Olen ihan hyvännäköinen, urheilen paljon ja saan baarista seuraa ja flirttejä kadulla, mutta näinkin voi käydä, että on liian älykäs löytääkseen helposti (26-vuotiaaksi elänyt) älyllisesti haastavaa seuraa. Ei yksinkertaisesti ole puheenaiheita perusnaisten kanssa. Syyllistyn filosofiseen pohdiskeluun, logiikkaan, talouteen ja politiikkaan syvällisesti sekä tekniikkaan. Näitä tulee mietittyä perusteellisesti niin, että naiset karisevat matkalta pois. Tai ainakin ne tradenomit ja kampaajat, hoitsut ja muut vastaavat joita olen baarista iskenyt. Vaikeaa on etsiminen, en tiedä mistä hakisin. Näytelmäteatterissa ei pääse jututtamaan ketään kuten baarissa, sama koskee kaupan jonoa jossa kaikilla on kiire. Viulukonsertissa istutaan hiljaa - luonnollisesti. Netin kautta saa lähinnä epätoivoisia kontakteja. Mitäköhän tekisi? Yritin joskus muutaman kerran "alentua" matalemmalle tasolle, mutta se ei ole minulle ominainen ja ei toimi, en ole luonnollinen silloin.
Liian älykäs mies
75
6127
Vastaukset
- P****
ainakin mä voisin susta kiinnostua. Tunnut ainakin symppikselta.
- se on
Hyvä keskusteluhan on parhaillaan kuin hyvä seksi. Kumpikin on saavana ja antavana osapuolena.
On ihan ymmärrettävää että olet turhautunut. Koska tunnut kuitenkin Rakastavan puhumista, kannattaa vain yrittää jatkaa sen sinun älykkösi etsintää.
Jossainhan senkin täytyy olla. - mistä kiikastaa
Eli kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita niistä asioista mistä sinä satut olemaan kiinnostunut, mutta sinäkö et voi olla kiinnostunut vastavuoroisesti toisista ihmisistä? Eli kuinka kauan itse jaksaisit pohdiskella tai kuunnella jonkun naisen omia mietteitä? Eli sinulle ei ehkä kukaan edes viitsi silloin mitään syvällisempää sanoa edes.
Saa sitä ihmetellä että miksi ei seuraa löydy kun itsekin myönnät ettei sinulla ei edes kiinnosta. Sitäpaitsi olet myöskin liian itserakas, yliarvioit itseäsi ja aliarvioit muita ihmisiä. Ja nimenomaan kun vielä yrität saada noissa tilanteissa jotakin päätähuimaavia keskusteluja aikaan, niin saahan sitä yrittää. Tilannetaju ei olisi pahitteeksi, vaikka kokisit olevasi kuinka älykäs hyvänsä. Jostain yhden illan jutuista on turha sanoa älykkäänkään yhtään mitään. Siinä ei vielä tunne toisesta ollenkaan mitään. Tai voihan se olla että olet homo jos ei naisten kanssa saa aikaan mitään mielenkiintoisia keskusteluja pidemmän päälle. Kyllä sen ei mikään ylitsepääsemätön asia pitäisi vähemmänkään älykkäälle miehelle olla.
Tämä on ehkä aika suoraan sanottu. Mutta luulen että kaikki löytävät kyllä tarpeeksi älykästä juttuseuraa kun vain pysyy tilanteen tasalla, eikä odota että heti paikalla kehitellään uudet filosofiat tai logiikat. Älykkyys on kiinnostavaa, mutta pitää osata välillä hullutella, eikä olla koko ajan raksuttava tietokone, ja eikö älykkyys ole myös luovuutta?
Jätä aivot välillä naulaan, kyllä niitäkin aikoja tulee että esimerkiksi väitellään ihan tosissaan jostakin. Mutta se ei saisi olla itsetarkoitus, vaan voisit ensin tutustua paremmin naisiin.- minä olen
"mutta sinäkö et voi olla kiinnostunut vastavuoroisesti toisista ihmisistä? Eli kuinka kauan itse jaksaisit pohdiskella tai kuunnella jonkun naisen omia mietteitä?"
Elämän ajan.
"Sitäpaitsi olet myöskin liian itserakas, yliarvioit itseäsi ja aliarvioit muita ihmisiä."
Nimenomaan ei näin! Kerroin vain ominaisuuden itsestäni kuten esimerkiksi silmien väri olisi.
Homottelut voisi myös jättää pois sillä olen täysin hetero. Osaan myös vaan nautiskella, matkustaa, syödä ulkona ja juoda punkkua. Polttelen kynttilöitä ja luen kaunokirjallisuutta. Olen eläin- ja ihmisrakas, kalastan ja vaikkapa paistelen pihviä, kuten ihan pian tänään.
Ei kyse ole siitä, ettenkö voisi tutustua hyvin naisiin! Kyllä se onnistuu. Aloituksessani sen sijaan toin esille, että vaadin älykkyyttä.
- Ihmetyskummitus
En nyt aio tässä väittää, ettet sinä aloittaja olisi älykäs, koska sitähän minä en voi tuon kirjoituksesi perusteella tietää. Kysynpähän sulta vaan, että missä mielessä tiedät absoluuttiseksi totuudeksi, että juuri sinä nimenomaisesti olet liian älykäs mies? Perustuuko kokemuksesi älykkyydestäsi kenties jonkinlaiseen saamaasi kansalliseen tai kansainväliseen tunnustukseen, vai oletko kenties Mensa- testauttanut itsesi? Jos vastaat toiseen tai molempiin viimeisistä kysymyksistä "kyllä", sun puheillasi omasta liiallisesta älykkyydestäsi voisi olla edes jotain relevanssia, vaikka tosin silloinkin kyse saattaisi olla vain suuremmasta älyllisestä pääomasta jollakin kapealla osamisen/tiedon sektorilla.
Vastaamalla "kyllä" toiseen tai molempiin viimeisimmistä kysymyksistäni osoittaisi esim. mulle kuitenkin ainakin sen, että sun älykkyytesi on noteerannut joku muukin, kuin SINÄ ITSE. Jollei niin ole, että sulla olisi jotain merkittäviä tunnustuksia tai suorituksia todisteena älypotentiaalistasi, tulee mulle ainakin pakosti pian mieleen, että olet vain ikävän ylimielinen tyyppi, jonka suhteet tod.näk. eivät todellisuudessa onnistu mm. sen takia, että tylsistytät muut OMASTA mielestäsi erityisen "älyllisillä" jutuilla. Se taas ei ole sitten muuten älykkyyttä.;)
Sinänsä ymmärrän kyllä pointtisi. En yliopistossa opiskelleena itsekään välttämättä oikein syty sellaisesta jampasta, joka ei ole syvällisemmin kiinnostunut häntä ympäröivästä todellisuudesta ja juuri esim. filosofiasta,politiikasta, kulttuurista ja muista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Huolimatta siitä, että tavallaan ymmärrän sua, luulen ongelmasi kuitenkin olevan asenteessasi.
Älykkyytensä taakse pakeneminen on näennäisesti helppo keino lakaista ongelmansa ja omat suhde-tunarointinsa maton alle, mutta eikö todellista aivojen käyttöä (=älykkyyttä) olisi enemmänkin koettaa etsiä ne todelliset syyt siihen, miksi suhteesi kaatuvat? Omaatko kenties liian vähän tunneälyä, ts. koetatko sängyssä lämmittää naisesi terävällä poliittisella jargonillasi? Miksi ylipäätään olet lähestynyt kampaajia ja hoitsuja, jos uskot ( mielestäni asenteellisen lukkiutuneesti, sivuhuom.!),että joudut "alentumaan" heidän seurassaan ? Ettei vain nyt olisi syy kuitenkin siinä, että todellisuudessa kaipaat vaan sokeasti juttujasi ihailevaa ja kritiikittömästi niille huokailevaa räpsyripseä?:D Kun nainen ei sitten toimikaan niin ja osoittautuu,että hänellä on myös omiakin kiinnostuksen kohteita ja mielipiteitä, sinä lopetat suhteen. Ihan ystävyydellä sanon sulle aloittaja, että varo vaan, ettei ne hoitsut ja tradenomit pian naura sulle sun selkäsi takana...
Tsekkaa pliis asenteesi! Viimekädessä siksi, että saattaisit sitä muuttamalla oikeasti olla helmikin joillekin naisille.;)- minä olen
Vastaan "kyllä". Ja en ole suhteita ikinä tunaroinut, et ihan sisäistänyt aloitustani. Tunneälystä, minulla on liikaa tunneälyä! Olen abstrakti ja visuaalinen, katselen monista näkökulmista. Itse asiassa nyt tuntuu, että turhaan minä sinulle mitään todistan. Teitä on siellä yliopiston ruokalassa lukuisia.
Tekstistäsi tulkitsin, että meillä menisi sukset ristiin visuaalisen luonteeni johdosta. Haluan naiseni olevan kertomasi räpsyripsi, joka säkenöi. Kauneudesta pidän ja siihen toivoisin lisäksi älykkyyttä, vaikka omani yli. En halua olla mikään ihaltava älykkö vaan oma itseni. En piiloudu minkään verukkeen taakse....
Hirveän pessimistisesti kirjoitit kaiken kaikkiaan. - Ihmetyskummitus
minä olen kirjoitti:
Vastaan "kyllä". Ja en ole suhteita ikinä tunaroinut, et ihan sisäistänyt aloitustani. Tunneälystä, minulla on liikaa tunneälyä! Olen abstrakti ja visuaalinen, katselen monista näkökulmista. Itse asiassa nyt tuntuu, että turhaan minä sinulle mitään todistan. Teitä on siellä yliopiston ruokalassa lukuisia.
Tekstistäsi tulkitsin, että meillä menisi sukset ristiin visuaalisen luonteeni johdosta. Haluan naiseni olevan kertomasi räpsyripsi, joka säkenöi. Kauneudesta pidän ja siihen toivoisin lisäksi älykkyyttä, vaikka omani yli. En halua olla mikään ihaltava älykkö vaan oma itseni. En piiloudu minkään verukkeen taakse....
Hirveän pessimistisesti kirjoitit kaiken kaikkiaan.Tuo vastauksesi kysymykseesi ja nuo visuaalisuushölinäsi kertoivat mulle nyt kaiken oleellisen sun älykkyydestäsi!:D
Kirjoitat vastauksesi, kuin idiootille aliarvioiden vastaanottajasi älyä ( oletko itse siis kenties hieman id******?). Perustelusi ovat ala- asteen priimuksen tasoisia, ja ontuvat kuin elämäntyönsä tehneet kilpahevoset. Lisäksi sulla tuntuu olevan meedion kykyjä, kun kykenet "visuaalisen aurani" vaistoamaan aivan muita asioita koskevasta viestistäni.:D Mulla ei itselläni ole vastaavanlaisia kykyjä ( arvaa, oonko kade..), mutta hyvin visuaalinen olen minäkin. Olen myös aivan 100% varma, ettet sä miellyttäisi mun visuaalista luonnettani.;-) - kuun jumalatar
minä olen kirjoitti:
Vastaan "kyllä". Ja en ole suhteita ikinä tunaroinut, et ihan sisäistänyt aloitustani. Tunneälystä, minulla on liikaa tunneälyä! Olen abstrakti ja visuaalinen, katselen monista näkökulmista. Itse asiassa nyt tuntuu, että turhaan minä sinulle mitään todistan. Teitä on siellä yliopiston ruokalassa lukuisia.
Tekstistäsi tulkitsin, että meillä menisi sukset ristiin visuaalisen luonteeni johdosta. Haluan naiseni olevan kertomasi räpsyripsi, joka säkenöi. Kauneudesta pidän ja siihen toivoisin lisäksi älykkyyttä, vaikka omani yli. En halua olla mikään ihaltava älykkö vaan oma itseni. En piiloudu minkään verukkeen taakse....
Hirveän pessimistisesti kirjoitit kaiken kaikkiaan.niin kirjoitinkin tuonne alle. miesystävänikin on älykäs mutta ihailen häntä ihmisenä en älykkyyden takia. joten luulen että sinäkin löydät kyllä ihmisen joka ihailee sinua EI älykkyyttäsi.
vaikka miettii älykkäämpänä henkilönä sinusta voisi olla apua toiselle osapuolelle. mikäli sellaisen löydät:)
- hone-y
minä ainakaan en ole koskaan nähnyt kaupassa jonoa, jossa kaikilla olisi kiire. Päinvastoin, siinähän sitä nökötetään paikallaan olosuhteiden pakosta vaikka kuinka kauan :D
Voi, voi, mikäköhän on meidän huomisen tyttöjen illan yhteenlaskettu ÄO... Varmaan jotain 80:n paikkeilla, koska paikalla on nimittäin tradenomi, kolme hoitsua, lastenhoitaja ja kampaaja. Silti keskustelemme varmasti ainakin elämänfilosofiasta, taloudesta ja politiikasta - eikä tuota mitään vaikeuksia (kyllä, me jopa luemme kirjoja!) No onneksi olemme edes kauniita :D- Asiasta huvittunut
Keskustelun aihe ja taso ovat kaksi eri asiaa. Alkuperäinen kirjoittaja tuskasteli käsittääkseni nimenomaan sen kanssa, että riittävän tasokkaita keskustelijoita on vaikea löytää. Itse olen samaa mieltä.
Saatatte varmaankin keskustella politiikasta tyttöjen kanssa, mutta tiesikö kukaan teistä Satu Taiveahoa ennen kuin neiti ilmestyi Linnan juhliin varsin lumoavan näköisenä?
Rohkenen epäillä, että ainakin itse tuskastuisin hyvinkin nopeasti, mikäli joutuisin keskustelemaan taloudesta ja politiikasta hoitsun, lastenhoitajan ja kampaajan kanssa. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että kyseisissä ammatissa työskentelevillä tuskin on sitä kansantaloudellista perustietämystä, mitä itselläni on. - minä olen
Kun menen parturiin, tuttu leikkaajanainen odottaa iloisena kuin aina. Minkäs siinä voi muuta kuin hymyillä kaunottarelle takaisin. Istun tuolille ja kerron mitä haluan. Juttelu kulkee ratojaan ja päätyy esimerkiksi valuuttaan. Nainen on lähdössä jonnekin päin maailmaan matkalle ja puhuu kursseista. Keskustelu menee alueelle jossa sen huomaan selvästi olevan pois raiteltaan. Puhutaan päähän läpiä. Joudun vaikeaan tilanteeseen: joko korjaan TAAS, ettei puhuta väärin tai sitten vaan myötäilen sanomalla "niin, joo, aivan"!! En haluaisi olla niin tietävä ja luoda ylimielistä kuvaa, mutta joskus olen saanut kärsiä oltuani hiljaa asiasta, johon olisi pitänyt puuttua!!
Ja sitten taas jonkun sairaanhoitajan kanssa kanssakäyminen on niin primitiivistä ja käytännönläheistä. Tehdään asiat tekemällä ja fyysisesti kuten töissä tomerasti autetaan potilasta. Toimintatapojen kyseenalaistaminen ja ajattelu syö sairaanhoitajan kärsivällisyyttä. Pahimpia ovat ensihoitajat, varsinkin ambulanssissa olleet.
Lastenhoitajaa kiinnostaa vain lapset, suloisuus, vilpittömyys ja puuronteko. - Natalie

Lastenhoitajaa kiinnostaa vain lapset, suloisuus, vilpittömyys ja puuronteko.että etsit itseäsi vahvempaa naista ts. itseäsi älykkäämpää, sama kuin toivoisit naisellasi olevan isommat lihakset. Koet jollain lailla olevasi sisäisesti heikko, etkä kestä naisia, jotka älyllisesti turvautuvat sinuun.
Itse olen mensan jäsen, eikä minua häiritse tapailemieni miesten (niin tai no seurustelen) mahd. älyllisesti alempi taso, kun heillä on muita vahvuuksia. En oikein ymmärrä sinua. - en tiedä..
Asiasta huvittunut kirjoitti:
Keskustelun aihe ja taso ovat kaksi eri asiaa. Alkuperäinen kirjoittaja tuskasteli käsittääkseni nimenomaan sen kanssa, että riittävän tasokkaita keskustelijoita on vaikea löytää. Itse olen samaa mieltä.
Saatatte varmaankin keskustella politiikasta tyttöjen kanssa, mutta tiesikö kukaan teistä Satu Taiveahoa ennen kuin neiti ilmestyi Linnan juhliin varsin lumoavan näköisenä?
Rohkenen epäillä, että ainakin itse tuskastuisin hyvinkin nopeasti, mikäli joutuisin keskustelemaan taloudesta ja politiikasta hoitsun, lastenhoitajan ja kampaajan kanssa. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että kyseisissä ammatissa työskentelevillä tuskin on sitä kansantaloudellista perustietämystä, mitä itselläni on.Enkä monta muutakaan turhaa kasvoa tunne nimeltä. Politiikasta puhuminen ei mielestäni ole politikoiden tuntemista, vaan jotain aivan muuta. Ihmettelenpä vaan tuota väitettäsi kansantaloudellisesta perustietämyyksestä. Hatustako muuten nykäisit koko ilmaisun? :)
- minä olen
Natalie kirjoitti:
että etsit itseäsi vahvempaa naista ts. itseäsi älykkäämpää, sama kuin toivoisit naisellasi olevan isommat lihakset. Koet jollain lailla olevasi sisäisesti heikko, etkä kestä naisia, jotka älyllisesti turvautuvat sinuun.
Itse olen mensan jäsen, eikä minua häiritse tapailemieni miesten (niin tai no seurustelen) mahd. älyllisesti alempi taso, kun heillä on muita vahvuuksia. En oikein ymmärrä sinua.En ole koskaan ymmärtänyt näiden foorumien haukkumamentaliteettia. Lisäksi sinäkin vedit keskustelun ihan nurinkurin. En ole sanonut hakevani itseäni älykkäämpää. Kirjoituksiani ei myöskään tule tulkita niin. Haen tasoistani.
- Natalie
minä olen kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt näiden foorumien haukkumamentaliteettia. Lisäksi sinäkin vedit keskustelun ihan nurinkurin. En ole sanonut hakevani itseäni älykkäämpää. Kirjoituksiani ei myöskään tule tulkita niin. Haen tasoistani.
Mielestäni vaikuttaa lähinnä siltä, että etsit tylsää ihmistä, henkilöä jota kiinnostavat kulttuuri, politiikka, yhteiskuntatieteet ym.
Itse viihdyn mainiosti älyllisesti itseäni alemmalla tasolla olevien seurassa, koska en pyörittele päivät pitkät mielessäni em. aiheita tai edes maailman tapahtumia. Toki rajansa kaikille, toisinaan alhainen tai keskinkertainen älyllinen taso ja heikko oivalluskyky ovat turhauttavia piirteitä.
Oma "älykkyyteni" tulee esille vasta, kun sitä "tarvitaan", vaativissa tilanteissa. Eivät kaikki älykkäät henkilöt ole kiinnostuneita tiedemaailman viimeisimmistä löydöistä, lue tylsiä opuksia tai katsele national geographicin dokumentteja.
Jos olisit rehellinen, itsellesi ja muille, etsisit yhtä tylsää, kuivakkaa ihmistä? - minä olen
Natalie kirjoitti:
Mielestäni vaikuttaa lähinnä siltä, että etsit tylsää ihmistä, henkilöä jota kiinnostavat kulttuuri, politiikka, yhteiskuntatieteet ym.
Itse viihdyn mainiosti älyllisesti itseäni alemmalla tasolla olevien seurassa, koska en pyörittele päivät pitkät mielessäni em. aiheita tai edes maailman tapahtumia. Toki rajansa kaikille, toisinaan alhainen tai keskinkertainen älyllinen taso ja heikko oivalluskyky ovat turhauttavia piirteitä.
Oma "älykkyyteni" tulee esille vasta, kun sitä "tarvitaan", vaativissa tilanteissa. Eivät kaikki älykkäät henkilöt ole kiinnostuneita tiedemaailman viimeisimmistä löydöistä, lue tylsiä opuksia tai katsele national geographicin dokumentteja.
Jos olisit rehellinen, itsellesi ja muille, etsisit yhtä tylsää, kuivakkaa ihmistä?Olen siis homon, idiootin ja vanhan hevosen lisäksi tylsä.
Jos tuo kertomasi on tylsän määritelmä, niin sitten tosiaan olen tylsä sinun maailmassasi! Minä haluan seurata kulttuuria, pohtia toimiiko uusin vetyauto teollisessa mielessä ja mitä bush-porukka siihen sanoo. Minua kiinnostaa 150:n Airbusin tilaaminen Kiinaan ja Niinistön kampanjalause.
Pidän myös taiteesta, musiikista lähes laidasta laitaan, kynttilöistä(joo, poltan niitä yksinänikin eli sitten ainakin olen vanha homohevonen), sisutamisesta ja remontoinnista(tehnyt paljon ja teen lisää muille ja itselle), kasvatan kukkivia viherkasveja ja tunnen lajeja paljonkin. - Mintsu
minä olen kirjoitti:
Olen siis homon, idiootin ja vanhan hevosen lisäksi tylsä.
Jos tuo kertomasi on tylsän määritelmä, niin sitten tosiaan olen tylsä sinun maailmassasi! Minä haluan seurata kulttuuria, pohtia toimiiko uusin vetyauto teollisessa mielessä ja mitä bush-porukka siihen sanoo. Minua kiinnostaa 150:n Airbusin tilaaminen Kiinaan ja Niinistön kampanjalause.
Pidän myös taiteesta, musiikista lähes laidasta laitaan, kynttilöistä(joo, poltan niitä yksinänikin eli sitten ainakin olen vanha homohevonen), sisutamisesta ja remontoinnista(tehnyt paljon ja teen lisää muille ja itselle), kasvatan kukkivia viherkasveja ja tunnen lajeja paljonkin."Minä haluan seurata kulttuuria, pohtia toimiiko uusin vetyauto teollisessa mielessä ja mitä bush-porukka siihen sanoo. Minua kiinnostaa 150:n Airbusin tilaaminen Kiinaan ja Niinistön kampanjalause."
Saanko kysyä mitä tekemistä noilla aiheilla on älykkyyden kanssa? Älykäs pystyy (halutessaan)puhumaan aiheesta kuin aiheesta, älynsä puolesta. Sen sijaan, jos sosiaaliset taidot eivät ole kummoiset, kelpaavat tietenkin vain ne omat turvalliset aiheet keskusteltaviksi. Tällöin muuta huomiota vievät sivuasiat eivät johda täydelliseen epäonnistumiseen kanssakäymistilanteessa (enkä nyt tarkoita seksiä:). Jos vastakeskustelijasi ei ole kiinnostunut noista aiheista, hän pitää niitä tylsinä. Yleensä yleisluontoisessa kanssakäymistilanteessa puhutaan smalltalkia eli ympäripyöreitä tyhjänpäiväisistä asioista, ET VOI TEHDÄ SEN PERUSTEELLA johtopäätöksiä ihmisen tyhjäpäisyydestä, ainakaan suoralta käsin heti.
Mene small talk -kurssille tai osta kirja, siitä toisiaan voi olla ihan hyötyä. Jos haluat löyttää kumppanin, jolla on samanlainen kiinnostus aiheisiin kuin sinullakin, kannattaa ehkä sittenkin turvautua nettiin ja laatia juuri sellainen kuvaus mitä haluat, mutta ei suinkaan noin alentuvaan sävyyn kirjoitettu, jolla karkoitat ne sopivatkin ehdokkaat pois.
No joo, tulipa taas hehkutettua, jos olit trolli, niin hukkaan meni, mutta tehty mikä tehty (by N.G.) Lykkyä pyttyyn ;) - Natalie
minä olen kirjoitti:
Olen siis homon, idiootin ja vanhan hevosen lisäksi tylsä.
Jos tuo kertomasi on tylsän määritelmä, niin sitten tosiaan olen tylsä sinun maailmassasi! Minä haluan seurata kulttuuria, pohtia toimiiko uusin vetyauto teollisessa mielessä ja mitä bush-porukka siihen sanoo. Minua kiinnostaa 150:n Airbusin tilaaminen Kiinaan ja Niinistön kampanjalause.
Pidän myös taiteesta, musiikista lähes laidasta laitaan, kynttilöistä(joo, poltan niitä yksinänikin eli sitten ainakin olen vanha homohevonen), sisutamisesta ja remontoinnista(tehnyt paljon ja teen lisää muille ja itselle), kasvatan kukkivia viherkasveja ja tunnen lajeja paljonkin.En ajatellut, että olisit homo, mutta tämä saattoi muuttaa mieleni;
"Pidän myös taiteesta, kynttilöistä, sisutamisesta, kasvatan kukkivia viherkasveja ja tunnen lajeja paljonkin. "
Otat liian henkilökohtaisesti ihmisten sanat; intressisi ovat tylsän puoleisia. Itseäni kiinnostaa kyllä kielet, puhun sujuvasti 6 eri kieltä, psykologia, humaanit tieteet (erit. historia) biologia/geeniteknologia. Nekin saattavat olla joidenkuiden mielestä tylsiä, enkä voi jutella ko. aiheista ystävieni kanssa, koska sanomani tuntuu menevän perille aika heikosti, ja heillä on hieman hitaan tuntuinen oivalluskyky.
En silti aseta itseäni heidän yläpuolelleen, tai valitse miehiä älykkyystason mukaan. Olennaista on miehisyys, tietyt ulkoiset seikat sekä elämäntilanteen vakaus ym. Ei muuta tällä erää. - Asiasta huvittunut
en tiedä.. kirjoitti:
Enkä monta muutakaan turhaa kasvoa tunne nimeltä. Politiikasta puhuminen ei mielestäni ole politikoiden tuntemista, vaan jotain aivan muuta. Ihmettelenpä vaan tuota väitettäsi kansantaloudellisesta perustietämyyksestä. Hatustako muuten nykäisit koko ilmaisun? :)
Mutta ymmärrät varmaan, että jos itse tunnen suunnilleen puolet kansanedustajista ajatustensa puolesta, ei ole kovinkaan antoisaa keskustella kanssasi, mikäli et osaa sijoittaa yhtään ketään poliittiseen nelikenttään. Usein keskustelu nimenomaan pyörii juuri sen ja sen tekemän aloitteen ympärillä.
Mitä ihmeellistä on termissä kansantaloudellinen perustietämys? Tällä tarkoitin kansantalouden perustermien hallintaa, tietämystä kansantalouden syy-seuraussuhteista sekä siitä, minkälainen Suomen kansantalous on suunnilleen verrattuna muihin maihin. En liene kovinkaan väärässä, mikäli oletan, että yliopistossa näista asioista lukenut tietää niistä kampaajaa enemmän. - eri...
Asiasta huvittunut kirjoitti:
Mutta ymmärrät varmaan, että jos itse tunnen suunnilleen puolet kansanedustajista ajatustensa puolesta, ei ole kovinkaan antoisaa keskustella kanssasi, mikäli et osaa sijoittaa yhtään ketään poliittiseen nelikenttään. Usein keskustelu nimenomaan pyörii juuri sen ja sen tekemän aloitteen ympärillä.
Mitä ihmeellistä on termissä kansantaloudellinen perustietämys? Tällä tarkoitin kansantalouden perustermien hallintaa, tietämystä kansantalouden syy-seuraussuhteista sekä siitä, minkälainen Suomen kansantalous on suunnilleen verrattuna muihin maihin. En liene kovinkaan väärässä, mikäli oletan, että yliopistossa näista asioista lukenut tietää niistä kampaajaa enemmän.aloilla opiskelevilla on kaikilla samanlainen kansantaloudellinen perustietämys
- Asiasta huvittunut
eri... kirjoitti:
aloilla opiskelevilla on kaikilla samanlainen kansantaloudellinen perustietämys
Mutta kyky omaksua myös näitä asioita saattaa olla aivan eri tasolla.
- arttu
en tiedä.. kirjoitti:
Enkä monta muutakaan turhaa kasvoa tunne nimeltä. Politiikasta puhuminen ei mielestäni ole politikoiden tuntemista, vaan jotain aivan muuta. Ihmettelenpä vaan tuota väitettäsi kansantaloudellisesta perustietämyyksestä. Hatustako muuten nykäisit koko ilmaisun? :)
Mulla oli pienenä taiveihottumaa kun olin allerginen tomaatille... että tuttu juttu on.
- Älykäs25?
Kritiikki on hyvän keskustelun lähtökohta. Siis kritiikki myös itseään kohtaan! On jopa sanonta, että jos luulet että sinulla on jotakin tärkeää sanottavaa, niin älä sano mitään. Sinun kirjoituksesi ehkä herätti ajatuksen, että pidät liian itsevarmasti itseäsi älykkäämpänä kuin muut. Mensan testissä olen itsekin käynyt. 156 oli tulos, mutta kriittinen olen sitä testiäkin kohtaan. En usko että se kertoo juuri mitään ihmisen kokonaisvaltaisesta älykkyydesttä. En siis voi väittää olevani älykäs.
Minulla on kuitenkin läjä ystäviä, jotka mielellään puhuvat kanssani politiikasta, jopa näkemyksiään sillä tavalla perustellen, että en pysty niitä aukottomasti vääräksi todistamaan. Ja tradenomiopinnoissani(!) pari vuotta sitten törmäsin useaan ihmiseen, jotka olivat aidosti kiinnostuneita talouden kehityksestä. Nyt opiskelen yliopistolla, ja samalla tavalla täältä löytää ihmisiä, joita kiinnostaa todellinen keskustelu, puhutaan sitten parisuhteista, musiikista, tekniikasta tai arkkitehtuurista. Uskonto on myös aihe, joka nostattaa keskustelua helposti monenlaisessa porukassa. Ja mitä monimuotoisempi porukka, sitä kiinnostavampi keskustelu syntyy! Ja harvoin ne keskustelut ovat sellaisia olleet, joista ei mitään itse irti saa. Paljon olen oppinut hoitsuilta, roskakuskeilta ja kampaajilta, jotka nauttivat itsensä kehittämisestä, vaikka eivät urakeskeisiä olekaan.
Sinusta saa sellaisen vaikutelman, että ongelmasi saattaakin piillä siinä, että et itse osaa keskustella. Luokittelet ihmiset koulutuksen perusteella muutaman huonon kokemuksesi takia. Tai et osaa ymmärtää pointtia, joka esitetään eri "kielellä" kuin mitä sinä ehkä käytät. Unohda sivistysanat, teoreetikkojen nimet ja tutkimuksiin vetoaminen.
Koita vaikka siellä kaupassa jututtaa myyjää, jos asiakkaat ovat kiireisiä! Monet heistä ovat todella mielenkiintoisia ihmisiä, joilla on valtavan persoonallisia näkemyksiä siitä mikä elämässä on tärkeää. Ja kun koulutusta haluat tuijottaa, niin monet heistä ovat myös opiskelijoita.
Löydät kyllä haastavia keskusteluja vaikka kadulla heiluvan juopon kanssa, jos asennoidut itse oikein. Juoppo voi kertoa hyvinkin valaisevasti, miksi ihmisestä ylipäätään tulee juoppo! Ehkä siksi että ei löydä älyllisesti haastavaa seuraa, kuten alkoholisoitunut, nuoruudessaan älykkönä tunnettu entinen appeni tapasi sanoa... ;)- minä olen
Kyllä tiedän, että osa ihmisistä alisuoriutuu. Ystäväni yritti merkonomipapereilla töitä, mutta joutui lopulta suorittamaan sen tutkinnon johon pystyy eli ekonomina sai töitä.
Tiedän myös sen, että juopoilla on tarinansa ja monesti miesjuopoilla varsinkin taustalla voi olla mitä erikoisempia tarinoita kuten Amores Perrosin pullonkerääjällä, joka tosin ei juonut. Riippuvaisuus naisilla on enempi huumeisiin rahoituksen takia. Tunnen juopon papin, juopon sähkömiehen... Heidän(kin) kanssa aina varmistuu, että dualismia ei ole. Sähkömiesjuoppo tuli myymään kalaa, oli saanut jollain tapaa kiinni lahnan. Kuulemma hinta oli yksi kaljapullo. Että sellasta. - t00pe
minä olen kirjoitti:
Kyllä tiedän, että osa ihmisistä alisuoriutuu. Ystäväni yritti merkonomipapereilla töitä, mutta joutui lopulta suorittamaan sen tutkinnon johon pystyy eli ekonomina sai töitä.
Tiedän myös sen, että juopoilla on tarinansa ja monesti miesjuopoilla varsinkin taustalla voi olla mitä erikoisempia tarinoita kuten Amores Perrosin pullonkerääjällä, joka tosin ei juonut. Riippuvaisuus naisilla on enempi huumeisiin rahoituksen takia. Tunnen juopon papin, juopon sähkömiehen... Heidän(kin) kanssa aina varmistuu, että dualismia ei ole. Sähkömiesjuoppo tuli myymään kalaa, oli saanut jollain tapaa kiinni lahnan. Kuulemma hinta oli yksi kaljapullo. Että sellasta.Sinulla on ajattelussasi alkuoletuksena koulutuksen(/uran?) merkitys. Kaikki ihmiset eivät anna näille asioille samaa painoarvoa, eikä tästä voi vetää suoria yhteyksiä älykkyyteen. Älykkyys on vain valmius toimintaan; se ei valikoi toimintaa. Kun käyttää ajattelussaan kritiikittä perustelemattomia alkuoletuksia, on selvää, että kommunkointivaikeuksia syntyy.
- Älykäs25?
minä olen kirjoitti:
Kyllä tiedän, että osa ihmisistä alisuoriutuu. Ystäväni yritti merkonomipapereilla töitä, mutta joutui lopulta suorittamaan sen tutkinnon johon pystyy eli ekonomina sai töitä.
Tiedän myös sen, että juopoilla on tarinansa ja monesti miesjuopoilla varsinkin taustalla voi olla mitä erikoisempia tarinoita kuten Amores Perrosin pullonkerääjällä, joka tosin ei juonut. Riippuvaisuus naisilla on enempi huumeisiin rahoituksen takia. Tunnen juopon papin, juopon sähkömiehen... Heidän(kin) kanssa aina varmistuu, että dualismia ei ole. Sähkömiesjuoppo tuli myymään kalaa, oli saanut jollain tapaa kiinni lahnan. Kuulemma hinta oli yksi kaljapullo. Että sellasta.Fiksuna miehenä kalan varmasti ostit. Kaljapullo kokonaisesta kalasta on hyvin edullinen hinta. :)
Dualismin olemattomuuden varmistaminen on jo iso askel. Onnittelut jos olet siihen pystynyt... ;) Sitähän emme tiedä mikä on alkuperäistä tässä maailmassa ja mikä ei. (Itse uskon että henkinen on ollut yhtälailla fyysisen kanssa alkeismuodossaan jo alusta saakka. Tosin en tiedä milloin oli alku, ja minkälainen se oli, joten ehdotonta totuutta ei pysty löytämään. Ei ole pystynyt kukaan tuntemamme filosofikaan, joten en ota asiasta paineita.:) Jos taas puhut uskonnon ylläpitävää dualismin käsitettä, niin sitä en miellä tieteeksi.) En myöskään tiedä miten juuri alkoholistejen kanssa löydät vastauksen tähän ongelmaan. Voisit oppia jotain paljon hyödyllisempääkin...
Ongelmasi taitaa olla liian suuri halu tehdä tiedettä, joka ei ole tiiviissä yhteydessä ihmisen arkielämään. Unohdat että kun tiedettä tehdään, ei saisi vieraantua todellisuudesta. Turhat tutkimuksen saavat tiedeyhteisössä pahasti kritiikkiä niskaansa -eikä syyttä. Sinulta ehkä puuttuu sosiaalinen älykkyys.
Alisuoriutumista ei voi lähteä arvelemaan vain koulutuksen kautta. Entinen alaiseni oli 47 vuotias ihastuttava kolmen lapsen/nuoren yksinhuoltaja. Hän ei koskaan ollut opiskellut juuri mitään, eikä mahdollisuuksista huolimatta ollut halunnut edetä urallaan työnkään kautta. Hän sanoi, että keskittää voimavaransa johonkin muuhun kuin uraan. Esimerkiksi hän halusi olla äiti joka on läsnä, ystävä joka todella ehtii kuuntelemaan, käsitöiden harrastajana erinomainen jne. Ihmisenä hän ei taatusti ole alisuoriutuja. Hän ei myöskään pala loppuun ennen eläkeikää, eikä sure yksinäisyyttä täällä keskustelupalstoilla. Murheellisen avieronsa jälkeen tämä nainen löysi kyllä seuraa heti kun sitä kaipasi. Jopa siis älykästä seuraa, joka kunnioittaa ihmisten erilaisia arvoja.
Aluksi kun luin kirjoituksesi, ajattelin että saatat hyvinkin olla kohtuullisen älykäs mies, mutta todella tipahtanut kärryiltä mitä tulee sosiaalisiin suhteisiin ja toisten arvostamiseen. Nyt ajattelen ettet edes ole niin kummoisen fiksu kaveri. Kritiikittömyytesi itseäsi kohtaan on niin häiritsevää, että se tekee perustelusi kaikelle merkityksettömiksi.
Arvostan todella itsevarmaa miestä, koska tänä päivänä sellaisen löytäminen on lähes yhtä vaikeaa kuin itsevarman naisen löytäminen. Itsevarmuus ei kuitenkaan saa kummuta harhakuvitelmista itsestään.
Hyvää jatkoa. Ja yhä annan sen vinkin, että kuuntele ihmisiä heidän kielellään, asetu heidän asemaansa ja lopulta saatat jopa oppia nauramaan itsellesi ja "totuuksillesi".
- minä olen
Minua on sanottu tässä keskustelussa homoksi, säälittäväksi, idiootiksi, henkistä antiani ontuvaksi kuin vanha hevonen, rumaksi....
- Jeps
... että miksi et löydä älykästä naisseuraa???? Ehkäpä ne älykkäät naiset etsivät kaltaistaan, eli eivät sinua. :)
- kuun jumalatar
jos et siis itse (hauku). että et voi olla liian tyhmän naisen kanssa. eli jonkun jolla äö ei ihan hivele jotakin 150 tms. taikka ole kiinnostunut jos ei ole kiinnostunut aiheista joista sinä.. niin se on sinun asiasi.
mutta jos meinasit että naiset lähtee kun haluat keskustella niistä sinua kiinnostavista aiheista. niin joko sinulla on liian kuivaa textiä tai sitten sinun pitää hankkia ihminen joka jaksaa kuunnella ja keskustella.
minun miesystäväni on kiinnostunut samoista aiheista ja kun hän keskustelee niistä kyllä otan kantaa ja keskustelen. ja sanon omani mieli piteeni. ja hassuint on olen pelkkä "tyhmä duunari" ja silti valmis keskustelemaan myös muita kiinnostavista aiheista.
JOTEN!! joko sinun pitää vaan yrittää etsiä "fiksu" keskustelu taitoinen nainen. tai muuten vaan avara katseinen ihminen.:) - nnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnn
Oletko varma että et niinkään etsi itsellesi yhtä älykästä naista vaan ennemminkin naista, jolla on riittävän hyvä itsetunto?
Itsekin olen tietoisesti pyrkinyt madaltamaan näitä ns. menestymistä kuvaavia kriteerejä. Seurauksena sitten henkilöltä puuttuu jotain ja tuntuu etteivät kemiamme kohtaa. Monesti on niin, että huono itsetunto tekee sinänsä hyvästä tyypistä huonomman. Minusta on rasittavaa katsoa, ettei tyyppi hyväksy itseään ja näkyvästi kadehtii muita. - Kysyjä myös
Omaan tuttavapiiriini kuuluu pari tyypiä jotka ovat ammatiltaan huoltomiehiä, mutta mihin suorituksiin he pystyvätkään.
He pystyvät purkamaan traktorin tai maansiirtokaivurin 100 000:een osaan päästäkseen vikaan(esim. rikkoutunut vaihteiston hammasratas) KÄSIKSI, ja vian korjattuaan he kokoavat vehkeen takaisin kasaan. Olen usein hämmästellyt tätä suoritusta, ja voin varmuudella sanoa että tätä ei pystyisi tekemään tekniikan tohtori tai edes professori, jostakin tietokonenörtistä puhumattakaan. Ja silti näillä tyypeillä ei ole takanaan kuin muutama vuosi ammattikoulua ja jokunen kurssi. Mutta kuitenkin he pystyvät tekemään juttuja, jotka ovat inhimillisesti katsoen aika äärimmäisiä asioita, ja he tekevät sitä työkseen ja tästä työstä ei kovin kummoista palkkaa saa.
Minusta he ovat OMA LLA alallaan varsin älykkäitä, mutta he eivät älylläään leveile, vaan ovat esim. baareissa tavallisia duunareita ja sellaisina heitä myös aina kavereidemme keskuudessa kunnioitetaan.- duunarityypi
Sä oot niin ihanan aito!
- Natalie
Jotenkin minua eivät ole koskaan kiehtoneet älykkäät porvarityyppiset miehet, heillä ei ikäänkuin ole tarjota mitään, mitä minulla ei jo ole. Paitsi platonisella tasolla, keskusteluissa.
Henkisesti vahvat, rauhalliset, fyysiseltä olemukseltaan hyvin miehiset miehet ovat kiinnostavia. Liittäisin nämä määreet myös poikaystävääni. En nyt tarkoita ihan mitään simppeliä duunaria kuitenkaan, mutta silti, älyllä ei ole niin olennaista merkitystä, kuin sillä voisi kuvitella olevan. - simppelin
Natalie kirjoitti:
Jotenkin minua eivät ole koskaan kiehtoneet älykkäät porvarityyppiset miehet, heillä ei ikäänkuin ole tarjota mitään, mitä minulla ei jo ole. Paitsi platonisella tasolla, keskusteluissa.
Henkisesti vahvat, rauhalliset, fyysiseltä olemukseltaan hyvin miehiset miehet ovat kiinnostavia. Liittäisin nämä määreet myös poikaystävääni. En nyt tarkoita ihan mitään simppeliä duunaria kuitenkaan, mutta silti, älyllä ei ole niin olennaista merkitystä, kuin sillä voisi kuvitella olevan.duunarin?
- iuerhgirewg
Kyllähän jokainen oppii kun kerran purkaa laitteen ja kasaa vastakkaisessa järjestyksessä takaisin. Kuka sitten sen "epäinhimillisen mutkikkaan" 100 000 osaisen maansiirtokaivurin on suunnitellut, jos sen tekniikkaa eivät insinöörit, tekniikan tohtorit ja muutkaan asiantuntijat ymmärrä; paitsi rasvaiset duunarit. Jumalako sen on luonut?
- jesse jasser joseph
iuerhgirewg kirjoitti:

Jumala sen loi kahdeksantena päivänä. Paskatraktori tarvitaan maanpäälle ja sen jumala hoksasi. Vain asentajat osaavat purkaa sen 100 000:een osaan kuten solubiologit purkavat ihmisen tietokantaan.
- teknisiä
iuerhgirewg kirjoitti:
Kyllähän jokainen oppii kun kerran purkaa laitteen ja kasaa vastakkaisessa järjestyksessä takaisin. Kuka sitten sen "epäinhimillisen mutkikkaan" 100 000 osaisen maansiirtokaivurin on suunnitellut, jos sen tekniikkaa eivät insinöörit, tekniikan tohtorit ja muutkaan asiantuntijat ymmärrä; paitsi rasvaiset duunarit. Jumalako sen on luonut?
juttuja ja keksintöjä ole insinöörit ja lääkärit yms. oppineet tehneet. Pitäisihän tuo sinunkin tietää
- Asiasta huvittunut
teknisiä kirjoitti:
juttuja ja keksintöjä ole insinöörit ja lääkärit yms. oppineet tehneet. Pitäisihän tuo sinunkin tietää
Osa niistä on syntynyt vahingossa.
- sitten
Asiasta huvittunut kirjoitti:
Osa niistä on syntynyt vahingossa.
kun tiedät mikä osa niin kerrotko minullekin ;)
- yks äijä
simppelin kirjoitti:
duunarin?
Sekatyömies, tai varastomies.
- Komea ja älykäs
En vielä lukenut saamiasi vastauksia, mut tiedän jo hyvin, mitä naiset sulle lässyttää. Ne sanoo paniikissa sua joksikin seuraavista: homoksi, ylimieliseksi, epävarmaksi tai narsistiksi. Tiedän tämän itse kokemuksesta, koska olen seksikäs ja keskivertonaista paljon syvällisempi mies. En kuitenkaan ole kiinnostunut taloudesta, politiikasta, teatterista tai muusta, eli siinä mielessä olen keskivertomies.
Se ottaa naisten tunnon päälle, jos mies sanoo itse olevansa ihan hyvä "pakkaus". Naisten mielestä miehen kuuluisi nöyrästi määritellä itsensä naisten kommenttien mukaan. Naiset tietenkin varaavat yksinoikeuden määritellä oma tasonsa itse, ilman miesten kommentteja.
Lyhyesti siis: mies ei saa kehua itseään olematta homo, ylimielinen, narsisti tai epävarma. Nainen (täysin taviskin) saa kuitenkin kehua itseään kauniiksi, ihanaksi, seksikkääksi ja vaikkapa jumalattareksi ilman, että hän omasta mielestään on mitenkään ylimielinen tai itserakas. Naisten vastenmielisen narsismin ja kaksinaamaisuuden on pakko olla synnynnäistä, niin luonnostaan nämä heiltä sujuvat.- Myös älykäs ja komea mies
Olit aivan oikeassa, kamuseni.
Hei kaikki sinkkumiehet, pysykää ihan oikeasti sinkkuina, elämä on paljon helpompaa ja leppoisampaa ilman naisen kanssa elämistä. Ei niitä oikeasti voi ymmärtää ! - (\)
selvännäkijä sinä kun tiedät jo vastauksetkin kyseisen tekstin perusteella. Just niin joo...
- Miehet
eivät ole merkki kovinkaan suuresta älystä!!!!
- Nimittele tätä!
Näin ulkopuolisena on aina yhtä surullisen hupaisaa seurata naisten viiltävän ylilyövää analysointia jonkun heille oikeasti tuntemattoman luonteesta. Niin usein toinen osapuoli näyttää palauttelevan faktoja siinä missä toinen ampuu yhä syvempään kierteeseen uppoavalla nimittelyllä ja käskytyksellä.
Se on mielenkiintoista - ynnä tietysti surullista, että tähän osallistuvat myös ne, joilla ei itsestään antamansa kuvan perusteella välttämättä pitäisi olla syytä. - että,,,,,,
Kaikki naiset haluaa todistaa että ton viestin sisältö ei pidä paikkaansa. T.nainen
- Natalie
Tämä osoittautui hyväksi aiheeksi, koska keskustelijat ovat joko älykkäitä miehiä, jossain määrin älykkäitä tai keskivertonaisia. Keskustelun taso on selkeästi parempi kuin muille samankaltaisia aiheita käsittelevillä palstoilla. Interesting
- minä olen
Natalie kirjoitti:
Tämä osoittautui hyväksi aiheeksi, koska keskustelijat ovat joko älykkäitä miehiä, jossain määrin älykkäitä tai keskivertonaisia. Keskustelun taso on selkeästi parempi kuin muille samankaltaisia aiheita käsittelevillä palstoilla. Interesting
Minua häiritsee se, että olet jostain saanut päähäsi, että minulla ei voisi olla leveää selkää, isoa hauista ja ojentajaa, pientä rasvaprosenttia painon kuitenkin ollessa 81(pituus 186). Tuntuu, että olet stereotypioidesi vanki ja jäävi keskusteluun. Tai tuntuu, että keskustelisimme yksinomaan sinun subjektiivisesta miesihanteesta. Ei minua kiinnosta minkälaisesta miehestä sinä pidät. Alkuperäinen kiinnostuksenkohteeni oli tuo keskustelun avauksen mukainen älykkyys parinvalinnassa. Sinä voit tykätä "duunarista", mutta so? Tiedän hyvin, että osa vaikka autonkorjaajista voi olla älykkäitä. Tällöin he ovat laiskoja etenemään tai löytäneet oman alansa autokorjaamolta. Hyvä niin. Ei ole mielestäni väiteltävää, jos osapuolet ovat samaa mieltä.
Eli vielä toisin ajatusleikkinä ilmaistuna: Entä jos olisin unelmiesi mies niin, että voisit tässä keskustelussa ylläpitämiäsi miehisyyskriteerejä pitää täytettyinä ja olisit sinkku ja tapaisimme? Mitä kantaa ottaisit siinä tapauksessa tuohon älykkyyteen(i)? (tämä on vain vilpitön kysymys eikä sisällä taka-ajatuksia) - (\)
minä olen kirjoitti:
Minua häiritsee se, että olet jostain saanut päähäsi, että minulla ei voisi olla leveää selkää, isoa hauista ja ojentajaa, pientä rasvaprosenttia painon kuitenkin ollessa 81(pituus 186). Tuntuu, että olet stereotypioidesi vanki ja jäävi keskusteluun. Tai tuntuu, että keskustelisimme yksinomaan sinun subjektiivisesta miesihanteesta. Ei minua kiinnosta minkälaisesta miehestä sinä pidät. Alkuperäinen kiinnostuksenkohteeni oli tuo keskustelun avauksen mukainen älykkyys parinvalinnassa. Sinä voit tykätä "duunarista", mutta so? Tiedän hyvin, että osa vaikka autonkorjaajista voi olla älykkäitä. Tällöin he ovat laiskoja etenemään tai löytäneet oman alansa autokorjaamolta. Hyvä niin. Ei ole mielestäni väiteltävää, jos osapuolet ovat samaa mieltä.
Eli vielä toisin ajatusleikkinä ilmaistuna: Entä jos olisin unelmiesi mies niin, että voisit tässä keskustelussa ylläpitämiäsi miehisyyskriteerejä pitää täytettyinä ja olisit sinkku ja tapaisimme? Mitä kantaa ottaisit siinä tapauksessa tuohon älykkyyteen(i)? (tämä on vain vilpitön kysymys eikä sisällä taka-ajatuksia)mutta tunsin tarvetta vastata kuitenkin. Joo tiedän tiedän naiset toimivat tunteitten pohjalta.
Kuvailemiesi asioitten perusteella en osaisi sanoa onko sinulla sitä "älykkyyttä"(en nähkääs tiedä miten sen älyn määrittelisin) jota itse puolisoltani,miesystävältäni,tai muulta sentapaiselta vaadin, SIIS tulevalta sellaiselta(niin, voi käydä niinkin ettei sellaista tulekkaan.) Toivoisin hänellä olevan itsetietoisuutta ja kykyä ymmärtää tekojensa tulevia seuraamuksia.
Niin en minä sentään ennustajaukkoa halua, mutta nähnyt valitettavan monta liittoa, missä ihmisillä ei ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä kun vaimo nalkuttaa tai mies ryyppää.
Korkeakoulutetut ihmiset(en yleistä niin tavalliset duunarit kuin muutkin) jäävät epätyydyttävään suhteeseen ehkä loppuiäkseen kun eivät vain tajua mitä pitäisi tehdä. - Ihmetyskummitus
Natalie kirjoitti:
Tämä osoittautui hyväksi aiheeksi, koska keskustelijat ovat joko älykkäitä miehiä, jossain määrin älykkäitä tai keskivertonaisia. Keskustelun taso on selkeästi parempi kuin muille samankaltaisia aiheita käsittelevillä palstoilla. Interesting
..ihan oikeasti nainen, vaiko vain valinnut feminiinisen nimimerkin?! Nuo sun suomalaisten naisten tosi rumat haukkumiset ( esim. monikulttuurisuus- palstalla) on ehkä " hieman" kieroutuneita! Se on ihan upista (varmaan sulle..), että sä tykkäät katsoa iihan jokaista miestä ylöspäin, ja mieltää kaikki tähänkin ketjuun kirjoittaneet miehet automaattisesti älykkäiksi. Kyllä joku sulle varmasti syttyy, jos hyväksyntää miehiltä haet.;)
Tulis vaan pakostikin mieleen, että (jos todella olet oikeasti nainen) joku sua paremman näköinen suomalaisnainen/naiset ovat joskus vieneet nokkasi edestä miehen, ja sitä pettymystäsi sun pitää nyt purkaa lapsellisesti kiukuttelemalla.:D
PS. Loukkasit muuten (jos huomasit "älykkö"?) esim. mua aiemmin tässä ketjussa väittämällä esim. politiikasta yms.yhteiskunnalisista asioista kiinnostuneita tylsiksi! Koettaisit päästä tuosta MINÄ, MINÄ, MINÄ asenteestasi, jookos? Onko ne kaikki ensimmäisenä päähän tulevat ajatukset pulautettava sitten aina ulos? Säälittävää... Sun ajattelumaailma " Natalie" menee jotenkin näin, että: se mistä MÄ en tykkää, on aina tylsää, ja JEE kivaa, sanonpa sen siis ääneen." Huoh... - Natalie
minä olen kirjoitti:
Minua häiritsee se, että olet jostain saanut päähäsi, että minulla ei voisi olla leveää selkää, isoa hauista ja ojentajaa, pientä rasvaprosenttia painon kuitenkin ollessa 81(pituus 186). Tuntuu, että olet stereotypioidesi vanki ja jäävi keskusteluun. Tai tuntuu, että keskustelisimme yksinomaan sinun subjektiivisesta miesihanteesta. Ei minua kiinnosta minkälaisesta miehestä sinä pidät. Alkuperäinen kiinnostuksenkohteeni oli tuo keskustelun avauksen mukainen älykkyys parinvalinnassa. Sinä voit tykätä "duunarista", mutta so? Tiedän hyvin, että osa vaikka autonkorjaajista voi olla älykkäitä. Tällöin he ovat laiskoja etenemään tai löytäneet oman alansa autokorjaamolta. Hyvä niin. Ei ole mielestäni väiteltävää, jos osapuolet ovat samaa mieltä.
Eli vielä toisin ajatusleikkinä ilmaistuna: Entä jos olisin unelmiesi mies niin, että voisit tässä keskustelussa ylläpitämiäsi miehisyyskriteerejä pitää täytettyinä ja olisit sinkku ja tapaisimme? Mitä kantaa ottaisit siinä tapauksessa tuohon älykkyyteen(i)? (tämä on vain vilpitön kysymys eikä sisällä taka-ajatuksia)Mielestäni älykkäisiin miehiin liittyy usein tietynlainen lammasmainen olemus. (ja ei, nyt ei kenenkään tarvitse ottaa henkilökohtaisesti) Selkärankaa ja kykyä suoriin kannanottoihin, puuttuu. Maltillisuus voi toisinaan olla liiallistakin.
Olen tavannut vain yhden itseäni paljon älykkäämmän (myös Mensan jäsen) mieshenkilön, jonka intressit tiettyihin tieteen, kulttuurin ja taiteen osa-alueisiin, olivat yhtä alhaiset kuin itselläni, ja kaveri oli myös jollain lailla jännittävä ja menevä.
Yleensä liiallinen rauhallisuus ja maltillisuus tappavat kiinnostuksen poikkeuksellisen älykkäiden miesten kohdalla. - Nimetön
minä olen kirjoitti:
Minua häiritsee se, että olet jostain saanut päähäsi, että minulla ei voisi olla leveää selkää, isoa hauista ja ojentajaa, pientä rasvaprosenttia painon kuitenkin ollessa 81(pituus 186). Tuntuu, että olet stereotypioidesi vanki ja jäävi keskusteluun. Tai tuntuu, että keskustelisimme yksinomaan sinun subjektiivisesta miesihanteesta. Ei minua kiinnosta minkälaisesta miehestä sinä pidät. Alkuperäinen kiinnostuksenkohteeni oli tuo keskustelun avauksen mukainen älykkyys parinvalinnassa. Sinä voit tykätä "duunarista", mutta so? Tiedän hyvin, että osa vaikka autonkorjaajista voi olla älykkäitä. Tällöin he ovat laiskoja etenemään tai löytäneet oman alansa autokorjaamolta. Hyvä niin. Ei ole mielestäni väiteltävää, jos osapuolet ovat samaa mieltä.
Eli vielä toisin ajatusleikkinä ilmaistuna: Entä jos olisin unelmiesi mies niin, että voisit tässä keskustelussa ylläpitämiäsi miehisyyskriteerejä pitää täytettyinä ja olisit sinkku ja tapaisimme? Mitä kantaa ottaisit siinä tapauksessa tuohon älykkyyteen(i)? (tämä on vain vilpitön kysymys eikä sisällä taka-ajatuksia)Niin.. Miehillä ja naisilla on sama ongelma. Kun seuraa on hakemassa ja valitettavasti koulutusta (älyä???) on tullut hommattua useammankin tarpeisiin. Jokseenkin on vain tottunut selittämään ihmisille asioita rautalangasta. Kumppanin kanssa ei jaksaisi asiaan vaivautua. Asia herättää intohimoja etenkin AMK-porukoissa, jotka suoraan pitävät oikeutenaan ristiä minut nirppanokaksi.
Siis älykäs mies. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa - tyydy kohtaloosi. Välttämättä et koskaan kohtaa vastakappalettasi. Pysy yksin, ei tässä niin vikaakaan ole. Tai jatka sitkeästi etsimistä. Fiksuja naisia löytyy. Osa voi olla jopa käytännönläheisiä älykköjä. 26-v maailma vielä avoinna.
- meikkis
Aloittajan kysymyykseen en osaa sanoa mitään.
Mutta se ei kyllä vaadi paljoa, että on älykkäämpi kuin joku tyhjäpää bimbo siiderihoro tradenomi tai -kampaaja. Sama ongelma mullakin siinä mielessä.- nyt
oli silkkaa provosointia. Juu meikkis. Dippa dappa duu.
- meikkis
nyt kirjoitti:
oli silkkaa provosointia. Juu meikkis. Dippa dappa duu.
Mitäs tradenomi?
- muttei
meikkis kirjoitti:
Mitäs tradenomi?
kumpaakaan
- meikkis
muttei kirjoitti:
kumpaakaan
merkonomi tai kosmetologi sitten. Tietyt alat ja koulutukset kerää sitä kaikkein pahinta siiderihoro porukkaa. Kyllä tälläset asiat oppii miehenä, kun vähäsen naisia tapailee. Ja miksi ihmeessä puolustaisit siiderihoroja, jos et itse ole sellainen?
- ......................

...............
- meikkis
...................... kirjoitti:
...............
Noilla äsken luettelemillani aloilla on kyllä niin pönttöä porukkaa, että asialle ei vain voi mitään. Ainahan poikkeuksiakin löytyy, mutta yleistyksen tekemiseen riittää kyllä selkeä tilastollinen todennäköisyys.
- ....

todellakin katsot minkälaisen ihmisen kanssa olet tekemisissä. No onnea vaan elämällesi.
- Nainen25
meikkis kirjoitti:
merkonomi tai kosmetologi sitten. Tietyt alat ja koulutukset kerää sitä kaikkein pahinta siiderihoro porukkaa. Kyllä tälläset asiat oppii miehenä, kun vähäsen naisia tapailee. Ja miksi ihmeessä puolustaisit siiderihoroja, jos et itse ole sellainen?
Itsekään en ole mikään mainitsemistasi, mutta väitteesi herätti kummastusta. Siis tietyt alat vetävät puoleensa tällaisia naisia... Siiderihoroja, kuten kauniisti ilmaisit. Eli mainitsit kaupallisen alan, hoitoalan ja kauneudenhoitoalan. Hmm... Aika paljon ja hyvinkin erilaisia vaihtoehtoja mielestäni! Onko siis humanistit ihan täyspäisiä? Tuskin sinun mielestäsi.
Toisekseen jos ajatellaan koulutuksen tasoa pointtisi lähtökohtana, niin vaikka en itsekään vetäisi tradenomiopintoja likikään samaan nippuun ekonomiopintojen kanssa, niin ehkä kuitenkin kyse eri tason koulutuksesta kuin vaikkapa kampaaja. Merkonomi ja kampaaja sen sijaan ovat toisen asteen tutkintoja. Tutkintoja kuitenkin, ja pisteet heille kotiin, jotka heidän työtään haluaa tehdä. Itse olen ainakin hyvin tyytyväinen että heitä löytyy. :) - Hehehehe
meikkis kirjoitti:
Noilla äsken luettelemillani aloilla on kyllä niin pönttöä porukkaa, että asialle ei vain voi mitään. Ainahan poikkeuksiakin löytyy, mutta yleistyksen tekemiseen riittää kyllä selkeä tilastollinen todennäköisyys.
Ainakaan et ole opiskellut itse tutkimustoimintaa. Yleistysten tekemiseen ei todellakaan riitä sen kaltainen tilastollinen todennäköisyys, mistä nyt puhut. Yleistysten tekoa laadullisessa tutkimuksessa ei käytetä tieteen teossa lainkaan, ja kvantitatiivinen tutkimuskin tekee sitä varoen, ja tarkkoihin todennäköisyyslaskelmiin vedoten. Niin, ja virhemarginaali on silti usein liian pieni. Tästä tilastollinen tutkimus saakin paljon kritiikkiä.
Sinun tapailemiasi naisia tuskin voidaan pitää kovin kattavana otoksena Suomen lähihoitajista, parturikampaajista, tradenomeista, merkonomeista, kosketologeista... Olikos muita?
Jep. Mutta hyvä provo. En tosin ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt, että miksi ihmiset provoja kirjoittavat. Mitä tyydytystä siitä voi saada?
T:Yhteiskuntatieteilijä (Eli taatusti siiderohoro)
- mensaan
jos niiden kerhosta löytyisi sulle seuraa.Ala pyörimään shakkiporukoissa,liity jotenkin politiikkaan mukaan.Laita profiilisi nettiin uudestaan ja täsmennä vielä niin ei me keskivertonaiset häiritä ;)kyllä minäkin turhautuisin kun en jaksa jauhaa aina joutavia vaikka tavis olenkin.
- Yks mies
Mä tykkään jutella politiikasta, taloudesta ja teknikasta ja tieteestä, mutta osaan vaihtaa myös vapaalle. Ei naisen tartte olla se paras kaveri joka juttelee just näistä aiheista. Mulle riittää että voin jutella naiseni kanssa vaan kaikista perusjutuista ja toisinaan nainen sit innostuu juttelemaan noista mulle tärkeistä asioistakin. Katso kun voin jutella noista asioista muidenkin kanssa. Se ei ole ehto parisuhteelle mutta kompromissi/kompromissit sen sijaan on.
- Älykäs mutta normaali
Onneksi olkoon! Olet niitä harvoja ihmisiä joille on suotu älyä ja viisautta. Niin on minullekin, mutta se ei tarkoita että jatkuvasti olisin kehumassa itseäni joka paikassa tai keskustelemassa politiikasta. Mitä älykästä politiikassa muuten on? Sehän on täynnä valehtelijoita joiden puheista on turha keskustella. Entä tekniikka? Tekniikkahan kehittyy jatkuvasti, mutta onko siitä tarpeen puhua vapaa-aikana? Miksi yleensä etsit seuraa jos olet niin älykäs? Oma seura on yleensä kaikkein parasta erityisen älykkäille ihmisille. Eivät he muiden seuraa kaipaa, se on vain eläimellistä.
- Natalie
Älykkäillä ei ole helppoa:
It has often been noted that geniuses are accused of a lack of common sense. Stories of a genius in a given field being incapable of grasping so-called "everyday" concepts are abundant. One must remember that a genius is often driven to focus intensely on a given subject.
Socio-emotional problems are more prevalent in geniuses with an IQ of greater than 145. There are a variety of reasons why scientists believe this.
The single greatest adjustment problem faced by the gifted is the tendency to become isolated from the rest of humanity: As these children do not share other children's interests, their vocabulary, or their desire to organize activities the genius child will withdraw. The gifted are not likely to fall victims to positive suggestion but many of them develop negativism to a conspicuous degree.
Some research shows that companionship is difficult to find for geniuses not just due to being maladjusted. As intelligence of a person goes up, what they consider as their peers constitutes a shrinking number of people. For example, at an IQ of 137 only every hundredth person would be of equal or greater IQ. This number shrinks significantly as IQ goes up.
http://en.wikipedia.org/wiki/Genius- minä olen
Mutta onhan tuo selvä muutenkin. Itse asiassa kumppanin ulkonäön ja älykkyyden yhteisjakaumalta toivoisi jotakin. En toivo pelkästään älykkyyttä vaan myös sitä, että näyttäisi nätiltä. Helppoa on kuvitella miten tämä lisää mahdottomuutta. Harmaata ajattelijamassaahan on noissa yliopistoruokaloissa paljonkin, sinne vaan juttua heittämään kuten baarissa, mutta eipä kiinnosta kun yksinistuvilla ei ole "räpsyripsiä" kuten joku täällä asian ilmaisi.
Itsestäni en ole kuitenkaan löytänyt mitään nerojen sairauksia eikä kukaan muukaan ole koskaan mitään huomauttanut. Esimerkkinä toisaalta eräällä keski-euroopan torilla vastasin sekunnissa kun joku heitti kysymyksen, että paljonkohan ihmisiä tällä kuninkaanlinnan aukiolla mahtaisi olla. Havahduin itsekin siihen, että olin ehtinyt laskea aukion isojen marmoriruutujen määrän kertolaskulla kuten shakkipöydän ruudut ja lisäksi ihmiset olivat jakaantuneet tasan koko aukiolle ja yhdessä ruudussa seisoi noin X kappaletta. Että tällaista.
Toisaalta tulen tosi hyvin ihmisten kanssa toimeen ja saan kuulla miten helppo kanssani on olla. Pääasiassa siitä syystä, että haarukoin toisen ajatukset etukäteen ja mietin vastausta jo etukäteen siihen nojautuen. Pystyn asettumaan moniin näkökulmiin objektiivisesti sekä subjektiivisesti tutustuttuani hetken ja kollektiivisesti seurattuani uutisista(seuraan tosi monesta lähteestä poikkitieteellisesti) jonkin kyseessäolevan instanssin arvoja. - Ihmetyskummitus
minä olen kirjoitti:
Mutta onhan tuo selvä muutenkin. Itse asiassa kumppanin ulkonäön ja älykkyyden yhteisjakaumalta toivoisi jotakin. En toivo pelkästään älykkyyttä vaan myös sitä, että näyttäisi nätiltä. Helppoa on kuvitella miten tämä lisää mahdottomuutta. Harmaata ajattelijamassaahan on noissa yliopistoruokaloissa paljonkin, sinne vaan juttua heittämään kuten baarissa, mutta eipä kiinnosta kun yksinistuvilla ei ole "räpsyripsiä" kuten joku täällä asian ilmaisi.
Itsestäni en ole kuitenkaan löytänyt mitään nerojen sairauksia eikä kukaan muukaan ole koskaan mitään huomauttanut. Esimerkkinä toisaalta eräällä keski-euroopan torilla vastasin sekunnissa kun joku heitti kysymyksen, että paljonkohan ihmisiä tällä kuninkaanlinnan aukiolla mahtaisi olla. Havahduin itsekin siihen, että olin ehtinyt laskea aukion isojen marmoriruutujen määrän kertolaskulla kuten shakkipöydän ruudut ja lisäksi ihmiset olivat jakaantuneet tasan koko aukiolle ja yhdessä ruudussa seisoi noin X kappaletta. Että tällaista.
Toisaalta tulen tosi hyvin ihmisten kanssa toimeen ja saan kuulla miten helppo kanssani on olla. Pääasiassa siitä syystä, että haarukoin toisen ajatukset etukäteen ja mietin vastausta jo etukäteen siihen nojautuen. Pystyn asettumaan moniin näkökulmiin objektiivisesti sekä subjektiivisesti tutustuttuani hetken ja kollektiivisesti seurattuani uutisista(seuraan tosi monesta lähteestä poikkitieteellisesti) jonkin kyseessäolevan instanssin arvoja...sä oletkin "minä olen" hyvinkin nokkela poika, ja oletettavasti sulla onkin ainakin jonkin verran älyä ( ainakin siis verbaalinen ulosantisi on hyvää,ja muutahan en sun älykkyydestäsi voi tässä sanoa). "Älykkyys", mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, yhdistettynä suuruudenhulluuteen ts. kauniimmin ilmaistuna täydelliseen itsekritiikin puutteeseen ( mikä ainakin näistä kirjoituksistasi on ollut erittäin hyvin pääteltävissä), ei kuitenkaan ole kovinkaan "toimiva yhdistelmä". Itseasiassa yhdistelmästä kategorinen älykkyys itsekritiikin puute syntyy lähinnä typeriä (pahimmillaan jopa todellisuudesta irtautuneita) ajatuksia, ja niiden anti lukijalle on usein lähinnä ainoastaan syvä myötähäpeä...
Ihminen, joka ei halua koskaan tarkastella kriittisesti itseään ja sanomisiaan, ei myöskään enää kehity. Kankkulan kaivoon menee siis suuri osa sunkin mahdollisesta "älykkyydestäsi", hyvä nimim. "minä olen".
Lisään tähän vielä, että esim. työelämässä ihminen, jossa yhdistyvät (vaikka korkeakin..) älykkyys itsekritiikin puute, on usein yhtä kuin tunari, ja joskus jopa vaaraksi ympäristölleen. Ihmissuhteissaan taasen hän on todennäköisimmin narsistinen k*sipää. Keskustelijana hän on myös erittäin tylsää seuraa, koska keskustelu ei voi hänen kapeakatseisen ajattelunsa vuoksi edetä koskaan syvemmälle tasolle.
Mua sä et ole älykkyydelläsi ainakaan hirveesti hurmannut, mut peace.;-) - minä olen
Ihmetyskummitus kirjoitti:
..sä oletkin "minä olen" hyvinkin nokkela poika, ja oletettavasti sulla onkin ainakin jonkin verran älyä ( ainakin siis verbaalinen ulosantisi on hyvää,ja muutahan en sun älykkyydestäsi voi tässä sanoa). "Älykkyys", mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, yhdistettynä suuruudenhulluuteen ts. kauniimmin ilmaistuna täydelliseen itsekritiikin puutteeseen ( mikä ainakin näistä kirjoituksistasi on ollut erittäin hyvin pääteltävissä), ei kuitenkaan ole kovinkaan "toimiva yhdistelmä". Itseasiassa yhdistelmästä kategorinen älykkyys itsekritiikin puute syntyy lähinnä typeriä (pahimmillaan jopa todellisuudesta irtautuneita) ajatuksia, ja niiden anti lukijalle on usein lähinnä ainoastaan syvä myötähäpeä...
Ihminen, joka ei halua koskaan tarkastella kriittisesti itseään ja sanomisiaan, ei myöskään enää kehity. Kankkulan kaivoon menee siis suuri osa sunkin mahdollisesta "älykkyydestäsi", hyvä nimim. "minä olen".
Lisään tähän vielä, että esim. työelämässä ihminen, jossa yhdistyvät (vaikka korkeakin..) älykkyys itsekritiikin puute, on usein yhtä kuin tunari, ja joskus jopa vaaraksi ympäristölleen. Ihmissuhteissaan taasen hän on todennäköisimmin narsistinen k*sipää. Keskustelijana hän on myös erittäin tylsää seuraa, koska keskustelu ei voi hänen kapeakatseisen ajattelunsa vuoksi edetä koskaan syvemmälle tasolle.
Mua sä et ole älykkyydelläsi ainakaan hirveesti hurmannut, mut peace.;-)Itsekö ymmärrät, että puhut subjektiivisesti? Tuskin. Ei ole kirjoitettu, että kaikki sinua älykkäämmät jaksaisivat sinulle olla muita kuin ylimielisiä. Minulla on hyvin paljon itsekritiikkiä, mutta tuskin sinun kanssasi.
- Ihmetyskummitus
minä olen kirjoitti:
Itsekö ymmärrät, että puhut subjektiivisesti? Tuskin. Ei ole kirjoitettu, että kaikki sinua älykkäämmät jaksaisivat sinulle olla muita kuin ylimielisiä. Minulla on hyvin paljon itsekritiikkiä, mutta tuskin sinun kanssasi.
Mä siis taisin sillä ekalla viestilläni ( mikä muuten oli puhtaasti hyvällä tahdolla kirjoitettu)osua sua arkaan paikkaan, ja sen vuoksi sun tarvitsee "minä olen" nyt suhtautua muhun lähes vihamielisesti. Oi voi...
Sä voit mun puolesta olla aivan mitä mieltä musta hyvänsä.:-) Mulle sä koko ajan jokaisella kirjoituksellasi todennat ja vahvistat johtopäätöksiäni siitä, että sulla EI ole kykyä itsekritiikkiin. Sä teit sen taas äsken poika, huomasitko?;-) Jos sä aidosti haluaisit (ts. sulla olis kykyä?) käsitellä aloittamaasi aihetta sua itseäsi ilmeisesti haittaavasta ongelmastasi, sä olisit valmis analysoimaan myös itseäsi. Näin ei kuitenkaan näytä olevan, vaan sä hölötät vaan jatkuvasti "kyvyistasi" tai "saavutuksistasi". Se ei ole älykkyyttä, niinkuin ei ole myöskään nuo meedion huomiosi (lue= luulottelusi) niiden ihmisten älykkyyden tasosta, jotka edes vaivautuu sun aloituksees ottamaan kantaa. Osta poika hei uusi tikkari, niin kyllä se siitä! - Ihmetyskummitus
Ihmetyskummitus kirjoitti:
Mä siis taisin sillä ekalla viestilläni ( mikä muuten oli puhtaasti hyvällä tahdolla kirjoitettu)osua sua arkaan paikkaan, ja sen vuoksi sun tarvitsee "minä olen" nyt suhtautua muhun lähes vihamielisesti. Oi voi...
Sä voit mun puolesta olla aivan mitä mieltä musta hyvänsä.:-) Mulle sä koko ajan jokaisella kirjoituksellasi todennat ja vahvistat johtopäätöksiäni siitä, että sulla EI ole kykyä itsekritiikkiin. Sä teit sen taas äsken poika, huomasitko?;-) Jos sä aidosti haluaisit (ts. sulla olis kykyä?) käsitellä aloittamaasi aihetta sua itseäsi ilmeisesti haittaavasta ongelmastasi, sä olisit valmis analysoimaan myös itseäsi. Näin ei kuitenkaan näytä olevan, vaan sä hölötät vaan jatkuvasti "kyvyistasi" tai "saavutuksistasi". Se ei ole älykkyyttä, niinkuin ei ole myöskään nuo meedion huomiosi (lue= luulottelusi) niiden ihmisten älykkyyden tasosta, jotka edes vaivautuu sun aloituksees ottamaan kantaa. Osta poika hei uusi tikkari, niin kyllä se siitä!Mulla itselläni mielestäni itsekritiikki toimii, joten omaksi puutteekseni tässä keskustelussa voin myöntää ylilyödyn provosoitumiseni sun aloittaja älykkyytesi korostamisesta. Mä en oikein ymmärrä, että kun ihminen on älykäs, miksi sitä pitää erikseen niin hirveästi korostaa(?). Todennäköisesti hedelmällisempiä keskusteluja kun saa aikaiseksi sillä, että mainitsee älykkyydestään enemmänkin vähän kuin sivulauseessa, ja keskittyy enemmän sen oman ongelmansa kuvailuun. Jos korostaa tuota älykkyys-pointtia hirveästi, sillähän saa ihmiset vaan keskittymään sivujuonteisiin ongelman kannalta. Niin kävi mullekin,juuri aloittajan kirjoituksen luonteen vuoksi.
Ongelmaasi hyvä "minä olen" voisin sanoa sen verran, että kyllä ne mahdolliset sulle sopivat kumppanit löytyvät joka tapauksessa varmaan samoista piireistä, joissa itse liikut. Jos siis tykkäät käydä esim. viulukonserteissa, niin esim. sieltä sitä nais-seuraa saattais sulle löytyä, vaikka siellä suurimmaksi osaksi hiljaa istutaankin. Jos et missään onnistu pääsemään puheisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa, niin kyllä sitten varmaan kannattaisi vahvistaa sosiaalisia taitojaan edelleen. Kehittymisen varaa löytyy varmaan kaikilta. Ehkä kuitenkin parempi, että jätät ne tradenomit ja hoitsut jatkossa rauhaan. - Immeinen
minä olen kirjoitti:
Mutta onhan tuo selvä muutenkin. Itse asiassa kumppanin ulkonäön ja älykkyyden yhteisjakaumalta toivoisi jotakin. En toivo pelkästään älykkyyttä vaan myös sitä, että näyttäisi nätiltä. Helppoa on kuvitella miten tämä lisää mahdottomuutta. Harmaata ajattelijamassaahan on noissa yliopistoruokaloissa paljonkin, sinne vaan juttua heittämään kuten baarissa, mutta eipä kiinnosta kun yksinistuvilla ei ole "räpsyripsiä" kuten joku täällä asian ilmaisi.
Itsestäni en ole kuitenkaan löytänyt mitään nerojen sairauksia eikä kukaan muukaan ole koskaan mitään huomauttanut. Esimerkkinä toisaalta eräällä keski-euroopan torilla vastasin sekunnissa kun joku heitti kysymyksen, että paljonkohan ihmisiä tällä kuninkaanlinnan aukiolla mahtaisi olla. Havahduin itsekin siihen, että olin ehtinyt laskea aukion isojen marmoriruutujen määrän kertolaskulla kuten shakkipöydän ruudut ja lisäksi ihmiset olivat jakaantuneet tasan koko aukiolle ja yhdessä ruudussa seisoi noin X kappaletta. Että tällaista.
Toisaalta tulen tosi hyvin ihmisten kanssa toimeen ja saan kuulla miten helppo kanssani on olla. Pääasiassa siitä syystä, että haarukoin toisen ajatukset etukäteen ja mietin vastausta jo etukäteen siihen nojautuen. Pystyn asettumaan moniin näkökulmiin objektiivisesti sekä subjektiivisesti tutustuttuani hetken ja kollektiivisesti seurattuani uutisista(seuraan tosi monesta lähteestä poikkitieteellisesti) jonkin kyseessäolevan instanssin arvoja.Hyvää ja mielekästä keskustelua ei ole se, että puhuu väärässä paikassa väärillä termeillä. Esimerkiksi täällä netin keskustelupalstalla sinulla tuntuu olevan kova tarve viljellä sivistyssanoja, vaikka samat asiat olisivat herättäneet paljon enemmän mielenkiintoa, jos ne olisi esitetty toisin. Lue Tampereen yliopistolla opettavan Kuneluiksen teos "Viestinnän vallassa". Se on ihan perusteos aiheesta. Muistaakseni siinä oli juttua erilaisten puhetapojen eroista. Ehkä se herättää sinussa ajatuksen, että olisi hyvästä joskus nähdä "tavis-kielen" vahvuudet. (Mikäli muistan väärin, ja infoa ei siinä teoksessa ole, niin nappaa käteesi toinen perusteos, Merkkien kieli)
Huonoa keskustelua on myös se, jos ei ymmärrä retorisen kysymyksen sosiaalista merkitystä. Ehkäpä kysyjää ei oikeasti ole kiinnostanut paljonko ihmisiä aukiolla seisoo... Miksi se sinua kiinnosti niin paljon, että sen jopa laskit? Kiinnostuksen kohteesi ovat kovin erikoiset.
Uutisista on hyvin vaikea seurata kaikkien instanssien arvoje. Ja toisaalta me olemme kaikki yksilöitä. Saisit ihmisistä enemmän irti, jos yrittäisit tutustua persoonaan, et massayhteiskunnan luomaan kuoreen. Niin, sairaanhoitajat haluavat lisää palkkaa ja opettajat eivät halua oppilaille(kaan) lyhyempää lomaa... Mutta et pysty tekemään pohdinnoillasikaan mitään päätelmiä siitä, mitä he ajattelevat esimerkiksi kahvilan kahvista, omista vanhemmistaan tai presidenttiehdokkaista. Siis yksilöinä. :)
Ja keskivertoa kauniimman sekä älykkään löytäminen ei ole sen vaikempaa kuin keskivertoa rumemman ja älykkään löytäminen. Ulkonäöllä ei ole juurikaan tekemistä älykkyyden kanssa. Toisaalta urallaan menestyneet ihmiset (mitä sinä haet) pitävät keskimääräistä enemmän huolta itsestään. Varmasti sopivia kumppaneita siis on, mutta ongelma ei olekaan siinä, vaan siinä että pitäisi itsekin olla sopiva.
- akak
Tunnistan ongelmasi. Sitä tunnetta ei hevin sanoin pysty kuvaamaan kun tapaa keskustelukumppanin jolla leikkaa. Ehkä ne nopeat hoksottimet ja asioiden yhdistämiskyky ovat se juttu. Itse muistan kaiholla teemailtoja tyyliin 'tästä lähin kukaan ei puhu totta'. Kun ihmiset joilla on mielikuvitusta pistävät tarinaa kehiin niin siinä saa nauraa vatsa kipeänä.
Valitettavasti useimmat ovat niitä harmaavarpusia. Miesten kanssa nyt pystyy puhumaan edes jostain mutta naisten mielenkiinnon kohteet ovat niin erilaisia, että useimmista saa jopa tyhmän vaikutelman. - Serpico
lakata käymästä Suomi24 palstalla. Luulis näiden palstojen tuskastuttavan sua. Jos niin ei ole, niin sulla taitaa olla toivoa. Ilmeisesti voit kuitenkin nauttia vähän matalatasoisemmasta keskustelusta. Ja jos voit nauttia siitä, niin kenties voit ottaa keskustelun viihteenä ja toteuttaa älyllisiä harrastuksia ihan keskenäs. Muista toki ikuinen totuus, että et voi saada ihan kaikkea. Opettele elämää, se on luopumiseen opettelua. Itse olen opetellut ymmärtämään itselle vieraita asioita. Elämässä voi löytää nautintoja jotka ovat salattuja itseään rajoittavilta yksilöiltä. Entä jos unohtaisit itsesi?
- yyyyyy
Miksi naisten kanssa ylipäätänsä pitäisi pystyä keskustelemaan fiksuja aikuisten (miesten) juttuja, kun naisia ei selvästikään ole siihen tarkoitettu? :)
Kyllä sä voit niitä syvällisiä keskustella miespuolisten kavereittesi kanssakin, ja pidät naisia ihan vaan reilusti rakastajattarina, joilla on lähinnä yksi tarkoitus. Näin minäkin enimmäkseen toimin, tosin eivät kaikki naiset suinkaan aivan toivottomia tapauksia ole.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250