NIIN IHANA

TYÖPAIKKA

Minusta on ihana kertoa siitä että todella nautin työstäni,teen työtä josta todella nautin,vaikka se ei ole koulutustani vastaava,mutta kuitenkin.

Toimin nykyisin varastomiehenä ja palkka on mukava.

Toimin aikasemmin lähihoitajana ja minulla teki aina pahaa mennä töihin,tunsin todellista fyysisitä ja psyykkistä pahaaoloa aina kun piti mennä töihin.
Oksensin jopa usein ennen kun menin töihin,vain siksi etten jaksanut töitäni.
Työpäivieni lomassa vahtasin kelloa tämän tästä ja toivoin että päivä olisi jo ohi....
Lisäksi palkka oli niin surkea,etten sillä tullut toimeen hyvin.
Lisäksi työpaikassani oli todella huono ilmapiiri,täynnä raivostuttavia juoruämmiä ja kyttääjiä.

Nyt minulla on IHANA TYÖ ja yksivuorotyö,josta tienaan tuntuvasti enemmän kuin aikaisemmasta työstäni.
Työtoverini on eri ikäisiä ja todella huumorintajuisia,ja ilmapiiri on muutenkin keveä.
Tauot ovat riittäviä jne,jne.
en tunne enää masennusta siitä että JOUDUN menemään töihin,nyt tunne on sellainen että PÄÄSEN JA SAAN mennä töihin,jossa työpanostani arvostetaan aivan eritavalla...minusta se on vain niin ihanaa,upeaa yms.

Olen huomattavasti positiivisempi,jaksan väkertää kotonakin kaikkea, liikun enemmän ja virtaa riittää vielä töiden jälkeekin moneen asiaan. Puolisonikin on huomannut tämän muutoksen ja on puolestani enemmän kuin iloinen.
Kun toimin hoitajana olin aina rättipoikki kun töistä pääsin,yövuoron jälkeen saatoin nukkua 15 tuntia putkeen mikäli ei uuteen vuoroon tarvinnut mennä....ja muidenkin vuorojen jälkeen oli aivan vetämätön.

Tajusin tänään sen että kuinka odotan maanantaita ja sitä että pääsen töihin!

Olenko pimahtanut lopulliseseti? =D
Eikös sanontakin kuulu "kun huomaat nauttivasi työstäsi,istu alas ja odota että kohtaus menee ohi"?

En tajua miksi menin aikoinani edes opiskelemaan mokomaa hoitoalaa (kunnioitettava ala,ei siinä mitään) mutta itselleni se osottautui suureksi virheeksi,joka vei masennukseen johon sain lääkityksen ja sairaslomankin.

4

1105

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itsekin

      Kiva kuulla. Nauti siitä niin kauan kuin voit.

    • alaa vaihtanut

      Kyllä minäkin voin hoitotyötä vuosia tehneenä sanoa, että kaikki mehut se ihmisestä vie. Minäkin vaihdoin päivätyöhön toimistoalalle jo neljä vuotta sitten. Palkka on parempi ja työ kevyempää, ilmapiiri iloinen ja kannustava, työmatka lyheni ja ylenemismahdollisuuksiakin on. Olen tyytyväinen.

    • Harjoittelija

      Minäkin olen ollut oppisopimuksella töissä hoitoalalla. Työ oli todella uuvuttavaa ja raskasta sekä fyysisesti että henkisesti. Vuorotyön vuoksi minulla oli univaikeuksia, ja harvoin menin iloisena töihin.
      Puolen vuoden jälkeen irtisanouduin työstäni. Menen kohta uuteen työpaikkaan, ja toivon että se on mukavampi. Entisessä työpaikassani työympäristö oli myös huono, ja minusta tuntui, että vain virheet huomataan.

    • iso kiitos

      Kiitos kun kirjoitit tuon jutun, se lohdutti minua. Juttu oli aivan totta. Työskentelin kaksi vuotta sairaanhoitajana ja työ oli aivan kauheaa. Ihmiset olivat ilkeimpiä tapaamiani ja olen vieläkin ihan loppu (työt lopetin 4kk sitten). Minun on vaikeaa luottaa ihmisiin ja tulevaisuuteen. Opiskelen nyt, mutta pelkään mennä opiskelun jälkeen töihin. Minulle on tullut työkammo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      61
      1630
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      28
      1245
    3. 85
      1098
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      907
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      67
      845
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      814
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      789
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      735
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      735
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      701
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      649
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      632
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    14. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      76
      603
    15. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      580
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      551
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      512
    Aihe