Eli se yleinen "haluan olla ystävä" juttu kun lopettaa suhteen. Miehellä ollu rankka avoliitto takana ja itsensä kanssa selviteltävää. Eron jälkeen rakastui muhun päätäpahkaa ja mäkin siihen mutta sitten iski se vaihe kun pitää olla itsekseen. Haluaa olla ystävä ja enemmänkin mutta pitää tiukasti kiinni siitä ettei meidän välillä tapahdu nyt yhtään enempää kun täytyy selvitellä asioita yksin. Voiko tämmönen johtaa mihinkään? Kun musta ei päivään pariin kuulu, se soittaa tai laittaa viestiä että mitä puuhaan. Muuten ei mitään. Siis nähdään muuten päivittäin eräästä sattuneesta syystä. Nyt tilanne muuttuu niin että en enää näkisikään sitä. En tiedä onko hyvä tai huono juttu. Toisaalta, en tiedä onko sillä kohta enää mitään väliä. Pitäisikö vaan itsepäisesti pyrkiä unohtamaan. Nythän sen ehkä olis mahdollista tapahtua kun ei tartte nähdä sitä. Pelkään vaan silti että jos se juttu rupee kummittelemaan myöhemmin. Helvetti..kauankohan tätä vielä kestää. Se on niin mahtava tapaus muuten, että olisi kiva olla ystävä, mutta enhän mä kykene siihen kun kaipaan sitä silti kokoajan. Ihan eri tavalla kun ystäviä kaivataan...höh. Mistä hitosta tässä on nyt oikeasti kyse? Ei kai sitä voi kukaan sanoa kun ei se tiedä itsekään...
kuinka teidän "ystävyys" on menny
pöhkö
3494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taisit olla vaan laastari sille.Mikään tossa kirjoituksessasi ei anna ymmärtää, että teillä olisi yhteinen tulevaisuus. Ja tyhmää muutenkin tapailla vasta eronnutta miestä-tai en itse ainakaan pystyisi siihen.Täytyy antaa toipumisaikaa(juuri sitä itsekseen oloa) toiselle.
Päätinkin jo että unohdan. Itseasiassa oon niin totallisen vittuuntunut. En ole täysin varma mikä sen laukaisi, mutta tekis mieli vetää sitä turpiin perkele. Nyt sen ymmärtämishaahuilun sijaan vaan vituttaa niin suunnattomasti että olen edes yrittänyt ymmärtää sitä. Muutama sen kaverikin on sanonu että ei enää hurjemmin kiinnosta mitä se tekee kun se on eri mieltä eri päivinä ja urpoilee ympäriinsä. Nekään ei voi ymmärtää miten se paskahousu ei tajua mitä sillä on ollu ja miksi se tekee elämästään vielä hankalampaa. Ja toisaalta tajuaa. Toisaalta mäkin olen tajunnu mutta silti..heveltti. Minä sen sijaan olen saanut sympatioita osakseni. Onneksi edes niin. Tietää ettei ole itse ihan täysin idiootti, vaikka idiootti olen ollut siinä mielessä että en ole osannut raivostua ja vihata sitä aikasempaa. Olen vaan innolla imeny kaiken paskan mitä on ollu siltä suunnalta tarjolla. Ja nyt kun heräsin, mitä helvettiä mä tän kaiken vihan kanssa teen? Mihin tämmöstäkin voi purkaa? Lapsellista olis purkaa sitä siihenkään. Tulis vaan tekstiä mikä ei ole painokelpoista ja vois tulla vielä hölmömpi olo. Olen kuitenkin ilmoittanut hänelle etten halua enää olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Se saa varmaankin riittää. Puhuu jostain ystävyydestä ja on tommonen vitun urpo. Pelkkää paskapuhetta koko äijä täynnä. Silkkaa paskaa! ...saatana. Sori...
hyvä että tunnet noin.Pääset helpommin irti.Mulla kesti liian kauan ennenkuin nuo tunteet pulpahtivat pintaan.Vihaa kunhan et katekroidu.Vihakin menee ajallaan ohi.Vaikka ei oikeasti vihaisi vaan välittää ihmisestä vieläkin on vain jotenkin pettymyksen tunteet ilmaistava.Äijäsi on vielä sekaisin eikä tiedä mitä haluaa.Älä ole hänen narujensa vetämänä vaan ala elämään omaa elämää.Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan.