Olen ollut 25 vuotta naimisissa, pitkään aikaan mahtuu monenmoista vaihetta, joihin edellinen sukupolvi ei ole puuttunut millään lailla, koska ei ole päästetty puuttumaan. Olemme eläneet - minä, mies, kaksi lasta - eri paikkakunnalla kuin kummankaan vanhemmat, tosin mieheni vanhemmat asuvat huomattavasti lähempänä. Molempien kanssa on oltu koko ajan kanssakäymisissä, etämummuun tietysti tapaamisen tasolla harvemmin, koska isäni kuoli jo aikoja sitten.
Avain on rajojen vetäminen. Miten voisi kuvitellakaan elävänsä täydessä harmoniassa ihmisten kanssa, jotka päästää puuttumaan arkipäiväänsä joka tasolla? Välit voivat olla ihan ystävälliset ja mukavat siitä huolimatta, että ei yritetä teeskennellä muka olevansa "yhtä suurta perhettä". En ole ikinä kuvitellut olevani anopin kanssa mitenkään läheinen, vaikka emme ole huonoissa väleissä. On tilanteita, joissa hän ärsyttää minua suunnattomasti kuin varmaan minäkin häntä, mutta molemmat hillitsevät itsensä, ja siinä se.
Ei kaikkea pysty sovussa jakamaan, ei sitä kannata edes yrittää.
Avain on rajojen vetäminen. Miten voisi kuvitellakaan elävänsä täydessä harmoniassa ihmisten kanssa, jotka päästää puuttumaan arkipäiväänsä joka tasolla? Välit voivat olla ihan ystävälliset ja mukavat siitä huolimatta, että ei yritetä teeskennellä muka olevansa "yhtä suurta perhettä". En ole ikinä kuvitellut olevani anopin kanssa mitenkään läheinen, vaikka emme ole huonoissa väleissä. On tilanteita, joissa hän ärsyttää minua suunnattomasti kuin varmaan minäkin häntä, mutta molemmat hillitsevät itsensä, ja siinä se.
Ei kaikkea pysty sovussa jakamaan, ei sitä kannata edes yrittää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
johtuupi kaikkinaiset ongelmat, kun LEIKITÄÄN "yhtä suurta perhettä"! Nykyaikana ei ole minkäänlaista tarvetta sellaiseen leikkiin. Se on vaan jokin muinaisjäänne vanhoilta vaikeilta ja ankeilta ajoilta, jolloin monen sukupolven oli pakko elää ja asua yhdessä.
Liian tiivistä kanssakäymisistä sukulaisten kanssa ei tule muuta kuin mielipahaa ja harmia.
Kuulin vähän aikaa sitten tuollaisesta järjestelystä. Saa nähdä, miten käy? Kovin siellä kuulema välillä yhteen otetaan... Sitä pahoin pelkää, että vanhuksesta tulee lapsenvahtiorja...
Minä en halua olla miniäni kanssa missään tekemisissä.
Se siitä suurperheestä ja mummoilusta.
En viitsi edes yrittää.
kamalista anopeista. Ja kansanrunothan on tosi vanhoja.
Kyllä anopit on mailman sivun kohdelleet hyvin karsaasti miniöitään ja mielellään alistaneet nuoret naiset ja ilkeilleet heille.
Kummallistahan se on että niin aniharva vanha ja viisas (sarkasmia) tuntuu käyttävän sitä viisauttaan ihmissuhteissa. Mikähän siinä on? Ikuinen arvoitus.
Jos on ilkeitä anoppeja, on ylpeitä miniöitäkin!
Kansanrunoissa kehoitetaan nuorta morsianta kunnioittamaan anoppiaan.
Anna oppi, anoppi. Lähtökohta oli alisteinen.
Ei taida olla tästä maailmasta, että Idols-sukupolvi polvistelisi vanhan naisen edessä.
Vanha nainen on nykyhierarkiassa alinta kastia.
Halveksittu ja arvoton. Ruma. Tarpeeton.
Ja hän tietää sen.
"etämummiin harvemmin, koska isäni kuoli..."
Siis jos etämummi on nyt yksin, niin miksei häneen sitten olle Enemmän yhteydessä ?
Oli mun lipsahdukseni se koska-sana. En tietenkään tuota tarkoittanut, vaan "etämummiin harvemmin JA isäkin kuoli...