Olipa kerran mies, joka ei ollut idoli yhtään kenellekään. Mies valittiin aina viimeisenä valittaesa mitä tahansa. Lukion vanhojen tansseissa miestä ei valittu ollenkaan, eikä liioin lukion jalkapallojoukkueeseenkaan.
Miehen koko sosiaalinenkenttä rajoittui yhteen kaveriin, eikä hänkään nykyään ole kaveri. Miehelle oli nuorena käynyt huono tuuri ja se joutui pärjäämään lähes tulkoon ilman vanhempien opastusta. Se oli syntynyt kovasti alkoholisoituneeseen perheeseen. Äidin kuoltua pois, mies joutui isän huostaan. Isää kuittenkin kiinnosti enemmän lähinnä alkoholi ja niinpä mies joutui täysin armottoman luonnon heitteille. Mies oli kuitenkin sisukas ja se selviytyi tilanteesta, mikä näin jälkeenpäin vaikuttaa lähinnä ihmeeltä. Mies oli joutunut uhraamaan monta asiaa elämästään ja niinpä se jo hyvin nuorena erakoitui ja sulki täysin muun maailman itsestään.
Nykyään mies on 38v ja edelleen asuu erakkona tarkkaillevana hullua maailmaa. On hämmästyttävää kuinka tuntematon mies tälle kaiken yksilöllisyyden rajoittavalle maailmalle on. Luokkakokouksessa kukaan ei tunnistanut miestä. Mihin tahansa mentäessä kukaan ei tiedä tai tunnista tyyppiä - kukaan ei tiedä hänestä yhtään mitään.
Aika ei kuitenkaan ole mennyt hukkaan.
Iän karttuessa mies alkoi huomata itsessään mitä kummallisempia ominaisuuksia. Aina ajoin miehelle tuli pää erittäin kipeaäksi. Tottakai mies kuvitteli, että se oli ihan normaalia kipua aina silloin tällöin. Kuitenkin siinä jossain vaiheessa mies huomasi aivoissaan ihmeellisiä "värähtelyjä". Pian mies huomasi kuulevansa eräänlaisia ääniä ja unia sisällään. Kerran kävi niin, että hän toteutti erään unensa näyn ja kas kummaa se piti täysin paikkansa. Eikä aikaakaan, kun mies tajusi osaavansa lukea ympäristöään hämmästyttävällä tarkkuudella. Kukaan ei tätä tietenkään usko, mutta nykyisin tämä mies on kehittynyt siinä määrin, että pystyy täysin ajatuksen voimalla vaikuttamaan toisten ihmisten tekemisiin. Taito on kehittynyt miehellä niin pitkälle, että mies itse kykenee lentämään pitkähköjä matkoja ajatuksen voimalla!
Mies on kuin varjo, nimetön pelko, jota koiratkin juoksevat karkuun ja mummot supisevat selän takana. Mies on huhu, legenda, myytti, jonka teot tullaan muistamaan tuhansien vuosien päästä.
Pimeyden laskeutuessa maan ylle, mies tietää, että sen aika on tullut.... Let's fight begin.
Mies vailla nimeä
6
988
Vastaukset
- kenties hieman
..vainoharhainen, ja hänen kannattaisi hakea apua itselleen! Ymmärrän, että rankka lapsuus, mitä ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan, on miehelle taakka. Mutta nyt on sen aika, että mies hakee itselleen jutteluapua. Nyt, ei ylihuomenna! Soita oikeasti paikkakuntasi mielenterveystoimistoon ja varaa aika psykologille siellä. Kyse ei mulla ole vittuilusta, eikä sua kukaan pidä hulluna, jos haet apua. Niin sun kuitenkin itsesi takia pitää pian tehdä! Voit muuuten seota lopullisesti, jos et saa puhua ongelmistasi jonkun kanssa. Eikö olisi sinulle tärkeää saada käydä lapsuutesi traumat lävitse jonkun kuuntelijan kanssa? Tee se pian siis itsesi vuoksi! En sano tätä mitenkään pahalla.
- Uuss
Otatsa ihan tosissaan näitä juttuja täällä? Mihinköhän kellonaikaan tämä juttu on tehty? Ota se norsunvittu nyt sieltä sun pielestä ja rupea nauttimaan itsenäisyydestä.
- alkup.
Kyllä minä tiedän mikä sinun todellinen tarkoitusperä on. Kohta rupeat tarjoamaan minulle jotain pillereitä eli huumeita.
- arvaanpa
...mies on katellu Salaisia Kansioita viime maanantaina? Good night, good fight.
- mikä ettei
olisi totta.Kaikki on mahdollista.
- on.
voimavarasi.Käyttämällä sitä oikein selviät elämän yli. Käyttämällä sitä väärin olet menettänyt pelin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p515575Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672601Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181940Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361732- 171693
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5143881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181135Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62925