Jos yhteiskunta tosissaan haluaisi työttömyyden pois, ei se olisi vaikeaa. Mielestäni pitäisi pakottaa työttömät, auttamaan meitä työtätekeviä, kotitöissä yms. Työssäolijoiden velvollisuus olisi tarjota ruokaa työttömille päivittäin vastapalvelukseksi, joten pelkkä asumismenojen korvaus riittäisi työttömyyskorvaukseksi. Velvoitettaisiin työttömät valitsemaan parin kuukauden jälkeen halvempi asunto/asuntola, johon maksettaisiin tietty rahasumma korvausta. Jos työttömällä olisi esimerkiksi lapsia, joutuisi ne antamaan pois esimerkiksi työttömyyden jatkuessa puoli vuotta. Sijaisperheillä olisi mahdollisuus antaa kunnon eväät lapsen elämään. Tällaisilla toimilla voitaisiin aktivoida laiskat työttömät työelämään, jolloin valtion raht riittäisivät huomattavasti paremmin.
Ratkaisu työttömyyteen
26
2123
Vastaukset
- että...
Sori, sulle ei tipu lahjoja tänä vuonna.
- Hallitusnikkari
Olen esittänyt pääministerillemme, joka tietääksi on keskustalainen, että kaikilla kansalaisille sallittaisiin työn tekeminen eli työttömyysturva säilyisi kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä. Pääministerimme oli sitä mieltä, että ei ole syytä sallia kaikille työn tekemistä. Maamme tarvitsee miljoona työikäistä ja työkykyistä kansalaista varalla, odottamassa jos jossakin vaiheessa heitä tarvittaisiin. Tältä odotusajalta maksetaan osalle työttömyystuki nimistä korvausta.
Työttömyyshän ei ole todellista, vaan se on hallituksemme ylläpitämää toimintaa. Se toteutataan siten, että maksetaan 20 euroa päivässä jos kansalainen ei tee mitään. Jos hän tekee jotakin, joka saattaa työllistää hänet nyt tai myöhemmin, tuo 20 euroa päivässä lopetetaan määräajaksi tai totaalisesti kokonaan.
Eli, ajatuksesi ei ratkaisi työttömyyden ongelmaa, koska se veisi pohjan pois pääministerimme toiveesta pitää varalla noin miljoona kansalaista. Niin se on.
Työttömyyshän voidaan poistaa sallimalla työn tekeminen kaikille. Toisin sanoen maksetaan 20 euroa päivässä niille, joille ei ole osoittaa työtä. Jos joku hankkii tuloja itsenäisesti, tämä tulo vähentään tuota 20 euron päivärahaa puolella hankitun tulon määrästä. Eli jos hankkii päivässä keskimäärin 10 €, niin päivärahaa maksetaan entisen 20 euron sijasta 20 - (10/2) = 15 €.
Koska tuloja ei voida päivittäin tutkia, toteutetaan asia niin, että tukea maksetaan työttömän haluama määrä ja verotuksen yhteydessä korjataan tilanne. Eli jos vuoden aikana on ollut työttömänä 6 kuukautta ja niiden kuukausien aikana on hankkinut itse tuloja 1 200 €, niin kuukautta kohden se tekee 200 €. Tukea olisi pitänyt maksaa 6 x 500 € - (1200/2) = 2 400 €, joten jos sitä on maksettu enemmän, pitää ylimäärä palauttaa. Jos taas vähemmän, maksetaan puuttuva osuus. Koska palautettavalle tuelle pitää maksaa korkoa, työttömän ei kannata ottaa vastaan liikaa tukea.
Näin toimien yhteiskunnan maksama tuki on kaikissa tapauksissa pienempi kuin nykyisin. Koska työn tekeminen on sallittu kaikille, syntyy uusia työpaikkoja kaikille. Eli pian ei työttömyystukea tarvitse maksaa ollenkaan, ihmiset eivät enää sairastu niin paljon, verotulot kasvavat. Toisin sanoen, puolet veroista jää tarpeettomaksi koska ei ole enää työttömyyttä.
Ostovoima kasvaa, hyvinvointi lisääntyy. Ja tämä kaikki sillä, että muutetaan työttömyysturvalakia niin, että kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä on työttömyysturva. Nythän se on myös kaikilla, mutta itsensä työllistäminen on rangaistavaa eli kukaan ei saa tehtä työtä menettämättä työttömyystukea. Joten kaikki ovat kiltisti työttöminä.- tätä vastustaa joku?
>>Eli jos hankkii päivässä keskimäärin 10 €, niin päivärahaa maksetaan entisen 20 euron sijasta 20 - (10/2) = 15 €.
- Hallitusnikkari
tätä vastustaa joku? kirjoitti:
>>Eli jos hankkii päivässä keskimäärin 10 €, niin päivärahaa maksetaan entisen 20 euron sijasta 20 - (10/2) = 15 €.
Ei, kyllä valtio saa vielä verotkin tuosta kymmenestä eurosta. Itsenäisesti hankituista tuloista ei siis saa paljoa, mutta se mahdollistaa työpaikkojen syntymisen aktiivisuuden lisääntymisen ansiosta.
Monet täällä keskustelupalstoilla olevista luultavasti vastastavat asiaa sen vuoksi, etteivät he ymmärrä vaikutusmekanismia.
Ensinnäkin he kuvittelevat että laajentamalla työttömyysturva koskemaan kaikkia työikäisi ja työkykyisiä, tukea saavien määrä lisääntyisi. Näinhän ei käy, sillä jo nyt saavat kaikki tukea, mutta tukea saava ei voi tehdä mitään synnyttääkseen työpaikkoja itselle tai toisille.
Toiseksi monet vastustavat sen vuoksi, että kuvittelevat toiminnan olevan kannattamatonta sen vuoksi, että työtön saisi itse hankituista tuloista vain puolet ja niistäkin pitää vielä maksaa verot. Monet siis kuvittelevat että myös työttömän tekemä palkkatyö olisi samanlaista ja kokevat että työmotivaatio laskisi. Näinhän ei käy, koska palkkatyön osalta työttömyystukea maksettaisiin nykyiseen tapaan niiltä tunneilta kun työttömällä ei ole työtä. Eli jos on palkkatyössä kaksi päivää viikossa niin saa työttömyystukea kolmelta päivältä viikossa. Käytännön esimerkki löytyy tuolta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000011521177
Kolmanneksi monet ovat vasemmiston ajatusten hallinnassa. Vasemmistohan on sitä mieltä, että työnantajan on oltava suuri ja iso, jotta sitä vastaan voidaan ottaa käyttöön suuria ja järeitä aseita, eli lakko. Vasemmiston ja varsinkin sen hallituksessa olevan osan eli demareiden päämäärä on estää kaikkien pienten yritysten syntyminen, joten se on ajanut meidät tilanteeseen, jossa työnantajamme ovat kyllä suuria, mutta nyt ne ovat jo niin suuria, ettei lakkoase enää pure.
Jos työntekijät lakkoilevat asioiden parantamiseksi, niin työnantaja kyllä suostuu vaatimuksiin, mutta jos jossakin muualla maailmassa toiminta on kannattavampaa, se alkaa siirtyä sinne.
Meillä se tarkoittaa sitä, että tämä politikka on siirtämässä ennen Suomessa olevaa toimintaa ulkomaille. Sinne siirtyvät ennen tukijalkoina olleet paperiteollisuus ja Nokia. Suomeen ei jää enää tuottavaa toimintaa ja pian seuraa mahalasku.
Eli aika on ajanut vasemmiston päämääristä ohi. Monet ovat kuvitelleet, että maailma ei muutu ja vastustavat edelleen suomalaisia pieniä yrityksiä ja samalle estävät suomalaisten työpaikkojen syntymisen. Eli kolmenneksi osa vastustaa isältä opitun harhatiedon vuoksi.
- Jorkka
Otetaan samalla muonamiehet, kulkukauppiaat, velka torpparit, syytinki apulaiset ja muut vanhan "maalaisliiton" aikaiset raippakeinot käyttöön.
Kaipaisin siivouspiikaa heti..- ,.,.
Korjaus, kaipaisit piiskaa ja heti!
- Gägi
Tapetaan optiomiljonäärit ja muut rikkaat saastat ja otetaan tuotantovälineet valtion haltuun.
- Hallitusnikkari
Fortum taitaa olla jo valtion omistuksessa. Taitaa olla aika pienet vaikutukset tappamisella. Voisi olla, että jos olisi tapettu vaikka Nokian opitiomiljonäärit, että toiminta Suomessa olisi loppunut hyvin nopesti. Kun se siirretään pois, tänne ei jää toimintaa. Vaikka Nokia ei suoraan työllistä paljonkaan ihmisiä, niin välillisesti vaikutus taitaa olla yli puolen miljoonan verran.
Taitaisi tulla aika kalliiksi hävittää ne yritykset, jotka vielä työtä ja veroja meillä synnyttävät. Mikähän se on näiden demarien ajatusmaailma kun kaikki työpaikat haluttaisiin hävittää?
Miksi sitä ei voida poistaa heidän puolueohjelmastaan? Sitten sinne jäisi kaikki hyvät asiat, kuten sosiaaliturva kaikille, työttömyysturva kaikille, kansalaisten koulutus, turvallisuus ja järjestys.
Ja miksikähän keskustalaiset hyväksyvät ja mahdollistavat tämän niin pienestä asiasta kuin muutaman viraston siirtämisestä maaseudulle? - reiska työtön
Hallitusnikkari kirjoitti:
Fortum taitaa olla jo valtion omistuksessa. Taitaa olla aika pienet vaikutukset tappamisella. Voisi olla, että jos olisi tapettu vaikka Nokian opitiomiljonäärit, että toiminta Suomessa olisi loppunut hyvin nopesti. Kun se siirretään pois, tänne ei jää toimintaa. Vaikka Nokia ei suoraan työllistä paljonkaan ihmisiä, niin välillisesti vaikutus taitaa olla yli puolen miljoonan verran.
Taitaisi tulla aika kalliiksi hävittää ne yritykset, jotka vielä työtä ja veroja meillä synnyttävät. Mikähän se on näiden demarien ajatusmaailma kun kaikki työpaikat haluttaisiin hävittää?
Miksi sitä ei voida poistaa heidän puolueohjelmastaan? Sitten sinne jäisi kaikki hyvät asiat, kuten sosiaaliturva kaikille, työttömyysturva kaikille, kansalaisten koulutus, turvallisuus ja järjestys.
Ja miksikähän keskustalaiset hyväksyvät ja mahdollistavat tämän niin pienestä asiasta kuin muutaman viraston siirtämisestä maaseudulle?Turhaan haukut kuule Hallitusnikkari demareita. Filatohvikin puhui tässä pari päivää sitten niin iloisesti yritysten valtiolta saamista avustuksista ja niiden positiivisesta merkityksestä Suomen kansantaloudelle. Se sosiaalilehmä suorastaan sirkutti ilosta, kuinka suomalaiset työttömät kelpaavat ilmaiseksi yrityksille...
Mitä Fortumiin tulee, sehän on entinen Neste ja pari muuta valtion yhtiötä fuusioituna ja siinä yhteydessä myytiin taas pala meidän kansallisomaisuuttamme ulkomaisille sijoittajille - ja vieläpä naurettavaan hintaan. Esko Seppänen kirjoitti tapaus Fortumista vähän aikaa sitten. Suomalaiset eivät pysty edes käsittämään, minkä suuruusluokan kuprusta siinä uudelleenjärjestelyssä oli kyse. - Hallitusnikkari
reiska työtön kirjoitti:
Turhaan haukut kuule Hallitusnikkari demareita. Filatohvikin puhui tässä pari päivää sitten niin iloisesti yritysten valtiolta saamista avustuksista ja niiden positiivisesta merkityksestä Suomen kansantaloudelle. Se sosiaalilehmä suorastaan sirkutti ilosta, kuinka suomalaiset työttömät kelpaavat ilmaiseksi yrityksille...
Mitä Fortumiin tulee, sehän on entinen Neste ja pari muuta valtion yhtiötä fuusioituna ja siinä yhteydessä myytiin taas pala meidän kansallisomaisuuttamme ulkomaisille sijoittajille - ja vieläpä naurettavaan hintaan. Esko Seppänen kirjoitti tapaus Fortumista vähän aikaa sitten. Suomalaiset eivät pysty edes käsittämään, minkä suuruusluokan kuprusta siinä uudelleenjärjestelyssä oli kyse.Sitä vaan ihmettelee, mikä saa työministerin sanomaan noin. Ehkä se on raha kun vaikuttaa. Työministerin palkka on aika hyvä ja sen voi menettää jos alkaa kertoilemaan omia ajatuksiaan. Parempi siis kertoa niitä ajatuksai mitä käsketään. Ongelmia syntyy kun pitää vastata suorassa lähetyksessä kysymyksiin ja menee vastaamaan oman ajatuksen mukaisesti.
Yksi virhehän jo tapahtui jokin aika sitten kun työministeri meni puhumaan sivu suunsa ja työttömyys oltiin hänen toimestaan vähällä poistaa päästämällä kansalaiset työhön. Mutta asia korjattiin ja media hehkutti heti yhtä toista asiaa ja moka unohtui kansalaisilta.
Suurin osa maan omaisuudestahan onkin jo myyty ja nyt ollaan sitten myymässä yli velikymppisten omaisuutta ja rahat pistetään parempiin taskuihin tällä orjatyölailla.
- kelloja
100 vuotta taaksepäin? Silloin näitä toisten nurkissa asuvia kutsuttiin loisiksi.
Mutta työssäkäyvät ovat nykyään ahneita. Kaikki mulle heti ja nyt ja kaverille ei jätetä.
Jos työssäkäyvät luopuisivat ylisuurista palkankorotuksista, lopettaisivat ylityöt niin töitä riittäisi useammalle. Tähän maahan kaivattaisiin Talvisodan henkeä. Kuinka monta ihmistä olisi palkattu Fortumin optioilla?- Hallitusnikkari
Oletko tietoinen, että maamme ostovoima on EU:n heikoin? Eikö se kerro sitä, että palkankorotukset eivät voi olla ylisuuria?
Todellinen syy on siinä, että palkassa ja kaiksessa muussakin verojen osuus on aivan älytön. Pari vuosisataa sitten riitti veroihin 10 % ja kaikki toimi hyvin. Nyt veroihin menee 80 % eikä sillä saa enää terveydenhoitopalveluitakaan.
Syy verojen suuruuteen löytyy hallituksen ylläpitämästä työttömyydestä. Kun meillä on 3.15 miljoonaa työikäistä ja työkykyistä, hallitus pitää heistä 1.15 miljoonaa tuottavan työn ulkopuolella ja maksaa heille korkeampaa tai matalampaa tukea kuin mitä palkansaajat saavat.
Jos hallitus sallisi näiden 1.15 miljoonan työikäisen ja työkykyisen siirtyä tuottavaan työhön, niin tuotto kasvaisi kolmaneksella, verojen määrä maksajaa kohti puolittuisi ja kaikki hyvinvointipalvelut toimisivat.
Tämä salliminen ei maksaisi mitään, sillä se ei vaadi yhteiskunnan rahoja. Riittäisi että työttömyysturvalakia muutetaan siten että kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä olisi työttömyysturva. Onhan se nykyisinkin siihen saakka kunnes kansalainen synnyttää työtä. Silloin se loppuu.
Mutta jos työttömyys turva olisi kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä, silloin se ei tietenkään loppuisi, vaan turva olisi aina olemassa. Se, saisiko tukea, riippuisi enää siitä, pystyykö hankkimaan tarpeeksi itse. Jos ei ja työkkärikään ei voi osoittaa työpaikkaa, niin sitten saisi tukea sen verran mitä puuttuu.
Jos ylityöt lopetettaisiin, niin se tuskin lisäisi hyvinvointia. Ylitöitä tekevät useimmiten ne, joiden saama palkka ei ylisuurten verojen vuoksi riitä elämiseen. Jos tämä kiellettäisiin, niin sosiaalihuollon asiakkaiden määrä vaan lisääntyisi koska tukea pitäisi maksaa sille jonka ylityöt vietiin ja myös sille, joka tekee ne ylityöt.
Fortuminen optioilla ei montaa ihmistä olisi työllistetty. En hyväksy niitä, mutta pitää muistaa että niistä palautuu suoraan veroina lähes 70 % yhteiskunnalle ja tämän lisäksi lähes kaikki se veromäärä, mitä niillä rahoilla hankitaan. Jos optioihin haaskattiin 200 miljoonaa, niin siitä palautuu takaisin ehkä 170 miljoonaa. Menetys on vain 30 miljoonaa, jolla olisi voitu palkata työttömiä.
Meillähän tätä ei kuitenkaan tehdä, joten ne olisivat menneet jonnekin muualle kuitenkin. Mutta jos olisi tehty, niin tuolla summalla voisi työllistää, jos vuosi maksaa 20 000 €, niin 1 500 kansalaista.
Jos verrataan sitä siihen, että laajennetaan työttömyysturva koskemaan kaikkia työikäisiä ja työkykyisiä, joka ei maksa mitään, sillä voitaisiin työllistää 1 150 000 kansalaista.
Kumpi olisi suositeltavampaa, työllistää 30 miljoonalla 1 500 kansalaista vai työllistää nolla eurolla 1 150 000 kansalaista? - Ulkoistettu ja myyty
Ei se ole helppoa olla pienituloinenkaan. Tulot ovat alle 1600/kk ja koulutus akateeminen.
Tässä vuodesta 1990 vuoteen 2005 olen käynyt läpi 13 yt-neuvottelua tavallaan samassa työpaikassa. Siis tullut "taloon" vuonna 1990. Silloin toimenkuva oli täysin eri ja palkka isompi kuin nyt. Firman nimi, osaston nimi ja omistaja ovat matkan varrella muuttuneet useaan otteeseen.
En uskalla lähteä pois, koska pelkään ottaa vastaan mitään muuta kuin vakinaista kokoaikaista työtä. Muuten jään työttömäksi.
Olen lähetellyt satoja hakemuksia, eikä ole tärpännyt. Tosin haen vain vakiduuneja - mutta olenkin sitten tosiaan hakenut monenlaista duunia.
Minusta yksi ratkaisu olisi rangaista näitä yrityksiä, jotka ulkoistavat toimintojaan ulkomaille (ja siis aiheuttavat työttömyyttä kotimaassa). Otetaan jo maksetut tuet takaisin.
Varsinkin puhelinpalveluita ollaan ulkoistettu hurjasti Viroon, Irlantiin, Intiaan yms, koska kustannukset ovat halvempia. Palvelun "taso" sen sijaan ei ole niin laadukas kuin oletettiin.
Kyllä jotain on pielessä, jos yli puolet opiskelukavereista kitkuttelee määräaikaisissa työsuhteissa, osa on kaupan kassalla...ja sitten joillakin on tulot yli 4000 euroa. En silti olisi missään nimessä ikinä rankaisemassa ihmisiä työttömyydestä. Työn saaminen nyky-yhteiskunnassa on todella vaikeata, vaikka olisi koulutus kohdallaan, työpaikka, josta käsin hakea, ja kaikki CV:ssä ok. Se ei silti onnistu ilman suhteita!
Tunnen todella hyviä ja ahkeria tyyppejä pääkaupunkiseudulla, jotka ovat menettäneet työpaikkansa yt-neuvotteluiden seurauksena. On todella vaikea työllistyä minnekään, jos on akateeminen koulutus. Eivät ota palvelualallekaan ylikoulutettua porukkaa.....Ei voi muuta kuin ihmetellä. Ja tätä vauhtia kun yrityksiä myydään ulkomaiseen omistukseen, niin kyllä on kohta työttömiä aina vain enemmän ja enemmän eikä päinvastoin! - pois suomesta
Ulkoistettu ja myyty kirjoitti:
Ei se ole helppoa olla pienituloinenkaan. Tulot ovat alle 1600/kk ja koulutus akateeminen.
Tässä vuodesta 1990 vuoteen 2005 olen käynyt läpi 13 yt-neuvottelua tavallaan samassa työpaikassa. Siis tullut "taloon" vuonna 1990. Silloin toimenkuva oli täysin eri ja palkka isompi kuin nyt. Firman nimi, osaston nimi ja omistaja ovat matkan varrella muuttuneet useaan otteeseen.
En uskalla lähteä pois, koska pelkään ottaa vastaan mitään muuta kuin vakinaista kokoaikaista työtä. Muuten jään työttömäksi.
Olen lähetellyt satoja hakemuksia, eikä ole tärpännyt. Tosin haen vain vakiduuneja - mutta olenkin sitten tosiaan hakenut monenlaista duunia.
Minusta yksi ratkaisu olisi rangaista näitä yrityksiä, jotka ulkoistavat toimintojaan ulkomaille (ja siis aiheuttavat työttömyyttä kotimaassa). Otetaan jo maksetut tuet takaisin.
Varsinkin puhelinpalveluita ollaan ulkoistettu hurjasti Viroon, Irlantiin, Intiaan yms, koska kustannukset ovat halvempia. Palvelun "taso" sen sijaan ei ole niin laadukas kuin oletettiin.
Kyllä jotain on pielessä, jos yli puolet opiskelukavereista kitkuttelee määräaikaisissa työsuhteissa, osa on kaupan kassalla...ja sitten joillakin on tulot yli 4000 euroa. En silti olisi missään nimessä ikinä rankaisemassa ihmisiä työttömyydestä. Työn saaminen nyky-yhteiskunnassa on todella vaikeata, vaikka olisi koulutus kohdallaan, työpaikka, josta käsin hakea, ja kaikki CV:ssä ok. Se ei silti onnistu ilman suhteita!
Tunnen todella hyviä ja ahkeria tyyppejä pääkaupunkiseudulla, jotka ovat menettäneet työpaikkansa yt-neuvotteluiden seurauksena. On todella vaikea työllistyä minnekään, jos on akateeminen koulutus. Eivät ota palvelualallekaan ylikoulutettua porukkaa.....Ei voi muuta kuin ihmetellä. Ja tätä vauhtia kun yrityksiä myydään ulkomaiseen omistukseen, niin kyllä on kohta työttömiä aina vain enemmän ja enemmän eikä päinvastoin!Ulkomaille, ulkomaille, ulkomaille... Sanoohan sen jo työministeriön raporttikin, että Suomen älykkäin osa on jättämässä uppoavan laivan nimeltään Suomi: kuulemma täältä lähtee jo enemmän koulutettua porukkaa kuin tänne muuttaa tai kouluista valmistuu. Sen vuoksi ollaan jo haalimassa työvoimaa Intiasta ja Kiinasta. Turha huoli, eivät nekään täällä pysy yhtään pitempään kuten ei kaivoon kannettu vesikään, jos pelkästään naapurimaassa Ruotsissa maksetaan min. 30% parempia palkkoja.
Kuten jo eräs täällä totesi, ei Suomessa ole pulaa työvoimasta vaan kunnon palkkaa maksavista työnantajista. Suomessa on vain tämä outo keskustalainen näkemys siitä, että kyllä sitä töitä tehdään ihan ilmatteeksi talkoohengessä. Globaalissa taloudessa on myös työntekijällä varaa valita, joten jos olet hyvä... Muuta pois Suomesta. Suurimmassa osassa maailmaa koulutus maksaa eikä koulutetuista ole ylituotantoa, joten kilpailu ei ole yhtä kovaa ja palkatkin vastaavat opiskeluun sijoitettua aikaa =) - Pikkupalkkainen humanisti
pois suomesta kirjoitti:
Ulkomaille, ulkomaille, ulkomaille... Sanoohan sen jo työministeriön raporttikin, että Suomen älykkäin osa on jättämässä uppoavan laivan nimeltään Suomi: kuulemma täältä lähtee jo enemmän koulutettua porukkaa kuin tänne muuttaa tai kouluista valmistuu. Sen vuoksi ollaan jo haalimassa työvoimaa Intiasta ja Kiinasta. Turha huoli, eivät nekään täällä pysy yhtään pitempään kuten ei kaivoon kannettu vesikään, jos pelkästään naapurimaassa Ruotsissa maksetaan min. 30% parempia palkkoja.
Kuten jo eräs täällä totesi, ei Suomessa ole pulaa työvoimasta vaan kunnon palkkaa maksavista työnantajista. Suomessa on vain tämä outo keskustalainen näkemys siitä, että kyllä sitä töitä tehdään ihan ilmatteeksi talkoohengessä. Globaalissa taloudessa on myös työntekijällä varaa valita, joten jos olet hyvä... Muuta pois Suomesta. Suurimmassa osassa maailmaa koulutus maksaa eikä koulutetuista ole ylituotantoa, joten kilpailu ei ole yhtä kovaa ja palkatkin vastaavat opiskeluun sijoitettua aikaa =)Samat ajatukset ovat käyneet mielessäni.
Ystäväpiiristäni ovat sairaanhoitajat lähteneet Norjaan, samoin pari lääkärituttua. Osa humanisteista on lähtenyt Brysseliin, toiset rapakon taakse.
Itsekin olen ajatellut lähteä. Vielä pitää odotella, että puolison äiti saa elää kotona viimeiset vuotensa. Sen jälkeen hänkin on vapaa lähtemään pois tästä maasta, joka ei tarjoa kunnon työtä.
Minullakin ovat tulot pienemmät kuin nuoremmalla sisarellani iltavuoroissa kaupan kassalla, vaikka teen koulutustani vastaavaa akateemista työtä. Jossain mättää ja pahasti. Ja nyt palkataan ammattikorkeakouluista valmistuneita akateemisiin hommiin. Meitä vanhanajan maistereita ei enää huolita. Minäkin olen ylläpitänyt osaamistani suorittamalla joka vuosi muutamia opintoviikkoja eri aloilta, jotta on CV:ssä tuoretta osaamista. Ja suoritan ammattikorkeakoulussa lisäopintoja. Ei auta.
Työpaikka odottaa valmiina Michiganissä, tuttavan kautta. Kunhan saan aikaiseksi lähteä. Sielläkin on muutamia vanhoja kurssikavereita. - rainbowcolors
Ulkoistettu ja myyty kirjoitti:
Ei se ole helppoa olla pienituloinenkaan. Tulot ovat alle 1600/kk ja koulutus akateeminen.
Tässä vuodesta 1990 vuoteen 2005 olen käynyt läpi 13 yt-neuvottelua tavallaan samassa työpaikassa. Siis tullut "taloon" vuonna 1990. Silloin toimenkuva oli täysin eri ja palkka isompi kuin nyt. Firman nimi, osaston nimi ja omistaja ovat matkan varrella muuttuneet useaan otteeseen.
En uskalla lähteä pois, koska pelkään ottaa vastaan mitään muuta kuin vakinaista kokoaikaista työtä. Muuten jään työttömäksi.
Olen lähetellyt satoja hakemuksia, eikä ole tärpännyt. Tosin haen vain vakiduuneja - mutta olenkin sitten tosiaan hakenut monenlaista duunia.
Minusta yksi ratkaisu olisi rangaista näitä yrityksiä, jotka ulkoistavat toimintojaan ulkomaille (ja siis aiheuttavat työttömyyttä kotimaassa). Otetaan jo maksetut tuet takaisin.
Varsinkin puhelinpalveluita ollaan ulkoistettu hurjasti Viroon, Irlantiin, Intiaan yms, koska kustannukset ovat halvempia. Palvelun "taso" sen sijaan ei ole niin laadukas kuin oletettiin.
Kyllä jotain on pielessä, jos yli puolet opiskelukavereista kitkuttelee määräaikaisissa työsuhteissa, osa on kaupan kassalla...ja sitten joillakin on tulot yli 4000 euroa. En silti olisi missään nimessä ikinä rankaisemassa ihmisiä työttömyydestä. Työn saaminen nyky-yhteiskunnassa on todella vaikeata, vaikka olisi koulutus kohdallaan, työpaikka, josta käsin hakea, ja kaikki CV:ssä ok. Se ei silti onnistu ilman suhteita!
Tunnen todella hyviä ja ahkeria tyyppejä pääkaupunkiseudulla, jotka ovat menettäneet työpaikkansa yt-neuvotteluiden seurauksena. On todella vaikea työllistyä minnekään, jos on akateeminen koulutus. Eivät ota palvelualallekaan ylikoulutettua porukkaa.....Ei voi muuta kuin ihmetellä. Ja tätä vauhtia kun yrityksiä myydään ulkomaiseen omistukseen, niin kyllä on kohta työttömiä aina vain enemmän ja enemmän eikä päinvastoin!Nykyään on melkeinpä naivia olettaa, että yksi koulutus riittää. Kaksi tutkintoa ja erinäiset lisäkoulutukset alkavat olla minimi, jotta työnantaja vakuuttuu pätevyydestäsi.
Ja Presson uusimman numeron mukaan työkokemuksen pitää olla juuri siltä alalta, jolle on hakeutumassa. Eli oikealla alalla kannattaa alkaa työskennellä jo opiskeluaikana. Mielenkiintoista ja masentavaa.
Itsekin uudelleenkouluttaudun jatkuvasti ja monipuolisesti. Sekä verkossa että kurssittamalla itseäni. Ja jatko-opiskelemalla. Näin pysyy "terässä", toivottavasti. - työtön76
rainbowcolors kirjoitti:
Nykyään on melkeinpä naivia olettaa, että yksi koulutus riittää. Kaksi tutkintoa ja erinäiset lisäkoulutukset alkavat olla minimi, jotta työnantaja vakuuttuu pätevyydestäsi.
Ja Presson uusimman numeron mukaan työkokemuksen pitää olla juuri siltä alalta, jolle on hakeutumassa. Eli oikealla alalla kannattaa alkaa työskennellä jo opiskeluaikana. Mielenkiintoista ja masentavaa.
Itsekin uudelleenkouluttaudun jatkuvasti ja monipuolisesti. Sekä verkossa että kurssittamalla itseäni. Ja jatko-opiskelemalla. Näin pysyy "terässä", toivottavasti.Mielenkiintoista, ihmiset kilpailevat toistensa kanssa henkihieveriin, opiskellaan monta tutkintoa(= tehdään työtä ilmaiseksi), palkat ja edut laskevat kuin lehmän häntä - ja kuka tästä työvoiman kilpailuttamisesta loppupeleissä oikein hyötyy? Ei ainakaan jatkuvan irtisanomisuhan alla puurtava orjatyöntekijä (=voittaja?) tai työtön vaan työnantaja, joka kerää koko potin kotiin.
- Työtön76
rainbowcolors kirjoitti:
Nykyään on melkeinpä naivia olettaa, että yksi koulutus riittää. Kaksi tutkintoa ja erinäiset lisäkoulutukset alkavat olla minimi, jotta työnantaja vakuuttuu pätevyydestäsi.
Ja Presson uusimman numeron mukaan työkokemuksen pitää olla juuri siltä alalta, jolle on hakeutumassa. Eli oikealla alalla kannattaa alkaa työskennellä jo opiskeluaikana. Mielenkiintoista ja masentavaa.
Itsekin uudelleenkouluttaudun jatkuvasti ja monipuolisesti. Sekä verkossa että kurssittamalla itseäni. Ja jatko-opiskelemalla. Näin pysyy "terässä", toivottavasti.Presso ja muut työvoimanvuokraustoimistot ovat unohtaneet kertoa sen faktan, että hallituksen massiivinen "ylikoulutuspolitiikka" tuo työmarkkinoille jatkuvalla syötöllä uutta porukkaa ja kun potkujen antaminen on niin helppoa, niin yritysten ei tarvitse enää kouluttaa henkilökuntaansa - riittää kun antaa potkut vanhoille loppuunimetyille työntekijöille ja palkkaa uudet suoraan koulunpenkiltä.
Ei millään pahalla, mutta ei tuollaisessa tilanteessa auta mitkään kurssittelut. Varsinkin IT-alalla tieto suorastaan vanhenee käsiin, joten siellä tuo järjestelmä vasta jyllääkin. Yksi syy lisää siihen, että aloituspaikkoja pitäisi vähentää koulutussektorilla huomattavasti, koska kyseessä on pelkästään epäsuora tulonsiirto yrityksille, mikä ei palvele mitenkään yhteiskunnan etuja - paremminkin kyseessä on suoranainen resurssien haaskuu. - Jorkka
Työtön76 kirjoitti:
Presso ja muut työvoimanvuokraustoimistot ovat unohtaneet kertoa sen faktan, että hallituksen massiivinen "ylikoulutuspolitiikka" tuo työmarkkinoille jatkuvalla syötöllä uutta porukkaa ja kun potkujen antaminen on niin helppoa, niin yritysten ei tarvitse enää kouluttaa henkilökuntaansa - riittää kun antaa potkut vanhoille loppuunimetyille työntekijöille ja palkkaa uudet suoraan koulunpenkiltä.
Ei millään pahalla, mutta ei tuollaisessa tilanteessa auta mitkään kurssittelut. Varsinkin IT-alalla tieto suorastaan vanhenee käsiin, joten siellä tuo järjestelmä vasta jyllääkin. Yksi syy lisää siihen, että aloituspaikkoja pitäisi vähentää koulutussektorilla huomattavasti, koska kyseessä on pelkästään epäsuora tulonsiirto yrityksille, mikä ei palvele mitenkään yhteiskunnan etuja - paremminkin kyseessä on suoranainen resurssien haaskuu.Valtion tilintarkistajat muisaakseni huomauttivat tästä, että toisen akateemisen- ja korkeakoulututkinnon omavastuu rahoitusosuutta harkittava.
Eipä oikein kohtaa koulutus/työtehtävä jokaiseen paikkaan hakijoina ns. ylikoulutettuja. Oikeastaan on tuhlausta ja järjetöntä kun on ekonoomin tutkinnoilla porukkaa kaupan kassalla töissä. - CC-työntekijä
Jorkka kirjoitti:
Valtion tilintarkistajat muisaakseni huomauttivat tästä, että toisen akateemisen- ja korkeakoulututkinnon omavastuu rahoitusosuutta harkittava.
Eipä oikein kohtaa koulutus/työtehtävä jokaiseen paikkaan hakijoina ns. ylikoulutettuja. Oikeastaan on tuhlausta ja järjetöntä kun on ekonoomin tutkinnoilla porukkaa kaupan kassalla töissä.Englannissa, Saksassa ja Suomessa alkaa olla huolestuttava tilanne: akateemisesti koulutetut eivät löydä enää mitään muuta työtä kuin palveluala, joten esimerkiksi Call centereissä tai Contact Centereissä on yli puolet porukasta akateemisesti koulutettuja. Myös kaupan alalla, esimerkiksi Stockalla ja Akateemisessa on paljon maisteristason myyjiä. Fiksua kouluttaa liian suuri osa väestöstä turhaan!
Joskus ihminen huomaa olevansa sellaisella alalla, että ei saakaan enää vakinaisia töitä. Silloin pitää olla oikeus suorittaa uusi tutkinto paremmin työllistävälle alalle. Ei tule mitään, jos koko kansakunta palaa kohta loppuun pätkätöissä ja paria työtä tehden pitääkseen itsensä hengissä ja palkoilla.
- suuntaan...
ollaan jo menossa, kun orja-laki tulee ensi vuonna voimaan.
- löysäjätkä
... nimitellään. (aktivoida laiskat työttömät työelämään). Jos sä luulet, että tämä työttömänä olo on helppoa, niin tule säkin työttömäksi ja koe asia henkilökohtaisesti. Varaudu sitten myös siihen, että 'päänupissa' alkaa vähän löystymään. Ja se kun tapahtuu, niin silloin ei ole enää kysymys halusta vastaanottaa työtä, vaan kykyä tehdä työtä sillä 100 prosentin teholla. Vai otatko minut töihin, jos olen mielenterveysongelmainen? Tuskin se olisi sinullekaan hyvä asia. Itselläni on jo ilmaantunut perfektionistisia piirteitä ja virheen tekeminen työssä on ylivoimaista sulattaa.
Ja voin vakuuttaa, että olotila on helvetillinen, kun se asia tapahtuu! Ja enkä odota, että kaikki sitä edes ymmärtää. Työnteosta ei kerta kaikkiaan tule mitään, kun mielentila on sairas. Ja en varmaan ole ainoa ns. laiska työtön, jolla on pitkäaikaistyöttömyys taustalla.
(Jos työttömällä olisi esimerkiksi lapsia, joutuisi ne antamaan pois esimerkiksi työttömyyden jatkuessa puoli vuotta.) Mitäs tuokin nyt tarkoittaa? Selitäppäs vähän tarkemmin. - Irlanti, Uusi-Seelanti
Potkaisemalla sosialistit pois hallituksesta. Ihan tarpeeksi on kuunneltu lupauksia vaalilupauksia vuosikymmeniä. Viro kohta vie loputkin työpaikat Suomesta.
- rainbowcolors
Tuota noin. Ajatuksesi on siis, että lähtökohtaisesti ihmiset vieroksuvat töitä omasta tahdostaan? Kovin pääkaupunkikeskeistä.
Ei tarvitse mennä kuin muutama sata kilometriä pohjoiseen, niin todellisuus on kovin toisenlainen. Ihmiset haluavat jäädä kotikonnuilleen kasvattamaan lapsia mielekkäämmässä ympäristössä kuin jo ennestään kovin ahtaasti asutulla pääkaupunkiseudulla on mahdollista. Heillä on mahdollisesti iäkkäät vanhemmat samalla paikkakunnalla.
Kuka meistä voi olla toisen tuomarina ja sanoa, että koko Pohjois-Suomi pitää tyhjentää ja autioittaa ja siirtää ihmiset Etelä-Suomeen? Ei pääkaupunkiseudullekaan ole järkeä kovin paljon enempää porukkaa asuttaa.
Lasten poisottaminen kunnollisilta vanhemmilta, joista toinen etsii töitä, on jo aika kaukaa haettu juttu. Ja jos paikkakunnalla ei kertakaikkiaan ole töitä, eikä naapurikunnassakaan, niin se ei silti oikeuta meitä vaatimaan ihmisiä pois omilta kotikonnuiltaan. Eikä se ole mikään helppo juttukaan muuttaa perheen kanssa.
Tiedätkö, kuinka moni työtön toimii palkatta omaishoitajana? Tai tekee sukulaisten lumityöt, puutarhatyöt ja muut pikkuhommat? Tai auttelee naapurin vanhaa pariskuntaa.
En ole itse ollut onnekseni työttömänä, joskin muutaman kerran on ollut mennä paikka alta. Lähipiiriin sen sijaan kuuluu kovasti töitä hakeva työtön, joka lähettelee hakemuksen toisensa perään --- ja nuoremmat vievät kaikki paikat. Minä olen nähnyt monet surulliset kyyneleet ja katkeratkin. Enkä kadehdi sitä hetkeä, kun heille taas tulee käsky mennä "harjoittelemaan" tai "tukityöllistetynä" vanhaan työpaikkaan, jossa aina muistetaan kiitellä osaamista.
Aina kannattaisi muistaa, että kaikki työttömät ovat yksilöitä, ja jokaisella on oma tarinansa ja oma syynsä joutua tilanteeseen, jossa on. Tuskin kukaan päättää ryhtyä kokopäiväiseksi työttömäksi, mikäli henkisesti terveen papereilla on liikkeellä.- löysäjätkä
Hyvä, hyvä!! Kerrankin joku kirjoittaa jotain asiaakin. Yhdyn täysin äskeiseen. Ihminen ei ole mikään 'heittopussi', jos hän ei sitä itse halua.
- Työmarkkinatukimies
kokata tai siivota itse, ei siihen pitäisi hakea apua vaikka siihen olisi varaa tai käytettävissä ilmaista työvoimaa, koska se johtaisi ajanmyötä vallan siirtymisen orjalle, koska avunsaaja joutuisi yhä enemmän turvautumaan apuun, syntyisi itseään ruokkiva riippuvuussuhde auttajiin ja se johtaisi koko yhteiskunnan degeneroitumiseeen ja tuhoon. Näin kävi muinaisessa roomanvaltakunnassa ja inkakulttuurissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238