Olen seurustellu usean kuukauden ja viime aikoina on ollu todella ahdistunut olo. Missään vaiheessa en ole ollut hullaantuneen rakastunut, mutta kivaa on ollut. Nyt olen kuitenkin vältellyt hänen seuraansa ja kosketuksiaan. En tunne vetoa häneen. Odotin että se menisi ohi, mutta ei tuntunut menevän.
Eilen sitten puhuin jätkälle ja itkien erosimme.
Ja illalla lähdin takaisin hänen luokseen nukkumaan kun tuli ikävä(?). Heti sinne päästyäni kuitenkin epäilin olisiko pitänyt jäädä kotiin. Tuntuu että pahensin vain molempien oloa.
Nyt en tiedä mitä tehdä. Tykkään jätkästä aivan älyttömästi, mutta.. Haluaisin edelleen jakaa iloni ja suruni hänen kanssaan. Ymmärrämme toisiamme. Mutta esim. seksi ei välttämättä kiinnosta hänen kanssaan. En osaa syödä enkä nukkua.. en tiedä mitä teen.
Kokemuksia?
Pää sekoaa, en osaa päättää..
15
3261
Vastaukset
- Rii(Riina)
Kysy itseltäsi:
MIKSI olet tämän miehen kanssa?
MITÄ odotat suhteelta, ja saatko sitä tässä suhteessa?
MILTÄ tuntuisi, jos tämä mies kuolisi huomenna pois?
Ero ei koskaan ole helppo, ei jättäjälle eikä jätetylle. Ikävä tulee taatusti vielä pitkään, mutta on pysyttävä lujana, jotta voi jatkaa elämäänsä ja jottei satuta toista.
Hyvässä tapauksessa rakastavaiset voivat päätyä ystäviksi. Yleensä tähän menee kyllä aikaa ainakin vuosi, ennenkuin eron jälkeen voi olla vain ystäviä. - liisa
Tuntuis tuo olevan vaan tottumista toiseen. Eli pelkäät vain jäädä yksin. Siihenkin tottuu ja se jopa tuntuu välillä ihan mukavalta.
- Kokemusta on...
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta voin kertoa omasta kokemuksestani.
Olin itse samassa tilanteessa 19-vuotiaana. Tapasin mukavan miehen, mutta "se jokin" puuttui. En ihastunut ja pari ensimmäistä kuukautta pähkäilin, kannattaako jatkaa. Mies oli kuitenkin luonteeltaan ihana, ystävällinen, hänen seurassaan oli helppo olla... Lisäksi hän oli ihastunut minuun, joten ahdistuksestani huolimatta jatkoimme seurustelua.
En tuntenut vetoa häneen, ja niinkuin sinäkin, kuvittelin sen "menevän ohi". No, nyt seurustelen tämän saman ihmisen kanssa kuudetta vuotta ja voin sanoa: se EI mene ohi. Rakastan miestäni, mutta en tunne häneen fyysistä vetovoimaa -en ole koskaan tuntenut. Hän on kuitenkin paras ystäväni ja ero tässä vaiheessa on vaikeaa.
Suosittelen, että otat välimatkaa tähän mieheen, etkä yritä väkisin seurustella. Noin lyhyen suhteen jälkeen ystävyyskin on aivan mahdollista. Vaikutat nuorelta, joten älä sitoudu liian aikaisin -varsinkaan jos sydämeessä ei siltä tunnu! Nyt voi tuntua pahalta, mutta se menee ajan kanssa ohi.- Epäröijä
Juurikin tuota ajattelin, että siihen tilanteeseen en ikinä halua missä sä nyt oot.. mutta.
Nyt oon muutaman päivän ollu erossa, ja alkaa tuntua että alan muistaa vaan ne hyvät asiat.
Katselin juuri kuvia kesästämme jne.
Kaipaan yhteisiä hetkiämme ja sitä että pystyimme tekemään yhdessä melkein mitä vain ja juttelemaan melkein mistä vain. En osaa kuvitella kenenkään muun olevan niin samalla aaltopituudella. Kaikki ajatukset ruokamausta, tv- ja musiikkimausta, ajanviettotavoista, mielenkiinnon kohteista ja tulevaisuudenkuvista sopivat yhteen.
Olen myös ajatellut että ehkä en vain antanut meille täysin mahdollisuutta ja ehkä toisella kerralla osaisin myös itse olla enemmän tunteella mukana suhteessa. Hän on kuitenkin monella tavalla juuri sitä mitä mieheltä haluan. Ainahan toisessa jokin ärsyttää, eikö?
Ajattelin, että tapaisin hänet ja katsoisin miltä tuntuu. Ei ehkä kovin reilua hänelle. Ja voi olla että kun taas näemme, tunteet ottavat vallan vaikka en oikeasti tietäisi mitä haluan. Mutta samalla pelkään että jos hän olikin juuri hyvä mies minulle ja päästän hänet menemään. En tiedä mitä sitten tekisin. Toisaalta pelkään että ripustaudun häneen kun minulla nyt olisi hyvä mahdollisuus päästä yli. - Kokekemusta on...
Epäröijä kirjoitti:
Juurikin tuota ajattelin, että siihen tilanteeseen en ikinä halua missä sä nyt oot.. mutta.
Nyt oon muutaman päivän ollu erossa, ja alkaa tuntua että alan muistaa vaan ne hyvät asiat.
Katselin juuri kuvia kesästämme jne.
Kaipaan yhteisiä hetkiämme ja sitä että pystyimme tekemään yhdessä melkein mitä vain ja juttelemaan melkein mistä vain. En osaa kuvitella kenenkään muun olevan niin samalla aaltopituudella. Kaikki ajatukset ruokamausta, tv- ja musiikkimausta, ajanviettotavoista, mielenkiinnon kohteista ja tulevaisuudenkuvista sopivat yhteen.
Olen myös ajatellut että ehkä en vain antanut meille täysin mahdollisuutta ja ehkä toisella kerralla osaisin myös itse olla enemmän tunteella mukana suhteessa. Hän on kuitenkin monella tavalla juuri sitä mitä mieheltä haluan. Ainahan toisessa jokin ärsyttää, eikö?
Ajattelin, että tapaisin hänet ja katsoisin miltä tuntuu. Ei ehkä kovin reilua hänelle. Ja voi olla että kun taas näemme, tunteet ottavat vallan vaikka en oikeasti tietäisi mitä haluan. Mutta samalla pelkään että jos hän olikin juuri hyvä mies minulle ja päästän hänet menemään. En tiedä mitä sitten tekisin. Toisaalta pelkään että ripustaudun häneen kun minulla nyt olisi hyvä mahdollisuus päästä yli.No, kirjoitin ehkä vähän jyrkästi aiemmin (taisi olla huono päivä...). On ihan totta, että suhteessa on niin paljon muutakin kuin pelkkä intohimo. Ei pelkkä fyysinen vetovoima pitkälle kanna, jos ei ole myös ystävyyttä ja "samaa aaltopituutta".
Vaikutti ehkä siltä, että olen onneton omassa suhteessani, mutta ei niinkään voi sanoa. Välillä vain heikkoina hetkinä mietityttää, jos olisin jäänyt odottaman jotain muuta, jotain "suurta"... Mutta toisaalta olen kuudessa vuodessa saanut ehkä enemmän rakkautta ja tasapainoa elämääni, kuin osasin odottaakaan. Ehkä kuvitelmat jostain suuresta intohimon liekistä ovat olleet vain teiniunelmia, enkä tiedä olisinko sen onnelllisempi jonkun toisen kanssa.
Juu, eli pyörrän nyt puheitani, mutta tee niinkuin itsestä tuntuu. Hyviä tyyppejä sattuu kuitenkin kohdalle harvoin... (näin se naisen mieli muuttuu päivästä riippuen :) - Minä vain...
Kokekemusta on... kirjoitti:
No, kirjoitin ehkä vähän jyrkästi aiemmin (taisi olla huono päivä...). On ihan totta, että suhteessa on niin paljon muutakin kuin pelkkä intohimo. Ei pelkkä fyysinen vetovoima pitkälle kanna, jos ei ole myös ystävyyttä ja "samaa aaltopituutta".
Vaikutti ehkä siltä, että olen onneton omassa suhteessani, mutta ei niinkään voi sanoa. Välillä vain heikkoina hetkinä mietityttää, jos olisin jäänyt odottaman jotain muuta, jotain "suurta"... Mutta toisaalta olen kuudessa vuodessa saanut ehkä enemmän rakkautta ja tasapainoa elämääni, kuin osasin odottaakaan. Ehkä kuvitelmat jostain suuresta intohimon liekistä ovat olleet vain teiniunelmia, enkä tiedä olisinko sen onnelllisempi jonkun toisen kanssa.
Juu, eli pyörrän nyt puheitani, mutta tee niinkuin itsestä tuntuu. Hyviä tyyppejä sattuu kuitenkin kohdalle harvoin... (näin se naisen mieli muuttuu päivästä riippuen :)Helpottavaa kuulla sinun ajatuksista nim. "Kokemusta on...". Itse aloin seurustelemaan samoin perustein n. vuosi sitten, kuin sinä aikoinaan. Ja edelleen olen yhdessä kumppanini kanssa. Mietin myös aiemmin, että toivottavasti asiat muuttuvat jossain vaiheessa, että alan tuntea syvemmin jossain vaiheessa, fyysistä vetovoimaa, ja liekki syttyy.. :) Mutta ei se syty... tuskin koskaan. :( Ja kiintymyksen/ tottumuksen mukana syntynyt rakkaus ei tule koskaan olemaan sama asia kuin se joka syttyy molemmille siinä suhteen alkuvaiheessa.
On totta, että ei fyysinen vetovoima pitkälle kanna, mutta mitä sinä nim. "Kokemusta on.." luulet: jos tapaisit sellaisen hlön jonka kanssa olisi niin ystävyyttä, fyysistä vetovoimaa, kuin olisitte samalla aaltopituudellakin, mitä sitten tekisit..? Ts. sanoen miksi tyytyä keskinkertaisuuteen, jos olisi mahdollisuus lähes täydellisyyteenkin?
En tietenkään ole mikään paras puhuja tästä asiasta, kun en tiedä mitä hienouksia (?) kuudessa vuodessa voi kehittyä tällaiseenkin suhteeseen. Mutta rakastatko nyt kumppaniasi enemmän kuin alkuvuosina? Miten suhteenne on muuttunut kuuden vuoden aikana? Ja mitä jos löytäisitkin jonkun, joka tuntuisi oikeammalta...? (Tietenkin suhteessa ollessa harvemmin, jos ollenkaan, tutustuu edes uusiin toista sukupuolta oleviin ihmisiin niin syvällisesti). - Minä vain..
Epäröijä kirjoitti:
Juurikin tuota ajattelin, että siihen tilanteeseen en ikinä halua missä sä nyt oot.. mutta.
Nyt oon muutaman päivän ollu erossa, ja alkaa tuntua että alan muistaa vaan ne hyvät asiat.
Katselin juuri kuvia kesästämme jne.
Kaipaan yhteisiä hetkiämme ja sitä että pystyimme tekemään yhdessä melkein mitä vain ja juttelemaan melkein mistä vain. En osaa kuvitella kenenkään muun olevan niin samalla aaltopituudella. Kaikki ajatukset ruokamausta, tv- ja musiikkimausta, ajanviettotavoista, mielenkiinnon kohteista ja tulevaisuudenkuvista sopivat yhteen.
Olen myös ajatellut että ehkä en vain antanut meille täysin mahdollisuutta ja ehkä toisella kerralla osaisin myös itse olla enemmän tunteella mukana suhteessa. Hän on kuitenkin monella tavalla juuri sitä mitä mieheltä haluan. Ainahan toisessa jokin ärsyttää, eikö?
Ajattelin, että tapaisin hänet ja katsoisin miltä tuntuu. Ei ehkä kovin reilua hänelle. Ja voi olla että kun taas näemme, tunteet ottavat vallan vaikka en oikeasti tietäisi mitä haluan. Mutta samalla pelkään että jos hän olikin juuri hyvä mies minulle ja päästän hänet menemään. En tiedä mitä sitten tekisin. Toisaalta pelkään että ripustaudun häneen kun minulla nyt olisi hyvä mahdollisuus päästä yli.Nyt on pakko vielä neuvoa alkuperäistä! Siis eikö nim. Epäröijä ole sama kuin alkuperäinenkin.
Eli kirjoitin tuolla alempaana omasta suhteestani. Olen ollut hieman vastaavassa suhteessa n. vuoden. Ensin "yritetään" erota, ja sitten kun ollaan oltu vähän aikaa yksin, muistetaan taas VAIN ne hyvät asiat. Otetaan yhteyttä, ollaan yhdessä, huomataan taas että ei se kumppani miellyttänytkään kaikin tavoin. Kierre tulee olemaan LOPUTON...
Välillä menee pitempiäkin aikoja suht koht hyvin, sitten taas alkaa ahdistaa...
Meillä tämä on viel suht' pienimuotoista, mutta kun olen seurannut vierestä ystäväni suhdetta, hän on jo useita kertoja eronnut äijästään, ja sitten taas palannut yhteen... Tuota vatkausta on kestänyt kohta kaksi vuotta. Alkuperäinen, mieti, haluatko sellaisen elämän? Jos olette tunteneet vasta muutamia kuukausia, on vielä suht helppoa lähteä... Minulle se on jo hieman vaikempaa ( suhde 1 v.), ystävälleni ( suhde 2 v.), saati nim. "Kokemusta on.." (suhde 6 v.), tuossa vaiheessa sitä on vaan totuttautunut toiseen ihmiseen, ja kasvanut siihen kiinni, ja etenkin muuttunut ITSE todella paljon...... Koska kumppani ei tod.näk. kuitenkaan ollut se oikea. - Minä vain..
Minä vain.. kirjoitti:
Nyt on pakko vielä neuvoa alkuperäistä! Siis eikö nim. Epäröijä ole sama kuin alkuperäinenkin.
Eli kirjoitin tuolla alempaana omasta suhteestani. Olen ollut hieman vastaavassa suhteessa n. vuoden. Ensin "yritetään" erota, ja sitten kun ollaan oltu vähän aikaa yksin, muistetaan taas VAIN ne hyvät asiat. Otetaan yhteyttä, ollaan yhdessä, huomataan taas että ei se kumppani miellyttänytkään kaikin tavoin. Kierre tulee olemaan LOPUTON...
Välillä menee pitempiäkin aikoja suht koht hyvin, sitten taas alkaa ahdistaa...
Meillä tämä on viel suht' pienimuotoista, mutta kun olen seurannut vierestä ystäväni suhdetta, hän on jo useita kertoja eronnut äijästään, ja sitten taas palannut yhteen... Tuota vatkausta on kestänyt kohta kaksi vuotta. Alkuperäinen, mieti, haluatko sellaisen elämän? Jos olette tunteneet vasta muutamia kuukausia, on vielä suht helppoa lähteä... Minulle se on jo hieman vaikempaa ( suhde 1 v.), ystävälleni ( suhde 2 v.), saati nim. "Kokemusta on.." (suhde 6 v.), tuossa vaiheessa sitä on vaan totuttautunut toiseen ihmiseen, ja kasvanut siihen kiinni, ja etenkin muuttunut ITSE todella paljon...... Koska kumppani ei tod.näk. kuitenkaan ollut se oikea."Eli kirjoitin tuolla alempaana omasta suhteestani"
Korjaus, tuossa ylempänä siis ^ - Kokemusta on...
Minä vain... kirjoitti:
Helpottavaa kuulla sinun ajatuksista nim. "Kokemusta on...". Itse aloin seurustelemaan samoin perustein n. vuosi sitten, kuin sinä aikoinaan. Ja edelleen olen yhdessä kumppanini kanssa. Mietin myös aiemmin, että toivottavasti asiat muuttuvat jossain vaiheessa, että alan tuntea syvemmin jossain vaiheessa, fyysistä vetovoimaa, ja liekki syttyy.. :) Mutta ei se syty... tuskin koskaan. :( Ja kiintymyksen/ tottumuksen mukana syntynyt rakkaus ei tule koskaan olemaan sama asia kuin se joka syttyy molemmille siinä suhteen alkuvaiheessa.
On totta, että ei fyysinen vetovoima pitkälle kanna, mutta mitä sinä nim. "Kokemusta on.." luulet: jos tapaisit sellaisen hlön jonka kanssa olisi niin ystävyyttä, fyysistä vetovoimaa, kuin olisitte samalla aaltopituudellakin, mitä sitten tekisit..? Ts. sanoen miksi tyytyä keskinkertaisuuteen, jos olisi mahdollisuus lähes täydellisyyteenkin?
En tietenkään ole mikään paras puhuja tästä asiasta, kun en tiedä mitä hienouksia (?) kuudessa vuodessa voi kehittyä tällaiseenkin suhteeseen. Mutta rakastatko nyt kumppaniasi enemmän kuin alkuvuosina? Miten suhteenne on muuttunut kuuden vuoden aikana? Ja mitä jos löytäisitkin jonkun, joka tuntuisi oikeammalta...? (Tietenkin suhteessa ollessa harvemmin, jos ollenkaan, tutustuu edes uusiin toista sukupuolta oleviin ihmisiin niin syvällisesti).Mukava, jos olet saanut "vertaistukea" ajatuksistani :)
Kuuteen vuoteen on tosiaan mahtunut kaikenlaista -myös yksi ero, kun yritin riuhtaista itseni irti. Silloin asuin yhden kesän toisella paikkakunnalla, mutta eihän siitäkään mitään tullut. Olin yksinäinen, oman elämän rakentaminen olisi vienyt voimia... Oli niin paljon helpompaa palata vanhaan syliin, joten syksyn tullen palasimme yhteen.
Muita ihastuksia on ollut useita koko suhteen ajan. Lähinnä suhteemme kukoistaa aina silloin, kun unohdan, että muita miehiä ylipäätään on. Heti , jos anna valtaa päiväunelmille, alan haikailla jotain muuta. Ne samat alkuajan epäröinnit palaavat aina vyörynä takaisin. Kuitenkaan en ole kyennyt lähtemään aikaisemminkaan, joten en enää jaksa oikein sitä, että ihastuisin johonkin toiseen.
Kysyit, mitä tekisin, jos tapaisin sen "täydellisen"... Olen luultavasti tavannutkin muutamia vuosia sitten, mutta kun olin jo varattu. Tämä hra "täydellinen" vei multa jalat alta, mutta koska olin jo suhteessa, juttu jäi kaveruudeksi.En vain voinut lopettaa pitkää parisuhdetta sen vuoksi, että haluan katsoa, mitä jonkun muun kanssa VOISI olla.
Aiemmin kuvittelin, että olen nyt tässä suhteessa, ellei jotain parempaa tule vastaan. No, parempaa on tullut ja myös mennyt. Tässä sitä kuitenkin yhä ollaan. Rakkaus mieheen on toki syventynyt. Mutta aina kun menee vähänkin huonosti, mä en haluaisi "selvitä yhdessä vaikeuksista", vaan ajattelen jo eroa.
Lisäksi mä olen tavallaan jäädyttänyt meidän suhteen nykyiselle tasolleen. Me ollaan oltu näinkin kauan yhdessä, mutta mä en ole suostunut kihloihin, en halua naimisiin, ei lapsia... Me muutettiin yhteen vuoden seurustelun jälkeen yhteen ja se jotenkin sinetöi meidän suhteen. Yhteisetä kodista on ollut vaikea lähteä, joten olen viimeiseen asti vältellyt syvempiä sitoumuksia. Ehkä mä pidän jotain takaporttia auki.
No, tulipahan vuodatus... :) Välillä tuntuu, että on helpointa kun näitä asioita ei ajattele, vaan antaa elämän mennä painollaan! No, sen voin sanoa, että yhteen ei ehkä kannata muuttaa, jos epäröi.
Tsemppiä sulle, yks vuos on kuitenkin vielä aika vähän. Toivottavasti löydät itselles parhaan ratkasun! - Minä vain...
Kokemusta on... kirjoitti:
Mukava, jos olet saanut "vertaistukea" ajatuksistani :)
Kuuteen vuoteen on tosiaan mahtunut kaikenlaista -myös yksi ero, kun yritin riuhtaista itseni irti. Silloin asuin yhden kesän toisella paikkakunnalla, mutta eihän siitäkään mitään tullut. Olin yksinäinen, oman elämän rakentaminen olisi vienyt voimia... Oli niin paljon helpompaa palata vanhaan syliin, joten syksyn tullen palasimme yhteen.
Muita ihastuksia on ollut useita koko suhteen ajan. Lähinnä suhteemme kukoistaa aina silloin, kun unohdan, että muita miehiä ylipäätään on. Heti , jos anna valtaa päiväunelmille, alan haikailla jotain muuta. Ne samat alkuajan epäröinnit palaavat aina vyörynä takaisin. Kuitenkaan en ole kyennyt lähtemään aikaisemminkaan, joten en enää jaksa oikein sitä, että ihastuisin johonkin toiseen.
Kysyit, mitä tekisin, jos tapaisin sen "täydellisen"... Olen luultavasti tavannutkin muutamia vuosia sitten, mutta kun olin jo varattu. Tämä hra "täydellinen" vei multa jalat alta, mutta koska olin jo suhteessa, juttu jäi kaveruudeksi.En vain voinut lopettaa pitkää parisuhdetta sen vuoksi, että haluan katsoa, mitä jonkun muun kanssa VOISI olla.
Aiemmin kuvittelin, että olen nyt tässä suhteessa, ellei jotain parempaa tule vastaan. No, parempaa on tullut ja myös mennyt. Tässä sitä kuitenkin yhä ollaan. Rakkaus mieheen on toki syventynyt. Mutta aina kun menee vähänkin huonosti, mä en haluaisi "selvitä yhdessä vaikeuksista", vaan ajattelen jo eroa.
Lisäksi mä olen tavallaan jäädyttänyt meidän suhteen nykyiselle tasolleen. Me ollaan oltu näinkin kauan yhdessä, mutta mä en ole suostunut kihloihin, en halua naimisiin, ei lapsia... Me muutettiin yhteen vuoden seurustelun jälkeen yhteen ja se jotenkin sinetöi meidän suhteen. Yhteisetä kodista on ollut vaikea lähteä, joten olen viimeiseen asti vältellyt syvempiä sitoumuksia. Ehkä mä pidän jotain takaporttia auki.
No, tulipahan vuodatus... :) Välillä tuntuu, että on helpointa kun näitä asioita ei ajattele, vaan antaa elämän mennä painollaan! No, sen voin sanoa, että yhteen ei ehkä kannata muuttaa, jos epäröi.
Tsemppiä sulle, yks vuos on kuitenkin vielä aika vähän. Toivottavasti löydät itselles parhaan ratkasun!Kiva kun kirjottelit vielä lisää suhteestasi :)
Minullakin olisi ollut mahdollisuus viettää viime kesä eri paikassa kuin kumppanini, mutta enhän sitten tietenkään halunnut, kun se oli ensimmäinen yhteinen kesä. Näin jälkeenpäin ajatellen en kadu ratkaisua, mutta jos esim ensi kesänä tulisi taas vastaava mahdollisuus (töitä toisella paikkakunnalla), varmasti tarttuisin tilaisuuteen. Mutta voin hyvin kuvitella, että itsekin palaisin taas syksyllä samaisen kumppanin kainaloon :P
Aika jännää, että olet todennäköisesti matkan varrella tavannut sen Hra "täydellisenkin", mutta et ole tarttunut mahdollisuuteen. Toisaalta, en minäkään uskaltaisi riskeerata nykyistä suhdetta jonkin epävarman takia, joka SAATTAISI onnistua. Eli ehkä toimisin kuitenkin samoin kuin sinä.
Mutta saa nähdä mihin tie johtaa... Btw, eräs sukulaisenikin seurusteli n.10 vuotta sellaisen miehen kanssa, joka jälkeenpäin ajatellen ei kuulemma ollutkaan se oikea (eikä hänen kertoman mukaan suhteen aikanakaan aina tuntunut siltä :P), mutta tapasi sitten pian tuon 10 v-suhteen päättymisen jälkeen nykyisen miehensä, jonka kanssa on hyvin onnellinen =) Eli ei se elämä niin vakavaa ole, ja loppujen lopuksi voi hyvinkin käydä. :)
- se alkuperäinen
Kiva saada lisää mielipiteitä.
Tosiaan. Ollaan seurusteltu suunnilleen 9kk, jos sitä en vielä maininnut.
Tällä hetkellä tilanne on epäselvä. Olemme nähneet toisiamme, mutta emme olleen missään lähikontaktissa vaikka houkutus on ollut suuri.
Tiedän että lopputuloksena voi olla juuri se mistä sinä nimim. Minä vain kirjoitit.. Loputon kierre. Mutta tässäkin 9 kuukaudessa on siihen toiseen vain niin kiintynyt että en osaa tehdä järkeviä päätöksiä. Etenkään näin joulun alla. Tiedän kyllä, että en voi jatkaan näin pitkään. Ei ole oikein toista kohtaan enkä itsekään kestä.
Mutta nyt kun on oltu vähän kauempana toisistamme alkaa hänen seuransa tuntua yhä miellyttävämmältä ja hänen hymynsäkin sulattaa sydäntä kuten alkuaikoina. Tuntuu etten ikinä löytäisi toista yhtä "täydellistä" kumppania. (Tosin muistan etten vielä viime viikolla pitänyt häntä ihan täydellisenä)
Ja silti katselen muita. En edes tiedä miksi. Ehkä siksi juuri epäilenkin tätä suhdetta. Aikaisemman mieheni kanssa ei tullut mieleenikään katsella muita. Elin täydessä onnessa yli 2 vuotta kunnes putosin korkealta. Se voi olla osasyy miksi epäilen tätä suhdetta.. odotan toista yhtä vakuuttavaa hullaantumista.
Mutta en tiedä mitä tekisin ilman tätä miestä. Hänelle voi kertoa melkein kaiken, unelmavävy, mukavat ystävät ja innostuu samoista asioista kuin minä.. mitä muuta voi toivoa? sitä kuuluisaa kipinää/"sitä jotain"?
Myönnettäköön että osasyy epäröintiini on myös se, että jäisin kaipaamaan hänen ystäviää.. ja illoistani tulisi tylsiä. Enkä jaksaisi kertoa vanhemmilleni epäonnistuneeni taas yhdessä suhteessa.. ja olisi niin ihana pystyä sanomaan miehelle "yritetään uudestaan" ja saada hänet onnelliseksi..- Minä vain...
Sulla alkuperäinen oli taas niin samanlaista juttua että oli pakko kirjottaa :)
Mekin itseasiassa, kun tarkemmin laskee ollaan tiiviimmin seurusteltu n. 9 kk, silloin muutin tänne poikaystäväni asuinkaupunkiin. Siitä on melkein vuosi kun tavattiin.
Tuo muuttaminen on tietenkin yksi painava syy pysyä yhdessä, vaikka emme yhdessä asukaan. Kuitenkin lähes kaiken vapaa-aikamme vietämme yhdessä. Toki minulla täällä muutama omakin kaveri on, mutta jotenkin sitä ei vaan voi kuvitella elämää ilman poikaystävää... Hänen kanssaan sitä on kuitenkin tottunut elämään ja kaiken vapaa-ajan liikenevän ajan viettämään :)
Uskoisin, että mullekin kävis just noin, jos pitäisin enemmän etäisyyttä häneen (mutta kuitenki nähtäis välillä), sitten hänen hymynsä / olemuksensa / kaikki tekemisensä rupeis tuntumaan taas ihanammalta, ja en voisi mitenkään taas vastustaa häntä... Luulen, että tällaisissa tapauksissa, jos aikoo erota, se täytyy tehdä LOPULLISESTI, eikä enää tavata sitten ollenkaan.
Muuten ei pääse irti.
Nytkin kun ei olla reiluun vuorokauteen nähty, on taas jo "hirveä" ikävä... Ainakin olevinaan? Mitäköhän se oikeasti on? Voi tämä oikeaakin ikävää, mutta joskus tuntuu, että se on enemmän riippuvuutta. Ei tietenkään aina.
"Aikaisemman mieheni kanssa ei tullut mieleenikään katsella muita. Elin täydessä onnessa yli 2 vuotta kunnes putosin korkealta. Se voi olla osasyy miksi epäilen tätä suhdetta.. odotan toista yhtä vakuuttavaa hullaantumista. "
Tämäkin juttu sopii minuun. Seurustelin aikoinaan 1,5 vuotta näin jälkeenpäin ajatellen todella onnellisesti (vaikka kyllähän sitä pikku kitinää silloin riitti). Nyt jos minulla olisi jotain vastaavaa, EN todellakaan valittaisi mistään! Ja, minäkin odotan/odotin samanlaista tunnetta tässä suhteessa... mutta ei sitä vaan tullut :/ Olen sanonun nykyisellekin kumppanille, että sellaista oikeanlaista RAKKAUTTA (alkuhuuman kanssa), on olemassa.... Mutta häntä on vaikea vakuuttaa siitä, koska hän on niin usein joutunut pettymään, kun on ollut johonkin rakastunut.... :(
Ja niinä hetkinä kun mietin, mitä jos lopettaisin suhteen, tulee mieleen sekin, että mitähän vanhemmat ajattelisivat taas yhdestä epäonnistuneesta suhteestani... (Tyhmää sinäänsä ajatella tuollaisia, mutta..)
Tulee vaan mieleen se Irinan laulu... Kun ei jaksais hämmentää, ja sisimpäänsä selvittää, kun ei sitä ymmärrä itsekään..." jotenkin noin se meni :) - jakke25
Minä vain... kirjoitti:
Sulla alkuperäinen oli taas niin samanlaista juttua että oli pakko kirjottaa :)
Mekin itseasiassa, kun tarkemmin laskee ollaan tiiviimmin seurusteltu n. 9 kk, silloin muutin tänne poikaystäväni asuinkaupunkiin. Siitä on melkein vuosi kun tavattiin.
Tuo muuttaminen on tietenkin yksi painava syy pysyä yhdessä, vaikka emme yhdessä asukaan. Kuitenkin lähes kaiken vapaa-aikamme vietämme yhdessä. Toki minulla täällä muutama omakin kaveri on, mutta jotenkin sitä ei vaan voi kuvitella elämää ilman poikaystävää... Hänen kanssaan sitä on kuitenkin tottunut elämään ja kaiken vapaa-ajan liikenevän ajan viettämään :)
Uskoisin, että mullekin kävis just noin, jos pitäisin enemmän etäisyyttä häneen (mutta kuitenki nähtäis välillä), sitten hänen hymynsä / olemuksensa / kaikki tekemisensä rupeis tuntumaan taas ihanammalta, ja en voisi mitenkään taas vastustaa häntä... Luulen, että tällaisissa tapauksissa, jos aikoo erota, se täytyy tehdä LOPULLISESTI, eikä enää tavata sitten ollenkaan.
Muuten ei pääse irti.
Nytkin kun ei olla reiluun vuorokauteen nähty, on taas jo "hirveä" ikävä... Ainakin olevinaan? Mitäköhän se oikeasti on? Voi tämä oikeaakin ikävää, mutta joskus tuntuu, että se on enemmän riippuvuutta. Ei tietenkään aina.
"Aikaisemman mieheni kanssa ei tullut mieleenikään katsella muita. Elin täydessä onnessa yli 2 vuotta kunnes putosin korkealta. Se voi olla osasyy miksi epäilen tätä suhdetta.. odotan toista yhtä vakuuttavaa hullaantumista. "
Tämäkin juttu sopii minuun. Seurustelin aikoinaan 1,5 vuotta näin jälkeenpäin ajatellen todella onnellisesti (vaikka kyllähän sitä pikku kitinää silloin riitti). Nyt jos minulla olisi jotain vastaavaa, EN todellakaan valittaisi mistään! Ja, minäkin odotan/odotin samanlaista tunnetta tässä suhteessa... mutta ei sitä vaan tullut :/ Olen sanonun nykyisellekin kumppanille, että sellaista oikeanlaista RAKKAUTTA (alkuhuuman kanssa), on olemassa.... Mutta häntä on vaikea vakuuttaa siitä, koska hän on niin usein joutunut pettymään, kun on ollut johonkin rakastunut.... :(
Ja niinä hetkinä kun mietin, mitä jos lopettaisin suhteen, tulee mieleen sekin, että mitähän vanhemmat ajattelisivat taas yhdestä epäonnistuneesta suhteestani... (Tyhmää sinäänsä ajatella tuollaisia, mutta..)
Tulee vaan mieleen se Irinan laulu... Kun ei jaksais hämmentää, ja sisimpäänsä selvittää, kun ei sitä ymmärrä itsekään..." jotenkin noin se meni :)Aloin seurusteleen heti intistä päästyäni eli 20 vuotiaana. Tyttö tuli minut iskemään baarissa(harvinaista;)) ja siitä se sitten lähti. Huomasin heti alussa että tyttö oli minuun oikein kiintynyt, mutta minulla ei liekki palanu ihan täydellä teholla. Kului vuosi...toinen jne, mutta en silti ollut onnellinen. Oltiin vaan tytön kanssa niin kasvettu yhteen et eroa ei saatu aikaseks vaikka vaikeita aikoja oli ja ilmeisesti juuri sentakia että omat tunteeni tyttöä kohtaan hiipuivat ja taas paranivat. Aina baarissa ollessani katselin muita likkoja ja haikailin parempaa. Olis pitäny jo sillon erota ja tajuta, mutta jotenkin sitä ei vaan halunnu tyttöä satuttaa. Hän niin rakasti minua ja varmaan edelleen.
Nyt olen eronnut...suhde kesti lopulta yli 5v! Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että nyt 25 vuotiaana on aika jo tehdä ratkasuja. Olen onnellinen näin ja helpottunut, jotenkin tuntuu kuin iso kivi olisi vierähtänyt pois. En vaan halua sitä että ero tapahtuu 30vuotiaana ja sit kadutaan et miks en nuorena sitä tehnyt. Nyt elän vapaana, nautin elämästä kuntoilen, ajelen motskalla kesät, nään kavereita ja kaikkea mitä sillon seukkaus aikana jäi vähemmälle. Ja tietty tapailen naisiakin, mutta samalla tavalla en tule ihan heti sitoutuun. Ehkä sitten jonainpäivänä... Pieni vinkki kaikille...jos siltä tuntuu et suhde ei toimi ja haikailee jotain muuta niin tehkää ratkasut nyt! Ei vanha si harmita mitä jäi tekemättä ja kokematta:) Luottakaa itseenne! - Minä vain..
jakke25 kirjoitti:
Aloin seurusteleen heti intistä päästyäni eli 20 vuotiaana. Tyttö tuli minut iskemään baarissa(harvinaista;)) ja siitä se sitten lähti. Huomasin heti alussa että tyttö oli minuun oikein kiintynyt, mutta minulla ei liekki palanu ihan täydellä teholla. Kului vuosi...toinen jne, mutta en silti ollut onnellinen. Oltiin vaan tytön kanssa niin kasvettu yhteen et eroa ei saatu aikaseks vaikka vaikeita aikoja oli ja ilmeisesti juuri sentakia että omat tunteeni tyttöä kohtaan hiipuivat ja taas paranivat. Aina baarissa ollessani katselin muita likkoja ja haikailin parempaa. Olis pitäny jo sillon erota ja tajuta, mutta jotenkin sitä ei vaan halunnu tyttöä satuttaa. Hän niin rakasti minua ja varmaan edelleen.
Nyt olen eronnut...suhde kesti lopulta yli 5v! Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että nyt 25 vuotiaana on aika jo tehdä ratkasuja. Olen onnellinen näin ja helpottunut, jotenkin tuntuu kuin iso kivi olisi vierähtänyt pois. En vaan halua sitä että ero tapahtuu 30vuotiaana ja sit kadutaan et miks en nuorena sitä tehnyt. Nyt elän vapaana, nautin elämästä kuntoilen, ajelen motskalla kesät, nään kavereita ja kaikkea mitä sillon seukkaus aikana jäi vähemmälle. Ja tietty tapailen naisiakin, mutta samalla tavalla en tule ihan heti sitoutuun. Ehkä sitten jonainpäivänä... Pieni vinkki kaikille...jos siltä tuntuu et suhde ei toimi ja haikailee jotain muuta niin tehkää ratkasut nyt! Ei vanha si harmita mitä jäi tekemättä ja kokematta:) Luottakaa itseenne!Kiitti jakke25:lle tarinasta :) Oli opettavaista lukea tuollainen juttu.
Se on sinäänsä pelottavaa tuo ajan kuluminen, miten voi mennä nopeasti vuosi jos toinenkin suhteessa, jossa ei ole onnellinen, jopa viisi niin kuin sinulla meni. Täytyy olla joka tapauksessa onnellinen, että on ennen tätä suhdettakin tullut vähän nähtyä elämää, eipähän sitten vanhempana harmittele, vaikka tässä kuluisi pitempikin aika.. Tiedä sitten häntä miten pitkä..
Kiitos kuitenkin kannustuksesta tehdä ratkaisuja, sitä tässä nimittäin tarvitaan!! Mun ja muidenkin tässä viestiketjussa täytyy yrittää luottaa itseensä =)
Loppuun on taas pakko laittaa viestiin sopiva laulunpätkä:
"Eipä tiennyt tyttö kuinka monta askelta on
alttarilta äidiksi ja kuinka vaihtuu rytmit vuosien
Eipä tiennyt tyttö kuinka liikkuu aika pitkin pohjanmaata
laahustaen pellon reunan routaa suosien
Eipä tiennyt tyttö..."
http://www.go2lyrics.com/Z/Zen Cafe/171785.html
(Hui. Pelottavaa. Tuossa laulussa on jotain sellaista joka saa mut ajattelemaan asiaa laajemmin. Enhän halua löytää itseäni 20 vuoden päästäkin ns. väärästä suhteesta? Vähän niinkuin vanhempani. Sellaisestahan tuossa laulussa juuri kerrotaan, miten sama vitsaus toistuu vaikka sukupolvet vaihtuu.) - se alkuperäinen
jakke25 kirjoitti:
Aloin seurusteleen heti intistä päästyäni eli 20 vuotiaana. Tyttö tuli minut iskemään baarissa(harvinaista;)) ja siitä se sitten lähti. Huomasin heti alussa että tyttö oli minuun oikein kiintynyt, mutta minulla ei liekki palanu ihan täydellä teholla. Kului vuosi...toinen jne, mutta en silti ollut onnellinen. Oltiin vaan tytön kanssa niin kasvettu yhteen et eroa ei saatu aikaseks vaikka vaikeita aikoja oli ja ilmeisesti juuri sentakia että omat tunteeni tyttöä kohtaan hiipuivat ja taas paranivat. Aina baarissa ollessani katselin muita likkoja ja haikailin parempaa. Olis pitäny jo sillon erota ja tajuta, mutta jotenkin sitä ei vaan halunnu tyttöä satuttaa. Hän niin rakasti minua ja varmaan edelleen.
Nyt olen eronnut...suhde kesti lopulta yli 5v! Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että nyt 25 vuotiaana on aika jo tehdä ratkasuja. Olen onnellinen näin ja helpottunut, jotenkin tuntuu kuin iso kivi olisi vierähtänyt pois. En vaan halua sitä että ero tapahtuu 30vuotiaana ja sit kadutaan et miks en nuorena sitä tehnyt. Nyt elän vapaana, nautin elämästä kuntoilen, ajelen motskalla kesät, nään kavereita ja kaikkea mitä sillon seukkaus aikana jäi vähemmälle. Ja tietty tapailen naisiakin, mutta samalla tavalla en tule ihan heti sitoutuun. Ehkä sitten jonainpäivänä... Pieni vinkki kaikille...jos siltä tuntuu et suhde ei toimi ja haikailee jotain muuta niin tehkää ratkasut nyt! Ei vanha si harmita mitä jäi tekemättä ja kokematta:) Luottakaa itseenne!Kiva kuulla myös miesnäkökanta asiaan. Ja hieno huomata että tää ei oo vain joku naisten ongelma.. että me ei vaan osata olla tyytyväisiä tms.
Itsellä nyt sellainen tilanne että yritämme vielä yhdessä. Jotenkin helpottunut olo ja näen taas hyvät puolet miehestäni. Tosin nytkään en tunne itseäni valtavan rakastuneeksi. Ja koko ajan tulee katseltua muita miehiä.. en sitten tiedä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250