Miksi syyttelette

On kauhean vaikeaa tunnustaa itselleen, että on läheisriippuvainen eikä omat rahkeet ole riittänyt parempaan puolisoon. Muutenhan sitä olisi jo vaihtanut tai alkanut sinkuksi.

Katos, kun aletaan seurustella ihminen tuo itsestään esiin tietysti vain hyviä puolia. Ei tosin kaikki, toiset on sikoja alusta asti. Ja siltä väliltä. Rakastunut näkeekin vaan ne hyvät puolet. Jos huonoja huomakin, niin ne sulaa rakkauden piikkiin. Niin pitääkin, eihän kukaan täydellinen ole. Eka vuosi on pelkkää rakkautta ja romantiikka. Toiset huomaa jo tässä vaiheessa ettei ollakaan sopivia yhteen ja erotaan enemmän tai vähemmän sovussa.

Menee vuosi, pari. Muutetaan yhteen. Elämässä keskitytään yhteisen kodin ja työn ja harrastusten maailmaan. Toinen on itsestäänselvyys. Sitten huomataan että ehkä meillä menee hyvin, mennään kihloihin, naimisiin, lapsikin ehkä. Kolme neljä vuotta on mennyt. Jos koko ajan tapahtuu niin toisen huonot puolet ei pääse esittäytymään, mutta jos elämässä ei ole paljon muuta kuin toisensa ja työ niin ne huonot piirteet alkavat dominoida jo aiemmin, 2-3 vuoden paikkeilla. Siltikin voi olla jo paljon yhteisiä sitoumuksi, kuten asunto, auto lainat. Ja jonkinlainen moraalinen käsitys siitä että pitää yrittää vaikka helppoa ei olisi. Suhteen eteen pitää tehdä töitä -periaatteella.

Aikatauluista viis. Jossain vaiheessa kuitenkin ollaan sitouduttu monin eri tavoin toiseen. Sitten toisen huonot piirteet alkavat ärsyttää. "Huono" piirre on ehkä väärin, kyse voi olla vain jostain asioista miksi kaksi ihmistä ei sovi yhteen. Yhteisymmärryksen puute? Voi olla vain toisessakin. Toinen voi ollakin itsekäs, voi olla jäänyt liikaa kiinni vanhempiinsa (mies äitiin). Väärinkäsityksiä, toisen huomioon ottaminen unohtuu, toinen loukkaantuu, yritetään puhua mutta kumpikaan ei ymmärrä toista jne. Silti vaan yritetään pysyä yhdessä kun siihen on tultu. Ehkä asiat muuttuu paremmaksi?

Alkaa toisen sättiminen, haukkuminen, halveksunta. Miksi? No siksi että sillä hakee oikeutusta omille riittämättömyyden tunteilleen. Pitää olla joku syy. Syy on siinä että toinen ei ymmärrä ja on siinä muutakin vikaa. Okei, on minussakin vikaa, mutta... Nokkela ihminen toteasisi että ei tästä mitään tule, erotaan. Entäs lapset ja koko muu perhe-elämä? Olenko niin heikko että luovutan tosta vaan? Vaikka olenkin niin aina löytyy joku (etenkin netissä!! ;) ) joka syyllistää että EI SAA EROTA!! Eroaja on itsekäs!

Jos kaksi ihmistä ei tule toimeen keskenään, ei vaikka kuinka yrittäisi, niin mitä helvettiä sitä yhdessä elää jos ilman toista on helpompaa. Tunnolliset ja moralistit eivät eroa. He pitävät "perheen kasassa.. lasten takia??" tms. Ehkä koko elämässä ei ole mitään muuta kuin se perhe ja puoliso, eikä siksi uskalleta erota. Paha olo on silti ja sen purkaa haukkumalla toista. Syyttelypurkauksesta tulee parempi olo ja taas sitä toista on helpompi sietää.

Syyllinen peilissä on vain 50%. Kyllä vika on toisessakin, 50%. Ensiksi voisin kysyä miksi pitää antaa itsestä väärä kuva, väärästä ensivaikutelmasta lähtien? Miksi pitää puhua suut ja korvat täyteen paskaa itsestä ja omista tunteista ja arvoista? Niin että ne vastaavat sen toisen arvomaailmaa, jotta vain löydettäisi joku yhteinen sävel. Miksi pitää hakea aina jotain helvetin YHTÄLÄISYYKSIÄ? Samoja harrastuksia yms roskaa, mitä ikään kuin parisuhteelta vaaditaan? Miksei olla oma itsensä, jos ei jollekin kelpaa niin ei. Tämä ei poista suvaitsevaisuutta ja huomaavaisuutta, itsekeskeinen ei saa silti olla! Tehdään alusta asti selväksi omat todelliset intressit, ja ehkä eroavaisuudetkin. Silti voi olla että sisimmässä synkkaa ja toista voi rakastaa ehdottomasti sellaisena kuin toinen on. Ongelmia tietysti voi tulle jos esimerkiksi (nyt kun on tämä aika..) joulun vietossa. Toiselle se voi olla tärkeä juhla, uskontoon perustuva toiselle taas turhuus muiden joukossa. Silloin se voi satuttaa herkempää pahemman kerran. Mutta eikö jouluinhoaja voisi yhden päivän vuodessa tehdä toisen onnelliseksi? Kun joulu kuitenkin on? Inhoaja tuskin kuitenkaan loukkaantuu jos joularakastava haluaa viettää sen omien traditioidensa mukaan? Tämä nyt oli vain esimerkki. Mutta jos jotkut asiat menevät pahasti ristiin, ettei kumpkaan voi antaa periksi eikä sulattaa toisen arvoja, niin miksi ei sitten hyväksytä ettei voida elää yhdessä.

Mutta tosiaan joo, kun on niitä jotka ei todellakaan löydä itsessä mitään vikaa, ovat niin viimisen päälle marttyyreita, kaikkensa tehneitä jne. mutta "toinen ei tajuu". Niille ei kai ole mitään tehtävissä. niitä pitää sietää. He hakevat hyväksyntää työkavereiltaankin, että oma puoliso tai ex-puoliso on aivan kamala. Eivätkö he itse näe miten suvaitsemattomia ovat? Eivät hyväksy valitsemaansa puolisoa sellaisena ihmisenä kuin on? Eivät, koska elävät jossain kuplassa. Toki on niitä jotka muuttuvat avioliiton aikana, alkavat ryyppäämään, hakkaamaan puolisoa tai lapsia, mutta vähemmistönä kuitenkin, oletan. Niihinkin kai on joku syy eikä se syy ole yksin siinä joka ryyppää. Turha moralisoida että jokainen tekee itse ratkaisun juoko kännit vai ei. Joku sen tunteen aiheuttaa että on pakko. Kukaan ei ymmärrä, eikä kai kuuntelekaan. Eikä hän ehkä itsekään kuuntele.

Ihmiset avioituvat tai sitoutuvat toisiinsa muuten aivan liian varhain. Perheen perustamisen kannalta on ehkä pakkokin. Harva on vielä 2-kymppisenä kypsä aikuinen. Ehkä 25-30 olisi sellainen ikä kun jo ymmärtää asioita ja osaaa huomioida muut ihmiset ja käyttää tervettä harkintaa, joka perustuu jo kokemukseenkin. Lähtökohta siis että pitäisi ensin kasvaa aikuiseksi. Jos nytkuitenkin on rakastunut ja pariutunut liian varhain, se pitäisi ymmärtää siinä vaiheessa kun sukseet on ristissä, että kumpikin on muuttunut aikuistuessaan, eikä ehkä - jos vasta siinä vaiheessa tavattaisi - sitä kumppania itselleen edes ottaisi. On sitten järkiasia päättää jatkuuko suhde vai ei. Harva ymmärtää tuon ihmisten muuttumisen. (turha lässyttää että pitää tukea toista ja olla rinnalla ja kasvaa yhdessä.. huokaus huokaus!)

Vaikeita asioita eikä ole mitään yksiselitteistä vastausta. Jokainen parisuhde lyhyt tai pitkä on oma tapauksensa eikä millekään ole patenttiratkaisuja. Toisen haukkuminen on valitettavan inhimillinen piirre ihmisissä, mutta myös heikkouden merkki. Ovatko ihmiset tosiaan niin heikkoja että sortuvat moiseen lapsellisuuteen. Ovat.

Eiköhän tässä.

...ketäs muuta syyttelis, naapuriako ?? höh ;)