nykyään pitää olla niin kamala utelia, että osoittaa kiinnostuksen, mutta minkäs teet, kun en osaa. Ujouttako vain, vai mielenkiinnottomuutta? Onko uteliaisuus loukkaavaa? Miten udellaan kohteliaasti ettei olla tungettelevia?
en osaa olla utelias
penaeikka
21219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen törmännyt tähän samaan ongelmaan:Vaikka olenkin ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta kiinnostunut,en ole luonteeltani utelias, koska en pidä siitä että asioita urkitaan, ei omiani eikä toisten.
Ja koska minulla on kaksi korvaa mutta vain yksi suu, se tarkoittaa etten saa olla suunapäänä, selittää itsestäni vaikka toinen ei sano juuta ei jaata, vaan että minun on kuunneltava toisia kaksi kertaa enemmän mitä puhun.
Ihmisten välisissä kontakteissa pidän sääntönä että toinen kertoo sen minkä haluaa luontaisesti kertoa, ilman että minä kyselemällä urkin tai kaivan lisää.
Tämä on tietysti johtanut tilanteisiin, missä kukaan ei puhu mitään,ja juuri treffeillä se onkin ollut sangen raskauttavaa.
Treffeillehän mennään yleensä vapaaehtoisesti, tarkoituksena tutustua mielenkiinnon herättäneeseen henkilöön, eli asenteen pitäisi molemmin puolin olla ulospäinsuuntautunut, kiinnostunut ja halun tehdä itsensä ymmärretyksi ensisijainen.
Mutta jos toinen on tuppisuuna, eikä puhu mitään vapaaehtoisesti, vaan joka sana pitäisi erikseen nyppiä pinsetein, niin loppuu veto jo heti alkuunsa. Vaivaannun itse uteliaisuudesta, joten sitä keinoa en puheen ulossaamiseksi kykene käyttämään. Jos toinen on hiljaa, en minäkään osaa mitään pelletemppuja sanaisen arkun avaamiseksi virittää. Sen ainoan kahvikupillisen pohja alkaa häämöttää, eikä santsikuppiakaan tarvitse haikailla.
Toisaalta taas olemalla hienotunteinen, eikä utele, saattaa tosiaan antaa kuvan, ettei paljon kiinnosta. Ei vaan osaa eikä halua teennäisesti kaivella toisen yksityisyyttä ellei toinen vapaaehtoisesti itsetään mitään kerro. Jotenkin toivoo toisen huomaavan miten mielenkiinnolla otan vastaan sen mitä hän suostuu avautumaan, vaikka aina ei sanaton vuorovaikutus toimikaan toivotusti.
Tietysti on myös hyvää hiljaisuutta, mutta sen aika lienee hieman myöhemmin kuin treffeillä.
Vähän kinkkinen juttu.
uteleminen on taito, mihin voi harjaantua.
eikä sitä välttämättä kannata kutsua "utelemiseksi", koska siinä on hieman liian negatiivinen sävy.
mutta, tuosta jalosta utelemisen taidosta. se menee näin: toinen kertoo olleensa elokuvissa. sinä kysyt mitä katsomassa. vastauksen jälkeen kysyt mitä hän tykkäsi ja sen jälkeen jatkat juttua kertomalla omasta viimekertaisesta leffailusta.
ylipäätänsä "utelu" on helppoa: kukaan ihminen ei ehdi kertoa kaikkea mielnkiintoista yhdessä lauseessa. toisin sanoen kyseessä ei ole uteleminen, vaan kysymällä jutun täydentäminen.
ja taitoa tarvitsee vain siinä, että osaa muokata sopivat kysymykset (esim. em. esimerkkitapauksessa ei kannata kysyä kenen kanssa toinen oli leffassa, koska se saattaa olla vaivaannuttavaa toiselle osapuolelle, jos kyse on ollut edellisestä treffikumppanista)