Vähänkin rumempi mies on suurissa vaikeuksissa saada naista,jos hän ei käy paikoissa,joissa samoja naisia voi tavata useammin ja tutustua heihin. Baareissa taas samat henkilöt tapaa harvoin paria kertaa useammin ja silloinkin tutustuminen jää yleensä hyvin pinnalliseksi.
Jos taas tapaa saman naisen useammin aluksi ihan työ/harrastus-toverina tai tuttuna ja tutustuu häneen paremmin, niin siinä saattaa naisen kiinnostus herätä vähän rumempaankin mieheen ja siitä voi tullakin jotain.
Jos taas mies on oikein hyvännäköinen,niin hän voi mennä jututtamaan tuntematontakin naista ja naisen kiinnostus voi herätä miehen ulkonäön takia jo yhden "läpänheiton" aikana niin paljon, että nainen haluaa sopia jatkotapaamisesta.
Siis,naisen kiinnostus voi herätä joko kertatapaamisella miehen ulkonäön perusteella tai useamman tapaamisen aikana miehen muiden ominaisuuksien perusteella.
Mutta vähänkin rumempi yksinäinen mies on näitä molempia tilaisuuksia vailla,ja hän on todella suurissa vaikeuksissa saada naista itselleen.
ruma yksinäinen mies kusessa
7
1195
Vastaukset
- Natalie
Itsevarmuus on äärimmäisen olennaista, tiedän lukuisia hyvin isokokoisia miehiä (lue. lihavia), joihin päin en itse edes katsoisi, mutta joilla on paljon kauniita naisia, tai vähintäänkin yksi kerrallaan.
Yhteistä heille on täydellinen piittaamattomuus heidän ulkonäköönsä tai persoonaansa kohdistuvasta kritiikistä, huumorintajuisuus sekä rajaton itsevarmuus. (kyseessä eivät
ole erityisen älykkäät yksilöt, päinvastoin, keskitasoisia, tai jopa sen alapuolella)
Itsevarmuus viestii naisille vahvuudesta, ja sehän monia naisia miehessä viehättää.
Ns. kauniista pojista pitävät jotkut, ja toiset eivät voi sietää, tarkoitatko jotain miesmallin tyyppisiä "hyvännäköisellä"
Hieman, karut, rosoisen näköiset miehet, joilla on pilke silmäkulmassa, itsevarma olemus, ja joissa on "sitä jotain", jota ei ensisilmäyksellä näe, ovat mielestäni naisten suuressa suosiossa, enemmän kuin vain "hyvännäköiset" poikamaiset miehet.
Mutta tuolla asenteella: Olen ruma, surkea ja yksinäinen, ja siispä en saa naista, se ei ainakaan sinua naisen löytämisessä auta. Käyttäydy kuin saisit kenet tahansa naisen, (vähän liiloiteltua) äläkä hämmenny kauniidenkaan naisten läsnäollessa, jos sinun mielestäsi olet heille riittävä, he näkevät sen sinusta ja uskovat itsekin siihen.- kusessa?
mennä muuttamaan,, ainakaan helposti, ainakaan nopeasti.
Ja itsevarmaa käyttäytymistä yrittäessä pitää olla valmistautunut kestämään myös loukkauksia, jos itsevarmuus ei purekaan ja nainen sanoo "Painu sika suohon!". - marissa.
kusessa? kirjoitti:
mennä muuttamaan,, ainakaan helposti, ainakaan nopeasti.
Ja itsevarmaa käyttäytymistä yrittäessä pitää olla valmistautunut kestämään myös loukkauksia, jos itsevarmuus ei purekaan ja nainen sanoo "Painu sika suohon!".se ota, jos ei annakaan. Fake it until you make it.
Siinä pari sanontaa ajateltavaksi.
Kannattaa myös muistaa, että ihmiset ovat loppujen lopuksi aika samanlaisia eli toiset eivät toisia parempia (vaikka itse yrittävätkin niin uskotella!).
Ja loppujen lopuksi, tuo "painu sika suolle" kertoo enemmän lausujastaan kuin sinusta... Eli yritä olla ottamatta henkilökohtaisesti. - American Psycho
Näin on. Psykopaatin luonteella mies pärjää naisten maailmassa parhaiten. Provosoiden voisi sanoa, että koska naiset eivät tiedä mitä tahtovat, miehen pitää tulla ja sanoa se. Minulle on aina ollut suuri arvoitus, mitä naiset tekevät itseluottamuksella. Ehkä joku rekkakuskilesbo tarvitsee sitä suhteessaan naisiin, mutta heteronainen ei kai sitä tarvitse suhteessa miehiin.
- käytännössä
todennut tämän minäkin
- sinäkin vielä
uudestaan
- Honeypupu
Rumuus/komeus riippuu katsojasta. Esim.ystävättäereni mielestä eräs tapaamansa mies oli tosi komea ja ihana, minun mielestä kaikkea muuta. Eräs minun "deittini" mikä mielestäni komea, ei sitä ollut ystäväni mielestä lainkaan. Eli makuja on niin monenlaisia. Kuka määrittelee yleisruman ja millainen se on?
Itse en pidä kauniista, ns.hyvännäköisistä miehistä. Enemmänkin rosoisista, isokokoisista, saa olla vähän ylipainoa/vatsaa (parempi kuin hoikka tai normaali), arpia, kaksoisleukaa. Pilkettä silmänkulmassa ja huumorintajua tosin ei voi korvata millään ulkoisilla avuilla...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228