Kärttyisät vanhatpiiat

897ri kujg96rg

Iltalehdessä oli jutunyritys yksinäisistä naisista, ja siitä, miten heihin suhtaudutaan. Minun silmään on pistänyt jo pidemmän aikaa käsite "kärttyisä vanhapiika". Olen ihmetellyt, mikä se sellainen oikein on, onko niitä oikeasti olemassa. Mutta sitten ajattelin asiaa, ja havahduin, että niitä kärttyisiä naisia on paljon, ja monet jäävät sen takia naimattomiksi.

Eräs naisellisuuden piirre on tietynlainen oikuttelevuus. Naisellinen oikuttelu voi olla sopivassa määrin jopa viehättäväkin piirre naisessa, ja vahvistaa naisellisuutta. Mutta raja naisellisen oikuttelun ja "vanhanpiian" kärttyisyyden välissä on hiuksenhieno. Ja kaiken lisäksi sen rajan määrittelee juuri mies. Jotkut miehet kestävät oikuttelua enemmän, jopa hieman toivovat sitä, toiset miehet eivät katsele oikuttelevaa naista hetkeäkään.

Naiset, jotka jäävät ilman elämänkumppania saattavat olla niitä, jotka eivät hallitse hiuksenhienoja nyansseja oikuttelun jalossa taidossa. Toiset naiset saavat miehet polvilleen palvomaan, kun vähän ovat ensin happamia, mutta sitten leppyvät, kun mies heitä lepyttää, ja sitten kaikki on ihanasti. Jotkun naiset yrittävät samaa, mutta oikuttelevat juuri sen yhden kerran liikaa, ja mies katsoo, että ei jumankauta... Ne kärttyisät vanhatpiiat saattavat olla äkkiä katsottuna ihan nättejä ja viehättäviä, mutta se tietty taito vain puuttuu. Puuttuuko heiltä esimerkit elävästä elämästä, vai miksi he eivät hallitse kuvioita?

Miehissä on varmasti samantyyppinen osaamattomuus, mutta varmaan tarvittaisiin nainen kertomaan, mikä se on.


Tajusin, että se ainoa kerta, kun olen seurustellut lyhyesti, loppui juuri siihen, että kyllästyin katselemaan, kun tyttöystävä oli aina pahalla päällä, ja tuli aina pahalle päälle. Sitten vain ihmettelin, että mitä nyt taas...

11

1165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leppoisa vanhapiika

      Olen 3-kymppinen nainen ja tällä hetkellä sinkku, ilmeisesti alkuperäisen kirjoittajan kategorisoinnin mukaan "kärttyisä vanhapiika"?

      En ymmärrä oikuttelua. Itse en harrasta sitä parisuhteessa ollessani. Marttyyrileikit ja känkkäränkkäily kuuluvat mielestäni lapsuuteen ja puberteettiin.

      Itse en edes jaksa kuunnella oikuttelevia naisia. Muutama ystävättäreni tuppaa välillä heittäytymään tällaisiksi "kenkkuileviksi prinsessoiksi" ja annan heidän kyllä kuulla aiheesta, huumorilla - mutta myös varoittaen. En aina oikein ymmärrä, kuinka joidenkin heidän miesystävänsä jaksavat moista.. Jotkut naiset ovat tehneet kenkkuilustaan oikein taiteenlajin. Pelottavaa katsottavaa..

      En oikein ymmärrä alkuperäisen kirjoittajan teoriaa: "Naisellinen oikuttelu voi olla sopivassa määrin jopa viehättäväkin piirre naisessa, ja vahvistaa naisellisuutta."
      Miksi? Koen itseni erittäin naiselliseksi ilmankin, että miehen täytyisi heittäytya polvilleen minua lepyttelemään, jos minua harmittaa. Ja tottakai ihmistä (sukupuolesta viis) saa harmittaa, mutta rehellinen kyrpä otsassa ja syyn suora kertominen säästää monelta turhalta spekulaatiolta, mököttäminen on NIIN passé!
      Eikä ole miesten automaattinen tehtävä ottaa vastaan / sietää oikuttelua ja mykkäkoulua. Ehkä se on sitten vaan miehen vellihousuisuudesta kiinni, alistuuko moiseen.. ;)

      Leppoisa vanhapiika

      • m35_

        "Koen itseni erittäin naiselliseksi ilmankin, että miehen täytyisi heittäytya polvilleen minua lepyttelemään, jos minua harmittaa."

        Kuulostaa sikäli harvinaiselta ajattelutavalta, että uskoisikohan tuollaista olevan olemassakaan. Kerrohan onko jonkinlaista konstia, jolla voisi testata tällaisen luonteenlaadun olemassaoloa jo tutustumisvaiheessa?

        Suoraselkäisenä miehenä osaan kertoa omasta ajattelutavastani - vieläpä melko totuudenmukaisesti, mutta kokemuksen mukaan kumppanien sanomisilla ja tekemisillä on loppuviimeksi usein aika kummallisen isoja eroja.

        Kuuluuko tuohon mutkattomaan käyttäytymiseesi myös se, että osaat löytää onnesi ominkin voimin. Vai näetkö suuren enemmistön tavoin miehen tärkeimpänä tehtävänä naisen viihdyttämisen ja palvomisen?

        Voisin kuvitella että nämä kaksi käyttäytymistapaa saattaa asua samassa mielessä. Mistä tuollaisen sitten löytäisi, se jaksaa hämmästyttää.


      • 897ri kujg96rg

        Jos et ole niinsanottu "kärttyisä vanhapiika", älä esittele itseäsi sellaisena! Kirjoituksestasi huomasi, että sinä et ole ollenkaan sellaista naistyyppiä, joka "naisellisella tavalla oikuttelee".

        Siitä naistyypistä on tehty kuvailuja jo vuosisatoja sitten. Shakespeare teki näytelmän Kuinka äkäpussi kesytetään, Verdi sävelsi oopperaan aarian La Donna é mobile...


      • Leppoisa vanhapiika
        897ri kujg96rg kirjoitti:

        Jos et ole niinsanottu "kärttyisä vanhapiika", älä esittele itseäsi sellaisena! Kirjoituksestasi huomasi, että sinä et ole ollenkaan sellaista naistyyppiä, joka "naisellisella tavalla oikuttelee".

        Siitä naistyypistä on tehty kuvailuja jo vuosisatoja sitten. Shakespeare teki näytelmän Kuinka äkäpussi kesytetään, Verdi sävelsi oopperaan aarian La Donna é mobile...

        Noh, nyt alkuperäinen herra sitten oikuttelee, että ei saa huijata olevansa kärttyisä! :)

        Alkuperäisestä kirjoituksestasi kyllä hieman huokui läpi melkoisen yleistävä ajattelumalli, että naiset ovat pääsääntöisesti joko "naisellisia oikuttelijoita" tai "kärttyisiä vanhoja piikoja", kuten tämä lainaus tekstistäsi:

        "Mutta raja naisellisen oikuttelun ja "vanhanpiian" kärttyisyyden välissä on hiuksenhieno. Ja kaiken lisäksi sen rajan määrittelee juuri mies."

        Unohdit miehisen määrittelyn kaikkivoipaisuudessasi kai huomata sen seikan, että tämä "oikuttelija" on vain yksi monista naistyypeistä (ei kai sentään naisellinen perusluonteenpiirre?!) ja että olemassa on myös niitä ihan mukavia sinkkunaisia, jotka eivät kärttyile, saati oikuttele...

        Ja valitettavasti niitä oikuttelijamiehiäkin on matkan varrelle mahtunut, kuten joku kirjoittaja tässä viestiketjussa asiallisesti huomauttikin.

        Mukavaa jatkoa ja oikuttelematonta onnea!

        Leppoisa vanhapiika


      • Leppoisa vanhapiika
        m35_ kirjoitti:

        "Koen itseni erittäin naiselliseksi ilmankin, että miehen täytyisi heittäytya polvilleen minua lepyttelemään, jos minua harmittaa."

        Kuulostaa sikäli harvinaiselta ajattelutavalta, että uskoisikohan tuollaista olevan olemassakaan. Kerrohan onko jonkinlaista konstia, jolla voisi testata tällaisen luonteenlaadun olemassaoloa jo tutustumisvaiheessa?

        Suoraselkäisenä miehenä osaan kertoa omasta ajattelutavastani - vieläpä melko totuudenmukaisesti, mutta kokemuksen mukaan kumppanien sanomisilla ja tekemisillä on loppuviimeksi usein aika kummallisen isoja eroja.

        Kuuluuko tuohon mutkattomaan käyttäytymiseesi myös se, että osaat löytää onnesi ominkin voimin. Vai näetkö suuren enemmistön tavoin miehen tärkeimpänä tehtävänä naisen viihdyttämisen ja palvomisen?

        Voisin kuvitella että nämä kaksi käyttäytymistapaa saattaa asua samassa mielessä. Mistä tuollaisen sitten löytäisi, se jaksaa hämmästyttää.

        Ihan huijauspohjaltahan tässä viitsin kirjoitella..!

        Eivaan, vakavasti: Luulisin, että oikuttelukyvyttömyyteni johtuu aika pitkälti siitä, että työskentelen suht' miesvaltaisella alalla, jossa ei todellakaan oikutella itseään uralla eteenpäin tai mihinkään muihinkaan tavoitteisiin.

        Vastauksena kysymykseesi, en usko että oikuttelijan voi tunnistaa deittailun alkuvaiheessa (ellei nyt ihan läpeensä prinsessa ole). Olen näitä kenkkuilija-ystäviäni seuranneena huomannut, että he ovat aluksi kovinkin "vieraskoreita" eli kenkkuilu saa vallan vasta kun on pitempään tapailtu..

        Haluaisin kommentoida tätä kommenttiasi:
        "Suoraselkäisenä miehenä osaan kertoa omasta ajattelutavastani - vieläpä melko totuudenmukaisesti, mutta kokemuksen mukaan kumppanien sanomisilla ja tekemisillä on loppuviimeksi usein aika kummallisen isoja eroja."

        Itse olen taas törmännyt miehissä samaan, "kieroselkäisyyteen", eli ei osata sanoa asioita suoraan! Itse olen tottunut puhumaan asiat rehellisesti auki, mutta monet miehet kammoavat härän ottamista sarvista ja sitten heistä saakin kaivella kiertoilmausten lomasta jotain faktaa siitä, mitä he ajattelevat.. Turhauttavaa.

        Ja mitä tulee miehen tehtäviin viihdyttää naista: Jos olisin siihen viime vuodet luottanut, olisin kuollut tylsyyteen. :)

        t. Leppoisa vanhapiika vm. 74


    • Dora

      Toisaalta voihan olla niinkin, että joskus kärttyisyys ei olekaan syy, vaan seuraus vanhapiikuudesta. Kyllä se rupeaa korpeamaan, kun aina vaan joutuu olemaan vanhanapiikana, yritelmät parisuhteen aikaansaamiseksi ovat aina epäonnistuneet jne. Tuskinpa ihan kaikki vanhapiiat mitään kärttyprinsessoja ovat syntyään olleet. Mieti tätäkin puolta!

      • näin..

        Minuakin vtuttaa olla vanhapiika.


    • ja drinkkejä

      köyhdyttää sinkun ajatusmaailmaa ja aivotkin ihan selkeästi supistuvat, tulee sokeaksi omalle logiikalleen ja projisoi sitä muihin (miehiin).Siksi on pakko oikutella."Miten toinen ajattelee ja eri tavalla?" muuttuu yksinelävälle "minä ajattelen näin ja siksi myös muut niin" -iksi.

    • myös...

      Miehet osaa ihan yhtä hyvin oikutella. Rankkaa se on kun aikuinen mies on koko ajan pahalla päällä ja mököttää joka pienestäkin asiasta, mikään ei ole koskaan hyvin ja kaikesta pitää ajatella aina vain negatiivisesti. Miksi miehet sitten tekee näin??? Onko se vain se luonne...perus pessimisti??

      • kyynistymässä

        Minusta on tulossa se kärttyisä vanhapiika.Olen vain kyllästynyt kaikkeen erityisesti pilalle menneisiin suhteisiin.Säännöllinen seksi pitää iloisena mutta korpeaa jo miesten vaihtuvuus ja saa miettiä vielä mainettaankin,höh.Muut pitävät nirsona,mutta yksinolosta en juurikaan enää nauti.


    • Vieno-Kaino Sievinen

      JUUUH!!! Kyll maar naisen naimakelpoisuus täytyy mies- ja rouvaköörien määrittää. Säyseä, mutta kohtuullisessa määrin pirteän feminiinen luonne on naiselle elinehto, mikäli hän ihmisten kirjoihin eli miehelän auvoon mielii.. Toki säädyllisen naisen mielentila ja arvo ovat edelleen (avio)miehestä kiinni...

      Näin on varmaan kirjoitettu niin raamatussa kuin koraanissakin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6057
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3566
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2721
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2199
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1272
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1236
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1127
    Aihe