Sain työhönosoituksen työkkäristä. Tämä on tukityöpaikka ja aluksi osa-aikainen ja joskus ensi vuonna ehkä kokopäiväiseksi muuttuva. Minulla ei ole omaa autoa käytössä työmatkoilla, joten joudun käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Kalliiksi tulee ja nekin tuet menevät matkoihin.
Soitin tuonne työpaikkaan ja ei kovin innostavalta vaikuttanut. Nyt odotan kutsua haastatteluun. Miten toimin, jos kutsu haastatteluun tulee. Pakko kai sinne on mennä, mutta sitä työtä en haluaisi ottaa vastaan.
Mitä siis tehdä ettei tule sanktioita ?
Työhönosoitus
22
2527
Vastaukset
- Välttää
Jos työnantaja katsoo, ettet ole innostunut tarjotusta työstä, hän voi ilmoittaa työkkäriin, että et saanut työtä, koska olet työhaluton. Käsitys voi olla pelkästään työnantajan, eikä tarvitse vastata totuutta. Työnantajan sana ratkaisee. Kahden kk:n karenssi.
Jos olet ottanut kaljan, niin että työnantaja sen haistaa, hän ilmoittaa, että olet ollut alkoholin vaikutuksen alaisena työhaastattelussa. Kahden kk:n karenssi.
Jos teet palkkavaatimuksen, jota työnantaja pitää liian suurena, hän ilmoittaa työkkärin, että palkkavaatimuksesi oli liian iso. Kahden kk:n karenssi.
Jne.
Yksi keino voisi tepsiä: vaikutat työhaastattelussa vähän yksinkertaiselta tai pakkoliikkeiseltä. Sinun tulisi vain toimia niin vakuuttavasti, ettei työnantaja epäile sinun näyttelevän. - korvaus
kaikki helvetin avustukset pitäs lopettaa!!
-asumistuki
-lapsilisä
-työttömyyskorvaus
-yms
vastaavasti verot alas.
ei tulis valtiolle sen kalliimmaksi ja porukka tekis innolla duunia ku vero% ei olis mikää 40!!
tuet vain laiskistavat ihmistä niinkuin sustakin huomaa- Älynlahjaton
Taas yksi työttömien solvaaja asialla. Kuten olen aikaisemminkin todennut, niin se ei paljon älynlahjoja vaadi, mitä sinunkin viestisi osoittaa.
- työhön
Älynlahjaton kirjoitti:
Taas yksi työttömien solvaaja asialla. Kuten olen aikaisemminkin todennut, niin se ei paljon älynlahjoja vaadi, mitä sinunkin viestisi osoittaa.
minä ainakin mieluummin kuljen julkisilla kulkuneuvoilla työmatkani kuin autolla, kuukausikortti tulee edulliseksi.
saat tukityöpaikastasi TES:n mukaisen palkan. tietysti osa-aikatyöstä saa osa-palkan, mutta yleensä se riittää normaali-ihmisen normaalielämiseen. mielestäni normaalielämisenn ei kuulu matkustelut, viikottaiset ravintolarellestykset tai baarissa notkumiset ynnämuut rahankulukohteet.
sori vaan, mutta mun silmään vaikutat tekstisi perusteella työhaluttomalta, jos julkinen liikenne työpaikkaasi pelaa. - ghjklö
Kumma juttu pitä mennä töihin ja tilanne pahenee rahan osalta jo on älytöntä. Maksaisivat kunnon palkkaa. Muuten ei kannata töihin mennä.
- Tai tampereella
työhön kirjoitti:
minä ainakin mieluummin kuljen julkisilla kulkuneuvoilla työmatkani kuin autolla, kuukausikortti tulee edulliseksi.
saat tukityöpaikastasi TES:n mukaisen palkan. tietysti osa-aikatyöstä saa osa-palkan, mutta yleensä se riittää normaali-ihmisen normaalielämiseen. mielestäni normaalielämisenn ei kuulu matkustelut, viikottaiset ravintolarellestykset tai baarissa notkumiset ynnämuut rahankulukohteet.
sori vaan, mutta mun silmään vaikutat tekstisi perusteella työhaluttomalta, jos julkinen liikenne työpaikkaasi pelaa.Näissä kaupungeissa tuo kuukausilippu on verraton.
Muissa kunnissa julkinen liikenne on sellaista, että kuukausilipun voi kyllä ostaa, mutta mikään linja-auto ei kulje työpaikalle tai ei ainakaan työajan alkamisen tai päättymisen aikoihin. Työaika venyy turhan pitkäksi kun työt alkaa klo 6.00 ja edellinen linja-auto kulkee 5 tuntia aikaisemmin. Monessa keskikokoisessakin kaupungissa oma auto on lähes välttämätön tai työmatkat on kuljettava ympäri vuoden pyörällä... eikä monessa kaupungissa ole niin hyvää pyörätieverkkoa kuin esim. Tampereella, joten ajoradalla on pyöräiltävä. - oikea palkka
työhön kirjoitti:
minä ainakin mieluummin kuljen julkisilla kulkuneuvoilla työmatkani kuin autolla, kuukausikortti tulee edulliseksi.
saat tukityöpaikastasi TES:n mukaisen palkan. tietysti osa-aikatyöstä saa osa-palkan, mutta yleensä se riittää normaali-ihmisen normaalielämiseen. mielestäni normaalielämisenn ei kuulu matkustelut, viikottaiset ravintolarellestykset tai baarissa notkumiset ynnämuut rahankulukohteet.
sori vaan, mutta mun silmään vaikutat tekstisi perusteella työhaluttomalta, jos julkinen liikenne työpaikkaasi pelaa.Ymmärsin niin, että kyse on joko kunnallinen työllistämistuki tai sitten yhdistelmätukityöpaikka.
Näistä molemmista sinulle maksetaan TES:n mukainen palkka. Kyllä siitä osa-aikaisenakin jää enemmän käteen kuin peruspäivärahasta.
Ja kun vielä bussi vie vaikkakin vaihtaen sinut perille työpaikkaasi, kysy nyt ainakin kuukausilipun hintaa :)
Mene ihmeessä työhön, ota se vaikka huumorilla ja mielenkiintoisena kokemuksena. Itselläni on kokemusta kahdesta tukityöpaikasta ja kokemukset ovat hyviä. Ei ne aina ole niin kauheita eikä aina kannata uskoa kaikkia negatiivisia juttuja, joita täältäkin saa lukea! - Kokemusta on
oikea palkka kirjoitti:
Ymmärsin niin, että kyse on joko kunnallinen työllistämistuki tai sitten yhdistelmätukityöpaikka.
Näistä molemmista sinulle maksetaan TES:n mukainen palkka. Kyllä siitä osa-aikaisenakin jää enemmän käteen kuin peruspäivärahasta.
Ja kun vielä bussi vie vaikkakin vaihtaen sinut perille työpaikkaasi, kysy nyt ainakin kuukausilipun hintaa :)
Mene ihmeessä työhön, ota se vaikka huumorilla ja mielenkiintoisena kokemuksena. Itselläni on kokemusta kahdesta tukityöpaikasta ja kokemukset ovat hyviä. Ei ne aina ole niin kauheita eikä aina kannata uskoa kaikkia negatiivisia juttuja, joita täältäkin saa lukea!Ei todellakaan osa-aikaisista tukitöistä jää enempää käteen kuin korvauksista. Itse olen ollut 20h/vko työllistettynä ja koko touhu oli kertakaikkinen katastrofi perheen taloudelle. Mies käy 7h/pvä tukityössä ja perheellämme on nyt vähemmän rahaa käytettävissä kuin jos molemmat olisimme työttömiä. Onneksi tätä ei enää kauaa kestä.
- vastata!
Kyselet heti miten ovatko työntekijät ammattiliitossa ja kuka on pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu. Kerro että olet kiinnostunut, jos pääluottamusmiehen paikka olisi vapaana. Kerrot vielä omistavasi SDP:n jäsenkirjan ja kuuluvasi jehoviin. En usko että työnantaja on enää kiinnostunut sinusta.
- Aloittaja
Pitäisi käyttää julkista kotoa torille ja torilta työpaikalle ja sama systeemi taas kotiin tullessa. Tähän uppoaa myös rahaa ja kyseessä on vain osa-aikainen tukityö, josta saa liksaa myös sen mukaan.
- mukavuudenhaluisten haaveet
Aloittaja kirjoitti:
Pitäisi käyttää julkista kotoa torille ja torilta työpaikalle ja sama systeemi taas kotiin tullessa. Tähän uppoaa myös rahaa ja kyseessä on vain osa-aikainen tukityö, josta saa liksaa myös sen mukaan.
Onko kirjoittajalla mitään käsitystä enää siitä, että miten se maailma pyörii ja mitä itse kunkin oikeesti pitäsi tehdä oman elämisensä eteen!?
Aivan tosissaan valitetaan siitä, että työpaikalle pitää ihan torilla kerran vaihtaa bussia ja vielä sama takasinpäin. Ja se vielä ihan maksaakin! Jumankauta, mikä vässykkä.
"Kyseessä on vain osa-aikainen tukityö, josta saa liksaa myös sen mukaan". Niinpä. Vaihtoehtona sulla on omasta mielestäsi, että kannattaa mieluimmin makoilla kotona valtion ja kunnan elättinä, kun vain osa-aikaista työtä pakotetaan hakemaan. Se, että se työnantaja saa tukea sun työllistämisestä, ei pitäisi olla sulle mikään argumentti siihen,että työ ei kelpaa. Työ on työtä ja palkka on palkka.
Väitän, että reaalimaailmassa useat, hyvin useat ihmiset kulkevat ihan joka päivä töihinsä ja ihan takaisinkin julkisilla kulkuvälineillä, ja joutuvat vaihtamaan jossain vaiheessa toiseen ja joutuvat vielä siitä kyydistä maksamaankin. Mutta kulkevat vaan töihinsä, ja vievät lapsia hoitoon ja hakevat niitä takaisin tullessa ja menevät taas seuraavana päivänä. Kokopäivätyössä ja osa-päivätyössä.
Helsingissä oma työmatkani meni ensin kävelemällä juna-asemalle, sitten vaihto bussiin kaupugissa ja vielä 10 min kävelymatka bussilta työpaikalle. Joka päivä reilu tunti suuntaansa.
Sitä kutsutaan työssäkäymiseksi ja sitä pidetään ihan normaalina toimituksena ja niin pitäisi sunkin pitää.
Osa-aikaisesta työstä, tukityöstä, sulle maksetaan sen alan TES:n mukainen palkka.
Sun kaltasia sosiallituilla eläviä siivestäjiä varten pitää tosiaan lainsäädäntöä reilusti säätää. Työmarkkinatuki vastkkeelliseksi on juuri sitä todellisuutta, mitä pitää selventää ja joka nimimerkillä on ilmeisesti jäänyt epäselväksi. - Työtön työtön
mukavuudenhaluisten haaveet kirjoitti:
Onko kirjoittajalla mitään käsitystä enää siitä, että miten se maailma pyörii ja mitä itse kunkin oikeesti pitäsi tehdä oman elämisensä eteen!?
Aivan tosissaan valitetaan siitä, että työpaikalle pitää ihan torilla kerran vaihtaa bussia ja vielä sama takasinpäin. Ja se vielä ihan maksaakin! Jumankauta, mikä vässykkä.
"Kyseessä on vain osa-aikainen tukityö, josta saa liksaa myös sen mukaan". Niinpä. Vaihtoehtona sulla on omasta mielestäsi, että kannattaa mieluimmin makoilla kotona valtion ja kunnan elättinä, kun vain osa-aikaista työtä pakotetaan hakemaan. Se, että se työnantaja saa tukea sun työllistämisestä, ei pitäisi olla sulle mikään argumentti siihen,että työ ei kelpaa. Työ on työtä ja palkka on palkka.
Väitän, että reaalimaailmassa useat, hyvin useat ihmiset kulkevat ihan joka päivä töihinsä ja ihan takaisinkin julkisilla kulkuvälineillä, ja joutuvat vaihtamaan jossain vaiheessa toiseen ja joutuvat vielä siitä kyydistä maksamaankin. Mutta kulkevat vaan töihinsä, ja vievät lapsia hoitoon ja hakevat niitä takaisin tullessa ja menevät taas seuraavana päivänä. Kokopäivätyössä ja osa-päivätyössä.
Helsingissä oma työmatkani meni ensin kävelemällä juna-asemalle, sitten vaihto bussiin kaupugissa ja vielä 10 min kävelymatka bussilta työpaikalle. Joka päivä reilu tunti suuntaansa.
Sitä kutsutaan työssäkäymiseksi ja sitä pidetään ihan normaalina toimituksena ja niin pitäisi sunkin pitää.
Osa-aikaisesta työstä, tukityöstä, sulle maksetaan sen alan TES:n mukainen palkka.
Sun kaltasia sosiallituilla eläviä siivestäjiä varten pitää tosiaan lainsäädäntöä reilusti säätää. Työmarkkinatuki vastkkeelliseksi on juuri sitä todellisuutta, mitä pitää selventää ja joka nimimerkillä on ilmeisesti jäänyt epäselväksi.Minäkään en elä sosiaalitukien varassa ja enkä makoile kotona sohvilla. Työtä haen ja mielelläni kokopäivätyötä. Tässä on kyseessä kirjoittajalla osa-aikainen työ / 4 h päivä ?! ja siitä menee siis matkoihin iso osa palkasta ja elämiseenkin pitäisi jäädä jotain. Asia olisi ihan eri, jos olisi kyseessä kokopäiväinen duuni, niin olisi varaa ajella julkisilla kulkuneuvoilla ja jäisi enemmän käteen liksaa.
Työmarkkinatukea pitäisi todella muuttaa, mutta ei missään tapauksessa vastikkeelliseksi...tarveharkinta pitäisi poistaa ihan ensimmäiseksi. - on tukityötä
Työtön työtön kirjoitti:
Minäkään en elä sosiaalitukien varassa ja enkä makoile kotona sohvilla. Työtä haen ja mielelläni kokopäivätyötä. Tässä on kyseessä kirjoittajalla osa-aikainen työ / 4 h päivä ?! ja siitä menee siis matkoihin iso osa palkasta ja elämiseenkin pitäisi jäädä jotain. Asia olisi ihan eri, jos olisi kyseessä kokopäiväinen duuni, niin olisi varaa ajella julkisilla kulkuneuvoilla ja jäisi enemmän käteen liksaa.
Työmarkkinatukea pitäisi todella muuttaa, mutta ei missään tapauksessa vastikkeelliseksi...tarveharkinta pitäisi poistaa ihan ensimmäiseksi.Tuetut työt on pääsääntöisesti 85% työaikaisia ja-palkkaisia TES:n mukaisesta palkasta. Ja jos tuntimäärä on 20h/vk, lisäksi saa Kelalta/liitolta soviteltua päivärahaa.
Olisi kiva, jos aiheen aloittaja täsmentäisi, minkälainen työaika ja palkkaus on kyseessä!
Minunkin mielestäni osa-aikainenkin työ on aina työttömyyttä parempi. Oliskohan aloittajalla /ja tämän palstan perusteella monella muullakin) aihetta itsetutkiskeluun työhaluisuuden tiimoilta.. - Aloittaja
on tukityötä kirjoitti:
Tuetut työt on pääsääntöisesti 85% työaikaisia ja-palkkaisia TES:n mukaisesta palkasta. Ja jos tuntimäärä on 20h/vk, lisäksi saa Kelalta/liitolta soviteltua päivärahaa.
Olisi kiva, jos aiheen aloittaja täsmentäisi, minkälainen työaika ja palkkaus on kyseessä!
Minunkin mielestäni osa-aikainenkin työ on aina työttömyyttä parempi. Oliskohan aloittajalla /ja tämän palstan perusteella monella muullakin) aihetta itsetutkiskeluun työhaluisuuden tiimoilta..En kuulu liittoon. En saa Kelasta mitään tukia, joten en myös saa soviteltua päivärahaa sieltä.
Työaika 4 tuntia per päivä. Palkkauksesta en tiedä, kun en tiedä mitä tukia minusta on oikeus saada, mutta yhdistelmätukea en kuitenkaan saa. Se on varmistettu.
Osa-aikainen on toki työtä siinä missä kokopäiväinen työ. En ole mikään työn vieroksuja, vaan on noista tukitöistä kaikenlaisia kokemuksia ennestään ja tukitöitä vaan aina "tarjotaan".
Taidan lähteä tästä koulun penkille, että saisi joskus ihan oikeeta työtä...lopetan asian käsittelyn tähän. - Nimetön
Aloittaja kirjoitti:
En kuulu liittoon. En saa Kelasta mitään tukia, joten en myös saa soviteltua päivärahaa sieltä.
Työaika 4 tuntia per päivä. Palkkauksesta en tiedä, kun en tiedä mitä tukia minusta on oikeus saada, mutta yhdistelmätukea en kuitenkaan saa. Se on varmistettu.
Osa-aikainen on toki työtä siinä missä kokopäiväinen työ. En ole mikään työn vieroksuja, vaan on noista tukitöistä kaikenlaisia kokemuksia ennestään ja tukitöitä vaan aina "tarjotaan".
Taidan lähteä tästä koulun penkille, että saisi joskus ihan oikeeta työtä...lopetan asian käsittelyn tähän.Noin vähäisellä tuntimäärällä on ihan varmaan oikeus saada Kelalta soviteltua työmarkkinatukea/peruspäivärahaa. Ota selvää oikeuksistasi ja pidä niistä kiinni!!!
- Asiakas
Aloittaja kirjoitti:
En kuulu liittoon. En saa Kelasta mitään tukia, joten en myös saa soviteltua päivärahaa sieltä.
Työaika 4 tuntia per päivä. Palkkauksesta en tiedä, kun en tiedä mitä tukia minusta on oikeus saada, mutta yhdistelmätukea en kuitenkaan saa. Se on varmistettu.
Osa-aikainen on toki työtä siinä missä kokopäiväinen työ. En ole mikään työn vieroksuja, vaan on noista tukitöistä kaikenlaisia kokemuksia ennestään ja tukitöitä vaan aina "tarjotaan".
Taidan lähteä tästä koulun penkille, että saisi joskus ihan oikeeta työtä...lopetan asian käsittelyn tähän.Jos et saa kelalta jotakin tukea x, ei se tarkoita sitä ettet voi saada sieltä tukea y. Vaikka maksaja on sama, kela, niin eri tuet ja niiden maksuperusteet laksetaan tietysti aina asiakohtaisesti.
Osa-aikatyöstä maksettava palkka ja sen tueksi maksettava soviteltu työttömyyspäiväraha lasketaan ihan sen mukaan, miten säännöt sanoo. Siinä ei tarkisteta mitään asunnon neliötä tai puolison tuloja tai patjanalusrahoja.
Ei voi olla mahdollista, että kansalaiselta kielletään maksamasta soviteltua päivärahaa sillä perusteella,ettei hän ole saanut jotain toista tukea kelalta. Missä toimistossa oikein olet asioinut ja minkälaisia älypäitä virkailijoita sua on oikein palvelleet?
Se sama virkailija sitten varmaan sanoo mullekin, että koska en saa puolison tulojen takia kelan maksamaa tarveharkintaista työmarkkinatukea, en sitten voi saada kelan maksamaa kansaneläkettäkään, jos vielä olen saman miehen kanssa? Vai miten teilläpäin nuo asiat hoidetaan...
Jos et saa yhdistelmätukea, voidaan sinusta maksaa harkinnanvaraista tukea työnantajalle tai sitten pelkän työmarkkinatuen verran, mikäli olet aikaisemmin käyttänyt jo yhdistelmä-tuen suuremman osuuden.
Palkkaus on sen työn ja tehtävän TES:n mukainen palkka, eikä siihen sun saamat tuet sille työnantajalle taikka tukematta jättämiset eivät vaikuta työstäsi maksettavaan palkkaan. Mikään työkkäri ei myönnä tukea sellaiseen työsuhteeseen eikä sellaiselle työnantajalle, joka ei maksa lain mukaista minimipalkka sulle.
Joko nimimerkki Aloittaja ei tiedä omia oikeuksiaan yhtään pätkääkään -eikä näytä paljon tietävän työmarkkinoistakaan- ja sitten on annettu ihan väärää tietoa esim. tuosta kelasta. Opiskelu voisi olla hyvä aloittaa vaikka noista perusasioista, mitä palkanmaksuun tulee. - Työtön aina vaan
Asiakas kirjoitti:
Jos et saa kelalta jotakin tukea x, ei se tarkoita sitä ettet voi saada sieltä tukea y. Vaikka maksaja on sama, kela, niin eri tuet ja niiden maksuperusteet laksetaan tietysti aina asiakohtaisesti.
Osa-aikatyöstä maksettava palkka ja sen tueksi maksettava soviteltu työttömyyspäiväraha lasketaan ihan sen mukaan, miten säännöt sanoo. Siinä ei tarkisteta mitään asunnon neliötä tai puolison tuloja tai patjanalusrahoja.
Ei voi olla mahdollista, että kansalaiselta kielletään maksamasta soviteltua päivärahaa sillä perusteella,ettei hän ole saanut jotain toista tukea kelalta. Missä toimistossa oikein olet asioinut ja minkälaisia älypäitä virkailijoita sua on oikein palvelleet?
Se sama virkailija sitten varmaan sanoo mullekin, että koska en saa puolison tulojen takia kelan maksamaa tarveharkintaista työmarkkinatukea, en sitten voi saada kelan maksamaa kansaneläkettäkään, jos vielä olen saman miehen kanssa? Vai miten teilläpäin nuo asiat hoidetaan...
Jos et saa yhdistelmätukea, voidaan sinusta maksaa harkinnanvaraista tukea työnantajalle tai sitten pelkän työmarkkinatuen verran, mikäli olet aikaisemmin käyttänyt jo yhdistelmä-tuen suuremman osuuden.
Palkkaus on sen työn ja tehtävän TES:n mukainen palkka, eikä siihen sun saamat tuet sille työnantajalle taikka tukematta jättämiset eivät vaikuta työstäsi maksettavaan palkkaan. Mikään työkkäri ei myönnä tukea sellaiseen työsuhteeseen eikä sellaiselle työnantajalle, joka ei maksa lain mukaista minimipalkka sulle.
Joko nimimerkki Aloittaja ei tiedä omia oikeuksiaan yhtään pätkääkään -eikä näytä paljon tietävän työmarkkinoistakaan- ja sitten on annettu ihan väärää tietoa esim. tuosta kelasta. Opiskelu voisi olla hyvä aloittaa vaikka noista perusasioista, mitä palkanmaksuun tulee.Sinä se näyt olevan perillä asioista. Ihan hyvä, kun joku jaksaa meitä reppanoita neuvoa. Katsos kun monet ovat pitkään olleet poissa työmarkkinoilta, niin nämä asiat ovat sen verran outoja, että eipä niistä tiedä enää, kun nekin tuet muuttuvat ajan myötä.
Älä silti hauku ketään syyttä suotta ! Oletkos kelalla töissä tai peräti työkkärissä ?! - Sivusta seurannut
mukavuudenhaluisten haaveet kirjoitti:
Onko kirjoittajalla mitään käsitystä enää siitä, että miten se maailma pyörii ja mitä itse kunkin oikeesti pitäsi tehdä oman elämisensä eteen!?
Aivan tosissaan valitetaan siitä, että työpaikalle pitää ihan torilla kerran vaihtaa bussia ja vielä sama takasinpäin. Ja se vielä ihan maksaakin! Jumankauta, mikä vässykkä.
"Kyseessä on vain osa-aikainen tukityö, josta saa liksaa myös sen mukaan". Niinpä. Vaihtoehtona sulla on omasta mielestäsi, että kannattaa mieluimmin makoilla kotona valtion ja kunnan elättinä, kun vain osa-aikaista työtä pakotetaan hakemaan. Se, että se työnantaja saa tukea sun työllistämisestä, ei pitäisi olla sulle mikään argumentti siihen,että työ ei kelpaa. Työ on työtä ja palkka on palkka.
Väitän, että reaalimaailmassa useat, hyvin useat ihmiset kulkevat ihan joka päivä töihinsä ja ihan takaisinkin julkisilla kulkuvälineillä, ja joutuvat vaihtamaan jossain vaiheessa toiseen ja joutuvat vielä siitä kyydistä maksamaankin. Mutta kulkevat vaan töihinsä, ja vievät lapsia hoitoon ja hakevat niitä takaisin tullessa ja menevät taas seuraavana päivänä. Kokopäivätyössä ja osa-päivätyössä.
Helsingissä oma työmatkani meni ensin kävelemällä juna-asemalle, sitten vaihto bussiin kaupugissa ja vielä 10 min kävelymatka bussilta työpaikalle. Joka päivä reilu tunti suuntaansa.
Sitä kutsutaan työssäkäymiseksi ja sitä pidetään ihan normaalina toimituksena ja niin pitäisi sunkin pitää.
Osa-aikaisesta työstä, tukityöstä, sulle maksetaan sen alan TES:n mukainen palkka.
Sun kaltasia sosiallituilla eläviä siivestäjiä varten pitää tosiaan lainsäädäntöä reilusti säätää. Työmarkkinatuki vastkkeelliseksi on juuri sitä todellisuutta, mitä pitää selventää ja joka nimimerkillä on ilmeisesti jäänyt epäselväksi.Kaikki eivät asu pääkaupunkiseudulla, jossa bussia vaihdetaan helposti ja taksat ovat halvat. Itse muutin tänne kun en enää kestänyt elää työttömyyden keskellä Kajaanissa. Ilman autoa siellä elämisestä ei tullut mitään. (Heikko näkö estää ajamasta, samoin itsesuojeluvaisto).
Asun Vantaalla, ja kuljen töissä Espoossa. Vaihdan junasta metroon ja bussiin. Aikaa kuluu tunti ja rapiat suuntaansa. Onneksi on kirjoja. Matkakortti maksaa onneksi vain hiukan päälle 70 euroa kuukaudessa. Se minulla vielä on varaa maksaa, koska olen kokoaikaisessa työssä ja saan bruttona 1500/kk. Jos kuitenkin työni osa-aikaistettaisiin ja tulot tippuisivat radikaalisti, voisi oikeasti tehdä tiukkaa tuon summan kanssa kaikkine muine elämisen kuluineen.
Kajaanissa taas autotonkin ihminen voidaan pakottaa vastaanottamaan työtä sadan kilometrin päästä. Se ei ole Kelan eikä työvoimavirkailijan ongelma, vaikka työmatkojen kustannukset olisivatkin suuremmat kuin saatu työllistämistukipaikan palkka. Näin se logiikka menee. Tiedän tämän, koska pidän yhä yhteyttä moneenkin vanhaan ystävään, jotka ovat jääneet kotikonnuilleen huolehtimaan vanhemmistaan.
Reaalimaailmassa useat ihmiset tekevät töitä hyvin suurella palkalla. Aika monen palkka alkaa kolmosella tai nelosella. Kun monen vuoden työttömyyden jälkeen menee työhön, kuluu siihen enemmän rahaa kuin kotona olemiseen. Pitää uusia vaatevarasto. Pitää syödäkin töissä ja maksaa sinne menemisestä. Kotona olemisessa on se helppo puoli, että rahaa ei kulu juuri mihinkään. Eräs ystäväni sai säästettyä peruspäivärahastaankin sivuun, koska osaa säästää ihan kaikessa, eikä käy missään, missä voisi kulua rahaa. Syökin lähinnä puuroja ja marjoja ja itse tehtyä ruokaa.
Minä vastustan tätä uutta vastikkeellisuutta, koska se tulee viemään työpaikkoja sosiaalialalta ja kaikilta sellaisilta aloilta, mille näitä vastiketukilaisia sijoitetaan. Puhumattakaan siitä, että se tulee entisestäänkin vaikeuttamaan työttömän elämää ja sitouttaa hänet minimikorvauksella olemaan käytettävissä.
Vastiketyö tuskin tulee työllistämään ketään pysyvästi. Eihän nämä tukityöpaikatkaan niin tee, eikä työharjoittelupaikatkaan. Lakiin pitäisi ehdottomasti saada sellainen muutos, että sama työnantaja ei saa käyttää kuin yhden tukityöllistetyn vuodessa, ellei tarjoa edelliselle vakityöpaikkaa. Tällä estettäisiin ketjuttaminen!
- Lusmu_Leo
Osoita innostusta siihen tyohon mutta ole selvinpain, tee pakkoliikkeita, naura omituisesti ja hauku edellista tyonantajaa "ne kaikki oli mua vastaan ja mun puhelinta kuunneltiin. Kerran olivat syoneet mun omenan ja selailleet mun elainlehtea"
- Jepjep
...niin on todella käynytkin?
Mitenkäs sitten suukku pannaan, oi neropatti.
- .....
Älä katso haastattelijaa vastatessasi kysymyksiin. Katso vaikka ikkunasta ulos samalla. Vastaa mahdollisimman lyhyesti ja yksinkertaisesti. Vastaa moneen kysymykseen "en tiedä". Jos sinulla on laukku mukana niin räplää laukun hihnaa. Pureskele myös purkkaa ja tee siitä palloja. Niiskuta nenääsi. Eiköhän siitä sillä selviä. Minua ei ainakaan huolittu mihinkään vaikken tahallaan noin tehnytkään. En vain ole kovin sosiaalinen ja haastatteluissa rupeaa ahdistamaan. Eipähän tarvinnut lähteä linja-autolla 20 km päähän palkalla joka olisi ollut pienempi kuin korvaukseni.
- Oskari >>
Et sinä sinne pääse vaikka yrittäisitkin tosissasi koska sinne hakee muutkin työtä tahtovat ihmiset.
Työttömille tarkoitut näpertely työpaikat ottavat "töihin"vaikket osaisi mitään, koska ne saavat sitä enemmän rahaa mitä enemmän työttömiä ottavat "töihin". Ite en nyt muista mistä ne rahat tulevat EU:lta tai mistä sitten tulevatkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626