Tämä on erikoista...

Ehkäpä siihen rakkauden syntymiseen yleensä vaaditaan vähän enemmän kuin viikon lomamatka Turkissa.

Seurustelen ulkomaalaisen miehen kanssa ja olemme kaukosuhteessa. Odottaisin häntä aivan varmasti sen vuoden, koska hän on niin ihana ja en voisi kuvitella itselleni sopivampaa miestä. Tällä hetkellä tilanne on se, että näemme 4-5 kuukauden välein. Mutta kaikki on odottamisen arvoista, koska se aika,jonka saamme olla yhdessä on yhtä juhlaa. Saan rakastella vaikka koko yön mieheni kanssa, tutustua mieheni ystäviin paremmin ja aaah, kaikki on niin ihanaa!!!!!!!!! En voisi kuvitella elämääni ilman häntä, sillä vasta nyt tajuan että olen häntä varten...

lähelleni ja miksi kiduttaisin itseäni?

Seurustelin noin vuoden eurooppalaisen miehen kanssa, kun opiskelimme samassa paikassa. Sitten molemmat muutimme takaisin kotimaihimme, mutta jatkoimme suhdetta vielä vuoden kaukosuhteena. Kävin pari kertaa hänen luonaan tuon vuoden aikana ja hän kävi luonani kerran. Yhteyttä pidimme melko paljon.

Päädyimme kuitenkin eroon minun aloitteestani kesällä. Tuntui, että halusimme niin eri asioita ja suhteen jatkaminen kaukosuhteena alkoi ahdistamaan, minä halusin enemmän. Molemmat kuitenkin pidimme toisistamme edelleen.

Eron jälkeen olemme pitäneet edelleen hyvin tiiviisti yhteyttä ja yhteydenpidossa välittyy aina aito toisesta välittäminen. Yritin syksyllä tapailla toista miestä kotipaikkakunnallani, mutta en pystynyt. Olessani hänen kanssaan minulla oli vain kovempi ikävä entistä poikaystävääni. Nyt olen itekseni ja ikävöin entistä poikaystävääni edelleen, mutta en olisi valmis palaamaan kuitenkaan samanlaiseen kaukosuhteeseen. Olemme jatkaneet kuitenkin tiivistä yhteydenpitoa ja jopa puhuneet tapaamisesta ensi vuoden puolella.

En tiedä, miten tässä tulee käymään. Palaammeko joskus yhteen, pysymmekö näin läheisinä ystävinä vai tuleeko ajan myötä yhteydenpitomme loppumaan kokonaan. Kaikki on kaiketi mahdollista.

Tällä halusin vain sanoa, että vaikka kuinka ajattelee, että kaukosuhde ei toimi, niin ei sitä voi vain vaihtaa lähisuhteeseen...sillä on merkitystä, millaisia tunteita ihmisten välillä on ja kuinka paljon molemmat ovat valmiit tekemään töitä suhteen onnistumisen eteen. Nimittäin välillä minusta tuntuu, että entinen poikaystäväni pyrkii enemmän ottamaan minut huomioon nyt, kun olemme eronneet, kuin silloin, kun olimme vielä yhdessä. Vähän aikaa sitten olleet synttärinikin hän muisti paremmin tänä vuonna kuin viime vuonna, kun olimme vielä yhdessä. Uskon edelleen, että kaukosuhde voi onnistua, se vaatii paljon, mutta se voi onnistua. Eikä tunteita voi vain järkipäätöksellä tukahduttaa...en ainakaan minä ole siinä vielä onnistunut.

jaksaisin odottaa vuoden tai vaikka enemmänkin. Olen kerran joutunut olemaan vuoden erossa tyttöystävästäni, nykyään nähdään onneksi puolen vuoden välein. Vaikka aina ei todellakaan ole helppoa ikävöinnin kanssa, niin se aika minkä vietämme yhdessä on kyllä kaiken kärsimisen arvoista.

Muistakaa, että vaikka moni suomalainen mies sanoo rakastavansa, hän ei silti ole valmis odottamaan.

Olen huomannut, että on (karkeasti jaotellen) kahdenlaisia ihmisisä
a) joille ihminen merkitsee
b) joille suhde merkitsee

Edustan itse tyyppiä a, eli välimatkalla ja tapaamisten välisellä ajalla ei ole merkitystä, kunhan se on HÄN.

Tyypin b ihminen dumppaa surutta liian kaukana olevan, koska haluaa olla SUHTEESSA.

Tapasin ihmisen, jonka haluan olevan elämässäni (lähellä tai kaukana). Alussa näytti tosiaan siltä, että tapaisimme pari kertaa vuodessa, jos hyvin sattuu, mutta nyt näyttää siltä että olemme hakeutumassa konkreettisesti yhteen, tai ainakin tilanteeseen, jossa voimme tavata mahdollisimman usein.

Rakkautta on monenlaista...Ja uskon niihin kaikkiin vaikka kohdalle ei ole osunnut vielä mitään niin erikoista. :) Nuori kun vielä olenkin.
En tiedä voiko tätä odottamiseksi sanoa, mutta odotin melkein vuoden erästä ihmistä, jonka miettiminen vei paljon aikaa koska olimme täysin eri plaanetoilta.. Mutta en kertaakaan "pettänyt" (ei katsos kuitenkaan seurusteltu, mutta juttua oli") enkä käynyt muiden kanssa ulkona koska rakastin sitä ihmistä. Vuoden odotus sitten palkittiin ja se tuntu kyllä joka solussa... Todella ihana fiilis oli!! Eli itse jaksan odottaa vuoden jos oikeasti rakastan toista.. Mutta jokainen uskookoon sellaiseen rakkauteen, mihin haluaa :) Onneks sitä sentään vielä on!

Itselläni sellainen tilanne, että ollut 1,5 vuotta yhdessä miehen kanssa jo, myös kihloissa olemme, hän on nytten 8 kk vankilatuomiota istumassa, josta yli puolet jo takana, emme ole nähneet tänä aikana ollenkaan, puhelimessa paristi juteltu ja kirjeitä kirjoiteltu.
Mielessäni ei ole käynyt ollenkaan pettäminen, itselläni päivät menee opiskellessa, ja illalla vaan rentoudun kotona ja joskus tapaan ystäviä.
Läheisyyttä enimmäksee on ikävä - ei niinkään seksiä. Mikä on ollut aikamoinen yllätys myös itselleni. Mutta tiedän, että mieheni myös "odottaa" minua, tai paluuta kotiin, niin itsekkin jaksan odottaa häntä rehellisesti, ilman että tarvitsisi hakea lohdutusta jonkun toisen sylistä.
Uskon, että kaukosuhteet voivat ainakin näissä (vankila)tapauksissa toimia, jos odottajan roolissa oleva jaksaa odottaa ja todella haluaa ja ennenkaikkea rakastaa toista!