Moi,
Olen erittäin isokokoinen mies. Painoa pudotellessani olisi myös tarve harrastaa liikuntaa ja uinti on aina ollut painavalle miehelle hyvä laji ja olen siitä aina myös nauttinut.
Olen kuitenkin jonkun aikaa jo yrittänyt metsästää tällaiselle isokokoiselle miehelle kokovartalouimapukua. Tai jos tarkkoja ollaan niin ei siis mitään märkäpukua vaan niin kuin naisten uimapuku, mutta mielellään vielä niin, että siitä löytyy samanlaiset hihat, kuin t-paidassa. En moista (tai edes hihattomia) ole kuitenkaan mistään löytänyt.
Onko kellään ideaa mistä suomesta voisi moista hankkia tai valmistaako joku suomessa tuon kaltaisia uimapukuja tai uimapukuja yleensä?
Olisin kovasti kiitollinen vastauksista.
Miesten kokovartaloUIMAPUKU
6
1528
Vastaukset
- ...
Valitettavasti vastausta kysymykseesi en osaa sanoa.
Mutta ihan uteliaisuudesta haluaisin kysyä, että minkä takia tuollaista uimapukua olet hakemassa? Mikset laita ihan normi uimahousuja, kuten muut miehet? Kyllähän hallilla näkee ihan kaikenkokoisia miehiä uikkareissa.- Mr.Huge
Se vaihe, jolloin oli kanttia mennä ihan tavallisissa uimapuvuissa julkisille paikoille ohitettiin jo reilu 25 vuotta sitten ala-asteella. Lapsuuden kokemuksilla on pitkät jäljet ainakin mitä tulee itsensä hyväksymiseen ja oman itsetunnon kehittymiseen.
- Nimetön
Mr.Huge kirjoitti:
Se vaihe, jolloin oli kanttia mennä ihan tavallisissa uimapuvuissa julkisille paikoille ohitettiin jo reilu 25 vuotta sitten ala-asteella. Lapsuuden kokemuksilla on pitkät jäljet ainakin mitä tulee itsensä hyväksymiseen ja oman itsetunnon kehittymiseen.
Nyt en kyllä ymmärrä...ellet ole joku uimapukufetissi.
- tässä..
Koetappa etsiä painonnostajan elastiset trikoot. Niitä on saatavana aika monta kokoa ja ennenkaikkea niissä on sitä "maagista" puristusvoimaa. Ainakin pari - kolme numeroa niitä pitäessä vyötärö pienenee. Älä vaan sitten osta liian tiukkoja. Itse pidän sellaisia silloin tällöin alusasuina, kun jäi laihdutuksen jälkeen irtonahkaa roikkumaan
- Mr.Huge
Kiitoksia vastauksesta. Eipä ole nuo painonnostajien trikoot tulleet mieleenkään. Materiaali todellakin lienee melko samanlaista kuin uimapuvuissa. Kiitoksia pitää metsästää jostain.
- nanna^^
hei!
kokovartalouimapukuja löytyy mm. essenuodolta, adidakselta ja tyrr:ltä. ne ovat aivan loistavia käytössä ja samoilla puvuilla uidaan mm. maailmanmestaruuskidoissa. itse kilpauimarina olen sellaisella puvulla useasti uinut ja todennut sen aivan mahtavaksi!
pukuja löytyy hihallisina ja lahkeellisina kuin myös ilman.
tutustu merkkien nettisivuihin tai pistäydy joissakin hiemankin suurimmissa uintikilpailuissa, niin sieltä löydät varmmastii haluamasi.
antoisia uintihetkiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245