Olenko vain katkera

katkera, mutta aivan oikeutetusti. Käy se vihas läpi, et siitä muuten selviä.

Ihan oikeilla uomilla uit, noin vaan eteenpäin. Näkyy puhtia olevan, sitä pitääkin että jaksaa sen alkuräpellyksen, mutta noin näen silti sanojesi takaa aitoa ymmärrystä elämän epäoikeudenmukaisuutta kohtaan ja se on aina plussaa.

Tasan ei jaeta onnea ei iloa täällä. Katkera saa olla kun sen aika on, kun aika umpeutuu katse tulevaan.

Olit ilmeisesti rehellinen vain. Eiköhän sulla ole oikeus olla vihainen. Kaikilla meillä petetyillä.
Olen oikeastaan kateellinen sulle, sä pystyit purkamaan tuntosi.
Mä en ole pystynyt raivoamaan, vaikka olen helvetin vihainen exälle ja sen uudelle nartulle meidän kodin rikkomisesta. Jäi silläkin akalla pieni lapsi ilman isää ja mulla kaksi.

Mistä otit energian tuohon purkamiseen, vai olitko vain vihainen ja annoit tulla?
Tsemppiä jatkoon!

Ja saat ollakin! Päästä vaan ulos kaikki. Sanoina ei tekoina. Puhdista ilma. Ja pöytä. Sitten jatkat eteenpäin. Älä jää kiinni katkeruuteen. Se tuhoaa.

katkera ihan oikeutetusti. Purkaudu ja räyhää oikein kunnolla se helpottaa ja kohta ei ole tarvis enää räyhtäkkään, elämä jatkuu. Lapsethan on elämän rikkaus ja sinä olet mielestäni ollut onnellisessa asemassa kun olet saanut olla kasvattamassa sekä tytärpuoltasi että omia lapsiasi. Kaikkea hyvää elämääsi ja mukavaa joulun odotusta.

Kyllä sun avauksessasi on totuudensiemen, isompikin, jonka jokaisen petetyn ja jätetyn pitäisi hoksata, ja pettäneitten ja jättäneitten myös.

Ensinnäkin parisuhteesta päädytään yleensä yhteistuumin lapsiperheeksi. Vastuuta siinä riittää kummallekin, ja jaettavaksihan se on tarkoitettukin. Lapset kuitenkin kasvavat, joku kerta viimeinenkin vaippa on vaihdettu, viimeinenkin yösyöttö syötetty, jokainen läpikäyty vaiva ja hankaluus on pois "kärsittävien" listalta.
Katse pitäisi pitää kohti tulevaa,eikä tuijottaa pelkästeen tähän hetkeen, jotta jaksaa yhdessä eteenpäin.

Lapset, perhe-elämä on yhtä tilapäinen urakka kuin mikä muukin pesti elämässä. Joskus se päättyy, ja voisi kuvitella että olisi tärkeää päästä huokaisemaan helpotuksesta sen kenen kanssa on koko rastin läpi käynyt, ja jatkaa eteenpäin "siitä missä oltiin" tai siihen mihin on vanhemuuden myötä tullut, yhdessä.
Se olisi rakkautta se.

~vähän kääntäen.. eräs useamman lapsen isä tajusi jättää sivusuhteen virittelyn sillä, kun näki itsensä leikkimässä isää salarakkaansa lapsille samaan aikaan kun omansa kituivat isänikävässä. Loppu hyvin kaikki hyvin, sivusuhde loppui, mies palasi vaimonsa luokse, selvittivät koko kuvion. Nyt on oikea isä oikeitten lapsien luona, ja homma tuntuu ja näyttää pelavan ihan mainioisti.
Eikä tarvittu kuin ajattelua.

>>>No nyt on ilmestynyt kuvioihin joku helvetin Reino-Reipas, yrittää olla niin helvetin mukava mies, ei murheita mistään, lapsista, vuokranmaksusta, ylipäätänsä mistään näistä arki-jutuista.
Se mistä olen katkera , akka oikas.
Eiks se olis mulle kuulunut joskus tulevaisuudessa se, että kaksi aikuista saa olla ihan vaan kahden, nauttia toisistaan, lapset omillaan.
Vittu kasvatin tytärpuoleni, ja nyt vielä omani, tosin siitä en ole pahoillani, mutta eikö se jotenkin ole epistä että sit ui kuvioihin joku heppu jolla ei ole mitään näistä "rasitteista" niskallaan, on meinaan helppo sitten olla se tosi ihana kundi.>>>

Näitäkin on tullut kelailtua. Avoliitto kaatui muun muassa omaan äkäisyyteeni ja stressiin siitä että piti saada arki toimimaan työn, opiskelun ja aikuiseksi opettelemisen ristipaineessa.

Itse ajattelin, että kyllä tämä kuvio saadaan toimimaan ja joskus vielä ollaan kuin herran kukkarossa. Mutta exääpä ei kiinnostanut odottaa tai edes laittaa asioita kuntoon. Ero oli hänen mielestään parempi vaihtoehto. Nyt ollaan sitten suunnittelemassa yhteistä elämää uuden suharin kanssa, jonka kanssa on kuulemma niin helppoa ja huoletonta. Varmasti, kun suurin murhe on se, että kenenkäs luokse mennään ensi viikonloppuna bilettämään..

Minä, lasten lähi-isä taas olen niin tylsä ja rasittava, kun pitää sopia lasten hoidoista, menoista, harrastuksista ja muusta.

Minäkin olisin halunnut vielä viettää tuota huoletonta elämää ja stressitöntä yhdessäoloa lasteni äidin kanssa, mutta tasan ei käy näemmä onnen lahjat..

akkas takaisin, saisitte olla vanhoina kiikkustuolissa käsi kädessä ja muistella sekavaa mutta hurjaa nuoruutta ja keski-ikää?

Miksi olet noin katkera?? Miksi et aikoinaan hoitanut vaimoasi hoitoon??? Miksi et tehnyt mitään suhteen pelastamiseksi??
Nyt uikutat jos toisella on uusi, mitä sit? Anna toisen nauttia elämästään ja elä sinä omaasi? Vai oletko katkera kun et voi itse elää ja mennä kuinka haluat? Lapset sitoo paljon.
Mitä pahaa on ex-vaimosi suhteessa?????????????