Näin itsenäisyyspäivänä linnan juhlia toisella silmällä seuraavana tuli mieleen vähemmän hohdokas tapahtuma lähimenneisyydestä.
Kävin uusimassa työnhakuni. Näin on tehtävä. Töitä olen hakenut paljon: noin sataa paikkaa viiden kuukauden aikana. Kaksi kertaa olen päässyt jatkoon. Alallani ei vaan ole työpaikkoja.
Kerroin tädille, että näin se vaan on. Tutkintoni (korkeakoulu) on alalta, jolla työtilanne on huono. Tiedän, valitsin typerästi, mutta ainakin kiinnostuksen pohjalta.
Kerroin, että kouluttautuisin kyllä mielelläni uudestaan, mutta milläs kouluttaudut, kun opintotuet on käytetty loppuelämäksi ja päivätyötä ei saa. Sellainen pitäisi saada, jotta selviäisin niukoista elinkuluistani, mistä en opintolainojen vuoksi selviä enää nytkään, kun säästöt on loppu. (Sossun luukku alkaa häämöttää, kun olin yrittäjä, joten en saa ansiosidonnaistakaan, vaikka siihen oli oikeus.)
Kun kerroin hakukokemuksistani ja sen tuloksettomuudesta, täti sanoi ihmetellen, että minähän olen juuri oikean ikäinen työmarkkinoille, haluttua tavaraa (30 ). Sanoin, että niin, silti ei vaan työtä saa.
Seuraavaksi hän sanoi, että työmarkkinat vetävät hyvin. IT-alallakaan ei kuulemma tarvitse yt-neuvottelujen jälkeen tulla työkkäriin, kun heti on työpaikka. Sanoin, että se on ehkä noin IT-alalla (mitä en usko kokonaan), mutta työllisyystilanne on ALAKOHTAISTA. Hän myönteli vähän, mutta hämmästeli edelleen, että pitäisi minun päästä useammin haastatteluun. Lisäksi hän ihmetteli, miten se voi olla niin, että heidän ei tarvitse tulla työkkäriin... Sanoin, että se johtuu siitä, kun heillä ON TYÖPAIKKA JO TIEDOSSA.
Seuraavaksi hän ehdotti, että minun pitää painottaa haussani muuta kuin koulutusta. En ole koskaan koulutustani painottanut. Kysyin häneltä, että pitäisikö minun ehkä tulostaa hakemukseni väripaperille vai laittaa "erilaisia" kuvia hakemukseeni... Hän ei oikein osannut vastata.
Käsittämätöntä subjektiivisuutta ja yksinkertaisuutta!
Työkkärin täti sanoi
4
793
Vastaukset
- Taas työtön
Ei niillä tädeillä työkkärin tiskin takana ole minkäänlaista käsitystä todellisesta tilanteesta työmarkkinoilla...
- mieleen
että vika saattaa olla sinussa???
jos oisin hakenu 100 paikkaa ja 2 kertaa oisin päässy haastatteluun, tulis kyl mieleen että onkohan vika mussa!!
jos sä vaan oot sellanen tyyppi ettet oo kovin haluttua tavaraa...
rutisijat tai pilkunviilaajat kyl erottuu jo ylensä ennen haastattelua- Ihmisen lapsi
Aikaisemmin olin ihan haluttua tavaraa. En ole rutisija enkä pilkunviilaaja. hakemukseni ovat hyvin ja huolellisesti tehtyjä. Sinä et selvästikään tajua, mikä tilanne on vaikeilla aloilla. Joku pölvästi inssi voi päästä töihin viiden hpaikan hakemisella, mutta yritäpä kulttuurialalla samaa. Kaikista vaikein ala päästä sisälle 40-380 hakijaa per paikka. Käsitätkö?
- Jatkuvasti hakenut
Mutta: Mitä pitää tehdä, kun on väärän ikäinen, väärää sukupuolta, väärälle alalle koulutuksen hankkinut, jo toisen akateemisen tutkinnon suorittanut eikä siltikään tärppää?
Siis ensimmänen tutkinto humanistinen, toinen viestintäpuolelta. Molemmissa yhtä heikko työllisyystilanne nyt. Satoja hakijoita, alle nelikymppiset palkataan ensin ja meitä juuri 40 vuotta täyttäneitä ehkä jos ei ketään muuta saada haastattelukiintiöön.
Minä en myöskään ole rutisija enkä pilkunviilaaja. Olen ollut lukuisissa yt-neuvotteluissa muutamassa yrityksessä ja aina saanut pitää paikkani. Mutta viimeisimmässä kävi sitten huonosti kun koko henkilöstö myytiin mukana toisenlaisiin tehtäviin työpaikan mukana. SIELTÄ yritän nyt pois takaisin oman alan töihin. Eikä tärppää, ei sitten millään. Mikä olisi se poppaskonsti? Että pääsisi edes haastatteluun!
Millaisia vinkkejä muilta nelikymppisiltä? Miten olette onnistuneet saamaan työtä? Minä en edes hae tiettyä työtä vaan ihan mitä vaan. Olen hakenut niin kaupan kassalle kuin kirjastoon kuin kunnalle ja valtiollekin. Olen valmis menemään ihan minne tahansa päästäkseni pois nykyisestä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760