Painajaisena naapurien lapset

Kannattaa heti alussa pistää pennuille pelisäännöt selväksi. Kyllä lapset ymmärtää kun niille sanoo suoraan, että menkääs välillä muualle leikkimään, me halutaan olla nyt ihan oman perheen kesken. Toimi meillä vastaavassa tapauksessa eikä ole välit menneet kenenkään kanssa. Ne tyhmät vanhemmathan näissä tapauksissa on se varsinainen ongelma

se on talonomistajan tehtävä luoda pelisäännöt jotka siinä talossa toimii.niin omille lapsille kuin vieraillekkin.


toisten lapsia, teillä leikkiessä, myös pitää pystyä voida komentaa jos aihetta on ja samalla myös vuorotella leikkivuoroissa.

näin ei pääse tilanteet noin pitkälle.

jos toisen vanhemmat ei tälläiseen järjestelyyn suostu, niin sitten on mielestäni paras kummankin leikkiä omilla pihoillaan.

Hyvä, että otitte tän asian esille. Täytyy vaan toivoa, että joku aikuinen tuntisi piston sydämessään ja tarkistaisi omaansa ja muksujensa käytöstä.
Meillä oli ongelmana muuttaessamme taloomme, että naapurien lapset olivat tottuneet käyttämään tonttiamme leikkipaikkana. Saimme kuulla olevamme lapsivihamielisiä kun aitasimme pihamme ja pyhitimme sen vain omaan käyttöömme.
Nykyisin meillä on ongelmana ennen kaikkea se kamala, jatkuva, kovaääninen huuto ja mekastus, jota pari "Vittulanjänkäläistä" naapuriperhettämme harrastaa. Muksuja näillä perheillä on yhteensä kuusi ja kyllä niistä lähtee ääntä, kesäaikaan klo 8-24. Pennut huutaa, aikuiset huutaa eivätkä välitä mitään omasta häirikkömaineestaan. Kaikki kuuluu naapureille, vaikka emme tahtoisi tietää heidän elämästään tuon taivaallista. Rauhalliset kesäillat ovat mennyttä, kun huuto ja älinä kaikuu. Totta kai leikistä lähtee ääntä, mutta rajansa kaikella.
Väitän, että nykyisin ollaan kaikkea muuta kuin"lapsivihamielisiä". Lapset ja vanhemmat saavat käyttäytyä miten tahtovat ja muiden on sopeuduttava lapsiperheiden häiriöön. Jos valitat asiasta, saat kuulla olevasi suvaitsematon niuhottaja. Saa nähdä, kuinka monta haukkuvastausta tähänkin viestiin muuten tulee!
Niin, ja meillä on itsellämmekin viisi lasta, mutta ne eivät huuda pihalla vaan käyvät riehumassa leikkikentällä. ne myös ymmärtävät, että maailma ei ole vain heitä varten!

Meillä on kotirauha säilynyt, kun olemme siitä poikkeuksellinen naapurustossa, että meillä kielletään myös kavereita ja kotona ei mitä tahansa tehdä. Ja periaatteella jos vanhempia ei ole kotona niin korkeintaan yksi kaveri per lapsi saa luvalla silloin olla.

Täytyy ihmetellä, kun omat lapset saavat naapuruston elämää häiritä tosiaan jatkuvasti ja itse täytyy jatkuvasti reagoida, kun huomaa heidän osallistuvan johonkin omasta mielestämme päättömään menoon tai puutarhan tuhoamiseen tai grillikatoksen etc. Olisi tervettä kuulla, että kyseisissä naapureissa voisi luottaa siihen, että sieltä heitetään pihalle jos on ruoka-aika omalla perheellä tai jos junnu sattuu asettumaan suoraan koulun jälkeen sinne vaikka kotona pitäisi ensin käydä ja syödä välipala ja tehdä läksyt etc.

Meillä on aina tapana kysyä myös kavereilta, että tietääkö vanhempasi missä ovat ja milloin pitää mennä kotia. Näiltä läheisiltä sitä on turha kysyä, kun sellaista ei ole. Ja sekin kuvastaa jotain jos kaverit häipyvät heti kun vanhemmat tulevat paikalle niin olenkin sanonut, että jos ei kykene olemaan silloin kun olemme paikalla niin ei tarvitse sitten tullakaan. Meillä on näillä keinoilla kyllä myös kotirauha ja rauhoittelemme iltaamme kotiintuloajoilla ja tarvittaessa haemme nuorukaiset pois itse jos huomaamme menon menevän liian rajuksi.

Emme salli lasten menevän kaverin luokse edes pyynnöstä jos siellä on vieraita vaikkakin tuttuja. Kaverit pokkana vaan kehuvat että meille voi tulla milloin vain ja me voidaan olla niin kauan kuin huvittaa. Ruoka-ajat, kotiintuloajat ja mahdollinen aresti tottelemattomuudesta ovat outoja käsitteitä.

Minusta vaan reilusti voi sanoa, että meille ei voi tulla esim. viikonloppuisin ennen kymmentä tai nyt meillä on ruoka-aika. Hirviön maineen olemme saaneet omalla valvomisellamme, mutta emme siitä välitä vaan tulemme jatkamaan ja toivon mukaan pisemmän päälle myös naapurimme sitä arvostavan.

Lukematta muiden vastauksia tuli mieleen hyvä käytäntö mikä on meidän naapurustossa toiminut; tehdään yhteiset sopimukset lasten vanhempien kanssa siitä mitä saa tehdä, missä ja millälailla. esim jos ulkona paistaa aurinko niin ei mennä kenenkään luokse sisälle leikkimään tms. teillähän tuo "vahinko" on jo tapahtunut joten se ei enään auta. Kysyähän kait voisi naapureilta että miten teidän olisi pitänyt toimia? Nykyäänhän ei juuri törmää siihen yhteisöliseen kasvattamiseen jonka ainakin omat vanhempani aikanaan kokivat hyväksi ja jota itse yritämme ylläpitää naapurustossa. Kevennys: Palkatkaa ulkopuolinen talonmies/talonmiehen akka tallustelemaan kumisaapaissa pihapiirissä ja pitämään lapset kurissa ja herran pelossa.Mutta kaikesta huolimatta jaksamisia ja onnen päiviä lastenne parissa.

Kirjoitus on kuin minun kirjoittamani...Rakensimme taloa, lapset olivat rakentelua aloitettaessa 4- ja 5-vuotiaat, minä itse tein 4-vuorotyötä, isäihminen sentään päivätöissä, illat rakennellen.

Naapuristossa perhe, jossa 5 lasta, joista 3 poikaa "kävi" päivittäin tontillamme. Siinä sitten rakensimme, katsoimme kaikkien 7 lapsen perään (naapurin lapset suunnilleen saman ikäisiä kuin omamme), sovimme riitoja, pyyhimme peppuja, putsasimme haavoja....

Näiden 3 pojan äiti on kotiäiti, siis päivät pitkät kotona, lähetti poikien mukaan heidät meille, kun on kiva kun on kavereita.
No, vuodet kuluivat ja talomme valmistui siinä sivussa. Alkoi sisälle kinuaminen. Kuten mainitsin, teen edelleen 4-vuorotyötä, joten nukun myös päivisin. Vapaapäivät ovat harvinaista herkkua ja mieluiten tietenkin viettäisin vapaani oman perheeni kesken.

Tässä eräänä päivänä vietin mielestäni ansaittua vapaapäivääni, ajattelin siivoilla ja pestä pyykkiä. Naapurista ilmestyi ensin 1 poika, sitten toinen, lopulta äiti toi kolmannen (3v.) ja pyysi että katsoisin HETKEN poikien perään. Hän käväisisi kotona. Kello tuli 18 illalla, pojat tulivat meille n. klo 13... Äiti soitti, että viitsisinkö lähettää pojat kotiin, on ruoka-aika... Ja kiitti, kun oli saanut siivottua koko talon rauhassa!No, minähän en saanut siivottua, mutta ehkä ensi viikolla, kun on 1 vapaapäivä!

Olen tässä miettinyt pääni puhki, miten sanoisin tälle äidille ihmismäisesti asiasta, mutta luulen, että en pysty kovin sivistyneesti asiasta puhumaan..

Lisäksi tulevat mukaan ruinaaminen, kun olemme lähdössä esim. uimaan, iltatorille, kauppaan... Grillatessamme omalla pihallamme, vieressä on 3 kuolaavaa naapurin muksua, jotka kinuavat limpparia, lastemme karkkipäivänä syövät toisten karkit lupaa pahemmin kysymättä. Alkaa olla räjähdyksen paikka!

Hei!
Olipa kertomuksesi tutun tuntuinen! Meillä oli se tilanne, että meillä itsellämme on neljä lasta ( nyt 9, 7, 6 ja 4 vuotiaat) ja naapurin kaksi lasta suorastaan asuivat meillä. Olin kotiäitinä kahdeksan vuotta, ja nyt olen ollut n. kaksi vuotta työelämässä. Viime kesänä tuli mitta täyteen naapurin lasten käyttäytymistä.
Selvät pelisäännöt oli sovittu heti siinä vaiheessa, kun he tulivat meille leikkimään eli täysin samat säännöt kuin omillammekin. Vaan eipä mennyt perille ja sain jatkuvasti olla selvittelemässä lasten välisiä kiistoja. Selkääni en voinut oikeastaan missään vaiheessa heille kääntää vaan tuntui että olisi pitänyt olla silmät niskassakin. Kun meillä oli ruoka-aika, tuli nämä kaksi muina miehinä keittiöön ja tokaisivat: Mitä ruokaa, mul on nälkä! Kertoo jo aika paljon kotikasvatuksesta..................... Ja koti heillä oli todellakin aidan toisella puolella..........Samaan aikaan kun minä vahdin tätä jatkuvasti riitelevää lapsilaumaa, hoiti naapurit talonsa remontointia ja muija hoiteli kukkapenkkejään suuremmalla huolella kuin lapsiansa ikinään.(Lapset viihtyivät meidän pihalla joka on elämistä varten eikä mikään näyttelypiha; hiekkalaatikolla tehtiin kukkasoppaa ja muita "kurakakkuja" mielin määrin eikä tarvinnut todellakaan pelätä katkaisevansa / tallovansa arvokkaita istutuksia....) Oli monia pieniä juttuja, jotka alkoivat hiertämään, mutta sen verran jo tunnettiin näiden lasten vanhempia, ettei heille mitään negatiivista oikein voinut lapsistaan mennä sanomaan....Viimeinen pisara oli, kun naapurin tyttö alkoi laittamaan meidän lasten syyksi aina kun likasi omat vaatteensa, katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi: Menen kotiin ja sanon, että teidän "Aleksi" tönäisi! Yritin monet kerrat puhua tytölle tällaisesta valehtelemista ja miten pitäisi aina puhua totta! Eipä mennyt perille! Kunnes en enää kestänyt oman lapsen itkua, kun aina hänen syyksi menee sellaiset jutut, mitä ei ole edes tehnyt. Ilmoitin lapsille, että meille ei sitten enää tarvitse ikinä tulla. Piste.
Sen jälkeen ei ole naapurin muija eikä ukko minua moikannut, mutta miestäni kyllä moikkaavat. En ole itsekkään heitä näkevinänikään, sillä jos ei ole kanttia ottaa vastuuta lastensa tekemisistä vaan niistä pitää syyllistää " se naapurin akka ", niin antaa olla. Oma omatuntoni on puhdas; en ole tehnyt mitään väärää. Huutamaan en vieraiden lapsille ala, ja jos ei tiukkakaan sanominen mitään auta, niin sitten saapi olla! ( ja tämä oli kyllä sekä mieheni että minun yhteinen päätös tämä poikki viheltäminen; istuimme yli kaksi tuntia keittiön pöydän ääressä miettimässä, tarvitseeko meidän todella sietää ihan mitä vain naapurin lapsilta ja lopputulos oli että EI!
Emme ole katuneet sekuntiakaan päätöstämme, sillä nyt meillä on tuhannesti helpompaa ja oma rauha!
Lapsillamme on uusia ystäviä, joiden käytöstä ei voi edes verrata näiden "entisten" naapurien lapsien käytökseen! Ero on kuin yö ja päivä! Kyllä kannatti! Ja uusien ystävien vanhemmille on kerrottu, että mikäli meidän lapsemme tekevät jotain mitä ei saisi tehdä, ME HALUAMME SEN EHDOTTOMASTI TIETÄÄ, ETTÄ VOIMME SIIHEN PUUTTUA, eikä asenteemme todellakaan ole se, että EI NE MEIDÄN LAPSET MITÄÄN PAHAA VOI TEHDÄ!!!!

(Lapset ovat lapsia ja voivat keksiä ihan mitä vaan....) Tarinasta tuli varmaan tosi sekava, pulssi kun nousee vieläkin kun asiaa muistelee....

MUTTA TSEMPPIÄ SINULLE; EI TARVITSE SIETÄÄ AIVAN KAIKKEA, JA JOS EI NAAPURISI SITÄ PYSTY TAJUAMAAN, NIIN ON HÄNEN HÄPEÄNSÄ, EI SINUN!