Joillekin lyhyille muijille tuntuu olevan ylivoimaisen vaikea hyväksyä, että kaikki pitkät miehet ei heitä huoli heidän lyhyytensä tähden. Minä olen 189cm eikä minua todellakaan kiinnosta mitkään vähänpäälle 150cm muijat. Eikä tämä tietenkään kaikkia pitkiä miehiä koske sillä helposti näkee kaupungilla hyvinkin eripituisia pareja, mutta koskee silti kyllä suurta osaa pitemmistä miehistä. Lyhyellä miehellä taas on paljon vaikeampaa kuin lyhyellä naisella, sillä naiset eivät kyllä tunnu huolivan miestä joka on häntä lyhyempi(Tätä näkee rikottavan melko harvoin. Helpommin näkee sellaisiakin pareja, joissa muija voi olla hyvinkin kaunis ja jätkä taas ruma, mutta kuitenkin muijaansa pitempi.)eikä lyhyt mies tunnu olevan edes lyhyille muijille ainakaan 1.vaihtoehto.
Se vaan ärsyttää kun nykyään on mennyt siihen, että monet naiset ajattelevat että nainen saa torjua miehen ihan mistä tahansa syystä, mutta mies ei saisi tehdä samoin. Esim. juuri jotkut muijat tuntuvat tosissaan olevan sitä mieltä, että pitkä mies tekee väärin torjuessaan muijan tämän lyhyyden takia. Mutta silti nainen saisi torjua miehen vaikka tämän silmälasien takia, vaikka muijalla itselläänkin olisi lasit, kunkerran kuulemma muijalla ne ei haittaa mutta miehen ne tekee ns. nörtin näköiseksi.
Pitkä mies ei lyhyttä muijaa välttämättä huoli
43
3960
Vastaukset
- Veijari-77
Nainen on aina uhri. Sen takia on ihan sama vaikka päin naamaa sanoisit että oot aivan liian ruma. Aina ne löytää jotain valitettavaa.
- kalenterivuosi-05
monenmonta senttiä ja olen onnellinen siitä.Ei oikeastaan enempää.
- Näin on
asian laita. Lyhyenä mieheä (alle 175cm) tiedän tilanteen. Netissä lyhyenä miehenä ei ainakaan ole juurikaan minkäänlaista mahdollisuutta edes päästä keskustelemaan nais puolisen kanssa. :(
Onneksi joukkoon mahtuu vielä muutama terve järkinen nainen, joilla kriteerit on muuallakin kuin vain ja ainostaan miehen pituudessa.
Livessä tutustuminen sentään vielä onneksi onnistuu paremmin, joten ei kirvestä vielä kaivoon ole heitetty. ;)- kamisama
Siis mitä? Eikö muka noin 170cm miehet kelpaa? Lähes poikkeuksetta kaikki lyhyemmät miehet ovat "kauniimpia" tai yleensäkin paremman näköisiä mitä hujopit. Ja heitä taitaa olla myös hyvin paljon, ainakin kun katselee ulkona liikkuessa keskipituutta. Noin 175cm tyyppejä on joka paikka täynnä.
Lisäksi teidän lyhyempien kannattaisi toisaalta olla onnellisia pituudestanne, ainakin hyvin monella tuntemallani pidemmällä ihmisellä, ja myös itselläni on monesti selkävaivoja, ja myös liikunta sujuu kehnommin / syntyy hitaammin tuloksia ( ja lihaksia ).
- 157cm
"Minä olen 189cm eikä minua todellakaan kiinnosta mitkään vähänpäälle 150cm muijat. "
Olipas taas hauskaa luettavaa. Vaikka suurin osa kirjoituksestasi olikin totta. Itse olen tällainen lyhyt muija, joka ei sinua todellakaan kiinnosta, mutta se vaan lähinnä minua huvittaa. Itselleni pituus ei millään tavalla ole ollut koskaan ongelma, on ollut pitkiä miehiä ja lyhyitä miehiä, tosin en kyllä itseäni lyhyempää miestä varmaan helposti edes löytäisi. Mutta se mikä tuossa sinunkin kirjoituksessasi oli kummallista oli toteamus "eikä lyhyt mies tunnu olevan edes lyhyille muijille ainakaan 1.vaihtoehto. " Tätä olen saanut kuunnella tauotta. Siis miksi pitäisi valita kumppaninsa pituuden perusteella? Ymmärrän, että tietyn näköiset ihmiset viehättävät toisia jne. , mutta kun minulle se pituus ei ole millään tavalla tärkeä niin miksi minun pitäisi kiinnostua vain lyhyistä miehistä? Joku jopa sanoi, että on epäreilua, jos olen pitkän miehen kanssa... (Seurustelin joskus 195 cm pitkän pojan kanssa, ja se oli kieltämättä jo hauskaa, mutta väliäkös sillä, kun muuten oli kaikki kunnossa.)
Mutta eihän tuo tainnut edes liittyä aiheeseen muuten kuin sitä sivuten. Naisena en kyllä ymmärrä, että kuka torjuisi jonkun silmälasien, pituuden tms. takia, jollei toisessa sitten _oikeasti_ ole jotain sellaista, mikä ei miellytä. Tekosyitä kaikki tuollaiset pikkujutut ovat aja miksi siihen torjumiseen tarvitaan tuollainen syy? Eikö voi vain sanoa, että ei kiinnosta? Jos toinen on ihastunut tms. niin on hieman epäkohteliasta ja ilkeätä vedota sellaiseen ominaisuuteen, jota ei voi muuttaa torjuessaan lähestymisyritykset.. Totuushan on se, että huomenna voit sinäkin kokea jonkunlaisen ihmeen ja ihastut jostain kumman syystä johonkin lyhyeen persoonaan tai sitten minä ihastun vaaleahiuksiseen mieheen (ei ole vielä niin käynyt :D ).. Ihminen joko miellyttää tai ei. Ei sitä kiinnostusta saa pakottamalla heräämään. Että ihan rauhassa vaan torjumaan niitä lyhyitä naisia, mutta kiltisti. ;)- tssssssssssttttt!
ÄLÄ SELITÄ!!
Tätähän se aloittajakin juuri kirjoitti pääpiirteissään, että naisella on oikeus valittaa mistä tahansa asiasta miehessä, mutta miehen pitäisi ottaa nainen, vaikka se olisi tynnyrissä kasvatettu ja haisis tervalta ja homeelta.
Heti rupesit vaan selittään. Jos yhtään on realisti, niin sitä nyt ei voi odottaa, että te naiset muuttaisitte käyttäytymistänne. Mutta koittakaa nyt edes tajuta oma käyttäytymisenne. Se on ensimmäinen askel. Asian myöntäminen. Älä selitä enää. - 157cm
tssssssssssttttt! kirjoitti:
ÄLÄ SELITÄ!!
Tätähän se aloittajakin juuri kirjoitti pääpiirteissään, että naisella on oikeus valittaa mistä tahansa asiasta miehessä, mutta miehen pitäisi ottaa nainen, vaikka se olisi tynnyrissä kasvatettu ja haisis tervalta ja homeelta.
Heti rupesit vaan selittään. Jos yhtään on realisti, niin sitä nyt ei voi odottaa, että te naiset muuttaisitte käyttäytymistänne. Mutta koittakaa nyt edes tajuta oma käyttäytymisenne. Se on ensimmäinen askel. Asian myöntäminen. Älä selitä enää.Rakastan selittämistä. No en.. Käyttäytymistäni en muuta, koska en näe sille mitään tarvetta. Haluaisitkos sinä sitten, että joku nainen "ottaisi" sinut, vaikka pitäisi sinua ällöttävänä ja et miellyttäisi häntä yhtään? Enkä todellakaan usko, että kukaan mieskään niin tyhmä on, että tuollaisen naisen ottaisi. Jos naiset valittaa niin antakaa valittaa, se on joidenkin elämän tehtävä. :) Yritin vaan sanoa, että on helpomapaa, jos ei torjuessaan mene henkilökohtaisuuksiin, siitähän jotkut vaan innostuu ja pahimmassa tapauksessa alkaa muuttamaan itseään sellaiseksi, että kelpaisi.
Otan sen ensimmäisen askeleen sitten kun on tarpeen. :)
- 173 cm mies
Naulan kantaan. Se on itseänikin ihmetyttänyt ja tietysti myös harmittanut 173 cm miehenä että nämä 150 senttiset naisetkin vaativat itselleen 2 metristä miestä. Ja näin se todellakin menee, tiedoksi myös sille 157 cm naiselle joka täällä asiaa ihmetteli. Käypäs sinäkin tyttöseni ihan huviksesi jollain deittipalstalla ja laita hakuehdoiksi että mies hakee naista. Tulet huomaamaan että lähes kaikki naiset haluavat miehen olevan vähintään 180 cm. Ja tämä vaatimus todellakin on myös sinun kokoisillasi naisilla. Ihan oikeasti siellä on todella harvassa ne naiset joille tämmöinen 173 senttinen kaveri kelpaisi. Kyllä harmittaa.
- nijifas
ite kutakuinkin saman pituinen. mulla on vaan sellanen fixaatio etten ite huoli lyhyttä muijaa alle 165 on ehdottomasti liian lyhyt.
- lyhyt renttu
Oon vaan ~170cm, mutta naisia riittää niin paljon kun ehtii niittää...
- sade79
Sun kirjoituksestasi päätellen, perustat ihmissuhteesi aika pinnallisiin juttuihin(okei, ymmärrän, jos olet nuori). Mutta alkuun sanottakoon jo se, etä minä olen 163cm ja edustan ehkäpä sellaista välisarjaa.. Minua ei kiinnosta ylipäänsä sinunlaiset ihmiset, koska jos keskityy noin epäoleellisiin seikkoihin, ei tuskin ole kovinkaan kiintoisaa seuraa. Mielstäni ensin punnitaan kemia. Sitä on tai ei ole, siitä kaikki on kyse. Jos lyhyt muija ärsyttää (miksi), niin eihän sun tartte niiden kanssa olla??? Tuskinpa ne muijat sun housuja tlkee baarissa riisumaan..??? Ainakin kirjoituksestasi päätellen olet todella vastenmielisen ylimielinen mies, jollaista ainakaan minä en huolisi, vaikka olisit 3m pitkä! Ja jos olet tullut koskaan ajatelleeksi, mikä naisia viehättää miehen ulkonäössä, kerronpa sen sinulle nyt melkein 30v. kokemuksella: RYHTI, SUHT. TREENATTU KROPPA, SYMMETRISET MIEHEKKÄÄT KASVONPIIRTEET, HYVÄ PERSE. Ei mikään "hessu hopo" tee miehestä vielä seksikästä. Usko pois!! Tosin näitä itseään täynnä olevia miehiä vain riittä ja riiittää, jotka näin luulevat. Samoin kuin pitkä, luiseva ja huonoryhtinen nainen kiihottaa varmasti vähemmän, kuin lyhyempi treenattu ja ryhdikäs kissa.Näin oletan! Ja ihan vaan tiedoksi, olen itse erään mallitoimiston listoilla, jopa tämän pituisena... :)
- miekkonen189
Tämä aiempi kirjoitukseni saattaa osittain sopia myös sinuun:
"
Siis pellejä ovat ne, joiden mielestä kumppanin valinnassa ei saisi ollenkaan kiinnittää huomiota tämän ulkonäön miellyttävyyteen.
Lisäksi nämä pellet julistautuvat yleensä neroiksi ja pyhimyksiksi, koska ovat näkemyksensä takia niin ns. sisäisesti kauniita.
Kai se voi hyvä teko olla jos hyvännäköinen ottaa ruman kumppanikseen, mutta voi sitä sisäistä kauneuttaan ilmaista monella muullakin tavalla.
Esimerkiksi minä tunnen kaksi nuorta naishenkilöä(Eivät sisaruksia.), jotka ovat älykkäitä(Akateemisia ja älyn huomaa puheestakin.)sekä sisäisesti kauniita(Ystävällisiä hienoja ihmisiä ja osallistuvat yhteisen hyvän eteen tehtävään vapaaehtoistyöhön.), mutta lisäksi kumpikin sattuu olemaan myös ulkoisesti todella kaunis.
Lisäksi satun tietämään, että kumpikin on torjunut kumppanitarjokkaita ulkonäköseikkojen perusteella.
Silti nämä kaksi ovat varmasti sisältäänkin kauniimpia kuin suurin osa näistä sisäisen kauneuden ehdottomista julistajista.
"
"
Sun kirjoituksestasi päätellen, perustat ihmissuhteesi aika pinnallisiin juttuihin
"
Ulkonäkö vaikuttaa osaltaan, niinkuin aivan valtaosalla ihmisistä.
Ensin katson ulkonäköä senverran, että se menee edes tietyn riman yli.
Kemiat tulee sitten siinä vaiheessa, että kemia voi ratkaista toisen partneriehdokkaan hyväksi, vaikka niistä kahdesta hylätty olisikin kauniimpi(Ei se mun rimani niin korkealla ole, etteikö siellä vielä olisi tilaa olla jonkun paljon kauniimpi kuin se juuri riman ylittänyt. Tietty raja kuitenkin on.).
Luettelethan sinäkin suuren määrän ulkonäköseikkoja jotka sinua miellyttävät, vaikka makusi on enemmän toisaalla kuin pituudessa.
Mutta kun osaat kaikista hyvistä perseistä puhua niin taitaa sinunkin silmäsi katsoa muutakin kuin ns. sisäistä kauneutta.
"
(okei, ymmärrän, jos olet nuori).
"
Minua ei kiinnosta ymmärrätkö vai et.
"
Jos lyhyt muija ärsyttää (miksi),
"
Liian lyhyt muija ei herätä minkäänlaista seksuaalista mielenkiintoani silloinkaan vaikka olisi muuten kaunis.
"
Ja ihan vaan tiedoksi, olen itse erään mallitoimiston listoilla, jopa tämän pituisena... :)
"
Sanoisinko että vähän pinnallista sekin kun erikseen mainitset tällaisen asian.
Olen minäkin selaillut eri mallitoimistojen listoja eikä niille päästäkseen tarvitse välttämättä todellakaan olla mikään erityisen kaunis.
Ja vaikka olisitkin vaikka kuinka kaunis, niin sellaisiakin on paljon(helppo nähdä kaupungilla.)eikä yhden sellaisen mielipide paljon paina.
Ja eikös pituusrajakin niissä mallijutuissa yleensä ole n.170cm, eli et sinä siitä aivan hirveästi jää ja etkä sinä edes kaikkein lyhyin muija ole. - elämä opettaa
miekkonen189 kirjoitti:

Ja eikös pituusrajakin niissä mallijutuissa yleensä ole n.170cm, eli et sinä siitä aivan hirveästi jää ja etkä sinä edes kaikkein lyhyin muija ole."Siis pellejä ovat ne, joiden mielestä kumppanin valinnassa ei saisi ollenkaan kiinnittää huomiota tämän ulkonäön miellyttävyyteen.
Lisäksi nämä pellet julistautuvat yleensä neroiksi ja pyhimyksiksi, koska ovat näkemyksensä takia niin ns. sisäisesti kauniita."
- pellejä??? (sinä se taidat olet pelle ja äärimmäisen sivistymätön) Sanoinko, että ulkonäköön ei saisi kiinnittää huomiota??
"Kai se voi hyvä teko olla jos hyvännäköinen ottaa ruman kumppanikseen, mutta voi sitä sisäistä kauneuttaan ilmaista monella muullakin tavalla."
- Puhuinko sisäisestä kauneudesta? Puhuin kemiasta. Ja hyvä teko olisi, jos ymmärtäisit olevasi tod. näk. ihan tavis sinäkin, joten hieman matalampaa profiilia please! Hyvin komeita/kauniita ihmisiä on todella harvassa.
"Esimerkiksi minä tunnen kaksi nuorta naishenkilöä(Eivät sisaruksia.), jotka ovat älykkäitä(Akateemisia ja älyn huomaa puheestakin.)sekä sisäisesti kauniita(Ystävällisiä hienoja ihmisiä ja osallistuvat yhteisen hyvän eteen tehtävään vapaaehtoistyöhön.), mutta lisäksi kumpikin sattuu olemaan myös ulkoisesti todella kaunis.
Lisäksi satun tietämään, että kumpikin on torjunut kumppanitarjokkaita ulkonäköseikkojen perusteella.
- Huomaan, että sinä et ole akateeminen kun et ymmärrä, että se vaatii vain perslihaksia, eikä kerro ihmisen ns. fiksuudesta mitään. Myös minä olen muuten akateeminen (KTM) ja OLEN TORJUNUT MIEHIÄ HEIDÄN ULKONÄKÖNSÄ PERUSTEELLA LUKEMATTOMIA KERTOJA. (hallelujaa mikä saavutus)
Ja vielä todettakoon, että mielipiteeni perustuu lähinnä kokemukseeni. Olen itse pyörinyt koko nuoruuteni erittäin pinnallissa ympyröissä (fitness, mallikuviot, hkkk), joten olen oppinut kantapään kautta. mikä ihmissuhteissa on se numero uuno. Paljon paljon ja paljon pinnallisia suhteita läpikäyneenä tiedän ainakin sen, mitä en halua (sinunlaista miestä).
Katse siis syvimpiin ja merkityksellisimpiin seikkohin hyvä pojuseni!
Ja tuo "pelle" sanan käyttö muuten lähinnä sai minut oksentamaan. Kuka luulet olevasi? Joku mr. finland vai? elämä opettaa sinuakin vielä. - Valaisija Mies
miekkonen189 kirjoitti:
Tämä aiempi kirjoitukseni saattaa osittain sopia myös sinuun:
"
Siis pellejä ovat ne, joiden mielestä kumppanin valinnassa ei saisi ollenkaan kiinnittää huomiota tämän ulkonäön miellyttävyyteen.
Lisäksi nämä pellet julistautuvat yleensä neroiksi ja pyhimyksiksi, koska ovat näkemyksensä takia niin ns. sisäisesti kauniita.
Kai se voi hyvä teko olla jos hyvännäköinen ottaa ruman kumppanikseen, mutta voi sitä sisäistä kauneuttaan ilmaista monella muullakin tavalla.
Esimerkiksi minä tunnen kaksi nuorta naishenkilöä(Eivät sisaruksia.), jotka ovat älykkäitä(Akateemisia ja älyn huomaa puheestakin.)sekä sisäisesti kauniita(Ystävällisiä hienoja ihmisiä ja osallistuvat yhteisen hyvän eteen tehtävään vapaaehtoistyöhön.), mutta lisäksi kumpikin sattuu olemaan myös ulkoisesti todella kaunis.
Lisäksi satun tietämään, että kumpikin on torjunut kumppanitarjokkaita ulkonäköseikkojen perusteella.
Silti nämä kaksi ovat varmasti sisältäänkin kauniimpia kuin suurin osa näistä sisäisen kauneuden ehdottomista julistajista.
"
"
Sun kirjoituksestasi päätellen, perustat ihmissuhteesi aika pinnallisiin juttuihin
"
Ulkonäkö vaikuttaa osaltaan, niinkuin aivan valtaosalla ihmisistä.
Ensin katson ulkonäköä senverran, että se menee edes tietyn riman yli.
Kemiat tulee sitten siinä vaiheessa, että kemia voi ratkaista toisen partneriehdokkaan hyväksi, vaikka niistä kahdesta hylätty olisikin kauniimpi(Ei se mun rimani niin korkealla ole, etteikö siellä vielä olisi tilaa olla jonkun paljon kauniimpi kuin se juuri riman ylittänyt. Tietty raja kuitenkin on.).
Luettelethan sinäkin suuren määrän ulkonäköseikkoja jotka sinua miellyttävät, vaikka makusi on enemmän toisaalla kuin pituudessa.
Mutta kun osaat kaikista hyvistä perseistä puhua niin taitaa sinunkin silmäsi katsoa muutakin kuin ns. sisäistä kauneutta.
"
(okei, ymmärrän, jos olet nuori).
"
Minua ei kiinnosta ymmärrätkö vai et.
"
Jos lyhyt muija ärsyttää (miksi),
"
Liian lyhyt muija ei herätä minkäänlaista seksuaalista mielenkiintoani silloinkaan vaikka olisi muuten kaunis.
"
Ja ihan vaan tiedoksi, olen itse erään mallitoimiston listoilla, jopa tämän pituisena... :)
"
Sanoisinko että vähän pinnallista sekin kun erikseen mainitset tällaisen asian.
Olen minäkin selaillut eri mallitoimistojen listoja eikä niille päästäkseen tarvitse välttämättä todellakaan olla mikään erityisen kaunis.
Ja vaikka olisitkin vaikka kuinka kaunis, niin sellaisiakin on paljon(helppo nähdä kaupungilla.)eikä yhden sellaisen mielipide paljon paina.
Ja eikös pituusrajakin niissä mallijutuissa yleensä ole n.170cm, eli et sinä siitä aivan hirveästi jää ja etkä sinä edes kaikkein lyhyin muija ole.No ehkä ei pituus vielä yksin mitään mutta pannaanpa pakettiin lisäksi vielä pitkä muna niin kyllä alkaa kelpaamaan. Myös nimimerkille Sade, uskoisin.
- miekkonen189
elämä opettaa kirjoitti:
"Siis pellejä ovat ne, joiden mielestä kumppanin valinnassa ei saisi ollenkaan kiinnittää huomiota tämän ulkonäön miellyttävyyteen.
Lisäksi nämä pellet julistautuvat yleensä neroiksi ja pyhimyksiksi, koska ovat näkemyksensä takia niin ns. sisäisesti kauniita."
- pellejä??? (sinä se taidat olet pelle ja äärimmäisen sivistymätön) Sanoinko, että ulkonäköön ei saisi kiinnittää huomiota??
"Kai se voi hyvä teko olla jos hyvännäköinen ottaa ruman kumppanikseen, mutta voi sitä sisäistä kauneuttaan ilmaista monella muullakin tavalla."
- Puhuinko sisäisestä kauneudesta? Puhuin kemiasta. Ja hyvä teko olisi, jos ymmärtäisit olevasi tod. näk. ihan tavis sinäkin, joten hieman matalampaa profiilia please! Hyvin komeita/kauniita ihmisiä on todella harvassa.
"Esimerkiksi minä tunnen kaksi nuorta naishenkilöä(Eivät sisaruksia.), jotka ovat älykkäitä(Akateemisia ja älyn huomaa puheestakin.)sekä sisäisesti kauniita(Ystävällisiä hienoja ihmisiä ja osallistuvat yhteisen hyvän eteen tehtävään vapaaehtoistyöhön.), mutta lisäksi kumpikin sattuu olemaan myös ulkoisesti todella kaunis.
Lisäksi satun tietämään, että kumpikin on torjunut kumppanitarjokkaita ulkonäköseikkojen perusteella.
- Huomaan, että sinä et ole akateeminen kun et ymmärrä, että se vaatii vain perslihaksia, eikä kerro ihmisen ns. fiksuudesta mitään. Myös minä olen muuten akateeminen (KTM) ja OLEN TORJUNUT MIEHIÄ HEIDÄN ULKONÄKÖNSÄ PERUSTEELLA LUKEMATTOMIA KERTOJA. (hallelujaa mikä saavutus)
Ja vielä todettakoon, että mielipiteeni perustuu lähinnä kokemukseeni. Olen itse pyörinyt koko nuoruuteni erittäin pinnallissa ympyröissä (fitness, mallikuviot, hkkk), joten olen oppinut kantapään kautta. mikä ihmissuhteissa on se numero uuno. Paljon paljon ja paljon pinnallisia suhteita läpikäyneenä tiedän ainakin sen, mitä en halua (sinunlaista miestä).
Katse siis syvimpiin ja merkityksellisimpiin seikkohin hyvä pojuseni!
Ja tuo "pelle" sanan käyttö muuten lähinnä sai minut oksentamaan. Kuka luulet olevasi? Joku mr. finland vai? elämä opettaa sinuakin vielä."
pellejä??? (sinä se taidat olet pelle ja äärimmäisen sivistymätön)
Huomaan, että sinä et ole akateeminen kun et ymmärrä, että se vaatii vain perslihaksia, eikä kerro ihmisen ns. fiksuudesta mitään.
"
Olen akateeminen luonnontieteelliseltä alalta(Hyvin paperein.),mutta ehkä se ei vastaa sinun käsitystäsi jostain epämääräisestä viisaudesta ja sivistyksestä.
Ainakin minun alani vaatii loogista päättelykykyä, jossa on vielä nekin hyvät puolet, että se on edes kutakuinkin objektiivisesti mitattavissa ja jonka päällä nykyinen tieteemme/teknologiamme lepää.
Joku ns. fiksuus taas määrittelee kukin ihminen omien makutottumustensa mukaisesti.
"
Ja tuo "pelle" sanan käyttö muuten lähinnä sai minut oksentamaan. Kuka luulet olevasi? Joku mr. finland vai?
"
Pelle on aivan oikea sana seuraavanlaisista henkilöistä.
Jos jossain foorumilla kirjoitat että ulkonäölläkin on merkitystä kumppanin valinnassa(Ilman että kirjottaisi tämän edes provosoivaan sävyyn.), niin johan useimmiten sinne ilmaantuu joku pelle ilman mitään moraalista tai loogista oikeutusta julistamaan, että olet pinnallinen idiootti(Kyllä. Idiootti-ilmaisua käytetään useimmiten niinkuin sen kirjoittaja olisi kykenevä arvioimaan toisen älyn ja vieläpä sellaiseksi.)ja myöskin tunnekylmä moraaliton paha ihminen.
Joko suoraan tai välillisesti he näin itse julistavat itsensä neroiksi ja pyhimyksiksi.
Miksi muuten käytät tuota mr.Finland-kysymystä tässä yhteydessä,joka ei riipu kummankaan ulkonäöstä.
Kai sitä nyt ulkonäölle saa painoa antaa joku muukin kuin mr.Finland.
"
jos ymmärtäisit olevasi tod. näk. ihan tavis sinäkin, joten hieman matalampaa profiilia please! Hyvin komeita/kauniita ihmisiä on todella harvassa.
"
Liittyen tuohon ylläolevaan.
Sulla on siis ulkonäköluokituksessa vain kahdenlaisia ihmisiä eli mr.Finland:eja ja sitten taviksia.
Mulla on kyllä luokituksessani enemmän tasoja eli vaikka en mr:Finland olekaan, niin kyllä pituuteni ja naamani/vartaloni puolesta katson, että löytyy sellaisiakin muijia, jotka eivät ole tasollani mitä ulkonäköön tulee ja jos he ovat monta tasoa alempana niin silloin torjun heidät jo pelkän ulkonäön perusteella.
"
OLEN TORJUNUT MIEHIÄ HEIDÄN ULKONÄKÖNSÄ PERUSTEELLA LUKEMATTOMIA KERTOJA
"
Hyvä, sillä siihen sinulla on täysi oikeus, toisinkuin näiden mainittujen pellejen mielestä.
Ehkä me emme lopultakaan ole niin erimielisiä tärkeimmistä kysymyksistä.
"
joten olen oppinut kantapään kautta. mikä ihmissuhteissa on se numero uuno.
"
Minähän jo kerran selitin, että minulla on tietty ulkonäkö(/pituus)-rima, jonka ali ei saa mennä, mutta sitten tulee kemia kuvioihin niin että se voi ratkaista kahdesta vähemmän kauniin hyväksi.
Jos se ei sinusta ole hyväksyttävä menettely, niin ei se minua niin haittaa ja jokatapauksessa suurin osa ihmisistä hyväksyy sen ja noudattaa itsekin sitä.
Enhän minä edes missään väitä että ulkonäkö on suhteessa kaikki kaikessa, mutta tiettyjä ehtoja senkin suhteen on.
Netissä monen eri alan väittelyjä(tiede, uskonto, politiikka,...)seuranneena olen huomannut, että täällä mielipiteet tuntuvat entisestään kärjistymään ja sitten väännellään ja kärjistetään toisen esittämät näkemykset olkiukoiksi(Joku sanoo:ulkonäölläkin on merkitystä->Väitetään että joku sanoi:ulkonäkö on kaikki kaikessa)ja sitten hyökätään tätä näkemystä vastaan.
"
Katse siis syvimpiin ja merkityksellisimpiin seikkohin hyvä pojuseni!
"
Mistäs sinä sen tiedät mitä seikkoja minä mietin, eivätkä ne kaikki ole parisuhteisiin liittyviä.
Pojuttelu on aivan yhtä loukkaavaa kuin pellettely ja kertoo jotakin myös sinusta.
"
elämä opettaa sinuakin vielä.
"
Sitähän sinä toivot.
Mutta jos saisit tietää että pian löysin rinnalleni naisen, jonka ulkonäkö ylittää rimani ja jonka kanssa kemiat sopii yhteen, niin et olisi tyytyväinen puolestani vaan harmissasi, kun elämä ei minua "opettanutkaan" sinun mielipiteittesi mukaiseen ruotuun. - miekkonen189

Mutta jos saisit tietää että pian löysin rinnalleni naisen, jonka ulkonäkö ylittää rimani ja jonka kanssa kemiat sopii yhteen, niin et olisi tyytyväinen puolestani vaan harmissasi, kun elämä ei minua "opettanutkaan" sinun mielipiteittesi mukaiseen ruotuun."
Netissä monen eri alan väittelyjä(tiede, uskonto, politiikka,...)seuranneena olen huomannut, että täällä mielipiteet
"
"täällä" tarkoittaa yleensäkin kaikkia netin foorumeita, ei pelkästään tätä suhde-foorumia - miekkonen189
miekkonen189 kirjoitti:
"
pellejä??? (sinä se taidat olet pelle ja äärimmäisen sivistymätön)
Huomaan, että sinä et ole akateeminen kun et ymmärrä, että se vaatii vain perslihaksia, eikä kerro ihmisen ns. fiksuudesta mitään.
"
Olen akateeminen luonnontieteelliseltä alalta(Hyvin paperein.),mutta ehkä se ei vastaa sinun käsitystäsi jostain epämääräisestä viisaudesta ja sivistyksestä.
Ainakin minun alani vaatii loogista päättelykykyä, jossa on vielä nekin hyvät puolet, että se on edes kutakuinkin objektiivisesti mitattavissa ja jonka päällä nykyinen tieteemme/teknologiamme lepää.
Joku ns. fiksuus taas määrittelee kukin ihminen omien makutottumustensa mukaisesti.
"
Ja tuo "pelle" sanan käyttö muuten lähinnä sai minut oksentamaan. Kuka luulet olevasi? Joku mr. finland vai?
"
Pelle on aivan oikea sana seuraavanlaisista henkilöistä.
Jos jossain foorumilla kirjoitat että ulkonäölläkin on merkitystä kumppanin valinnassa(Ilman että kirjottaisi tämän edes provosoivaan sävyyn.), niin johan useimmiten sinne ilmaantuu joku pelle ilman mitään moraalista tai loogista oikeutusta julistamaan, että olet pinnallinen idiootti(Kyllä. Idiootti-ilmaisua käytetään useimmiten niinkuin sen kirjoittaja olisi kykenevä arvioimaan toisen älyn ja vieläpä sellaiseksi.)ja myöskin tunnekylmä moraaliton paha ihminen.
Joko suoraan tai välillisesti he näin itse julistavat itsensä neroiksi ja pyhimyksiksi.
Miksi muuten käytät tuota mr.Finland-kysymystä tässä yhteydessä,joka ei riipu kummankaan ulkonäöstä.
Kai sitä nyt ulkonäölle saa painoa antaa joku muukin kuin mr.Finland.
"
jos ymmärtäisit olevasi tod. näk. ihan tavis sinäkin, joten hieman matalampaa profiilia please! Hyvin komeita/kauniita ihmisiä on todella harvassa.
"
Liittyen tuohon ylläolevaan.
Sulla on siis ulkonäköluokituksessa vain kahdenlaisia ihmisiä eli mr.Finland:eja ja sitten taviksia.
Mulla on kyllä luokituksessani enemmän tasoja eli vaikka en mr:Finland olekaan, niin kyllä pituuteni ja naamani/vartaloni puolesta katson, että löytyy sellaisiakin muijia, jotka eivät ole tasollani mitä ulkonäköön tulee ja jos he ovat monta tasoa alempana niin silloin torjun heidät jo pelkän ulkonäön perusteella.
"
OLEN TORJUNUT MIEHIÄ HEIDÄN ULKONÄKÖNSÄ PERUSTEELLA LUKEMATTOMIA KERTOJA
"
Hyvä, sillä siihen sinulla on täysi oikeus, toisinkuin näiden mainittujen pellejen mielestä.
Ehkä me emme lopultakaan ole niin erimielisiä tärkeimmistä kysymyksistä.
"
joten olen oppinut kantapään kautta. mikä ihmissuhteissa on se numero uuno.
"
Minähän jo kerran selitin, että minulla on tietty ulkonäkö(/pituus)-rima, jonka ali ei saa mennä, mutta sitten tulee kemia kuvioihin niin että se voi ratkaista kahdesta vähemmän kauniin hyväksi.
Jos se ei sinusta ole hyväksyttävä menettely, niin ei se minua niin haittaa ja jokatapauksessa suurin osa ihmisistä hyväksyy sen ja noudattaa itsekin sitä.
Enhän minä edes missään väitä että ulkonäkö on suhteessa kaikki kaikessa, mutta tiettyjä ehtoja senkin suhteen on.
Netissä monen eri alan väittelyjä(tiede, uskonto, politiikka,...)seuranneena olen huomannut, että täällä mielipiteet tuntuvat entisestään kärjistymään ja sitten väännellään ja kärjistetään toisen esittämät näkemykset olkiukoiksi(Joku sanoo:ulkonäölläkin on merkitystä->Väitetään että joku sanoi:ulkonäkö on kaikki kaikessa)ja sitten hyökätään tätä näkemystä vastaan.
"
Katse siis syvimpiin ja merkityksellisimpiin seikkohin hyvä pojuseni!
"
Mistäs sinä sen tiedät mitä seikkoja minä mietin, eivätkä ne kaikki ole parisuhteisiin liittyviä.
Pojuttelu on aivan yhtä loukkaavaa kuin pellettely ja kertoo jotakin myös sinusta.
"
elämä opettaa sinuakin vielä.
"
Sitähän sinä toivot.
Mutta jos saisit tietää että pian löysin rinnalleni naisen, jonka ulkonäkö ylittää rimani ja jonka kanssa kemiat sopii yhteen, niin et olisi tyytyväinen puolestani vaan harmissasi, kun elämä ei minua "opettanutkaan" sinun mielipiteittesi mukaiseen ruotuun.Kyllä minä pidän suurinta osaa riittävän pitkistä, edes normaalivartaloisista ja 20-29v. muijista ihan riittävän kauniina(Tosin heistäkin toista kauniimpana kuin toista, mutta siinä voi sitten alkaa kemia vaikuttamaan vähemmän kauniinkin hyväksi.)eikä minulla juurikaan(tosin hieman)ole vaatimuksia kropan, perseen, rintojen tai naaman suhteen.
Mutta jo näillä ehdoilla olen kuitenkin jonkun mielestä "pinnallinen idiootti". - rimaton pelle
miekkonen189 kirjoitti:
"
pellejä??? (sinä se taidat olet pelle ja äärimmäisen sivistymätön)
Huomaan, että sinä et ole akateeminen kun et ymmärrä, että se vaatii vain perslihaksia, eikä kerro ihmisen ns. fiksuudesta mitään.
"
Olen akateeminen luonnontieteelliseltä alalta(Hyvin paperein.),mutta ehkä se ei vastaa sinun käsitystäsi jostain epämääräisestä viisaudesta ja sivistyksestä.
Ainakin minun alani vaatii loogista päättelykykyä, jossa on vielä nekin hyvät puolet, että se on edes kutakuinkin objektiivisesti mitattavissa ja jonka päällä nykyinen tieteemme/teknologiamme lepää.
Joku ns. fiksuus taas määrittelee kukin ihminen omien makutottumustensa mukaisesti.
"
Ja tuo "pelle" sanan käyttö muuten lähinnä sai minut oksentamaan. Kuka luulet olevasi? Joku mr. finland vai?
"
Pelle on aivan oikea sana seuraavanlaisista henkilöistä.
Jos jossain foorumilla kirjoitat että ulkonäölläkin on merkitystä kumppanin valinnassa(Ilman että kirjottaisi tämän edes provosoivaan sävyyn.), niin johan useimmiten sinne ilmaantuu joku pelle ilman mitään moraalista tai loogista oikeutusta julistamaan, että olet pinnallinen idiootti(Kyllä. Idiootti-ilmaisua käytetään useimmiten niinkuin sen kirjoittaja olisi kykenevä arvioimaan toisen älyn ja vieläpä sellaiseksi.)ja myöskin tunnekylmä moraaliton paha ihminen.
Joko suoraan tai välillisesti he näin itse julistavat itsensä neroiksi ja pyhimyksiksi.
Miksi muuten käytät tuota mr.Finland-kysymystä tässä yhteydessä,joka ei riipu kummankaan ulkonäöstä.
Kai sitä nyt ulkonäölle saa painoa antaa joku muukin kuin mr.Finland.
"
jos ymmärtäisit olevasi tod. näk. ihan tavis sinäkin, joten hieman matalampaa profiilia please! Hyvin komeita/kauniita ihmisiä on todella harvassa.
"
Liittyen tuohon ylläolevaan.
Sulla on siis ulkonäköluokituksessa vain kahdenlaisia ihmisiä eli mr.Finland:eja ja sitten taviksia.
Mulla on kyllä luokituksessani enemmän tasoja eli vaikka en mr:Finland olekaan, niin kyllä pituuteni ja naamani/vartaloni puolesta katson, että löytyy sellaisiakin muijia, jotka eivät ole tasollani mitä ulkonäköön tulee ja jos he ovat monta tasoa alempana niin silloin torjun heidät jo pelkän ulkonäön perusteella.
"
OLEN TORJUNUT MIEHIÄ HEIDÄN ULKONÄKÖNSÄ PERUSTEELLA LUKEMATTOMIA KERTOJA
"
Hyvä, sillä siihen sinulla on täysi oikeus, toisinkuin näiden mainittujen pellejen mielestä.
Ehkä me emme lopultakaan ole niin erimielisiä tärkeimmistä kysymyksistä.
"
joten olen oppinut kantapään kautta. mikä ihmissuhteissa on se numero uuno.
"
Minähän jo kerran selitin, että minulla on tietty ulkonäkö(/pituus)-rima, jonka ali ei saa mennä, mutta sitten tulee kemia kuvioihin niin että se voi ratkaista kahdesta vähemmän kauniin hyväksi.
Jos se ei sinusta ole hyväksyttävä menettely, niin ei se minua niin haittaa ja jokatapauksessa suurin osa ihmisistä hyväksyy sen ja noudattaa itsekin sitä.
Enhän minä edes missään väitä että ulkonäkö on suhteessa kaikki kaikessa, mutta tiettyjä ehtoja senkin suhteen on.
Netissä monen eri alan väittelyjä(tiede, uskonto, politiikka,...)seuranneena olen huomannut, että täällä mielipiteet tuntuvat entisestään kärjistymään ja sitten väännellään ja kärjistetään toisen esittämät näkemykset olkiukoiksi(Joku sanoo:ulkonäölläkin on merkitystä->Väitetään että joku sanoi:ulkonäkö on kaikki kaikessa)ja sitten hyökätään tätä näkemystä vastaan.
"
Katse siis syvimpiin ja merkityksellisimpiin seikkohin hyvä pojuseni!
"
Mistäs sinä sen tiedät mitä seikkoja minä mietin, eivätkä ne kaikki ole parisuhteisiin liittyviä.
Pojuttelu on aivan yhtä loukkaavaa kuin pellettely ja kertoo jotakin myös sinusta.
"
elämä opettaa sinuakin vielä.
"
Sitähän sinä toivot.
Mutta jos saisit tietää että pian löysin rinnalleni naisen, jonka ulkonäkö ylittää rimani ja jonka kanssa kemiat sopii yhteen, niin et olisi tyytyväinen puolestani vaan harmissasi, kun elämä ei minua "opettanutkaan" sinun mielipiteittesi mukaiseen ruotuun."Mutta jos saisit tietää että pian löysin rinnalleni naisen, jonka ulkonäkö ylittää rimani ja jonka kanssa kemiat sopii yhteen, niin et olisi tyytyväinen puolestani vaan harmissasi, kun elämä ei minua "opettanutkaan" sinun mielipiteittesi mukaiseen ruotuun. "
YLITTÄÄ RIMASI???? Minkä v..n riman? Se jonka sinä asetat heille, vai sen, jonka he asettavat sinulle????? Koko lause kertoo hyvin paljon sinusta ja sinun uskomattomasta itsekehusta jota on varmasti naisten mahdoton vastustaa. He suorastaan juoksevat luoksesi sankoin joukoin.. :)
Katsos, jos on omasta ja äidin mielestä ihana, niin kannattaisi varmuuden vuoksi tarkistaa se asia uudestaan..
Ja lopuksi voin todeta, että on TODELLA NAIVIA ja tyhmää luulla, että henkinen kehitys pysähtyy siinä vaiheessa kun löytää uuden tyttö/poikaystävän, olipa hän kuinka kaunis tahansa. Katsos siitä se vasta alkaa! Nyt joudut unohtamaan ne rima-ajattelut ja keskittyymään siihen, että mitä se TOINEN haluaa, eli antamaan jotain, et vain ottamaan. Siinä onkin hommaa sinulle, epäilen näin. Joten usko pois, kyllä se elämä opettaa sinuakin. Ja sen PITÄÄKIN. Trust me! Palataanpa asiaan 30v. päästä niin kysyn uudestaan. Onkohan rima vielä samassa paikassa?
Heh. - sade79
Valaisija Mies kirjoitti:
No ehkä ei pituus vielä yksin mitään mutta pannaanpa pakettiin lisäksi vielä pitkä muna niin kyllä alkaa kelpaamaan. Myös nimimerkille Sade, uskoisin.
Miksi minulle kelpaisi ainoastaan pitkä muna, kun omalla miehelläni on sekä PITKÄ ETTÄ PAKSU muna?? Toisin sanoen, hänellä on munaa enemmän kuin 189cm miehellä, vaikka onkin vähän lyhyempi.
- ..............................
rimaton pelle kirjoitti:
"Mutta jos saisit tietää että pian löysin rinnalleni naisen, jonka ulkonäkö ylittää rimani ja jonka kanssa kemiat sopii yhteen, niin et olisi tyytyväinen puolestani vaan harmissasi, kun elämä ei minua "opettanutkaan" sinun mielipiteittesi mukaiseen ruotuun. "
YLITTÄÄ RIMASI???? Minkä v..n riman? Se jonka sinä asetat heille, vai sen, jonka he asettavat sinulle????? Koko lause kertoo hyvin paljon sinusta ja sinun uskomattomasta itsekehusta jota on varmasti naisten mahdoton vastustaa. He suorastaan juoksevat luoksesi sankoin joukoin.. :)
Katsos, jos on omasta ja äidin mielestä ihana, niin kannattaisi varmuuden vuoksi tarkistaa se asia uudestaan..
Ja lopuksi voin todeta, että on TODELLA NAIVIA ja tyhmää luulla, että henkinen kehitys pysähtyy siinä vaiheessa kun löytää uuden tyttö/poikaystävän, olipa hän kuinka kaunis tahansa. Katsos siitä se vasta alkaa! Nyt joudut unohtamaan ne rima-ajattelut ja keskittyymään siihen, että mitä se TOINEN haluaa, eli antamaan jotain, et vain ottamaan. Siinä onkin hommaa sinulle, epäilen näin. Joten usko pois, kyllä se elämä opettaa sinuakin. Ja sen PITÄÄKIN. Trust me! Palataanpa asiaan 30v. päästä niin kysyn uudestaan. Onkohan rima vielä samassa paikassa?
Heh.Erittäin huono juttu jos miehellä on pinnallisia kriteerejä ja ihan normaalia jos naisella niitä on. Hohhoijaa. Sinäkin viellä akateeminen luulisi siellä jotain loogista älyä vaaditaan, vaikka eihän tämmönen amis sitä voi ymmärtää.
- miekkonen189
rimaton pelle kirjoitti:
"Mutta jos saisit tietää että pian löysin rinnalleni naisen, jonka ulkonäkö ylittää rimani ja jonka kanssa kemiat sopii yhteen, niin et olisi tyytyväinen puolestani vaan harmissasi, kun elämä ei minua "opettanutkaan" sinun mielipiteittesi mukaiseen ruotuun. "
YLITTÄÄ RIMASI???? Minkä v..n riman? Se jonka sinä asetat heille, vai sen, jonka he asettavat sinulle????? Koko lause kertoo hyvin paljon sinusta ja sinun uskomattomasta itsekehusta jota on varmasti naisten mahdoton vastustaa. He suorastaan juoksevat luoksesi sankoin joukoin.. :)
Katsos, jos on omasta ja äidin mielestä ihana, niin kannattaisi varmuuden vuoksi tarkistaa se asia uudestaan..
Ja lopuksi voin todeta, että on TODELLA NAIVIA ja tyhmää luulla, että henkinen kehitys pysähtyy siinä vaiheessa kun löytää uuden tyttö/poikaystävän, olipa hän kuinka kaunis tahansa. Katsos siitä se vasta alkaa! Nyt joudut unohtamaan ne rima-ajattelut ja keskittyymään siihen, että mitä se TOINEN haluaa, eli antamaan jotain, et vain ottamaan. Siinä onkin hommaa sinulle, epäilen näin. Joten usko pois, kyllä se elämä opettaa sinuakin. Ja sen PITÄÄKIN. Trust me! Palataanpa asiaan 30v. päästä niin kysyn uudestaan. Onkohan rima vielä samassa paikassa?
Heh.On vaikea edes ymmärtää mitä tuo tekstisi tarkkaanottaen tarkoitti.
Luitko edes kaiken mitä olin kirjoittanut.
"
YLITTÄÄ RIMASI???? Minkä v..n riman?
"
Eikö teksteistäni muka tullut selväksi, että kyseessä on rima ulkonäön suhteen.
Sellainen rima jonka naisen täytyy ylittää, jotta alkaisin pohtia miten kemiat hänen kanssaan menisivät.
Ja jos on kaksi riman ylittänyttä kumppaniehdokasta, niin sitten kemiat voi ratkaista myös sen vähemmän kauniin hyväksi.
Näinhän lähes kaikki ihmiset menettelevät.
Mikä v* tässä on niin vaikeaa että pitää moneen kertaan rautalangasta tämä vääntää.
Ja sanoinhan myös että se rima ei edes ole kovin korkealla, vaan minulla siihen lähinnä vaikuttaa pituus, mutta minulla ei juurikaan ole vaatimuksia esim. naaman suhteen.
"
Katsos, jos on omasta ja äidin mielestä ihana, niin kannattaisi varmuuden vuoksi tarkistaa se asia uudestaan..
"
No onhan minulla tuota pituutta(Josta tuntuu moni lyhytkin nainen pitävän.)ja naama ja kroppakin on kyllä sellaisia, että jos en kaikkein parhaimman näköinen olekaan niin ei minun todellakaan tarvitsisi ihan keneen tahansa tyytyä jos pelkän ulkonäön perusteella tarkastellaan.
"
Nyt joudut unohtamaan ne rima-ajattelut ja keskittyymään siihen, että mitä se TOINEN haluaa, eli antamaan jotain, et vain ottamaan. Siinä onkin hommaa sinulle, epäilen näin.
"
Mikä v* siinä muka on niin väärin jos on jonkinlaisia vaatimuksia oman maun(Minulla lähinnä pituus)mukaisesta ulkonäöstä kumppanilla, että se saa sinut ajattelemaan "onkin hommaa sinulle".
Kuten jo aiemmin puhuin niistä kemioista, että sitten kemioiden olisi tarkoitus juuri pelata yhteen ja yhteispeli on juuri sitä yhteistä tekemistä(elokuvat, arkiaskareet, harrastukset,...), yhteisiä keskusteluja eli sitä ihanaa suhteen vastavuoroisuutta, jota kaiketi voisi myös eräänlaisena henkisenä kehityksenä pitää.
"
Palataanpa asiaan 30v. päästä niin kysyn uudestaan. Onkohan rima vielä samassa paikassa?
"
Mitähän tuollakin ajat takaa.
Meinaatko että en muka voisi(Mielestäsi en saisi.)piakkoinkin löytää naista, joka sekä ylittää sen melkos matalalla olevan ulkonäkörimani että jonka kanssa kemiani pelaisivat sekä nyt että tulevaisuudessa 30 vuoden päästäkin, kun olemme molemmat vanhoja ja ryppyisiä.
Tähän totean heti 2 asiaa:
1)
Kyllä ihmisen kannattaa elää elämässään tätä päivää eikä mitään 30 vuoden päässä olevaa ajanjaksoa.
Minä kun olen vielä suht nuori, niin kyllä ne ulkonäköseikat vaikuttaa niinkuin nuorilla yleensäkin.
2)
Vaikka unohtaisin kokonaan ulkonäön ja miettisin vain muuta kemiaa, niin mikään ei silti takaa että näin löydetyn kumppanin(mahdollisesti lyhyt ja ruma)kanssa kemiat pelaisi 30 vuoden päästä yhtään sen paremmin kuin jos löytynyt kumppani olisi yrittänyt riman ja kemiat olisi pelannut hänen kanssaan silloin nuoruudessa.
Sinä tietysti toivotkin, että en löytäisikään ketään (melko vähäisen)riman ylittävää ja kemialtaan yhteensopivaa, jotta sitten yksin vanhana voivottelisin että tuli pidettyä sitäkin(vähäistä)rimaa sillä jos en olisi muka sitä pitänyt niin sitten olisi saattanut joku löytyä silloin nuorena.
Kyllä minullakin tietyt vähimmäisvaatimukset ulkonäön ja luonteen suhteen toki on ja jos ketään niitä täyttävää ei löydy(Mikä ei ole todennäköistä, mutta mitä sinä ilkeydessäsi toivot.), niin olen mieluummin yksin.
On edes epätodennäköistä että voivottelisin sitä sitten vanhuudessa ja vaikka voivottelisinkin, niin sitten olisi lopulta sejasama kunkerran kuitenkin olisin jo lähellä elämäni päätepistettä.
"
Heh.
"
Heh vaan itsellesi.
Jos vastaat niin vastaisitkos vähän yksilöidymmin ja tarkemmin tuossa yllä esittämiini väitteisiin, etkä vaan kirjottaisi epämääräistä hyökkäysvuodatusta minua vastaan. - miekkonen189
.............................. kirjoitti:
Erittäin huono juttu jos miehellä on pinnallisia kriteerejä ja ihan normaalia jos naisella niitä on. Hohhoijaa. Sinäkin viellä akateeminen luulisi siellä jotain loogista älyä vaaditaan, vaikka eihän tämmönen amis sitä voi ymmärtää.
paremmin sanoa.
;) - HAISEE
miekkonen189 kirjoitti:
On vaikea edes ymmärtää mitä tuo tekstisi tarkkaanottaen tarkoitti.
Luitko edes kaiken mitä olin kirjoittanut.
"
YLITTÄÄ RIMASI???? Minkä v..n riman?
"
Eikö teksteistäni muka tullut selväksi, että kyseessä on rima ulkonäön suhteen.
Sellainen rima jonka naisen täytyy ylittää, jotta alkaisin pohtia miten kemiat hänen kanssaan menisivät.
Ja jos on kaksi riman ylittänyttä kumppaniehdokasta, niin sitten kemiat voi ratkaista myös sen vähemmän kauniin hyväksi.
Näinhän lähes kaikki ihmiset menettelevät.
Mikä v* tässä on niin vaikeaa että pitää moneen kertaan rautalangasta tämä vääntää.
Ja sanoinhan myös että se rima ei edes ole kovin korkealla, vaan minulla siihen lähinnä vaikuttaa pituus, mutta minulla ei juurikaan ole vaatimuksia esim. naaman suhteen.
"
Katsos, jos on omasta ja äidin mielestä ihana, niin kannattaisi varmuuden vuoksi tarkistaa se asia uudestaan..
"
No onhan minulla tuota pituutta(Josta tuntuu moni lyhytkin nainen pitävän.)ja naama ja kroppakin on kyllä sellaisia, että jos en kaikkein parhaimman näköinen olekaan niin ei minun todellakaan tarvitsisi ihan keneen tahansa tyytyä jos pelkän ulkonäön perusteella tarkastellaan.
"
Nyt joudut unohtamaan ne rima-ajattelut ja keskittyymään siihen, että mitä se TOINEN haluaa, eli antamaan jotain, et vain ottamaan. Siinä onkin hommaa sinulle, epäilen näin.
"
Mikä v* siinä muka on niin väärin jos on jonkinlaisia vaatimuksia oman maun(Minulla lähinnä pituus)mukaisesta ulkonäöstä kumppanilla, että se saa sinut ajattelemaan "onkin hommaa sinulle".
Kuten jo aiemmin puhuin niistä kemioista, että sitten kemioiden olisi tarkoitus juuri pelata yhteen ja yhteispeli on juuri sitä yhteistä tekemistä(elokuvat, arkiaskareet, harrastukset,...), yhteisiä keskusteluja eli sitä ihanaa suhteen vastavuoroisuutta, jota kaiketi voisi myös eräänlaisena henkisenä kehityksenä pitää.
"
Palataanpa asiaan 30v. päästä niin kysyn uudestaan. Onkohan rima vielä samassa paikassa?
"
Mitähän tuollakin ajat takaa.
Meinaatko että en muka voisi(Mielestäsi en saisi.)piakkoinkin löytää naista, joka sekä ylittää sen melkos matalalla olevan ulkonäkörimani että jonka kanssa kemiani pelaisivat sekä nyt että tulevaisuudessa 30 vuoden päästäkin, kun olemme molemmat vanhoja ja ryppyisiä.
Tähän totean heti 2 asiaa:
1)
Kyllä ihmisen kannattaa elää elämässään tätä päivää eikä mitään 30 vuoden päässä olevaa ajanjaksoa.
Minä kun olen vielä suht nuori, niin kyllä ne ulkonäköseikat vaikuttaa niinkuin nuorilla yleensäkin.
2)
Vaikka unohtaisin kokonaan ulkonäön ja miettisin vain muuta kemiaa, niin mikään ei silti takaa että näin löydetyn kumppanin(mahdollisesti lyhyt ja ruma)kanssa kemiat pelaisi 30 vuoden päästä yhtään sen paremmin kuin jos löytynyt kumppani olisi yrittänyt riman ja kemiat olisi pelannut hänen kanssaan silloin nuoruudessa.
Sinä tietysti toivotkin, että en löytäisikään ketään (melko vähäisen)riman ylittävää ja kemialtaan yhteensopivaa, jotta sitten yksin vanhana voivottelisin että tuli pidettyä sitäkin(vähäistä)rimaa sillä jos en olisi muka sitä pitänyt niin sitten olisi saattanut joku löytyä silloin nuorena.
Kyllä minullakin tietyt vähimmäisvaatimukset ulkonäön ja luonteen suhteen toki on ja jos ketään niitä täyttävää ei löydy(Mikä ei ole todennäköistä, mutta mitä sinä ilkeydessäsi toivot.), niin olen mieluummin yksin.
On edes epätodennäköistä että voivottelisin sitä sitten vanhuudessa ja vaikka voivottelisinkin, niin sitten olisi lopulta sejasama kunkerran kuitenkin olisin jo lähellä elämäni päätepistettä.
"
Heh.
"
Heh vaan itsellesi.
Jos vastaat niin vastaisitkos vähän yksilöidymmin ja tarkemmin tuossa yllä esittämiini väitteisiin, etkä vaan kirjottaisi epämääräistä hyökkäysvuodatusta minua vastaan."Sinä tietysti toivotkin, että en löytäisikään ketään (melko vähäisen)riman ylittävää ja kemialtaan yhteensopivaa, jotta sitten yksin vanhana voivottelisin että tuli pidettyä sitäkin(vähäistä)rimaa sillä jos en olisi muka sitä pitänyt niin sitten olisi saattanut joku löytyä silloin nuorena. "
Kuulepas nyt, minulle ON IHAN SAMA löydätkä sinä ketään vai etkö. Uskomatonta, että voit kuvitella jotain tuollaista. Enhän edes tunne sinua. KAIKKI EI PYÖRI SINUN YMPÄRILLÄSI. Voi apua mikä narsisti!
Etkö sä tosiaan tajua jo mitä ajan takaa??
Hyvä itsetunto EI ole
- Pelkkää itsevarmuutta ja itsensä näkemistä ainoastaan myönteisessä valossa.
- Itsekkyyttä; se ei ole itsensä toteuttamista toisen kustannuksella.
Eli jos et vieläkään ymmärtänyt mitä ajoin takaa, niin väännetään sitten rautalangasta. Sinulla on kirjoituksestasi päätellen liian suuri ego!! Kukaan nainen ei jaksa kauaa lässytyksiä, ellet oikeasti madalla profiiliasi. Enkä nyt tarkoita ulkonäkövaatimuksia, joita jokaisella saa olla!
Ainoastaan kokonaisnäkemykseni tekstiis perusteella. Ja taas yksi hyvä esmerkki edellisestä:
"No onhan minulla tuota pituutta(Josta tuntuu moni lyhytkin nainen pitävän.)ja naama ja kroppakin on kyllä sellaisia, että jos en kaikkein parhaimman näköinen olekaan niin ei minun todellakaan tarvitsisi ihan keneen tahansa tyytyä jos pelkän ulkonäön perusteella tarkastellaan."
-tyytyä?? Kyseenalaistatko koskaan tyyttyvätkö naiset SINUUN (OLETKO KOSKAAN AJATELLUT ASIAA NOIN PÄIN)? ET, KOSKA ET KYKENE.
Itsekehusi haisee jo keravalle saakka! - miekkonen189
HAISEE kirjoitti:
"Sinä tietysti toivotkin, että en löytäisikään ketään (melko vähäisen)riman ylittävää ja kemialtaan yhteensopivaa, jotta sitten yksin vanhana voivottelisin että tuli pidettyä sitäkin(vähäistä)rimaa sillä jos en olisi muka sitä pitänyt niin sitten olisi saattanut joku löytyä silloin nuorena. "
Kuulepas nyt, minulle ON IHAN SAMA löydätkä sinä ketään vai etkö. Uskomatonta, että voit kuvitella jotain tuollaista. Enhän edes tunne sinua. KAIKKI EI PYÖRI SINUN YMPÄRILLÄSI. Voi apua mikä narsisti!
Etkö sä tosiaan tajua jo mitä ajan takaa??
Hyvä itsetunto EI ole
- Pelkkää itsevarmuutta ja itsensä näkemistä ainoastaan myönteisessä valossa.
- Itsekkyyttä; se ei ole itsensä toteuttamista toisen kustannuksella.
Eli jos et vieläkään ymmärtänyt mitä ajoin takaa, niin väännetään sitten rautalangasta. Sinulla on kirjoituksestasi päätellen liian suuri ego!! Kukaan nainen ei jaksa kauaa lässytyksiä, ellet oikeasti madalla profiiliasi. Enkä nyt tarkoita ulkonäkövaatimuksia, joita jokaisella saa olla!
Ainoastaan kokonaisnäkemykseni tekstiis perusteella. Ja taas yksi hyvä esmerkki edellisestä:
"No onhan minulla tuota pituutta(Josta tuntuu moni lyhytkin nainen pitävän.)ja naama ja kroppakin on kyllä sellaisia, että jos en kaikkein parhaimman näköinen olekaan niin ei minun todellakaan tarvitsisi ihan keneen tahansa tyytyä jos pelkän ulkonäön perusteella tarkastellaan."
-tyytyä?? Kyseenalaistatko koskaan tyyttyvätkö naiset SINUUN (OLETKO KOSKAAN AJATELLUT ASIAA NOIN PÄIN)? ET, KOSKA ET KYKENE.
Itsekehusi haisee jo keravalle saakka!"
Kuulepas nyt, minulle ON IHAN SAMA löydätkä sinä ketään vai etkö. Uskomatonta, että voit kuvitella jotain tuollaista. Enhän edes tunne sinua. KAIKKI EI PYÖRI SINUN YMPÄRILLÄSI. Voi apua mikä narsisti!
"
Heh, heh!
Koska olet niin voimakkaasti jaksanut minua vastaan hyökkäillä niin se on varma merkki siitä, että varmasti sinua ainakin hetken kaivelisi jos löytäisin jonkun ulkonäkörimani ylittävän(Ärsyttääkös taas kun sanon näin :)jonka kanssa kemiani sopisi yhteen.
"
Eli jos et vieläkään ymmärtänyt mitä ajoin takaa, niin väännetään sitten rautalangasta. Sinulla on kirjoituksestasi päätellen liian suuri ego!! Kukaan nainen ei jaksa kauaa lässytyksiä, ellet oikeasti madalla profiiliasi.
"
Kuulehan.
Minä olen väitellyt netissä monesta muustakin eri aiheesta(Tosin eri nimimerkeillä.)ja ne väittelyt(Kuin myös muiden käymät nettiväittelyt.)aina tuppaavat kärjistymään, jolloin tulee kärjistettyä omia tekstejä vielä lisää ärsytääkseen vastapuolta.
Sellaisiin kiistoihin tarvitaan aina kaksi kahelia kuuma"kallea" ja tekstisi ovat osoittaneet sinunkin käyneen niin kuumana, että tässäkin tapauksessa myös siellä päässä on ollut kaheli, jonka egon kokoa sopii myös pohtia.
"
Enkä nyt tarkoita ulkonäkövaatimuksia, joita jokaisella saa olla!
"
Haa!
No oikeastaan turhaan olemme sitten kiistelleet, koska tärkeimmästä pääasiasta olemme kokoajan olleet samaa mieltä.
"
-tyytyä?? Kyseenalaistatko koskaan tyyttyvätkö naiset SINUUN (OLETKO KOSKAAN AJATELLUT ASIAA NOIN PÄIN)?
"
Huomaa ensinnäkin, että lainaamassasi tekstissä puhuin vain ulkonäöstä.
Minulla on se ulkonäkörima kuitenkin senverran alhaalla, että kyllä voin ihan itse sanoa että jos miehen ulkonäölle asetetaan vastaavanlainen rima, niin olisin sen yläpuolella.
Siitä en sitten tarkkaan osaa sanoa kuinka paljon, mutta kuitenkin.
"
Itsekehusi haisee jo keravalle saakka!
"
Nuo sinun käsittämättömät hyökkäyksesi herättävät kyllä suuria epäilyksiä sinusta ja luonteestasi.
Taidat olla aivan sokea omille törkeyksillesi.
Koska minulla on tärkeämpääkin tekemistä, niin lopetan vastaamisen tähän, ellet mahdollisessa vastauksessasi sano jotain järkevää uutta asiaa, jota vielä sopisi kommentoida. - ...........

Koska minulla on tärkeämpääkin tekemistä, niin lopetan vastaamisen tähän, ellet mahdollisessa vastauksessasi sano jotain järkevää uutta asiaa, jota vielä sopisi kommentoida.Voi hyvänen aika! Eikö poju kestä ollenkaan kritiikkiä?? Sähän menit aivan sekaisin täällä!! Aloitít jopa uuden keksustelun aiheesta, kerjätätksesi myötätuntoa ja samaa mieltä olevia ihmisiä kannallesi. Oletpa heikko... Opettelepa ottamaan kriitikkiä vastaan! Itsetuntosi vaikuttaa hyvin hauraalta.
- whadapp
itse olen ~185cm pitkä ja voin sanoa että ottaisin sata kertaa mielummin esim.160 cm pitkän naisen kuin vaikkapa 175 cm pitkän. siis jos nyt pelkän pituuden perusteella joutuisi kumppaninsa valitsemaan..
- miekkonen189
Kuinka tarkasti luit kirjoitukseni?
Siinä kun oli sellaisia sanoja kuin "välttämättä", "helposti näkee eripituisia pareja" jne.
Kai minäkin olen kaupungilla kävellyt ja tuttujeni kanssa keskustellut.
Silti pätee sekin, että suuri osa pitemmistä miehistä ajattelee minun laillani.
Tarkkaa jakaumaa mieltymysten välillä on nyt mahdoton lähteä arvioimaan. - Utelias N
Miksi ottaisit?
- whadapp
Utelias N kirjoitti:
Miksi ottaisit?
koska tykkään lyhyemmista naisista, mielummin pieni ja siro kuin pitkä honkkeli, vaikka niissäkään mitään vikaa ole.
- NeitiXY
Jossain oli se kaava, että mikä on ns. täydellinen pituus kumppanille(jotenkin kai biologisesti tai mikä miellyttää tms.) Naisen pituus olisi sen mukaan muistaakseni 0,9 kertaa miehen pituus. Hassua sinällään, mutta itse olen 162 ja yleensä ihastun noin 178-186 senttisiin(ei siis lyhyisiin tai tosi pitkiin). Itse ajattelen, että pituudella ei ole merkitystä sinällään, mutta eihän sitä voi valita keneen ihastuu ja keneen ei. En ymmärrä sellaista raivoisaa "hyi, en koskaan voisi"-asennetta suuntaan enkä toiseen. Ainoa tapaus jossa voisin olla sitä mieltä olisi pinnalliset ja itserakkaat miehet, mutta ulkonäöllä minut olisi aika vaikea niin kovasti pelästyttää pois ;).
- vähän päälle 180
Mua ei kyllä yhtään kiinnosta nämä 150-160 hukkapätkät, ehdoton minimi on 165 senttiä ja sekin ainostaan kelpaa jos on muuten hyvä. Mulla ei ole mitään pedofiilifiksaatiota ja enkä halua kääpiölapsia. Enkä myöskään tykkään liian pitkistä. Täydellinen naisenpituus on 175 senttiä. Kyllä naisen pitää olla naisen pituinen eikä mikään 10 vuotiaan pituinen!
- missi
itsellesi,niillähän on tuo keskipituus.Eikä lapsesta tule hukkapätkää jos miehellä pituutta riittää.No joo,olen itse hukkapätkä ja en ottaisi yhtä pientä itselleni mutta en haikaile hongankolistajienkaan perään.
- NeitiXY
Aika erikoista, että sulla tulee lapset mieleen kun naisen keskipituuskin kuitenkin on 164. En ole koskaan kuullut muistuttavani lasta mitoilla 162/52/C75, ja tuskin kuulisin (muilta kuin sinulta) vaikka olisin 10 senttiä lyhempikin. Perin outo mielipide.
- pakit
NeitiXY kirjoitti:

Alkuperäinen on tainnut saada pakit "hukkapätkältä", kun tätä samaa usealla palstalla huutelee...Mulle ainakin eräskin treenattu pitkä mies suuttui älyttömästi, kun annoin pakit. Jätkä oli vähän turhan täynnä itseään...Olen muuten 155 cm.
- miekkonen189
pakit kirjoitti:

Semmoinen kokemus mulla on, että annoin pakit hukkapätkälle ja se siitä kauheasti suuttui ja koki joutuneensa vääryyden uhriksi.
- itserakas
miekkonen189 kirjoitti:
Semmoinen kokemus mulla on, että annoin pakit hukkapätkälle ja se siitä kauheasti suuttui ja koki joutuneensa vääryyden uhriksi.
Hukkapätkä tai ei, niin olet itse hukkajätkä!! Yhtä itserakasta en ole tavannut, lukuunottamatta deittaillessani kerran erästä kuuluisan naisille suunnatun tanssiryhmän jäsentä (miestä):). Ja hänelle annoin minä (160cm.) pakit, jos joku nyt siihenkin takertuu. Ja epäilemättä takertuu..

?? :D
Jos e ei vaikka ollut sinut pituutensa kanssa ja osuit arkaan paikkaan? Ei se ole sinun tehtäväsi jatkaa tätä maailman kulkua lyhyen ihmisen kanssa, jos se tuntuu pahalta. ;) Mutta totean aiempien lausahduksieni lisäksi, että ihmisellä on (kuulemma) tutkimusten mukaan tarve paikata ne omat puutteet etsiessään kumppania, jotta jälkeläisestä tulisi mahdollisimman täydellinen.. Totta tai ei, mutta omia vikojaan aika moni tuntuu siinä korjaavan.. - 157cm
157cm kirjoitti:
?? :D
Jos e ei vaikka ollut sinut pituutensa kanssa ja osuit arkaan paikkaan? Ei se ole sinun tehtäväsi jatkaa tätä maailman kulkua lyhyen ihmisen kanssa, jos se tuntuu pahalta. ;) Mutta totean aiempien lausahduksieni lisäksi, että ihmisellä on (kuulemma) tutkimusten mukaan tarve paikata ne omat puutteet etsiessään kumppania, jotta jälkeläisestä tulisi mahdollisimman täydellinen.. Totta tai ei, mutta omia vikojaan aika moni tuntuu siinä korjaavan..Millä perusteella yleistät, että oma mielipiteesi koskisi useimpia pitkiä miehiä? ;) En minä ainakaan ole niitä mennyt ahdistelemaan.. Ei oikeastaan tulisi mieleenikään, eihän siinä edes yllä puhumaan muuten kuin navalle. :D
- ..............................
itserakas kirjoitti:
Hukkapätkä tai ei, niin olet itse hukkajätkä!! Yhtä itserakasta en ole tavannut, lukuunottamatta deittaillessani kerran erästä kuuluisan naisille suunnatun tanssiryhmän jäsentä (miestä):). Ja hänelle annoin minä (160cm.) pakit, jos joku nyt siihenkin takertuu. Ja epäilemättä takertuu..
Olitko sinäkin sitten kun annoit jollekin stripparille pakit? Olet tainut saada pakit joltain pitkältä mieheltä kun noin provoisoidut?
- miekkonen189
157cm kirjoitti:
?? :D
Jos e ei vaikka ollut sinut pituutensa kanssa ja osuit arkaan paikkaan? Ei se ole sinun tehtäväsi jatkaa tätä maailman kulkua lyhyen ihmisen kanssa, jos se tuntuu pahalta. ;) Mutta totean aiempien lausahduksieni lisäksi, että ihmisellä on (kuulemma) tutkimusten mukaan tarve paikata ne omat puutteet etsiessään kumppania, jotta jälkeläisestä tulisi mahdollisimman täydellinen.. Totta tai ei, mutta omia vikojaan aika moni tuntuu siinä korjaavan..mutta mieli teki kun se torjutuksi tultuaan minua haukkui ja kulki nokka pystyssä.
- miekkonen189
itserakas kirjoitti:
Hukkapätkä tai ei, niin olet itse hukkajätkä!! Yhtä itserakasta en ole tavannut, lukuunottamatta deittaillessani kerran erästä kuuluisan naisille suunnatun tanssiryhmän jäsentä (miestä):). Ja hänelle annoin minä (160cm.) pakit, jos joku nyt siihenkin takertuu. Ja epäilemättä takertuu..
"
Yhtä itserakasta en ole tavannut
"
Ja sekös minut muka tekee itserakkaaksi, jos pidän vähäistä rimaa ulkonäön suhteen(Minulla siinä vaikuttaa lähinnä pituus, muttei juurikaan muut seikat.).
Vastaavaa ulkonäkörimaa pitää lähes kaikki miehet ja naiset ja sen perusteella joskus tulevat torjuneeksi kumppanitarjokkaita.
Sinulla ei siis ole mitään loogista tai moraalista oikeutta väittää, että juuri erityisesti minä olisin itserakas.
Tuollainen syytäs kertoo pikemminkin jotain sinusta itsestäsi. - miekkonen189
miekkonen189 kirjoitti:
"
Yhtä itserakasta en ole tavannut
"
Ja sekös minut muka tekee itserakkaaksi, jos pidän vähäistä rimaa ulkonäön suhteen(Minulla siinä vaikuttaa lähinnä pituus, muttei juurikaan muut seikat.).
Vastaavaa ulkonäkörimaa pitää lähes kaikki miehet ja naiset ja sen perusteella joskus tulevat torjuneeksi kumppanitarjokkaita.
Sinulla ei siis ole mitään loogista tai moraalista oikeutta väittää, että juuri erityisesti minä olisin itserakas.
Tuollainen syytäs kertoo pikemminkin jotain sinusta itsestäsi.tämäkin
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000012435699
jossa tämä KTM-malli myöntää torjuneensa miehiä ulkonäönkin perusteella.
(Tosin hän varmaan koittaa pian selitellä, että ei hän heitä oikeastaan ulkonäön takia torjunutkaan, vaan siksi koska jätkät vaikuttivat itserakkailta lurjuksilta.)
Se on siis OK, että nainen saa torjua kumppanitarjokkaan ulkonäköseikkojen perusteella, mutta mies ei saa. - ...
.............................. kirjoitti:
Olitko sinäkin sitten kun annoit jollekin stripparille pakit? Olet tainut saada pakit joltain pitkältä mieheltä kun noin provoisoidut?
Mitä tarkoitat pakeilla? Tuskin kukaan mies kieltätyy, jos kaunis nainen tulee juttelemaan??
Ja sänkyynhän he aina haluavat..????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238