lapsia, avioliitto, alle 40 v. ja ero ja toinen nainen... takaisin yhteen. Lyhyt on viestini ja taustamme, mutta toivon, että viestistiini vastaa moni, arvostan jokaista vastausta ! Kertokaa mihin voisimme mennä, mikä avuksi, kuka voi auttaa, "listoja" tai ihan mitä vaan meidän avuksi, meillä on oikeesti kaikki mahdollisuudet selvitytyä tästä...jos saamme tämän toimimaan, niin tässä maailmassa on ainakin kolme lasta ja avioliitto, mies ja nainen, jotka pääsevät tämän vastoinkäymisen yli. Omasta ja mieheni puolesta, voin sanoa, että haluamme onnistua ja olla onnellisia, kuten moni muukin tässä maailmassa, kiitos teille vastauksista.
yhdessä yritetään uudestaan
43
4430
Vastaukset
- pahkura
mä en oikeestaan tiiä mitään hyviä vinkkejä,noh,ehkä ainakin aluksi välttää kaikkea mikä oli rutiinia ennen elikkä jotenkis hoitaa asioita uudella tavalla,taiks uutta harrastusta...
ettei tuu sellasta "ahaa"-elämystä että tätähän tämä oli ennenkin..
niih,onnea vaan tulin toivottamaan ja tietty
peukkuja :):) - mimosa
Sen vuoksi sitaateissa tuo yritykselle, koska toivoisin, että tekään ette asiasta sitä sanaa käyttäisi. Mielestäni sillä sanalla antaa luvan epännistumiselle. Ajatelkaa, että te pysytte yhdessä,niin ylä kuin alamäessäkin. Olen onnellinen teidän puolesta kun yleensäkkään olette halunneet palata takaisin ja tehdä itsenne ja lapset onnelliseksi. Itselläni ei sitä mahdollisuutta tule ehkä koskaan. Liian paljon huonoja muistoja ja pelkään, että ne varjostaisi kuitenki meidän elämää lopun ajan.
mutta siis kysymykseesi. Me käytiin perheneuvolassa juttelemassa ja sitten meillä oli suoratie psygiatrian polille koska mieheni oli "sairas". Sieltä saimme kyllä ne parhaimmat avut. Oli yksilöterapiaa, pariterapiaa ja perheterapeutti oli sitten koko meidän perheen niin lasten kuin meidänkin apuna ja tukena kun me yritimme saada kasaan asioita ja katsoa tulevaisuuteen yhtenä perheenä. Mieheni ei ollut mikään ihan "hullu" vaan ihan oman masennuksen kautta pääsi sisälle polikilinikalle sekä tietenki se sairaaloinen mustasukkaisuus joka häntä riivasi, auttoi myös pääsemään sinne. Lapset ovat käyneet terveyskeskuksen psygologin vastaanotolla jonne pääsivät koulu terveydenhoitajan kautta kun pyysi, että joku muu aikuinen juttelisi heidän kanssaa.
Suomessa on niin paljon paikkoja josta voi saada apua vaikka ei olekkaan ihan hullu. On niin väärin että monet ajattelee, että pitää olla aivan dingdong ennenkuin voi saada apua ja että edes kehtaa apua pyytää. Turhaan ihmiset kipuilee asioiden kanssa, koska niihin voi saada ammattiapua jos vain itse haluaa. Me ollaan käyty useamman vuoden ja kun menee julkisien palveluiden kautta niin ei tule edes raha puoli avun saamisen esteeksi. Ei olla penniäkää jouduttu maksamaan ja uskomatonta palvelua ollaan saatu. Meidän kohtalo oli vain huono. Siltikään ei jaksettu tehdä kaikkea sen eteen että meillä olisi ehjä perhe.
Teille toivon paljon voimia ja uskoa parempaan. Älkää luovuttako vaikka tulisi useita pettymyksiä.
Halauksia ja tsemppiä!- myös rajat kunniaan
jos on väkivaltaa ja väkivaltanen ei lähde hoitoon!
- uskomaton
Vai ei se mitään maksanut tuo teidän perheen hyysäily? Kuules sinä,nuo terapiat on maksaneet tuhansia euroja veronmaksajille, jos ei jopa kymmeniä.
Kun kuitenkin olette eroon päätyneet tai päädytte, kuten kerroit, olisi ollut paljon fiksumpi homma ottaa ero ja panna vain se mies hoitoon. - jotka
uskomaton kirjoitti:
Vai ei se mitään maksanut tuo teidän perheen hyysäily? Kuules sinä,nuo terapiat on maksaneet tuhansia euroja veronmaksajille, jos ei jopa kymmeniä.
Kun kuitenkin olette eroon päätyneet tai päädytte, kuten kerroit, olisi ollut paljon fiksumpi homma ottaa ero ja panna vain se mies hoitoon.olette heti arvostelemassa, kun joku tosiaan haluaa pitää avioliittonsa kasassa. Oletteko koskaan kuulleet sanaa rakkaus? Joku voi rakastaa sairastakin, vammaista, väkivaltaista tai ketä tahansa. Ei se katto sitä, että onkohan tuo nyt nyrkki ojossa minua vastassa? Ei sitä ajattele semmosia, kun ihminen rakastuu ja totuus paljastuu vasta myöhemmin. Toista haluaa auttaa ja yrittää kaikkensa toisen eteen.
Noi hoitopalvelut on tarkotettu meille kaikille. Ei niihin valkata jotain tiettyjä ihmisiä. Jokaisella on joskus vaikeaa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. On hyvä, kun on yhteiskunnan puolelta apuja saatavilla, että heikkokin ihminen pärjää. Nuo kaksi edellistä kirjoittajaa ovat hyvin kovia ihmisiä. Kenellekään eivät soisi mahdollisuutta parempaan. - mimosa
jotka kirjoitti:
olette heti arvostelemassa, kun joku tosiaan haluaa pitää avioliittonsa kasassa. Oletteko koskaan kuulleet sanaa rakkaus? Joku voi rakastaa sairastakin, vammaista, väkivaltaista tai ketä tahansa. Ei se katto sitä, että onkohan tuo nyt nyrkki ojossa minua vastassa? Ei sitä ajattele semmosia, kun ihminen rakastuu ja totuus paljastuu vasta myöhemmin. Toista haluaa auttaa ja yrittää kaikkensa toisen eteen.
Noi hoitopalvelut on tarkotettu meille kaikille. Ei niihin valkata jotain tiettyjä ihmisiä. Jokaisella on joskus vaikeaa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. On hyvä, kun on yhteiskunnan puolelta apuja saatavilla, että heikkokin ihminen pärjää. Nuo kaksi edellistä kirjoittajaa ovat hyvin kovia ihmisiä. Kenellekään eivät soisi mahdollisuutta parempaan.Empä ole sanonut ettei mitään kenellekään. Otin vain esille tuon asian koska tiedän, että paljon niitä jotka ei lähde hakemaan apua koska pelkäävät mitä ne maksaa.
Tottakai jokaisen on palkka omasta työstään saada eri asia vaan kuka sen maksaa. Eikä olis ehkä kuitenkaa ollu viisainta laittaa miestä sairaalaan. Kuka siitä nauttis? Kyllä siel on just ne kenen on oikeesti oltava. Hänen ei ehkä sitte ole.
- kaiken
varmasti onnistutte voin lukea sen jo rivien välistä! älkää luovuttako mekin tahdomme tätä samaa!? katso suhteet osastolta nimimerkillä kaiken!
- Nimetön
Olisin mielelläni lukenut kirjoituksesi, mutta en näin ainakaan sitä löytänyt. Laittaisitko minkä otsikon alla ja minä päivänä olet viestisi laittanut, niin eiköhän se sieltä löydy, kiitos.
- kaiken
Nimetön kirjoitti:
Olisin mielelläni lukenut kirjoituksesi, mutta en näin ainakaan sitä löytänyt. Laittaisitko minkä otsikon alla ja minä päivänä olet viestisi laittanut, niin eiköhän se sieltä löydy, kiitos.
Anteeksi virheeni, kirjoitus löytyy otsikon uskottomuus alta. Ei kauhean uusi, joten ei ekalla sivulla.
- tietäisin
Kannattaisi käydä jotain avioliittoleirejä, ovat kuulemma erittäin avartavia. Kirkko ainakin järjestää ja siellä ei uskonnosta puhuta, kysele.
Perheneuvola on hyvä paikka.
Kotikonsteja on yhdessä sovitut asiat, sovitaan, että toinen saa olla huonolla tuulella, epäillä, kysellä, onhan kuitenkin ollut uskottomuutta.
Voihan kertoa toiselle, että kun sellainen hetki tulee, paras keino on ottaa kainaloon ja kertoa, että tuli tehtyä virhe.
Jokin yhteinen asia, olkoon ruuanlaitto, jääkiekko, marjastus, kävely, teatteri, mikä tahansa, joka kuitenkin on tulossa ja jota molemmat odottavat.
Mikäli puhuminen on ongelma, sopikaa kirjoittamisesta, kerran viikossa molemmat on tehnyt listan kolmesta ärsyttävästä asiasta viikon aikana ja kolmesta ihanasta asiasta, purkakaa juttu vaikka lauantai-iltana lasten nukuttua.
Meillä nämä jutut oli aluksi isoja, tyyliin: et antanut, et kuunnellut, et hyväksynyt....
Joka asiasta keskusteltiin ja lopulta huomasimme, että toinen ei ole ollut inhottava siksi, että ei rakasta vaan olosuhteista, joita toinen ei ole jaksanut huomioida.
Onnea ja googleta linkkejä, löydät varmaan hyödyllisiä. - Nimetön
Olimme samanlaisessa tilanteessa miehenikanssa reilu vuosi sitten. Päätimme vielä katsoa josko onnistumme. Minun kokemukseni perusteella neuvoisin ensin Puhukaa, puhukaa, puhukaa ja vielä kerran puhukaa.Kertokaa toisille tunteistanne ja ajatuksistanne mitä päässä pyörii.Puhdistakaa pöytä.
Me puhuimme mieheni kanssa "ihan kaikki" olimme molemmat raato rehellisiä. Ensimmäiset kuukaudet olivat hemmetin vaikeita ja henkisesti todella rankkaa.
Mutta kun yhteinen päätös oli tehty perheemme puolesta taistelemisen eteen, niin toinen myös jakso valaa uskoa onnistumiseen niinä hetkinä kun itseltä meinasi usko loppua. Itse Puhuin ja kysyin aina kun siltä tuntui, ajan mittaan puhumisen ja asioiden vatkaamisen tarve väheni ja suhteemme parani. Nyt on jo useamman kuukauden tuntunut siltä (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin)kuin emme koskaan olisi erossa olleetkaan.Uskaltaisin tässä vaiheessa jo sanoa.Kyllä kannatti, minä, mies ja lapset, meillä on kaikilla nyt hyvä olla.
Toivotan jaksamista ja lujaa tahtoa, kyllä te pärjäätte ja pääsette tästä yli.Ihanvarmasti. - puttis
Meillä on lyhykäisyydessään aivan sama tilanne. Uskon, että me onnistumme, jos tahtoa on kummallakin riittävästi. Toivottavasti tekin! Puhuminen, avoimuus ja rehellisyys ovat tärkeitä jatkossa. Helppo tie se ei ole, mutta toivottavasti vaivan arvoinen. Ehdittekö olla jo pitkään erossa? Meillä oltiin alle vuosi.
- se toinen
Kirjoitan sen "toisen naisen" näkökulmasta. Uskotko mieheesi ja luotatko häneen? Jos et, niin voi tulla vaikeaa.
Oma tarinani lyhykäisyydessään: sama työpaikka, molemmat muuttivat erilleen puolisoista muutaman kk seurustelun jälkeen (molemmilla lapsia, olimme onnellisia, niin ainakin luulin, hän oli se elämäni rakkaus, mutta nyt ilmeisesti palaa takaisin perheensä luo kun oli jäänyt kiinni suhteesta (olimme sentään yhdessä yli vuoden..), mutta kiistää suhteen, "olemme vain käyneet kavereina kahvilla".. oli keronut vaimolleen ja vaimo uskoo miestään.. no hän osaakin puhua paskaa. Minulle hän kiistää yhteen muuton (rehellisyys??? tämä mies ei tiedä mitä se on, valehtelee vaimolleen ja minulle..), mutta monet asiat viittaavat siihen että yhteenmuutto on tosiasia. Minulle hän laittaa sähköpostia ja käy sanomassa, että "päätös jonka hän teki, ei ole se mitä hän haluaa, mutta hänen on pakko se tehdä. Hän ei unohda minua koskaan, on vaikeaa" jne. En tiedä miksi hän "ruikuttaa" koska hän oli se joka jätti. Luulen, että pitää minua varalla, jos vaimon kanssa ei onnistukaan. Mutta ei pelkoa että minä olen avosylin ottamassa vastaan! En pysty ko. ihmiseen luottamaan vähääkään. Että terve vaan, jos tämän satut lukemaan!
Ja monihan on varmaankin sitä mieltä, että MINÄ olen syypää kaikkeen, ja ansaitsen tämän, eikö? Minä viettelin viattoman naimisssa olevan kunnollisen perheenisän, en tosin ollut 1 nainen kenen kanssa hän vaimoaan petti, mutta ilmeisesti pisin suhde (ja aino mistä jäi kiinni..) Olo on höynäytetty, mutta selviän tästä.
Eli, älä usko kaikkea mitä kuulet. Mutta jos olet valmis hyväksymään kaiken ja antamaan anteeksi, niin onnea! Minä en pysytyisi. - kokenut
se toinen kirjoitti:
Kirjoitan sen "toisen naisen" näkökulmasta. Uskotko mieheesi ja luotatko häneen? Jos et, niin voi tulla vaikeaa.
Oma tarinani lyhykäisyydessään: sama työpaikka, molemmat muuttivat erilleen puolisoista muutaman kk seurustelun jälkeen (molemmilla lapsia, olimme onnellisia, niin ainakin luulin, hän oli se elämäni rakkaus, mutta nyt ilmeisesti palaa takaisin perheensä luo kun oli jäänyt kiinni suhteesta (olimme sentään yhdessä yli vuoden..), mutta kiistää suhteen, "olemme vain käyneet kavereina kahvilla".. oli keronut vaimolleen ja vaimo uskoo miestään.. no hän osaakin puhua paskaa. Minulle hän kiistää yhteen muuton (rehellisyys??? tämä mies ei tiedä mitä se on, valehtelee vaimolleen ja minulle..), mutta monet asiat viittaavat siihen että yhteenmuutto on tosiasia. Minulle hän laittaa sähköpostia ja käy sanomassa, että "päätös jonka hän teki, ei ole se mitä hän haluaa, mutta hänen on pakko se tehdä. Hän ei unohda minua koskaan, on vaikeaa" jne. En tiedä miksi hän "ruikuttaa" koska hän oli se joka jätti. Luulen, että pitää minua varalla, jos vaimon kanssa ei onnistukaan. Mutta ei pelkoa että minä olen avosylin ottamassa vastaan! En pysty ko. ihmiseen luottamaan vähääkään. Että terve vaan, jos tämän satut lukemaan!
Ja monihan on varmaankin sitä mieltä, että MINÄ olen syypää kaikkeen, ja ansaitsen tämän, eikö? Minä viettelin viattoman naimisssa olevan kunnollisen perheenisän, en tosin ollut 1 nainen kenen kanssa hän vaimoaan petti, mutta ilmeisesti pisin suhde (ja aino mistä jäi kiinni..) Olo on höynäytetty, mutta selviän tästä.
Eli, älä usko kaikkea mitä kuulet. Mutta jos olet valmis hyväksymään kaiken ja antamaan anteeksi, niin onnea! Minä en pysytyisi.tuo toiseksi jääminen :)
Auttaaksesiko alkuperäistä viestisi kirjoitit? Eppäilen :) - toinen nainen
kokenut kirjoitti:
tuo toiseksi jääminen :)
Auttaaksesiko alkuperäistä viestisi kirjoitit? Eppäilen :)Ei ota enää koville, otti kyllä =) Jäin sairaslomalle että voin rauhassa toipua, ja nyt todellakin elämä alkaa voittaa. Miksi ei olisi voinut ottaa koville? Jos saat jotain kiksejä siitä että kärsin, niin ole hyvä vaan.
Epäilit että halusinko auttaa viestilläni.. en nyt tiedä, onko näistä viesteistä apua, mutta halusin tuoda esiin, että kaikki ei välttämättä ole sitä miltä näyttää, ettei kaikkeen voi uskoa, vaikka haluaakin (niinhän minäkin uskoin, ja vietiin kuin metrin mittaa..) Itse opin sen kantapään kautta.
Sen verran on pieni kaupunki missä asutaan, että kaikki meistä tiesivät, paitsi ko. vaimo, nytkin ummistaa silmät kaikelta.. mies vonkui eilen illalla seksiä minulta. Käskin suksia, jonnekin. Pitäköön vaimo hyvänä moisen paskan, minä en häntä eläämäni enää kaipaa! - toinen nainen
toinen nainen kirjoitti:
Ei ota enää koville, otti kyllä =) Jäin sairaslomalle että voin rauhassa toipua, ja nyt todellakin elämä alkaa voittaa. Miksi ei olisi voinut ottaa koville? Jos saat jotain kiksejä siitä että kärsin, niin ole hyvä vaan.
Epäilit että halusinko auttaa viestilläni.. en nyt tiedä, onko näistä viesteistä apua, mutta halusin tuoda esiin, että kaikki ei välttämättä ole sitä miltä näyttää, ettei kaikkeen voi uskoa, vaikka haluaakin (niinhän minäkin uskoin, ja vietiin kuin metrin mittaa..) Itse opin sen kantapään kautta.
Sen verran on pieni kaupunki missä asutaan, että kaikki meistä tiesivät, paitsi ko. vaimo, nytkin ummistaa silmät kaikelta.. mies vonkui eilen illalla seksiä minulta. Käskin suksia, jonnekin. Pitäköön vaimo hyvänä moisen paskan, minä en häntä eläämäni enää kaipaa!Tervetuloa työpaikallemme TietoEnatoriin, täällä käydään vedonlyöntiä suhteemme (joka on loppu) puolesta ja vastaan, eli miten meidän käy. On se mukavaa kun voi ilahduttaa työkavereita tälläkin tapaa..
- nyt monessa
toinen nainen kirjoitti:
Tervetuloa työpaikallemme TietoEnatoriin, täällä käydään vedonlyöntiä suhteemme (joka on loppu) puolesta ja vastaan, eli miten meidän käy. On se mukavaa kun voi ilahduttaa työkavereita tälläkin tapaa..
kohtaa eksytään itse aiheesta, eli uudelleen yrittämisestä. Juttu pakkaa rönsyilemään kovin. Kaikki kunnia ja suuresti onnea ja yrittämisen tahtoa niille, jotka haluavat vielä yhdessä yrittää ja joskus onnistuvatkin - aina eivät.
Joulukin on tulossa, kyllä se yhdessä tuntuu mukavammalta kuin ylsinään kärvistellen.
- kokemukseni
Minulla on samanlainen kokemus.Kakos vaihe olisi pitänyt laittaa eteen päin mut päädyimme et jatkamme avioliittoa.Erinlaista tuli et molemmat asuu omissa asunnoissa.Me teimme heti osituksen ,kun oli laitettu ykkösvaihe oli toimitettu raastupaan.Joten tästä eteen päin molemmat huolihtivat omat maksunsa ja menonsa,Tämä on toiminut aivan hyvin.Näemme toisiamme viikoittain ja puhelimella olemme yhteydessä päivittäin.Olen samaa mieltä muiden kanssa jotka ovat vastanneet tähän,KANNATAA PUHUA ASIAT SELVIKSI VAIKKA KIUIN KÄVISI KIPEÄÄ SE PUHISTAA PÖYDÄN.Olen tällä hetkellä todella onnelinen!!
- tyhmyri
Aivan kuin meistä olisit kirjoittanut. Me olemme odottamassa pääsyä pariterapiaan, mutta olemme myös puineet asioita kaksinkin. Kummallakin on halu onnistua ja toistaiseksi on mennyt aikas hyvin mutta kyllä tässä on karillakin oltu. Kumpikin tarvitsee pitkää pinnaa ja avoimmuutta ja paljon puhumista.
- teille kaikille
Mieheni ilmitti pari päivää sitten, ettei parisuhteemme ole enää mitään. Kun kysyin, haluaisiko hän, että olisi, hän vastasi, "rehellisesti sanottuna en". On kuulemma puolisen vuotta mietiskellyt, miten onnistuu erota niin, ettei minun ja lasten talous kaadu. Itse en halua erota. Meillä ei ole riitaisa, väkivaltainen tai alkoholipitoinen liitto. Seksielämä toki saisi olla (tai olisi saanut olla) viriilimpää. Keskustelut meillä jäi valitettavasti kesken muista syistä, eikä vielä ole mahdollisuutta ollut jatkaa. En kuitenkaan usko, että saisin hän päänsä kääntymään. Kun asiaa on vatvonut päässään puoli vuotta, ei sitä niin vain käännetä. Toden näköisesti hän "inhoaa" minua.
Meni asian vierestä, anteeksi. Mutta halusin vain tulla kertomaan, kuinka vilpittömän onnellinen olen teidän kaikkien puolesta, joilla on vielä yritystä. Olen rehellisesti sanottuna kade (ja down). Toivon onnistumista!!!- vielä epätoivoon
Kokemuksesta sanon, että tilanteesi voi vielä muuttua. katsopas kun mies tarvitsee välillä välimatkaa - tunteet voi muuttua kummasti päinvastaisiksi, kun on ollut erossa sinusta jonkin aikaa. Vasta kauempaa oivaltaa, miten tärkeä puoliso onkaan. Mies kun yleensä sokeutuu läheisyydessä. Sinun pitää keskittyä nyt itseesi ja läheisiisi ( sukulaisiin, ystäviin jne ); ota rauhallisesti äläkä panikoi, älä ruikuta miehesi perään. Aika näyttää, luota siihen! Jaksamista!
- Nenna
vielä epätoivoon kirjoitti:
Kokemuksesta sanon, että tilanteesi voi vielä muuttua. katsopas kun mies tarvitsee välillä välimatkaa - tunteet voi muuttua kummasti päinvastaisiksi, kun on ollut erossa sinusta jonkin aikaa. Vasta kauempaa oivaltaa, miten tärkeä puoliso onkaan. Mies kun yleensä sokeutuu läheisyydessä. Sinun pitää keskittyä nyt itseesi ja läheisiisi ( sukulaisiin, ystäviin jne ); ota rauhallisesti äläkä panikoi, älä ruikuta miehesi perään. Aika näyttää, luota siihen! Jaksamista!
Älä yhtään hätiköi tai ruikuta miehesi perään.
Ei liitosta noin vain lähdetä kahta kättä heiluttaen. Älä tee mitään, yritä hoitaa itseäsi
niin paljon kuin voit ja anna miehellesi tilaa
olla yksin. Tarpeeksi kun saa vapautta niin kyllästyy siihen, koska on tottunut elämään perheessä ja kanssasi.
Osunko oikeaan kun arvaan miehesi iäksi 45-49 v?
Ilo on lukea noin montaa vierstiä siitä miten pariskunnat yrittävät vaikeuksista huolimatta jatkaa yhteiseloa.
Itse odottelen miestäni palaavaksi kotiin. En tiedä vielä mitä hänen päässään tapahtuu. Hän haluaa tavata usein ja olemme puhelinyhteydessä
päivittäin.Olen halukas vielä yrittämään ja tulkitsen hänen käytöksensä lähentymisenä.
Toivottavasti en ole liian toiveikas ? - uudestaan
Nenna kirjoitti:
Älä yhtään hätiköi tai ruikuta miehesi perään.
Ei liitosta noin vain lähdetä kahta kättä heiluttaen. Älä tee mitään, yritä hoitaa itseäsi
niin paljon kuin voit ja anna miehellesi tilaa
olla yksin. Tarpeeksi kun saa vapautta niin kyllästyy siihen, koska on tottunut elämään perheessä ja kanssasi.
Osunko oikeaan kun arvaan miehesi iäksi 45-49 v?
Ilo on lukea noin montaa vierstiä siitä miten pariskunnat yrittävät vaikeuksista huolimatta jatkaa yhteiseloa.
Itse odottelen miestäni palaavaksi kotiin. En tiedä vielä mitä hänen päässään tapahtuu. Hän haluaa tavata usein ja olemme puhelinyhteydessä
päivittäin.Olen halukas vielä yrittämään ja tulkitsen hänen käytöksensä lähentymisenä.
Toivottavasti en ole liian toiveikas ?Kiitoksia lohduttavista viesteistä. Mieheni on iältään 44-vuotta. Kaveraa eronneen nuoruuden ystävänsä kanssa. En toki häntä syytä (siis tuota kaveria, kyllä syy on meissä), mutta oisko alkananut ruoho näyttämään vihreämmältä tuolla aidan toisella puolella.
En aio ruikuttaa, koska en itsekkään halua olla vain sisko. Ottaa vaan päähän, kun ilmoitusluonteisena asiana kerrotaan erohaluista. Just tuossa vähän juteltiin - ainoana asiana oli raha. Sinänsä nostan hänelle hattua, kun näyttää aidosti olevan huolissaan meidän rahan riittävyydestä. On kuulemma jo kysellyt vuokra-asuntoa eli kiire on kotoa pois melkoinen. Huudettu tai tapeltu me ei olla yhtään (mitä nyt minä vähän kyynelehtinyt). Merkki välinpitämättömyydestä? Kylläkin tuossa tokas, että ".... on tämä muutenkin vaikeaa". Kaipa sitten kaikesta huolimatta hänellekin.
Toivon vilpittömästi, ettet ole liian toiveikas! Kauan te olitte erossa? Toivon muidenkin vastaavan tähän aika kysymykseen. Pidän peukkuja teille kaikille. - olen minäkin
uudestaan kirjoitti:
Kiitoksia lohduttavista viesteistä. Mieheni on iältään 44-vuotta. Kaveraa eronneen nuoruuden ystävänsä kanssa. En toki häntä syytä (siis tuota kaveria, kyllä syy on meissä), mutta oisko alkananut ruoho näyttämään vihreämmältä tuolla aidan toisella puolella.
En aio ruikuttaa, koska en itsekkään halua olla vain sisko. Ottaa vaan päähän, kun ilmoitusluonteisena asiana kerrotaan erohaluista. Just tuossa vähän juteltiin - ainoana asiana oli raha. Sinänsä nostan hänelle hattua, kun näyttää aidosti olevan huolissaan meidän rahan riittävyydestä. On kuulemma jo kysellyt vuokra-asuntoa eli kiire on kotoa pois melkoinen. Huudettu tai tapeltu me ei olla yhtään (mitä nyt minä vähän kyynelehtinyt). Merkki välinpitämättömyydestä? Kylläkin tuossa tokas, että ".... on tämä muutenkin vaikeaa". Kaipa sitten kaikesta huolimatta hänellekin.
Toivon vilpittömästi, ettet ole liian toiveikas! Kauan te olitte erossa? Toivon muidenkin vastaavan tähän aika kysymykseen. Pidän peukkuja teille kaikille.noille, joiden aviopuoliso haluaa vielä yrittää. Mieheni lähti juuri kiukuspäiten, eikä luvannut tulla takaisin. Me tappelimme todella, hän huusi ja kirosi, minä yritin hyssytellä. Kaikki vika on meissä perheenjäsenissä. Mies on kyllästynyt tähään jatkuvaan riitelyyn, jonka yleensä itse aloittaa. Mitään emme osaa tehdä oikein hänen mielestään. Tämä on kamalaa. Nyt on rauha talossa, mutta minulla paha olla.
- toinen nimetön
olen minäkin kirjoitti:
noille, joiden aviopuoliso haluaa vielä yrittää. Mieheni lähti juuri kiukuspäiten, eikä luvannut tulla takaisin. Me tappelimme todella, hän huusi ja kirosi, minä yritin hyssytellä. Kaikki vika on meissä perheenjäsenissä. Mies on kyllästynyt tähään jatkuvaan riitelyyn, jonka yleensä itse aloittaa. Mitään emme osaa tehdä oikein hänen mielestään. Tämä on kamalaa. Nyt on rauha talossa, mutta minulla paha olla.
Älkää vielä lannistuko. Sillä me olimme erossa melkein kaksi vuotta. Mutta ei siitä mitään tullut vaikka kuinka yritimme. (lue olimme toisillemme todella "kusipäitä")
Viimein tuli aika laittaa välit kokonaan poikki tai yrittää vielä tehdä jotain. Joten päätimme sitten kahden vuoden taistelun jälkeen yrittää koska erossakaan emme osanneet olla.
Nyt reilu vuosi siitä päätöksestä ja näyttää että kannatti, niinkuin jo tuossa aikaisemmin kerroin. Alla oli ollut reilun kymmenenvuoden avioliitto joka oli pääosin hyvä liitto. Vaikka ensimmäiseen kunnon kriisi olikin sitten aikamoinen, jopa niin kova että virallisesti erosimmekin. - Eroa hakenut mies
toinen nimetön kirjoitti:
Älkää vielä lannistuko. Sillä me olimme erossa melkein kaksi vuotta. Mutta ei siitä mitään tullut vaikka kuinka yritimme. (lue olimme toisillemme todella "kusipäitä")
Viimein tuli aika laittaa välit kokonaan poikki tai yrittää vielä tehdä jotain. Joten päätimme sitten kahden vuoden taistelun jälkeen yrittää koska erossakaan emme osanneet olla.
Nyt reilu vuosi siitä päätöksestä ja näyttää että kannatti, niinkuin jo tuossa aikaisemmin kerroin. Alla oli ollut reilun kymmenenvuoden avioliitto joka oli pääosin hyvä liitto. Vaikka ensimmäiseen kunnon kriisi olikin sitten aikamoinen, jopa niin kova että virallisesti erosimmekin.Minä olin meidän n. kolmetoista vuotta kestäneessä suhteessa, aviossa n. yhdeksän vuotta, se osapuoli joka "lopulta teki sen oikean ratkaisun", eli jätin ero-paperit käräjäoikeuteen.
No ex-vaimo otti lopulta asian niinkuin vain voi tuossa tilanteessa ihminen ottaa, eli "hyväksyi" tilanteen.
Nyt molempia kaduttaa, tiedän sen että myös häntä kaduttaa, meillä on on kuitenkin paljon yhteisiä ystäviä yhä joiden kanssa olemme tekemisissä ja puhumme asioista. Havaitsen sen myös kun olemme toistemme kanssa tekemisissä lasten asioiden yms. teemoilta, että keskutelumme ajautuu siihen pisteeseen että juttelemme niistä näistä kuin aikoinaan, ei niinkuin eronneiden "pitäisi".
Ero on kuitenkin jo astunut voimaan, eikä kaksi "arvonsa tuntevaa taulapäätä" kuunavalkeana ottaisi edes puheenaiheeksi sitä teemaa kokeiltaisko varovasti vielä, me kuitenkin olimme helvetin upea pari, arki toimi, kaikki muut taloudelliset sunmuut paskajutut vaan kusi nilkoille.
Vilpittömästi onnea yrityksellenne, osa kuitenkin niistä uudelleenyrityksitä vaan toimii, toivottavasti teillä onnistuu. - Nimetön
uudestaan kirjoitti:
Kiitoksia lohduttavista viesteistä. Mieheni on iältään 44-vuotta. Kaveraa eronneen nuoruuden ystävänsä kanssa. En toki häntä syytä (siis tuota kaveria, kyllä syy on meissä), mutta oisko alkananut ruoho näyttämään vihreämmältä tuolla aidan toisella puolella.
En aio ruikuttaa, koska en itsekkään halua olla vain sisko. Ottaa vaan päähän, kun ilmoitusluonteisena asiana kerrotaan erohaluista. Just tuossa vähän juteltiin - ainoana asiana oli raha. Sinänsä nostan hänelle hattua, kun näyttää aidosti olevan huolissaan meidän rahan riittävyydestä. On kuulemma jo kysellyt vuokra-asuntoa eli kiire on kotoa pois melkoinen. Huudettu tai tapeltu me ei olla yhtään (mitä nyt minä vähän kyynelehtinyt). Merkki välinpitämättömyydestä? Kylläkin tuossa tokas, että ".... on tämä muutenkin vaikeaa". Kaipa sitten kaikesta huolimatta hänellekin.
Toivon vilpittömästi, ettet ole liian toiveikas! Kauan te olitte erossa? Toivon muidenkin vastaavan tähän aika kysymykseen. Pidän peukkuja teille kaikille.Olimme erossa puolivuotta ja lähentyminen tapahtui miehen puolesta, joka kysyi asiaa suoraan, ottaisinko takaisin..
- mekin yritettiin, vaan....
Eroa hakenut mies kirjoitti:
Minä olin meidän n. kolmetoista vuotta kestäneessä suhteessa, aviossa n. yhdeksän vuotta, se osapuoli joka "lopulta teki sen oikean ratkaisun", eli jätin ero-paperit käräjäoikeuteen.
No ex-vaimo otti lopulta asian niinkuin vain voi tuossa tilanteessa ihminen ottaa, eli "hyväksyi" tilanteen.
Nyt molempia kaduttaa, tiedän sen että myös häntä kaduttaa, meillä on on kuitenkin paljon yhteisiä ystäviä yhä joiden kanssa olemme tekemisissä ja puhumme asioista. Havaitsen sen myös kun olemme toistemme kanssa tekemisissä lasten asioiden yms. teemoilta, että keskutelumme ajautuu siihen pisteeseen että juttelemme niistä näistä kuin aikoinaan, ei niinkuin eronneiden "pitäisi".
Ero on kuitenkin jo astunut voimaan, eikä kaksi "arvonsa tuntevaa taulapäätä" kuunavalkeana ottaisi edes puheenaiheeksi sitä teemaa kokeiltaisko varovasti vielä, me kuitenkin olimme helvetin upea pari, arki toimi, kaikki muut taloudelliset sunmuut paskajutut vaan kusi nilkoille.
Vilpittömästi onnea yrityksellenne, osa kuitenkin niistä uudelleenyrityksitä vaan toimii, toivottavasti teillä onnistuu.tähän samaan ketjuun jo kerroin meidän tarinan.
Eka kerralla, kun erosimme, olin sata varma, ettei mieheni (eron alullepanija) koskaan niele ylpeyttään ja yrittäisi palata takaisin. Hämmästys olikin suuri, kun hän sen teki. Minun mielestä eronalullepanijan täytyisi tehdä aloite. Minun, joka en silloin enkä nyt halua erota, on vaikea lähestyä ex:ää paluumuuttoajatuksin - tuntuu vähän kuin ruikuttaisi. Aikanaan mieheni "esiitti" välinpitäämätöntä ja torjuvaa. Sitten yhtäkkiä tyyli vaihtui. Itsellä kävi mielessä, että noinko kaduttaisi, mutta en uskaltanut ottaa asiaa puheeksi, koska toisaalta se olisi voinut olla vain yritys olla ystävällinen. Jos taas itse olisin sen eron alullepanija ja katuisin, sen myös sanoisin. Ei ole helppoa, mutta itse ajattelen, etten jätä mitään jossittelun varaan - ei tavitse myöhemmin katua sanomattomia asioita. Tänään kerroin miehelleni tuntemuksistani tämän toisen eron hetkellä. Eipä tuo muuta kuin kuunteli ja hymähteli tai "näinhän se on", "kiva, ettet kadu" jne... Ei mitään merkkiä siitä, että puheeni olisi koskettanut, mutta tietääpähän ainakin. Ymmärrän toki, ettei puheeni tässä eronvaiheessa kosketa, voipi jopa olla, että enneminkin ärsyttää, vaikkei sitä näyttänyt. - toinen nimetön
Eroa hakenut mies kirjoitti:
Minä olin meidän n. kolmetoista vuotta kestäneessä suhteessa, aviossa n. yhdeksän vuotta, se osapuoli joka "lopulta teki sen oikean ratkaisun", eli jätin ero-paperit käräjäoikeuteen.
No ex-vaimo otti lopulta asian niinkuin vain voi tuossa tilanteessa ihminen ottaa, eli "hyväksyi" tilanteen.
Nyt molempia kaduttaa, tiedän sen että myös häntä kaduttaa, meillä on on kuitenkin paljon yhteisiä ystäviä yhä joiden kanssa olemme tekemisissä ja puhumme asioista. Havaitsen sen myös kun olemme toistemme kanssa tekemisissä lasten asioiden yms. teemoilta, että keskutelumme ajautuu siihen pisteeseen että juttelemme niistä näistä kuin aikoinaan, ei niinkuin eronneiden "pitäisi".
Ero on kuitenkin jo astunut voimaan, eikä kaksi "arvonsa tuntevaa taulapäätä" kuunavalkeana ottaisi edes puheenaiheeksi sitä teemaa kokeiltaisko varovasti vielä, me kuitenkin olimme helvetin upea pari, arki toimi, kaikki muut taloudelliset sunmuut paskajutut vaan kusi nilkoille.
Vilpittömästi onnea yrityksellenne, osa kuitenkin niistä uudelleenyrityksitä vaan toimii, toivottavasti teillä onnistuu.vielä koittaa päivä kun ihan normaalin keskustelun yhteydessä toinen sanoo tai antaa ymmärtää mitä ehkä molemmat ajattelee.
Meillä asia oli kyllä niin loppuun mietitty että ainakin minä olin tiedostanut jo pitemmän aikaa sen mitä elämältä toivon ja haluan.
Muistan ajatelleeni ettei ylpeyteen ole varaa,ja halusin taistella koko meidän perheen puolesta.Ajattelin myös etten halua jälkeenpäin (ehkä vuosienkin päästä) katua etten saanut kerrotuksi miltä tuntuu ja mitä ajattelen.Laskin kuitenkin toisesta irti ja tein hänelle selväksi että haluan selvityä ja jatkaa elämääni. Siinä vaiheessa kun toinen huomasi sen että "on viimeinen tilaisuus" kertoa mitä tuntee, niin sai kakistettua omasta puolestaan...
Mutta ennenkuin suostuin "yrittämään" joutui toinen osapuoli myös näyttämään että on todellakin tosissaan... Meillä näin. Uskon itse kovasti että me parina selviydymme, uudelleen olemme kihlautuneet ja on ollut puhetta josko joulunjälkeen aletaan puuhamaan sitä toista kertaa kun sanotaan "tahdon".
Sori meni laverteluksi, minun neuvoni on kuitenkin se että kerro toiselle miltä sinusta tuntuu, asiat on kuitenkin puhuttava jos haluaa että se uudelleen yrittäminen onnistuu. Puhuminen ei ole helppoa mutta mihinkään muuhun kuin rehellisyyteen ei siinä vaiheessa ole varaa.
Ja jos toinen ei ole samaa mieltä niin siinä vaiheessa on helpompi alkaa rakentaa elämää ilman toista kun on jo kaiken saanut sanoa mitä sydämmellään toistakohtaa kantaa.
Hyvää jatkoa sinulle ja teidän perheellenne. - toive tulevaisuudesta
toinen nimetön kirjoitti:
vielä koittaa päivä kun ihan normaalin keskustelun yhteydessä toinen sanoo tai antaa ymmärtää mitä ehkä molemmat ajattelee.
Meillä asia oli kyllä niin loppuun mietitty että ainakin minä olin tiedostanut jo pitemmän aikaa sen mitä elämältä toivon ja haluan.
Muistan ajatelleeni ettei ylpeyteen ole varaa,ja halusin taistella koko meidän perheen puolesta.Ajattelin myös etten halua jälkeenpäin (ehkä vuosienkin päästä) katua etten saanut kerrotuksi miltä tuntuu ja mitä ajattelen.Laskin kuitenkin toisesta irti ja tein hänelle selväksi että haluan selvityä ja jatkaa elämääni. Siinä vaiheessa kun toinen huomasi sen että "on viimeinen tilaisuus" kertoa mitä tuntee, niin sai kakistettua omasta puolestaan...
Mutta ennenkuin suostuin "yrittämään" joutui toinen osapuoli myös näyttämään että on todellakin tosissaan... Meillä näin. Uskon itse kovasti että me parina selviydymme, uudelleen olemme kihlautuneet ja on ollut puhetta josko joulunjälkeen aletaan puuhamaan sitä toista kertaa kun sanotaan "tahdon".
Sori meni laverteluksi, minun neuvoni on kuitenkin se että kerro toiselle miltä sinusta tuntuu, asiat on kuitenkin puhuttava jos haluaa että se uudelleen yrittäminen onnistuu. Puhuminen ei ole helppoa mutta mihinkään muuhun kuin rehellisyyteen ei siinä vaiheessa ole varaa.
Ja jos toinen ei ole samaa mieltä niin siinä vaiheessa on helpompi alkaa rakentaa elämää ilman toista kun on jo kaiken saanut sanoa mitä sydämmellään toistakohtaa kantaa.
Hyvää jatkoa sinulle ja teidän perheellenne.Mutta ennenkuin suostuin "yrittämään" joutui toinen osapuoli myös näyttämään että on todellakin tosissaan...
Millä tavalla hän näytti, että oli tosissaan ?
Olen omassa suhteessani omalta kohdaltani näyttänyt, kertonut, osoittanut, että haluan kaiken ja vain taivas on "rajana". Mieheni lienee hitaammin lämpenenevä näytön ja sanojen suhteen, niitä odotellessa... - toinen nimetön
toive tulevaisuudesta kirjoitti:
Mutta ennenkuin suostuin "yrittämään" joutui toinen osapuoli myös näyttämään että on todellakin tosissaan...
Millä tavalla hän näytti, että oli tosissaan ?
Olen omassa suhteessani omalta kohdaltani näyttänyt, kertonut, osoittanut, että haluan kaiken ja vain taivas on "rajana". Mieheni lienee hitaammin lämpenenevä näytön ja sanojen suhteen, niitä odotellessa...miten sen tiivistäisin. Hän näytti olevansa "tosissaan" sillä tavalla että ennen niin puhumaton ja huono tunteistaan puhumaan ollut mies todella puhui ja kertoi miltä tuntuu ja mitä ajattelee.Puhui minunkanssa puhki syyt,seuraukset, tekemiset ja tekemättä jättämiset.
Sen keskustelun jälkeen vielä tein selväksi etten halua enää jatkaa vaan haluan toipua ja jatkaa elämääni ilman häntä,pyysin häntä jättämään minut rauhaan.
Seuraavat viikot hän teki minulle selväksi missä on ja mitä tekee. Pyysin useamman kerran että antaa olla rauhassa ja antaa minun toipua... Ei ollut helppoa ajaa häntä pois. Mutta pysyin tiukkana.
Viimein hän tuli yhteisenä merkkipäivänä ruusujenkera ja sanoi että tahtoo yrittää ja tekee kaikkensa omasta puolestaan että onnistumme.Omasta mielestäni tunsin hänet niin hyvin että huomasin että mies on todellakin tosissaan.
Ja on hän puheensa pitänyt, ensimmäisinä kuukausina hän oli se joka jaksoi valaa minuun uskoa siihen että onnistutaan vaikeina hetkinä.
En tarkoita että toista pitäisi roikottaa ja ajaa pois viikko kausia. Mutta irtipäästäminen sen jälkeen kun on omat tunteensa ja ajatuksensa kertonut on tärkeää ja pistää toisen ajattelemaan sitä että toinen on tosissaan. Ainakin minä tulkitsin että se sai miehen todella ajattelemaan mitä hän haluaa ja mikä on tärkeätä ja myös tekemään töitä sen eteen ettei menettäisi minua "lopullisesti"
Tämä ei ollut mikään "elämää suurempi" tai "ainoa oikea" tie, mutta meidän kohdalla toimiva. - jälleen kerran
toinen nimetön kirjoitti:
miten sen tiivistäisin. Hän näytti olevansa "tosissaan" sillä tavalla että ennen niin puhumaton ja huono tunteistaan puhumaan ollut mies todella puhui ja kertoi miltä tuntuu ja mitä ajattelee.Puhui minunkanssa puhki syyt,seuraukset, tekemiset ja tekemättä jättämiset.
Sen keskustelun jälkeen vielä tein selväksi etten halua enää jatkaa vaan haluan toipua ja jatkaa elämääni ilman häntä,pyysin häntä jättämään minut rauhaan.
Seuraavat viikot hän teki minulle selväksi missä on ja mitä tekee. Pyysin useamman kerran että antaa olla rauhassa ja antaa minun toipua... Ei ollut helppoa ajaa häntä pois. Mutta pysyin tiukkana.
Viimein hän tuli yhteisenä merkkipäivänä ruusujenkera ja sanoi että tahtoo yrittää ja tekee kaikkensa omasta puolestaan että onnistumme.Omasta mielestäni tunsin hänet niin hyvin että huomasin että mies on todellakin tosissaan.
Ja on hän puheensa pitänyt, ensimmäisinä kuukausina hän oli se joka jaksoi valaa minuun uskoa siihen että onnistutaan vaikeina hetkinä.
En tarkoita että toista pitäisi roikottaa ja ajaa pois viikko kausia. Mutta irtipäästäminen sen jälkeen kun on omat tunteensa ja ajatuksensa kertonut on tärkeää ja pistää toisen ajattelemaan sitä että toinen on tosissaan. Ainakin minä tulkitsin että se sai miehen todella ajattelemaan mitä hän haluaa ja mikä on tärkeätä ja myös tekemään töitä sen eteen ettei menettäisi minua "lopullisesti"
Tämä ei ollut mikään "elämää suurempi" tai "ainoa oikea" tie, mutta meidän kohdalla toimiva.Huh, huh. Kyllä kuulostaa ihanalta. Toivon vilpittömästi teille menestystä jatkossa.
Kunpa.......
- mekin yritettiin, vaan
jälleen ollaan eroamassa.
Eli noin kahdeksan vuotta sitten, mieheni ilmoitti olevansa kyllästynyt minuun ja omaan rooliinsa meidän perheessä (kotiapulainen). Hän halusi erota, minä en. Niin vaan kävi ja vielä pikavauhdilla, että erosimme ja minä jäin lasten kanssa. Meni reilu vuosi, meillä molemmilla oli tuossa välissä "seurustelusuhde". Mieheni ilmoitti eräänä kauniina päivänä haluavansa palata - minun takia, ei lasten. Ainakin puoli vuotta vatvottiin asioita ja tulimme siihen tulokseen, että palaamme yhteen. Alku kangertelujen jälkeen, elin (toivottavasti miehenikin) elämäni parasta aikaa, olin todella onnellinen. Jälleen on 7 vuotta kulunut (edellisellä kerrallakin suhde oli kestänyt 7 v.) ja mieheni ilmoitti pari päivää sitten haluavansa erota. Liittomme ei ole riitaisa, ei kolmansia osapuolia, ei alkoholiongelmia, sinänsä normaalia elämää, mutta jotain puuttuu. Jälleen kerran minä en halua erota, mutta mieheni ilmoituksen mukaan, hän ei enää tahdo. Tuska on yhtä suuri kuin eka kerralla. Olen surullinen, enkä tiedä, mitä tehdä. Kaikesta huolimatta en kadu sitä, että palasimme yhteen, mutta sitä kadun, ettemme uusinta yrityksestä huolimatta saaneet suhdetta toimimaan molempia tyydyttävällä tavalla.
Siis neuvoni sinulle. Yrittäkää ja muistakaa puhua. Tuolla jo aikaisemmin mainittu ulkopuolinen apua voisi olla hyväksi, haittaa siitä tuskin on. Minä tässä jälleen kerran huomaan, ettemme mieheni kanssa osanneet puhua - sittenkään.- elämääsi
Omasta kokemuksesta voin sanoa, älä tuhláa elämääsi.
Minä tuhlasin omastani yli 20 vuotta ja nyt olen eroamassa.
Uskoin aikani että kyllä pääsen toisen syrjähyppyjen yli. Kai ehkä olisin päässyt mutta jos toinen tekee aina uuden, on se mahdotonta.
Ota jalat allesi ja juokse toiseen suuntaan niin kovaa kuin pääset, älä katso taaksesi, älä palaa.
Toivon voimia, mitä ikinä päätätkin, voimia tarvitset ja paljon. Pitkä on tie edessäsi ja helvetin kivinen... - uskon meihin
elämääsi kirjoitti:
Omasta kokemuksesta voin sanoa, älä tuhláa elämääsi.
Minä tuhlasin omastani yli 20 vuotta ja nyt olen eroamassa.
Uskoin aikani että kyllä pääsen toisen syrjähyppyjen yli. Kai ehkä olisin päässyt mutta jos toinen tekee aina uuden, on se mahdotonta.
Ota jalat allesi ja juokse toiseen suuntaan niin kovaa kuin pääset, älä katso taaksesi, älä palaa.
Toivon voimia, mitä ikinä päätätkin, voimia tarvitset ja paljon. Pitkä on tie edessäsi ja helvetin kivinen...Uskottomuuden suhteen tämä oli ensimmäinen kerta ja toivotaan myös viimeinen.
En voi lähteä ja jättää kaikkea, olemme kummatkin ansainneet toisen mahdollisuuden.
Ajattelen asiaa näin, teillä meni 20 v ja olet eroamassa, mutta olet varmasti rakastanut täysillä koko tämän ajan, kuinka moni muu eroaa jo muutaman vuoden, 5 v., 10 v. jälkeen, te olette saaneet kuitenkin toistenne elämästä 20 v. yhteistä aikaa, ehkä me saamme 30 v ja sitten ei tarvitsekkaan enää erota ;) - sinun uskosi
uskon meihin kirjoitti:
Uskottomuuden suhteen tämä oli ensimmäinen kerta ja toivotaan myös viimeinen.
En voi lähteä ja jättää kaikkea, olemme kummatkin ansainneet toisen mahdollisuuden.
Ajattelen asiaa näin, teillä meni 20 v ja olet eroamassa, mutta olet varmasti rakastanut täysillä koko tämän ajan, kuinka moni muu eroaa jo muutaman vuoden, 5 v., 10 v. jälkeen, te olette saaneet kuitenkin toistenne elämästä 20 v. yhteistä aikaa, ehkä me saamme 30 v ja sitten ei tarvitsekkaan enää erota ;)tulevaisuuteen ja uudelleen yrittämiseen. Me tarvitsemme joskus näitä onnistuneita tarinoita omien surujemme keskellä, jotta jaksaisimme uskoa, että tulevaisuus voi olla meilläkin. Kunhan yrittää. Ei anna periksi heti. Eihän sitä kokeilematta voi mennä sanomaan onnistuuko vai ei.
- puttis
Haluaisin kysyä sitä kaikilta, jotka aikovat palata yhteen eron (tai toisen suhteen) jälkeen, että aiotteko asua tai asutteko ensin erillänne vai palaatteko suoraan saman katon alle? Eli otatteko esim. miehen suoraan toisen naisen luota takaisin kotiin? Meillä on suunniteltu ainakin muutaman kuukauden erilläänasumista välissä, jolloin selvittelemme vielä tunteitamme ja etenemme pikkuhiljaa.
- ottaisi suoraan
toisen naisen sängystä. ;)
- joo,
ottaisi suoraan kirjoitti:
toisen naisen sängystä. ;)
mieluummin suihkun kautta, kiitos. huaahhahhaa
- kakkonen
Pysytkö todella sanomaan noin miehesi puolesta?
Minulle "hän" haukkui vaimonsa, miten ruma jne. ei halua seksiä sen takia vaimon kanssa (iso ja lihava), esitti valokuvia vaimosta yms. mutta palasi yhteen lasten takia (puolen vuoden asumuseron jälkeen), sanoi minulle, ettei ole koskaan enää onnellinen, mutta lasten takia kärsii itse ja palaa kotiin, eroaa sitten uudestaan kun lapset tarpeeksi vanhoja. Vaimolle uskotteli, että rakastaa tätä ja teki virheen kun muutti pois kotoa yms. soopaa.
Uskotteko todella miehiänne noin sokeasti??? Vai ettekö halua nähdä totuutta?
Uskonko minä tuota miestä.. jossain asioissa kyllä, mutta jossain en.
Vaimo, jos tiedät, kuka tämä toinen nainen on, kysy häneltä miten asiat on, ja mieti sen jälkeen haluatko jatkaa miehesi kanssa oikeasti, vai kulissiliitossa vai heittää hänet mäkeen, ja pistää menettämään kaiken mikä hänelle on tärkeää.. =)- miehiä
ja on toisenlaisia miehiä. Tosia uskoo, toisia ei. Ja on naisia joka lähtöön, toiset uskoo ja toiset ei. Uskoithan sinäkin miehen vakuuttelut onnettomasta liitosta jne.
Ihminen uskoo sitä, mitä haluaa uskoa. Se uskotaan, mikä sopii sen hetkiseen tilanteeseen, sen hetkiseen olemiseen. Ihminen kasvaa koko ajan (valitettabvasti sitä ei kaikista huomaa, mutta kyllä hekin kasvavat). Kaikiki kokemamme kasvattaa meitä ihmisinä. Huonompaan tai parempaan suuntaan, se riippuu meistä itsestämme.
Omalta osaltani voin sanoa, että tiedän sen toisen naisen, en ole keskustellut hänen kanssaan, mutta minulla on hiukan vihiä mitä he ovat miehen kanssa puhuneet. Olen sille naiselle ilmoittanut, että voipi pitää miehen omassa tykönään, mutta kas kummaa, nainen peräytyikin äkkiä koko tilanteesta. Nyt mies on äimän käkenä; mitä nyt? Kummastelkoon nyt ihan tosissaan. - Se ykkönen
Pystytkö todella sanomaan noin rakastajasi puolesta?
Sinulle uskotteli, että olen ruma, lihava, ettei hän halua seksiä kanssani, vaikka rakastelemme muutaman kerran viikossa. Palasi luokseni muka lasten takia ja eroaa sitten, kun lapset ovat isoja. Sinulle uskotteli, että rakastaa sinua ja tekee virheen palatessaan kotiin, kärsii yms. soopaa.
Uskotko todella rakastajaasi noin sokeasti??? Vai etkö halua nähdä totuutta?
Sinä toinen nainen, kysy rakastajaltasi miten asiat ovat ja mieti sen jälkeen haluatko elää edelleen hätävarasuhteena. Aiotko odottaa miehen lasten kasvamista ja aikaa, jolloin miehellä on vuorossa elämä kanssasi vai pistätkö miehen mäkeen - perheensä luo?
Tai oikeastaan mieshän teki ratkaisunsa. Sinun on päätettävä, odotatko hänen mahdollista paluutaan, vai hankitko itsellesi oikean elämän. - naurattaa
Se ykkönen kirjoitti:
Pystytkö todella sanomaan noin rakastajasi puolesta?
Sinulle uskotteli, että olen ruma, lihava, ettei hän halua seksiä kanssani, vaikka rakastelemme muutaman kerran viikossa. Palasi luokseni muka lasten takia ja eroaa sitten, kun lapset ovat isoja. Sinulle uskotteli, että rakastaa sinua ja tekee virheen palatessaan kotiin, kärsii yms. soopaa.
Uskotko todella rakastajaasi noin sokeasti??? Vai etkö halua nähdä totuutta?
Sinä toinen nainen, kysy rakastajaltasi miten asiat ovat ja mieti sen jälkeen haluatko elää edelleen hätävarasuhteena. Aiotko odottaa miehen lasten kasvamista ja aikaa, jolloin miehellä on vuorossa elämä kanssasi vai pistätkö miehen mäkeen - perheensä luo?
Tai oikeastaan mieshän teki ratkaisunsa. Sinun on päätettävä, odotatko hänen mahdollista paluutaan, vai hankitko itsellesi oikean elämän.naisetko ne taas jutustelevat? Tuohon se menee joiltakin ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250