Tästä Bullet for my... luin paljon etukäteen ja on paljon kehuttu. Harvoin olen kehuttuun bändiin yhtä pahasti pettynyt. Olen nyt kuunnellut poison levyä muutaman kerran ja en vain voi ymmärtää miksi tälläistä hehkutetaan.
Minun mielestäni kuulostaa siltä kuin joku #¤:n blink123456 olisi saanut hieman rankemmat soundit. siihen kyllä vaikuttaa laulajan ääni joka on mielestäni todella huono mihinkään bändiin. Hän on tainnut kuunnella tai laulaa liikaa punkkia. Tausta ärjyntä edes hieman helpottaa silloin tällöin.
Luin monesta paikasta ennenkuin sain tämän levyn käsiini, että biisit ovat todella tarttuvia. Minussa tämä teinien kirkuminen aiheuttaa vain pahan olon väristyksiä. Yhdessäkään biisissä ei ole kunnollista tarttuvaa kertosäettä, ja silti sitä samaa jankutetaan yli puolet joka kappaleessa. Minun korvaani kuulostaakin lähes kaikki kappaleet samanlaisilta.. ainakin samalla reseptillä tehdyiltä.
En voi käsittää mikä tässä on hyvää? Soundit ovat kyllä levyllä hyvät, mutta se ei kai tee bändistä tai musiikista hyvää? Toivottavasti levyn myynti jää pohjalukemiin, ja ymmärtävät olla tulematta tänne soittelemaan toista kertaa. Käsitin ainakin että ovat nyt tulossa keikalle suomeen, vai kävivätkö jo?
Olen kai tulossa vanhaksi kun ei tälläinen enään mene läpi. Teineille tämä levy on varmaan tarkoitettukin. Näkihän sen jo jostain promokuvista. Kiiltokuvapojat ilkeän näköisinä mustissa vaatteissa.
Bullet For My Valentine
6
611
Vastaukset
- xxx
Missäs kohdassa levyllä on kirkumista? Muuten ihan hyvää ärjymistä, mutta saisi olla vähän äkäisempää ja puhdasta laulua puolet vähemmän.
- YksJulli
Ehkä hieman kärjistin. Tarkoitin teinien kirkumisella sitä punkahtavaa laulajaa, jonka laulelu kuulostaa siltä kuin protonit tai juustopäät olisivat päässeet levyttämään englanniksi.
Se karjunta on kyllä ihan kuunneltavaa, mutta tiedän silläkin osastolla paljon parempia.. joten ei jää mitään syytä kuunnella tätä levyä. - xxx
YksJulli kirjoitti:
Ehkä hieman kärjistin. Tarkoitin teinien kirkumisella sitä punkahtavaa laulajaa, jonka laulelu kuulostaa siltä kuin protonit tai juustopäät olisivat päässeet levyttämään englanniksi.
Se karjunta on kyllä ihan kuunneltavaa, mutta tiedän silläkin osastolla paljon parempia.. joten ei jää mitään syytä kuunnella tätä levyä.cleani laulu aika hintahtavan kuulosta, mutta aika monella tuollaisella emo henkisellä bändillä on. Eikä siinä mitään, emo on ihan hyvää settiä, kun ei jaksa rankkailla. Ainakin from autumn to ashes ja Atreyu. Niin ja niiden tyyppien ulkonäkö ei liity siihen musiikin kuuntelemiseen mitenkään : ).
- YksJulli
xxx kirjoitti:
cleani laulu aika hintahtavan kuulosta, mutta aika monella tuollaisella emo henkisellä bändillä on. Eikä siinä mitään, emo on ihan hyvää settiä, kun ei jaksa rankkailla. Ainakin from autumn to ashes ja Atreyu. Niin ja niiden tyyppien ulkonäkö ei liity siihen musiikin kuuntelemiseen mitenkään : ).
Ei tosiaan liity ulkonäkö musiikkiin. Mutta tarkoitin että ois pitäny jo arvata kuvista millasta jollotusta se on.
- mietiskelijä
Voiko muuten tuota bändiä luokitella death-metalliksi? Itse nimittäin en ole siihen tutustunut, ja helsingin sanomien nyt liitteessä "kriitikon valinta"-kohdassa oli bullet for my valentine-keikka, ja kehuttiin miten hyvää death metallia se onkaan....
- xxx
jos tarvis luokitella, niin se siottuisi johonkin emon ja metal-coren välimaastoon
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862