Mitä helv* siihen oikein vielä tarvitaan, että saisi itselleen vakituisen työpaikan? Koulutusta on (kahdelta eri alalta ammattitutkinto ja lisäksi muita kursseja käytynä). Työkokemustakin löytyy useammaltakin eri alalta.
Mutta kun ei. Taas loppui yksi pätkä ja nyt ihmetellään että mitäs nyt sitten. Pelottaa että mitä jos en enää niitä pätkätöitäkään löydä.
Kaitpa mussa vaan sitten on jotain vikaa :-(
Miten saada vakituinen työ?
6
2786
Vastaukset
- Uustyötön
siksi tarvitaan myös hyvää onnea, että kaikki asiat loksahtaisivat kohdalleen. Yritä lohduttautua, että useimmiten haetaan parhaan hakijan sijasta sopivinta.
Usko vaan, kyllä sinunkin asiasi varmasti järjestyvät, vaikka siihen asti voi tulla monenlaisia koettelemuksia vastaan. Tiedän, että on pahuksen rankkaa yrittää koota itseluottamustaan varsinkin "mitalisijojen jälkeen". Toivottavasti jaksat uskoa itseesi, niin muutkin uskovat.
Tsemppiä. - täälläkin
Hesarissa oli eli nyk. 50% kaupungin työpaikoista on määräaikaisia. Eli kunnan leipä ei ole enää ikuista. Systeemi on muuttunut.
Oman mielenterveyden vuoksi kannattaa lopettaa vakituisen metsästäminen ja etsiä pätkistä hyviä puolia -joskus se vakkari tulee kohdalle. Itse olen tehnyt 10v pätkätöitä lukuisissa eri paikoissa ja hakenut vakituisia.
Yleensä vakkarin on saanut joku pitkään talossa sijaisena ollut. Oma vuoro tulee joskus.- tai pätkää
Ai mitä vaaditaan työpaikan saantiin nykyään? SUHTEITA!! Koulutus, työkokemus ym. osaaminen on sivuseikkoja, pääasia että tuttuja istuu oikeilla palleilla..
- Matleena
Joustavat ja ahkerat sijaiset saavat vakipaikat, kun sellaisia auki sattuu.
- mennee
Niinpä niin mutta ekana pitää päästä sijaiseksi.. ja sijaisuuksista vinkataan tietysti ensin kavereille, tutuille ja sukulaisille ennenkuin mitään laitetaan hakuun.
- Eikös?
mennee kirjoitti:
Niinpä niin mutta ekana pitää päästä sijaiseksi.. ja sijaisuuksista vinkataan tietysti ensin kavereille, tutuille ja sukulaisille ennenkuin mitään laitetaan hakuun.
Onhan se kuitenkin helpoin tapa saada väkeä. Ei tarvi nähdä ilmoittelun, haastattelun, hakemusten lukemisen yms. vaivaa...ja usein sitten duuniin saadaan sellainen joka ei sitä edes kehtaa hoitaa huonoksi jos on kaveri tai perheenjäsen suositellut.
Etenkin pienemmissä yrityksissä, joissa itsekin olen töissä ollut niin tämä on ihan yleistä jo resurssien takia. Samoin tosin valtiolla ja kunnillakin jos kyse on niin pienestä pätkästä ettei tule sanomista jos täytetään ilman hakua.
Ja toisaalta: kenellä hyvänsä nyt voi olla omia tuttuja eri paikoissa, joten tuollainen "vinkkaaminen" voi hyvin osua omallekin kohdalle. Itsellä esim. pätkätyöhommat kiertäneet jo kauan n. 4-5 firman ringissä, aina kun jostain loppuu niin jotain saa toisesta. Joistain edelleen pöydän alta vinkattuna ja muutamasta tietty ihan omien luotujen suhteiden kautta. Eli enpä nyt huonona tuota näe.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760