanmuuttajaa. Hyvä, että viitsivät ulkoilla lastensa kanssa. Ei kovin "perinteistä".

        seurustelua ei lasketa tuntemiseksi niin silloin joo en.

      • Julian ystävä
        6 vuoden kirjoitti:

        seurustelua ei lasketa tuntemiseksi niin silloin joo en.

        on venäläinen nainen ollut 10-vuotta (ja tunnen myös hänen venäläisiä ystävättäriään). Voin kertoa, etteivät ole kovin ahkeria äitejä (suomalaisen mittapuun mukaan), mutta huumorintajuisia ja ystävällisiä ihmisiä, kun opit tuntemaan.

      • on..
        Julian ystävä kirjoitti:

        on venäläinen nainen ollut 10-vuotta (ja tunnen myös hänen venäläisiä ystävättäriään). Voin kertoa, etteivät ole kovin ahkeria äitejä (suomalaisen mittapuun mukaan), mutta huumorintajuisia ja ystävällisiä ihmisiä, kun opit tuntemaan.

        varmaan moneen junaan.

      • asuu yksi äiti
        jooseppi kirjoitti:

        oikeaa venäläistä maahanmuuttajaa. Hyvä, että viitsivät ulkoilla lastensa kanssa. Ei kovin "perinteistä".

        enkä ole sitä koskaan nähnyt ulkona lastensa kanssa. Molemmat tenevat leikkivät kahestaan pihalla. Jotain 5 vuotiaita.

    • kovalla kädellä

      Kato ison maan likoissa isot toleranssit. Niitä pitää käskyttää isännän kädellä, vähän niinku T-72 panssarivaunua. Pittää olla määrätietoinen ote.

      Vetele sitä turpaan huolella pari kertaa kuussa, kunnes tietää kaapinpaikan. Sitten voit harventaa käskytystä ehkä noin pariin kertaan vuodessa.

      Anoppia voi olla hyvä hoidella myös. Vedä viinaa sikana ja töräytä silmä mustaksi ja mela anopin lootaan.

      Yöllä Tatjaanaa ei pidä sääliä. Se tykkää siitä mitä härskimpi kyyti tiedossa. Takaa päin jyskytät vaan nin että sänky hajoaa ja kiskot samalla tukasta.Lopuksi jyräytä meisseli suklaaosastoon sisään.

      Rahaa ei pidä antaa kuin välttämättömin. Venäjän tullista saa niitä maahantuontikaavakkeita,joissa on valmiiksi ruskiksi selonteko varallisuudesta. Semmoisen proopuskan vaan lykkää tatjanalle aina eteen kun se tarttee rahaa. Anna sen anoa viikkoa etukäteen ja maksa puolet vähemmän kuin mitä se pyytää. Jos se pyytää sulta satasta, niin viittäkymppiä se ite aatteli ja se sen tarpeisiin riittää. Koko niiden kulttuuri on pystytetty tän periaatteen varaan.

      Muista tää ja hyvin menee. Kyllä niistä ihan kelpo vaimoja saa kun osaa käskyttää kunnolla. Nehän pitää suomalaisia miehiä suorastaan kullan arvoisina kun me hakataan niitä niin vähän ja juopotellaan tosi harvoin. (Siis Pjotriin ja Vladimiriin verrattuina)

      • hjyvä hjyvä

        Kerrankin joku mies on oivaltanut totuuden. Tosin sitten Tatjaana taitaa ottaa avioeron, ja viedä tuhkatkin pesästä.

    • Suomeen

      Mauno Koiviston valtakautena sai suomen kansalaisuuden väärennetyillä passeilla ja tai todistuksilla"suomen sukuisena"
      Ihme ettei siitäkään ole pahemmin keskustelua ollut julkisuudessa?

    • aikoinaan

      Itse 30v aikanaan seurustelin ja asuin venäläisen 24v naisen kanssa. Aika kädetön hän oli kotihommissa ihan suoraan sanoen oli kyse mistä vaan. Ja lahjoja hän arvosti ainoastaan niiden hinnan mukaan. henkisellä puolella kyllä oli ainoat vahvuudet ja tietty sängyssä. Tovin verran miettisin lähtisinkö uuteen suhteeseen venäläisen kanssa

    • venäläinen

      ei kaikki ole semmosia. Itse olen syntynyt ja asunut Venäjällä pitkään ja ei ne naiset todellakaan ole laiskoja. Opiskelee, käy töissä, saa hyvää palkkaa, hoitaa samalla lapsia ja ehtii vielä näyttää tosi hyvältä. Poikkeuksia tietenkin löytyy. Mut ne on harvinaisia. Pikemminkin miehen vikaa kun on sallinut tommosen käytöksen ja osoittanut ehkä alussa et haluaa hoitaa kaiken.

      • sattuu olemaan oikeaa kokem...

        että tollainen ylistäminen on turhaa. Ainakin se paskasakki joka Suomeen tunkee on enemmistöltään niitä, jotka haluavat kaiken, kunhan ei vaan tarvitse itse tehdä mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe