Työyhteisön kyräily!

ei hyvä ei!

Oi kun ihmiset puhaltaisivat vähänkään yhteen hiileen ja kunnioittaisivat toisiaan nykyisinkin! Nykyisin eletään liikaa työlle ilman omaa elämää ja se näkyy, kun muutamilla ei ole muuta kuin työ ja kaljakuppila muiden firman elämättömien luusereiden kanssa. Työpaikoilla kilpaillaan ja vittuillaan aina työkaverille kun aihetta ilmenee. Teennäsyys, tekopirteys ja kyräily kukoistaa ja selkään puukotellaan surutta. Muutamilla on ihan elämäntehtävä se, että katselee suurennuslasilla parempiensa "uhkaajiensa" ihmisten työntekoa ja vittuilee aina jos makdollista, vaikka oma työ unohtuu siinä tuoksinnassa! Heikkoa itsetuntoako ja kateutta? Mun mielestä niitä molempia, koska huomaa työpaikalla näin parempana työntekijänä ja ihmisenä sen, että aina astuu tavallaan jonkun varpaille haluamattaankin, kun vain tekee työnsä hyvin ja jouhevasti turhia stressaamatta.

Aika raskasta on töissäkäynti nykyisin siis henkisesti, koska työyhteisöt ovat niin sairaita ja kateellisia!!
Olisi melkein parempi kun työ olisi fyysisesti niin raskasta, että ei enää jäisi voimaa seurailla toisten työntekoa ja kadehtia toisen elämää, vaan voimat menisi työn suorittamiseen!

11

4702

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lestavihaaja

      Yksikin lestadiolainen pilaa työyhteisön helposti...samoin entiset koulukiusatut..

      • ei itse lestadiolainen

        Älä höpsi. Minusta lestadiolaiset ja muut uskovaiset ovat kaikkein mukavimpia työtovereina ja ihmisinä.
        Eikä ole ihanampaa tervehtimistapaa kuin sanoa työtoverille että Jumalan terve!


      • ramppe

        Jehovalaiset myös karseita duunissa. Olevinaan parempia muita.


      • jehna sentään
        ramppe kirjoitti:

        Jehovalaiset myös karseita duunissa. Olevinaan parempia muita.

        Yks perkeleen jehova se meilläkin luulee omistavansa koko paikan.Kiero kuin saatana ja lyö puukkoa selkään selän takana.Mut ei sitä viittis hakatakaan,vaik mieli tekis.


      • Anonyymi
        ei itse lestadiolainen kirjoitti:

        Älä höpsi. Minusta lestadiolaiset ja muut uskovaiset ovat kaikkein mukavimpia työtovereina ja ihmisinä.
        Eikä ole ihanampaa tervehtimistapaa kuin sanoa työtoverille että Jumalan terve!

        Työpaikalla ei kuulu tervehtiä työkavereita Jumalan terve , ei asiallista.


      • Anonyymi
        ramppe kirjoitti:

        Jehovalaiset myös karseita duunissa. Olevinaan parempia muita.

        Joka ryhmässä on yksilöitä. Niitä, jotka eivät käyttäydy yhteisön sääntöjen mukaan.


    • lihanleikkaaja

      Lihankeikkamoiden ryhmäurakoissa kyräillään ja vittuillaan sen kun keretään.
      Juorutaan kilpaa perättömiä mustamaalatusta työtoverista.
      Luulisi aikuisia miehiä edes hävettävän tuolla Pohjois-Savon suunnalla.

    • Friidu

      Ainakin meillä, sillä esim. mun ylitöitä ei hyväksytty ylitöinä. Työpaikalla pidetään työpaikkapalavereita työajan ulkopuolella, niin palkanlaskija ei hyväksynyt tätä ilta 8 asti venähtänyttä palaveria ylityöksi. Liäksi ylityöt pidetään vapaana, mutta ne pitäis ainakin mun kohdalla pitää yks'yhteen. Sen nyt ymmärrän, että kun olin koulutuksessa, niin matkoja ei hyväksytty ylityöksi, mutta se, että joudun jäämään sihteeriksi kokoukseen, mikä ei koske minua, niin en saa siitä mitään korvausta. Onneksi olen määräaikaisessa työsuhteessä, mikä loppuu helmikuussa :))

      • Oikeusasiamies

        Tuohan on selvää työntekijän hyväksikäyttöä.Älä suostu.


      • Friidu
        Oikeusasiamies kirjoitti:

        Tuohan on selvää työntekijän hyväksikäyttöä.Älä suostu.

        Vituttaa vaan raskaasti tämä yksi nainen, kun kenenkään muun ei tarvitse raportoida ylitöistään palkanlaskijalle. Muut vaan pitävät ne pois... Ja muutoinkin esimies sanoo mitä tahansa mulle, mutta pomoa kohtaan hän onkin kuin enkeli ja usein miten minä olen ymmärtänyt asiat täysin väärin. Hän ei ole sellaisia edes puhunut... Hän sanoi mm. tänä aamuna, että mitäs TES:ä minä noudatan, kun tuolla lailla meinaan ylityöt laskea. Pomo ei tiedä kaikkea ja hän onkin loistava pomo, esimieheni vuoksi en jaksa olla siellä vuotta kauempaa, kuten ei edeltäjäni, eikä hänenkään edeltäjä. Eihän siihen työpaikan pahoinvointiin tarvita kuin yksi ihminen. En vain tykkää olla sylkykuppina, jota voidaan hyväksikäyttää ja jolle voidaan sanoa, mitä tahansa ja aina kuitenkin pomon edessä pyörtää sanat. Olisi kiva, että esimieheni joskus olisi sanojensa takana.


    • jeppe

      Niin totta tuo kirjoituksesi.
      Törmäsin yksi päivä etsiessäni netistä työilmapiiri juttuja tällaiseen sivustoon.
      http://tyopaikkakiusatut.net/
      Kyllä on karmeaa luettavaa! Ihmiset eivät osaa enää käyttäytyä toistensa seurassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      272
      3459
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      121
      1807
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      266
      1524
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      68
      1409
    5. 75
      1372
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1117
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1116
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1011
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      977
    10. IS viikonloppu 16.-17.5.2026

      Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.
      Sanaristikot
      35
      893
    Aihe