Kertokaapas mulle mitä mieltä olette asiasta..
Olen saanut käyttää vanhempieni autoa ilmaiseksi kaikista maksuista (paitsi tietenkin bensasta) n. 2 vuoden ajan.
Jo silloin 2 vuotta sitten siitä oli riitaa kumpi sen saa: minä vai siskoni. Äitini olisi halunnut antaa auton siskolleni koska hänellä on lapsi ja se pitää viedä turvallisesti (200m päähän) tarhaan, ja sen jälkeen hän menisi kouluun 13km päähän, johon menee busseja n.15min välein.
Minä pistin vastaan, koska koulumatkani on 50km ja busseja ei mene useasti ja yksi koulupäivä tulisi maksamaan 20/kerta. Koulumatkani pitenisivät bussien ansiosta 2h, ihan kuin ne muuten eivät olisi pitkiä matkoja!
Sitä paitsi siskollani on aviomies, jolla on hyvä auto, ja joka käy töissä.
Minä voitin pitkän taistelujen jälkeen auton itselleni, joskin "jouduin" lainaamaan sitä siskolleni tuon tuosta, ja koskaan hän ei bensoja maksanut. Jos sanoin siitä äidilleni, hän suuttui ja sanoi, että autoa ei anneta kummallekkaan, jos siitä vielä riidellään.
Vitutti sanoin kuvaamattomasti!
No nyt 2 vuotta myöhemmin olemme samassa tilanteessa. Minä edelleen koulussani, sisko töissä. Nyt äitini ilmoitti, että sisko saa auton käyttöönsä koska se on ollut minulla niin kauan.
Minulla on 2 viikkoo aikaa olla suomessa(lähden ulkomaille vaihto-opiskeleen) Ja siskoni joutuisi menemään 2 eri bussilla töihin-->niin joutuisin minäkin jos joutuisin menemään bussilla kouluun. Ja minun terrorisoinniksi tämän tekee sen, että minulla on 2 viikkoo aikaa olla suomessa. Miksi ei voinut odottaa siihen asti???!!!
Siskoni bussi matkat tulisivat maksamaan 5e/ molemmat suunnat, eli 2,5e suunta.
Miksi vanhempani eivät ymmärrä, että olen opiskelija ja ei minulla ole varaa maksaa 20/ koulupäivä. Nyt kun menen autolla, minulla on 2 ihmistä kyydissä joten se tulee 70%halvemmaksi. kaikille kyydissä olijoille.
Äiti sanoi, että asiasta ei keskustella, kyllä hän on aina nuoruudessaan joutunut menemään bussilla. Huomatkaa, että äitini inhoaa ajaa autoilla, eli hän ei ymmärrä miten välttämättömäksi se auto voi tulla 2 vuoden aikana.
Tässä siis vituttaa se, että minusta mulla ja mun siskolla on täysin erilähtökohdat saada auto! Autoa on jouduttu välillä korjailemaan, ja siihen on mennyt myöskin mun omaa rahaa! ilman sitä auto ei olisi enää edes hengissä...Siskollani ei ikinä olisi ollut varaa korjata sitä eli jos hän olisi saanut sen alkuperäisessä riidassa, se olisi jo kaatopaikalla.
Mitä te ajattelette? Olenko täysin itsekäs niinkuin äitini sanoo minun olevan(ja paljon muutaki..), kun nostin ison metelin tästä asiasta?
Mikä tässä mättää? Ilmeisesti huomaa kumpi on äipän suosikkilapsi..
Mutta onnekseni se ei edes haittaa kunhan saisin vain pitää sen auton..
Kiitos vastauksista!!
Ja niille jotka jaksaa vielä lukea:
He myös sanoivat, että jos auto ei helmikuussa mene katsastuksesta läpi, se annetaan romuttamoon tai myydään.
Jos se menee läpi, siskoni saa sen käyttöönsä, ja että minulla ei ole siihen enää mahdollisuuksia, kun tulen ulkomailta takasin. Ehdotin, että voin ostaa sen koska kaverini korjaa halvalla autoja, ja todennäköisesti tuleva katsastuksessa hylkäämisen syy tulee oleen sellainen, jonka voi hitsaamalla korjata. Joten älkää antako pois, tai myykö, mä ostan sen. Siihen ei äiti sanonut mitään muutakuin alkoi taas puhumaan, että siskoni saa sen jos se vain toimii.
Isäni ei ole sanonut koko asiaan sanaakaan.
Luultavasti ostan jonkun auton opintolainalla ja silloin he voi kaikki olla varmoja, että lainaamaan en sitä tule kenellekkään! varsinkaan siskolleni!
Mielipiteitä ISOON riitaan, kiitos...
12
1954
Vastaukset
- Beelsepupi
"Olen saanut käyttää vanhempieni autoa..."
Niin, että vanhempasi siis todellakin saavat määrätä omasta omaisuudestaan kuten haluavat ja antaa sen halutessaan kenelle tahansa. Tyly en halua olla, mutta tosiasiassa sinulla ei oikeasti ole mitään oikeutta vaatia autoa itsellesi. Sama koskee luonnollisesti siskoasikin. Vanhempasi ovat auttaneet sinua taloudellisesti jo 2 vuotta, joten olisit mielummin heille kiitollinen.
Itse olen omille vanhemmilleni todella kiitollinen hyvin monesta asiasta eikä minulla tulisi mieleenkään vaatia heiltä yhtään mitään. Päinvastoin. Yritän "maksaa velkaani" takaisin auttamalla edes niissä pienissä asioissa, joita pystyn heidän puolestaan tekemään. Itse se elämä on rakennettava ja asiansa hoidettava ja jos siinä apua saa edes vähän, niin siitä pitää olla kiitollinen.- autoton kohta..
Kiitos pointistasi!
Olenkin heille hyvin kiitollinen, että olen saanut heiltä auton käyttööni. Mutta en vain ymmärrä heidän kantaa asiassa, kun mulla on tosiaan se 2 viikkoa jäljellä, niin miksi ei odottaa sen aikaa. Tämä päätös ei tullut minkään mun ja äidin riidan päätteeksi, vaan siskoni puhelin soiton jälkeen.
Ja koska muutenkin äitini on ollut aina siskoni puolella monissa asioissa, pistää oikein vihaksi, että tarvitsee tehdä mun elämä nyt mahdollisimman monimutkaiseksi.
Musta tää ei nyt vaan ollut reilua. Elämä ei aina ole reilua, mutta vanhempien yleensä pitäisi olla. - Beelsepupi
autoton kohta.. kirjoitti:
Kiitos pointistasi!
Olenkin heille hyvin kiitollinen, että olen saanut heiltä auton käyttööni. Mutta en vain ymmärrä heidän kantaa asiassa, kun mulla on tosiaan se 2 viikkoa jäljellä, niin miksi ei odottaa sen aikaa. Tämä päätös ei tullut minkään mun ja äidin riidan päätteeksi, vaan siskoni puhelin soiton jälkeen.
Ja koska muutenkin äitini on ollut aina siskoni puolella monissa asioissa, pistää oikein vihaksi, että tarvitsee tehdä mun elämä nyt mahdollisimman monimutkaiseksi.
Musta tää ei nyt vaan ollut reilua. Elämä ei aina ole reilua, mutta vanhempien yleensä pitäisi olla.Ymmärrän kyllä, että 2 viikkoa olis tosi lyhyt aika ja ehkä voisit varovasti siitä kysyä josko se kävis. Voihan olla kuitenkin, että et tiedä asiasta aivan kaikkea. Siskollasi saattaa olla esim. joku vaikea tilanne, josta siskosi ei välttämättä halua puhua, mutta jonka takia äitisi päätti antaa auton hänelle. Kysy äidiltäsi, että onko siskosi tilanne nyt niin vakava, että hän tarvitsee autoa juuri nyt eikä siis voi odottaa sitä 2 viikkoa... Älä kuitenkaan painosta äitiäsi tai vaadi häneltä mitään. Muista, että joskus pitää vain "niellä" kiukku ja antaa olla. Mikäli äitisi ei halua keskustella asiasta tai ei muuta mieltään on se sinun vain pakko hyväksyä. Koita varmuuden vuoksi etsiä muita kyytejä. Kulkeeko kukaan muu sinun suunnaltasi autolla? Voisit itse päästä "kimppakyytiläiseksi" niiksi pariksi viikoksi... Onnea ja menestystä ja ennen kaikkea pitkää pinnaa :)
- pikkupennulle
autoton kohta.. kirjoitti:
Kiitos pointistasi!
Olenkin heille hyvin kiitollinen, että olen saanut heiltä auton käyttööni. Mutta en vain ymmärrä heidän kantaa asiassa, kun mulla on tosiaan se 2 viikkoa jäljellä, niin miksi ei odottaa sen aikaa. Tämä päätös ei tullut minkään mun ja äidin riidan päätteeksi, vaan siskoni puhelin soiton jälkeen.
Ja koska muutenkin äitini on ollut aina siskoni puolella monissa asioissa, pistää oikein vihaksi, että tarvitsee tehdä mun elämä nyt mahdollisimman monimutkaiseksi.
Musta tää ei nyt vaan ollut reilua. Elämä ei aina ole reilua, mutta vanhempien yleensä pitäisi olla.Siis täh? Sinusta ei ole REILUA?
Sähän sitä autoa olet käyttänyt maksamatta siitä penniäkään nuo kaksi vuotta. Onko se sinusta reilua?
Mielestäni paras olisi, että vanhemmat myisivät auton heti pois. Vaikutat todellakin pikkusieluiselta ahneelta bitchiltä, joka vetoaa siihen, että 'kaksviikkooonniinlyhytaika'. No jos se on, niin osaat varmaan sitten elää sen kaksi viikkoa ilman sitä perkeleen pyhää autoa.
Kyllä pitää olla idiootti, jos jostain romuautosta vääntää itkua. Todennäköisesti äitis maksaa sun kaikki menot, kulut ja asumiset ja vielä oot saanut autonkin käyttöös ja vielä sekään ei riitä. Säälittävä ahne!
Kuten joku fiksu jo mainitsi - AUTO ON VANHEMPIEN OMAISUUTTA. He saavat itse päättää, kenelle auton antavat, jos antavat. Jos haluavat sen romuttaa, niin sekin sopii hyvin. Sinulla EI OLE siihen mitään sanomista. Koeta takoa se tyhmään pikkupäähäsi. Et omista vanhempiesi omaisuutta ja ihminen saa tehdä omalla rahallaan ja omaisuudellaan kuule ihan mitä lystää.
ps. auton voi ostaa ihan ittekin - ei maksa paljoo nykyaikana - autoton kohta..
pikkupennulle kirjoitti:
Siis täh? Sinusta ei ole REILUA?
Sähän sitä autoa olet käyttänyt maksamatta siitä penniäkään nuo kaksi vuotta. Onko se sinusta reilua?
Mielestäni paras olisi, että vanhemmat myisivät auton heti pois. Vaikutat todellakin pikkusieluiselta ahneelta bitchiltä, joka vetoaa siihen, että 'kaksviikkooonniinlyhytaika'. No jos se on, niin osaat varmaan sitten elää sen kaksi viikkoa ilman sitä perkeleen pyhää autoa.
Kyllä pitää olla idiootti, jos jostain romuautosta vääntää itkua. Todennäköisesti äitis maksaa sun kaikki menot, kulut ja asumiset ja vielä oot saanut autonkin käyttöös ja vielä sekään ei riitä. Säälittävä ahne!
Kuten joku fiksu jo mainitsi - AUTO ON VANHEMPIEN OMAISUUTTA. He saavat itse päättää, kenelle auton antavat, jos antavat. Jos haluavat sen romuttaa, niin sekin sopii hyvin. Sinulla EI OLE siihen mitään sanomista. Koeta takoa se tyhmään pikkupäähäsi. Et omista vanhempiesi omaisuutta ja ihminen saa tehdä omalla rahallaan ja omaisuudellaan kuule ihan mitä lystää.
ps. auton voi ostaa ihan ittekin - ei maksa paljoo nykyaikanaMun vanhemmat eivät ole auttanut millään muulla tavalla mua. Siskoani ovat auttaneet rahallisesti todella paljon, ja ihan omasta tahdostansa. Mulle sanoivat, että auto varmaankin riittää. Sanoin että tottakai, ja on enemmänkin.
Olen pistänyt auton korjaamiseen paljon omaa rahaa. Siskoni ei olisi laittanut penniäkään auton korjaamiseen. Heillä on sitä paitsi oluut viimeisen vuoden aikana 2 autoa, mutta toinen annettiin muutama päivä sitten pois, jonka vuoksi joudun nyt luopumaan autostani. Asiaan ei ole mitään muita sen kummempia selityksiä. Siskoni sai vuosia sitten ylioppilaslahjaksi auton, mutta myi sen pois vuoden päästä tarpeettomana.
En painostanut äitiäni asiasta, sanoin vain, että se ei ole reilua, koska 2 kerran menopaluumatka bussilla maksaa siskoni yhden työpäivän palkan. Siskoni ei suostu bussilla kulkemaa, kuten äskön siitä puhelimessa mulle sanoi, ja kertoi vittumaisuuksissaan vielä, että se puhelu kesti 2 minuuttia, niin asia oli sovittu.
Olenkin kateellinen siskolleni tai pikemminkin vihainen ja en itseasiassa ole vuosiin hänestä edes pitänyt paskan vertaa. Hän on ollut aina äitini suosikkilapsi, joten miksi en olisi. Onhan se nyt perkele normaalia tulla mustasukkaiseksi omalle siskolle, jos hän on aina saanut kaiken mitä haluaa ja minä en. Varmaankin ihan psykologialla selitettävissä!
Äitini hallitsee perhettämmä, ja isäni on tossun alla, joten hän ei voi sanoa mitään asiaan, ei halua äipän vihoja päällensä.
Top that.
- MinäMies
Siis oot saanu käyttää 2 v autoa ja nyt kitiset ku autoetu on loppu. Vanhempas ois ollu järkevii ku eivät ois alun alkaenkaa antanu autoo kummallekkaa teistä. Kurjaa et ovat olleet noin auttamisen halusii ku lopussa taas kiitos seisoo. Osta oma auto ja lopeta kitinäs. On kyllä kumma jos ei 2 vuoden aikana saa asioitaa siihe jamaa et pystys ostaa auton jos sitä tarvii... Taidat olla siskolles kovasti kateellinen. Hanki elämä
- sulla..
..olis varaa ostaa se auto???
MIKSET SITTEN OSTA?
Helvetti tommosia pilalle hemmoteltuja kersoja.- autoton kohta..
Opintolainalla saa ostettua ihmeellisiä asioita...=)
En voi ostaa vanhempieni autoa, kun se on nyt mun siskon. Jos se ei mene katsastuksesta läpi keväällä, se menee kaatopaikalle. Mulle ei anneta edes mahdollisuutta ostaa sitä.
Ostan auton ens kesänä, kunhan tuun vaihdosta pois, ja siskoni voi tempauksensa jälkeen olla varma, ettei hän tule lähellekkään sitä autoa. - äiti 50v.
autoton kohta.. kirjoitti:
Opintolainalla saa ostettua ihmeellisiä asioita...=)
En voi ostaa vanhempieni autoa, kun se on nyt mun siskon. Jos se ei mene katsastuksesta läpi keväällä, se menee kaatopaikalle. Mulle ei anneta edes mahdollisuutta ostaa sitä.
Ostan auton ens kesänä, kunhan tuun vaihdosta pois, ja siskoni voi tempauksensa jälkeen olla varma, ettei hän tule lähellekkään sitä autoa.Minun mielestä äiti tekee nyt Sinulle vääryttä, oletko pyydänyt nätisti ja perustele oma kanta, keskustele vielä äitin kans. Jäähän auto kahden viikon jälkeen kumminkin sit siskolles. Lapset pitää olla sama arvoisiä! JA SISKOKIN VOIS TEHDÄ KOMPROMISSIN!
Toivon Sulle kumminkin antoisa vuotta ulkomailla ja kun palaat yritä saada laina ja osta oma auto!
Tsemppiä! - autoton kohta..
äiti 50v. kirjoitti:
Minun mielestä äiti tekee nyt Sinulle vääryttä, oletko pyydänyt nätisti ja perustele oma kanta, keskustele vielä äitin kans. Jäähän auto kahden viikon jälkeen kumminkin sit siskolles. Lapset pitää olla sama arvoisiä! JA SISKOKIN VOIS TEHDÄ KOMPROMISSIN!
Toivon Sulle kumminkin antoisa vuotta ulkomailla ja kun palaat yritä saada laina ja osta oma auto!
Tsemppiä!Kiitos olen samaa mieltä kanssasi mutta asialle ei voi enää tehdä mitään. Harmittaa kun matkakassasta on tulee menemään ainakin 150e ylimääräinen lohko tuohon koulumatkailuun.
- Vaihtoehto
Jospa oisit muuttanu koulun lähelle asumaan? Fillarilla on edullista ajella koulumatkat!
Eikös vaan kuulosta järkevältä?- ja hyvää reissua
Täytyy sanoa, että puolestasi minulla harmittaa. Olen itse äiti ja minulla on pari aikuista lasta.
Jos on olemassa joku syy, miksi auto just nyt halutaan antaa siskolle, se syy pitäisi selkeästi tuoda julki.
Olet kyllä jo pari vuotta autoa pitänyt, ja kuten sanoit sitä varoillasi korjannutkin.
Sitä en ymmärrä, ettei sinulle anneta mahdollisuutta ostaa autoa, mikäli se ei mene katsastuksesta läpi vaan romuttamolle ennemmin vietäis.
No niin tai näin. Paha sanoa lopullista, kun ei kuule toista osapuolta. Voi olla, että tällä autoriidalla sitä rajusti vaatimalla olet voinut kärjistää asiaa, niin että neuvottelutie on poikki.
Sanoit myös että lähdet kohta vaihtariksi ja luulis että sitäkin pitäis vähän ajatella. Paha on pahalla mielellä lähteä ja paha on jäävilläkin.
Ei elämä ole parista viikosta kiinni, ajattele niin. 150 ekua sinun vähistä rahoistasi on paljon, mutta uskon kuitenkin, etteivät vanhempasi sinua tuuliajolle jätä, jos kova pula maailmalla tulee.
Niin tai näin, joskus asiat loksahtavat kohdalleen.
Hyvää vaihtarivuotta sinulle joka tapauksessa. Pidä itsestäsi huolta, äläkä anna tämän asian sinun matkaasi pilata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245