En osaa seurustella..?!

Jos ei homma toimi luontevasti niin anna olla. Mies ei selvästi ole kiinnostunut ainakaan vakavasti. Ehkä se haluaa vain panoseuraa? Itse en ole myöskään mikään aktiivinen yhteydenottaja, mutta kyllä vain kun joku ihana on osunut kohdalle huomasin olevani päivittäin joskus useastikin yhteydessä ja on tavattu, minunkin aloitteesta. Nykyinen mies hurmasi minut niin täysin etten juurikaan ehtinyt olla aloittellinen. Muutenkin suhde oli alusta asti yllättävän luonteva. Aika meni kuin siivillä enkä ehtinyt paljon miettiä ollaanko samanlaisia vai erilaisia jne. Kuusi vuotta takana ja hyvin menee.

edelliset suhteet ovat sujuneet? Ja onko siitä kauan kun viimeisin päättyi. Sinulla siitä on jo 1,5 vuotta joten selvästikin käynyt jo vanhan jutun läpi mutta onko hän.

Minä taas päinvastoin pidän kai liikaa yhteyttä poikaystävääni.. ehotan sille että jos nähtäis mutta yleensä sille ei käy. Mutta minun ehottelu näkemisestä loppu nyt.. tai siis päätin sen eilen, että en enää vingu. Sille riittää kerran viikkoon näkeminen ja minä haluan nähä enemmän.

Se luulee että hyvä suhde toimii näin.. HAH sanon minä.

Ottakoon ite yhteyttä.. minä en kirjota sille enää mitään.

Olin sinkkuna noin 2v eron jälkeen, ja tämän uuden suhteen alussa minulla oli aika samanlaisia tuntemuksia kuin sinullakin. Jopa niin, että pelkäsin laittaa tekstaria tai soittaa omasta aloitteestani. Kädet alkoivat täristä ja paniikki iskeä. Pelkäsin sitä mitä toinen minulle vastaa, tai että hylkää heti kättelyssä jos teen tai sanon jotain väärin. Minun piti valmistella itseni siihen, että mitä vastaan jos toinen vaikkapa ei haluakkaan lähteä treffeille tai vastaa jotain muuta "ei-toivomaani". Samalla kuitenkin ymmärsin etten voi elää elämääni siten, että annan vanhojen pelkojen/traumojen hallita nykyhetkeä. Silloinhan olisin tavallaan antanut exälleni vallan vaikuttaa uuteen suhteeseeni ja elämääni vielä kauan eron jälkeenkin.

Niinpä tein niin, että psyykkasin itseäni aivan kuin urheiluvalmentaja. Muistutin itselleni ennen yhteydenottoja, että mitä minulla itselläni on tässä pelissä. Mitä voin "voittaa" sillä, että opettelen olemaan ihan kaikessa rauhassa oma itseni, ja luottamaan siihen toiseen ihmiseen, ja hänen kiintymykseensä. Ja mitä menetän sillä, että pidän itseäni liikaa suojamuurin sisällä. Koitin opettaa itselleni sekä kärsivällisyyttä että rohkeutta osoittaa tunteita (myös niitä kiukkuisempia) ja hellyyttä.

Joka kerta järkeilyni auttoi avautumaan aina vähän enemmän, ja murtamaan suojapanssaria. Ei se helppoa ollut, mutta kun toinen vain pysyi siinä lähellä ja olo tuntui turvalliselta ja hyvältä, niin pikkuhiljaa aloin oppia olemaan yhä läheisempi. Ja olen itsekkin yllättynyt siitä, että se ei tunnu ollenkaan tyrkyltä. :-)

Yksinkertainen neuvoni siis on, että läheisyyteen oppii vain harjoittelemalla. Vaikka aluksi ne omat aloitteet läheisyyden saavuttamiseksi voivat olla hieman kömpelöitä, niin pikkuhiljaa ne alkavat sujua ihan luonnostaan ja tuntua hyvältä :-)

Onnea yhteiseen harjoitteluun!!