Kertokaapas rakkaat ystävät mitä tämmösessä tapauksessa pitäisi tehdä. Tapasin reilu vuosi sitten täältä treffipalstoilta ihanan miehen jonka kanssa olen elämäni jakanut tähän päivään saakka ja rakkaus kukoistaa... ainakin toistaiseksi! Asumme osittain yhdessä koska välimatkaa on reilut 400 km ja työpaikat molemmilla siis eri paikkakunnilla!Yhteenmuutto on kuitenkin lähikuukausina edessä ja yhteinen oma koti hankinnoissa. No, se ei todellakaan ole se ongelma vaan tämä; itse olen eronnut kertaalleen ja siitä liitosta on kolme lasta jotka asuvat luonani ja nykyisellä miesystävälläni ei siis ole omia lapsia. Suhteemme alussa oli puhetta avoimesti siitä etten halua enää lisää jälkikasvua ja se tuntui olevan ok. Nyt kuitenkin päivä päivältä enemmän saan kuulla miten hienoa olisi tehdä "yhteinen rakkauden hedelmä" ja että myös hän haluaa oman biologisen lapsen jonain päivänä. Niinpä niin... itse en tiedä olenko siihen rumbaan enää valmis ja halukas mutta tässä viime viikkojen aikana tilanne on nyt sitten kärjistynyt siihen malliin että olen selkä seinää vasten! "Jos en halua hänen kanssaan yhteistä lasta niin suhde loppuu siihen!!" Ja siinä tapauksessa hän haluaa etsiä itselleen naisen joka suostuu vielä lapsen tekemään...
Olen siis todellakin epätoivoinen koska en tiedä enää mitä haluan... teenkö lapsen, (jos se nyt on tullakseen) ja varmistan sillä etten menetä rakastamaani miestä vai olenko itsekäs ja pysyn päätöksessäni....Pää on sekaisin...
Onko siis kellään ollut vastaavanlaisia kokemuksia ja miten niistä olette selvinneet...?!
Apua kaivataan...
13
904
Vastaukset
- .....................
mun veli seurusteli aikanaan "lapsellisen" naisen kanssa. Nainen ei halunnut enää lapsia, eikä velikään kuulemma halunnut. No, 5 vuoden jälkeen mieli muuttui, ja lopulta suhde päättyi suurelta osalta myös siihen että veljeni halusi tulla isäksi. Minkä ikäinen miehes on? Mun veli oli 26 silloin kun he tapasivat, eikä siinä iässä mies välttämättä vielä tiedä haluaako niitä lapsia vai ei..Mutta et sä lasta voi sen takia tehdä että pitäisit miehen luonasi. Kyllä se täytyy olla molempien yhteiden päätös, että molemmat haluavat sitä. Ootteko puhunut siitä, että entä jos et esim. saakkaan enää lapsia? Kuinka tärkeä juttu se lapsi on miehellesi? Pysyykö hän rinnallasi jos et tulekaan raskaaksi?
- se vastausta kaipaava...
Mun tapauksessa tää mies on jo vähän yli kolmekymppinen ja itse olen 35 v. Ja tottakai se on niin ettei lasta voi tehdä vain pitääksen liiton kasassa ja semmoiseen en koskaan edes pystyisi! Ja ristiriitaisintahan tässä onkin se kun tiedän rakastavani tätä miestä enemmän kuin koskaan ketään aikaisemmin ja tiedän että hänkin rakastaa minua. Ja toisaalta ei mulla mitään sitä itse lasta vastaan ole mutta se "ohessa" tuleva kyllä vähän epäilyttää... en tiedä jaksanko/haluanko niitä yövalvomisia (nim. kolme koliikkivauvaa koettu), vaippa/tarharumbaa....
Tiedän, olen itsekäs, ehkä turhamainenkin ja jokainen lapsi on lahja jne...ja niitä lahjojahan mulla on jo itselläni kolme! :)
Ja toki ymmärrän myös miehen kannan asiaan... hän viihtyy ja pärjää erittäin hyvin lasteni kanssa ja on erittäin lapsirakas, joten ihmeellistähän se olisi jos ei omaa lasta tahtoisi!! Eli vastaus kysymykseesi; lapsi on hänelle TODELLA tärkeä asia, näköjään tärkeämpi kuin minä!!!?
Siitäkin on tietysti ollut puhetta että voihan olla etten välttämättä edes saa lasta enää ja siinä tapauksessa hän kuulemma sitten sen ymmärtää kunhan on sitten kuitenkin edes yritetty! Ja siinä tapauksessa seisoo rinnallani jos lapsi ei yrityksistä huolimatta ota tullakseen...
En tiedä, taidan olla aikas pahasti puun ja kuoren välissä!! - Mies.
se vastausta kaipaava... kirjoitti:
Mun tapauksessa tää mies on jo vähän yli kolmekymppinen ja itse olen 35 v. Ja tottakai se on niin ettei lasta voi tehdä vain pitääksen liiton kasassa ja semmoiseen en koskaan edes pystyisi! Ja ristiriitaisintahan tässä onkin se kun tiedän rakastavani tätä miestä enemmän kuin koskaan ketään aikaisemmin ja tiedän että hänkin rakastaa minua. Ja toisaalta ei mulla mitään sitä itse lasta vastaan ole mutta se "ohessa" tuleva kyllä vähän epäilyttää... en tiedä jaksanko/haluanko niitä yövalvomisia (nim. kolme koliikkivauvaa koettu), vaippa/tarharumbaa....
Tiedän, olen itsekäs, ehkä turhamainenkin ja jokainen lapsi on lahja jne...ja niitä lahjojahan mulla on jo itselläni kolme! :)
Ja toki ymmärrän myös miehen kannan asiaan... hän viihtyy ja pärjää erittäin hyvin lasteni kanssa ja on erittäin lapsirakas, joten ihmeellistähän se olisi jos ei omaa lasta tahtoisi!! Eli vastaus kysymykseesi; lapsi on hänelle TODELLA tärkeä asia, näköjään tärkeämpi kuin minä!!!?
Siitäkin on tietysti ollut puhetta että voihan olla etten välttämättä edes saa lasta enää ja siinä tapauksessa hän kuulemma sitten sen ymmärtää kunhan on sitten kuitenkin edes yritetty! Ja siinä tapauksessa seisoo rinnallani jos lapsi ei yrityksistä huolimatta ota tullakseen...
En tiedä, taidan olla aikas pahasti puun ja kuoren välissä!!Missään nimessä et sinäkään saisi asettaa arvoasteikolle sinä-lapsi asiaa, sillä kyse ei ole ihmisarvoista/tärkeyksistä, vaan yhteisen elämän/tulevaisuuden erilaisuudesta.
Te menette nyt eri suuntiin, toinen haluaa lasta toinen ei, joten jos kumpikaan ei jousta, niin tietää, mihin se johtaa ja lapsiasiassa ei taida kompromisseja olla mahdollista tehdä, ellei toinen luovu omista päämääristään.
Vaikea on ongelmanne, eikä se viikossa selviä. Antakaa aikaa, äläkä sinäkään tyrmää suoralta kädeltä miehesi ajatusta lapsesta ja toivottavasti hänkään ei tyrmää sinun ajatusta "lapsettomuudesta". Aika tekee tehtävää puolestanne, joten olkaa myös kärsivällisiä. Aito rakkaus on myös kärsivällinen.
Ellei yhteistä ajatusta asiasta synny, niin on kai mahdotonta rakentaa yhteistä elämää. - vastausta kaipaava
Mies. kirjoitti:
Missään nimessä et sinäkään saisi asettaa arvoasteikolle sinä-lapsi asiaa, sillä kyse ei ole ihmisarvoista/tärkeyksistä, vaan yhteisen elämän/tulevaisuuden erilaisuudesta.
Te menette nyt eri suuntiin, toinen haluaa lasta toinen ei, joten jos kumpikaan ei jousta, niin tietää, mihin se johtaa ja lapsiasiassa ei taida kompromisseja olla mahdollista tehdä, ellei toinen luovu omista päämääristään.
Vaikea on ongelmanne, eikä se viikossa selviä. Antakaa aikaa, äläkä sinäkään tyrmää suoralta kädeltä miehesi ajatusta lapsesta ja toivottavasti hänkään ei tyrmää sinun ajatusta "lapsettomuudesta". Aika tekee tehtävää puolestanne, joten olkaa myös kärsivällisiä. Aito rakkaus on myös kärsivällinen.
Ellei yhteistä ajatusta asiasta synny, niin on kai mahdotonta rakentaa yhteistä elämää.Kiitos kommentistasi.... arvostan sitä ja oli hienoa saada lausunto myös miehisestä näkökulmasta!:)
"Aito rakkaus on kärsivällinen" kosketti ja kolahti myös, tiedän nimittäin olevani maailman kärsimättömin ihminen!!! Niitä "kaikki mulle tänne heti"-tyyppejä! Tässä on siis jälleen kerran mun kasvun paikka.
Mieleen vaan nousee kysymys uudestaan ja uudestaan että onko sitä aitoa rakkautta sitten välillämme kuitenkaan jos koko homma kaatuu tähän lapsiasiaan..?! Mahdanko elää pilvilinnoissa...
- nainen45..
Tilanteesi on vaikea, todella. On tavallaan väärin, että mies ottaisi sinut ainoastaan sillä edellytyksellä, että teet lapsen hänelle. Tulee mieleen, että onko se sittenkään oikea motiivi yhteiseen elämään. Toisaalta nämä ovat perusasioita elämässä, hyvinhän sen ymmärtää, että mies haluaa oman lapsen. Ne ovat meidän perusviettejämme. Ja tavallaan hänelläkin on oikeus haluunsa. Parisuhde on molempien tarpeiden yhteensovittamista. Parisuhde voi katketa, mutta lapset ovat aina, koko loppuelämän, jos hyvin käy. Ehkä miesystäväsi ajattelee, että et suhtaudu häneen oikealla tavalla, jos et ole valmis haluamaan sitä yhteistä rakkauden hedelmää.
Mutta onhan se ymmärrettävää, sinullahan on jo kolme lasta.
Ei sinua voi kukaan auttaa päätöksessäsi, yksin sen teet..
Tämä on niitä tilanteita, joissa joutuu valitsemaan sen, mikä itsestä paremmalta tuntuu. Ei ole oikeaa eikä väärää valintaa. Ehkä on parasta miettiä seurauksia. Jos suhteenne katkeaa tuohon asiaan, ehkä jää liikaa varaa jossittelulle. Jos teet lapsen, niin, lapsihan ottaa aina paikkansa, hyvin harvoin sitä tekemistä katuu.. toisaalta sittenhän tiedät, oliko hän se elämäsi mies. Ainakin hän tosissaan taitaa olla, kun haluaa lasta kanssasi, suunnitelmat ainakin ovat pitkällä tähtäimellä. Rakkaus yleensä puhkeaa kukkaan sitten arjessa, jos puhkeaa.
Tsemppiä ! - Veera
Olen itse ollut samassa tilanteessa ja valitsin tehdä lapsen. Mutta minulla olikin ollut monta vuotta aikaa miettiä ratkaisua. Eihän se helppo ollut, mutta en halunnut luopuakaan miehestäni. Koskaan en ole katunut päätöstäni, mutta välillä mietin, että mitä olisi nyt jos ei meillä olisi pientä poikaamme...
Ratkaisu oli tosi vaikea, koska lapseni edellisestä liitosta olivat jo melko vanhoja ja olin saanut olla "vapaa" pienistä lapsista. Olin myös saanut ensimmäiseni melko nuorena (19 v.) ja aina ajatellut, että ehdin sitten "vanhempana" tehdä kaiken sen mistä silloin jouduin luopumaan. Ja nyt olin taas aloittamassa lastenhoitoa...
Tosiasiahan on (ja kuten miehenikin asian, jälkeenpäin, sanoi) että myös miehelle tulee tarve tehdä "omia" lapsia. Ja ellet sinä sitä tee, täytyy sinun päästää hänet tekemään niitä jonkun muun kanssa (tätä hän ei kuitenkaan sanonut, vaan päättelin ihan itse ;-D )
Tiesin kuitenkin, että lastani tulen rakastamaan, oli syyt sen tekemiseen sitten mitkä tahansa... (näin oli käynyt myös ensimmäisen kanssa, jota ei oltu edes vielä siinä vaiheessa suunniteltu) Silti tuntui, että kaikki alkaa taas alusta...
Päätöstä harkitsin todella tarkkaan ja niin, että kun sen sitten tein, en sitä kadu. Eli vaikka tuntui, että mies hieman painosti, päätöksen tein kuitenkin minä. Toki asiasta keskusteltiin paljon ja monelta eri kantilta.
Tein miehelleni myös selväksi, että lapsi on sitten meidän molempien vastuulla, ei fifty-fifty periaatteella, vaan 100/100. Ja näin se on toiminut tähän päivään saakka.
Tästä näyttää tulevan pitkä juttu... jos haluat tietää vielä jotain lisää, niin kysy pois. Tiedän mitä joudut käymään läpi ja ymmärrän hyvin, jos päätät tehdä toisen ratkaisun.- että muitakin samassa veneessä
Ihanaa kuulla että muillakin ollu samoja "ongelmia"! Ja aivan kuin olisin omaa elämääni lukenut... itsellänikin jo lapset kouluiässä, nuorin siis ekaluokalla. Eli elämä siis jo suht helppoa ja myös itse ehkä suurimpana kynnyksenä koen juuri tuon "taasko kaikki alkaa alusta..." just nyt kun todellakin tunnen myös olevani "vapaa" lapsista. Myös minä olin aina ajatellut että teen nuorena lapset niin sitten kun lapset on jo "omillaan" olen vielä itse suht nuori ja vapaa tekemään ja nauttimaan omasta elämästäni! Aivan siis kuten sinäkin olit ajatellut...
Ehkä kuitenkin jo jossain sisälläni tiedän että tämä suhde ei tule ainakaan tähän lapsi-ongelmaan kaatumaan vaan uskoisin että ensijärkytyksestä päästyäni olen valmis "yrittämään"... kaikesta huolimatta!!! Sillä tästä miehestä en suostu luopumaan ja jospa se mielikin muuttuu ... ajan kanssa kuten tuo eräs mies tuossa jo minua valistikin.
Sellanen kysymys tuli mieleeni että siinä kohtaa kun huomasit olevasi raskaana, niin tuntuiko "pahalta" tai "peruuttamattomalta" eli ts. tuliko fiilis että tulikohan tässä tehtyä oikein... itsellä vaan pelottaa se fiilis että mistäs sen sitten tietää josko on tehnyt oikean ratkaisun... huh huh, on tää kans soppa!
Kiitos sinulle kuitenkin ja jos halua ja kiinnostusta riittää niin kuulisin mielelläni tuon ajan tunnoistasi lisää.... - Veera
että muitakin samassa veneessä kirjoitti:
Ihanaa kuulla että muillakin ollu samoja "ongelmia"! Ja aivan kuin olisin omaa elämääni lukenut... itsellänikin jo lapset kouluiässä, nuorin siis ekaluokalla. Eli elämä siis jo suht helppoa ja myös itse ehkä suurimpana kynnyksenä koen juuri tuon "taasko kaikki alkaa alusta..." just nyt kun todellakin tunnen myös olevani "vapaa" lapsista. Myös minä olin aina ajatellut että teen nuorena lapset niin sitten kun lapset on jo "omillaan" olen vielä itse suht nuori ja vapaa tekemään ja nauttimaan omasta elämästäni! Aivan siis kuten sinäkin olit ajatellut...
Ehkä kuitenkin jo jossain sisälläni tiedän että tämä suhde ei tule ainakaan tähän lapsi-ongelmaan kaatumaan vaan uskoisin että ensijärkytyksestä päästyäni olen valmis "yrittämään"... kaikesta huolimatta!!! Sillä tästä miehestä en suostu luopumaan ja jospa se mielikin muuttuu ... ajan kanssa kuten tuo eräs mies tuossa jo minua valistikin.
Sellanen kysymys tuli mieleeni että siinä kohtaa kun huomasit olevasi raskaana, niin tuntuiko "pahalta" tai "peruuttamattomalta" eli ts. tuliko fiilis että tulikohan tässä tehtyä oikein... itsellä vaan pelottaa se fiilis että mistäs sen sitten tietää josko on tehnyt oikean ratkaisun... huh huh, on tää kans soppa!
Kiitos sinulle kuitenkin ja jos halua ja kiinnostusta riittää niin kuulisin mielelläni tuon ajan tunnoistasi lisää....Ei nämä tällaiset päätökset helppoja ole. Mutta onneksi ei heti tarvinnut näitä tehdäkään. Olimme olleet n. 5 vuotta yhdessä ennenkuin aloin odottamaan lasta. Tulin melkein heti raskaaksi kun lopetimme ehkäisyn, mutta se päättyi keskenmenoon. Ja kesti noin puoli vuotta ennenkuin tärppäsi uudestaan, joten siinäkin aika teki töitä minun "pehmittämiseksi"... Tällä kertaa raskaus sujui hyvin, isäntä keräsi kaikki ylikilot ja hän kärsi mielialanvaihteluistakin, joten pääsin tosi helpolla...
Olimme ostaneet talon näihin aikoihin ja remontoimme sitä, joten tuntui, että kun pankkiinkin oli sitoutunut seuraavaksi 15 vuodeksi, niin miksei sitten uuteen perheenjäseneenkin.
Ja kun pikkuveli sitten syntyi, niin tuntui, että hän sitoi perheemme yhteen jollain lailla. Vanhemmat lapset olivat teini-iässä tai lähestymässä teini-ikää, joten suhde isäpuoleen saattoi olla vähän katkolla. Mutta hänkin sai oman aseman perheessä juuri pikkuveljen isänä. Ja kaikkia meitä yhdisti rakkaus yhteiseen uuteen perheenjäseneen. (Hyi, kun kuulostaa lällyltä, mutta tosiasia on, että "tunnelma" perheessä muuttui parempaan suuntaan.)
On toki ollut hetkiä jolloin olen "annattanut" miehelleni siitä, että "taas ollaan tässä jamassa". Mutta nekin hetket menee äkkiä ohitse ja kun itse on kuitenkin senkin päätöksen tehnyt, niin ei voi toista siitä loputtomiinkaan syyttää...
Ja täytyy nyt vielä sanoa, että lastahan en mistään hinnasta antaisi pois! - se sama
Veera kirjoitti:
Ei nämä tällaiset päätökset helppoja ole. Mutta onneksi ei heti tarvinnut näitä tehdäkään. Olimme olleet n. 5 vuotta yhdessä ennenkuin aloin odottamaan lasta. Tulin melkein heti raskaaksi kun lopetimme ehkäisyn, mutta se päättyi keskenmenoon. Ja kesti noin puoli vuotta ennenkuin tärppäsi uudestaan, joten siinäkin aika teki töitä minun "pehmittämiseksi"... Tällä kertaa raskaus sujui hyvin, isäntä keräsi kaikki ylikilot ja hän kärsi mielialanvaihteluistakin, joten pääsin tosi helpolla...
Olimme ostaneet talon näihin aikoihin ja remontoimme sitä, joten tuntui, että kun pankkiinkin oli sitoutunut seuraavaksi 15 vuodeksi, niin miksei sitten uuteen perheenjäseneenkin.
Ja kun pikkuveli sitten syntyi, niin tuntui, että hän sitoi perheemme yhteen jollain lailla. Vanhemmat lapset olivat teini-iässä tai lähestymässä teini-ikää, joten suhde isäpuoleen saattoi olla vähän katkolla. Mutta hänkin sai oman aseman perheessä juuri pikkuveljen isänä. Ja kaikkia meitä yhdisti rakkaus yhteiseen uuteen perheenjäseneen. (Hyi, kun kuulostaa lällyltä, mutta tosiasia on, että "tunnelma" perheessä muuttui parempaan suuntaan.)
On toki ollut hetkiä jolloin olen "annattanut" miehelleni siitä, että "taas ollaan tässä jamassa". Mutta nekin hetket menee äkkiä ohitse ja kun itse on kuitenkin senkin päätöksen tehnyt, niin ei voi toista siitä loputtomiinkaan syyttää...
Ja täytyy nyt vielä sanoa, että lastahan en mistään hinnasta antaisi pois!Olet kyllä selventänyt ajatuksiani PALJON!!!! Kiitos siitä! Nyt tuntuu siltä että ei se ajatus uudesta perheenjäsenestä niin hurjalta enää tunnukaan...!!! :-)
Meillä myös nyt se vaihe että talokirjoja selataan ahkerasti ja netin talomallistot on joka päiväistä arkea! :)
Ja myös meillä lapseni lähestyvät murrosikää ja vanhin taitaa jo ollakin (13v.) ja kun tästä vauvaasiasta ollaan varovasti puhuttu ,niin vastaus on se tuttu murkuille eli" aivan sama".Onneksi mieheni ei ole alkanut käännytystyötä lasten suhteen vaan kunnioittaa minun mielipidettäni ja asioista on keskusteltu aina ennen kuin lapsille on puhuttu mitään. Tämä mieheni pärjää kyllä enemmän kuin hyvin lasten kanssa ja edes alussa ei ollut minkäänlaista mustasukkaisuutta joten sillä saralla ollut kyllä enemmän kuin helppoa.
Mutta tuota puolta asiasta en tosiaankaan ole nähnyt et uudella perheenjäsenellä voi olla myös vahva yhdistävä tekijä...ehkä se pikkusisko tai -veli olisi sittenkin tervetullut meidän perheeseen ... joku päivä! ;-) - Veera
se sama kirjoitti:
Olet kyllä selventänyt ajatuksiani PALJON!!!! Kiitos siitä! Nyt tuntuu siltä että ei se ajatus uudesta perheenjäsenestä niin hurjalta enää tunnukaan...!!! :-)
Meillä myös nyt se vaihe että talokirjoja selataan ahkerasti ja netin talomallistot on joka päiväistä arkea! :)
Ja myös meillä lapseni lähestyvät murrosikää ja vanhin taitaa jo ollakin (13v.) ja kun tästä vauvaasiasta ollaan varovasti puhuttu ,niin vastaus on se tuttu murkuille eli" aivan sama".Onneksi mieheni ei ole alkanut käännytystyötä lasten suhteen vaan kunnioittaa minun mielipidettäni ja asioista on keskusteltu aina ennen kuin lapsille on puhuttu mitään. Tämä mieheni pärjää kyllä enemmän kuin hyvin lasten kanssa ja edes alussa ei ollut minkäänlaista mustasukkaisuutta joten sillä saralla ollut kyllä enemmän kuin helppoa.
Mutta tuota puolta asiasta en tosiaankaan ole nähnyt et uudella perheenjäsenellä voi olla myös vahva yhdistävä tekijä...ehkä se pikkusisko tai -veli olisi sittenkin tervetullut meidän perheeseen ... joku päivä! ;-)Hyvä, jos pystyin selventämään ajatuksiasi tässä asiassa. Ei kyllä ollut tarkoitus "käännyttää" mitenkään :-D
Tuli vain mieleen oma "kamppailuni" ja "kipuiluni" tässä asiassa. Plussana voi vielä sanoa, että pienet lapset pitävät äitinsä "nuorena"... Voisin olla jo mummo, mutta olenkin ekaluokkalaisen äiti!
- Tosimies
Jos sil on paremmat geenit ku sun edellisten lasten isällä nii sitte suosittelen, muussa tapauksessa en.
- Ei voi olla totta !!
Kaikkea naiset vielä miettiikin !
Etkä mitään arvoa anna sille mitä itse ajattelet ja omalle elämällesi ?
Ei tosirakkaus aseta mitään ehtoja. Toihan on ihan pelleilyä !
Aiotko todella suostua olemaan jonkun pellen sätkynukke ? - Veera
Ei voi olla totta !! kirjoitti:
Kaikkea naiset vielä miettiikin !
Etkä mitään arvoa anna sille mitä itse ajattelet ja omalle elämällesi ?
Ei tosirakkaus aseta mitään ehtoja. Toihan on ihan pelleilyä !
Aiotko todella suostua olemaan jonkun pellen sätkynukke ?Totta se on, näitä me naiset mietitään. Elämää suurempia kysymyksiä.
Meillä naisilla on jo geeneissä se että otetaan meille rakkaat ihmiset huomioon. Jos se sinusta on pelleilyä, niin ei voi mittään...
Tosiasiahan on, että rakkaus on silkkaa kemiaa ja lisääntyminen biologiaa... ei tässä olla kenenkään pellejä, elämä se on joka sätkyttelee...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245