Onko uinti hyvä laji yleiskunnon ylläpitämiseen/kehittämiseen? Haluaisin löytää jonkun lajin, jolla pitäisi itseni kunnossa, nilkat eivät kestä lenkkeilyä. Kuinka paljon pitäisi uida kerralla ja kuinka usein, että siitä on hyötyä? Mitä paikkoja uinti kiinteyttää?
Kysymyksiä uinnista
15
3084
Vastaukset
- swimmer*
Kyllä ehdottomasti uinti kehittää yleiskuntoa! Sitähän on sanottu että raskaimmat urheilulajit ovat juoksu ja uinti..
Aluksi kannattaa kokeilla vähäillä määrin ja suht harvoin. Sitten kun alkaa tuntua jossain, kannattaa alkaa lisäämään HITAASTI määriä.
Uinti kehittää oikeastaan lähes kaikkia lihaksia kehossa. Saat käsi- ja jalkalihaksia sekä tietenki vatsa- ja selkälihaksia. Vaikka uinti tuntuu tylsältä, se on todella innostava ja raikas laji. Tälläisenä kokoemuksen vinkkiä: Kannattaa KEVYESTI venytellä esim. saunassa köllötellessä, :) - uinnista
Olen käynnyt punttisalilla enemmän tai vähemmän säännöllisesti viimeiset 10 vuotta. Kaksi vuotta sitten innostuin uimaan säännölliseti. Vaikka kroppani oli jo punttisalilla käynnin takia mielestni sopivan lihaksikas yllätyin silti positiivisesti miten uiminen on muovannut sitä. Yläkropan lihasmassa on kasvanut ja tullut luonnollisemman näköiseksi. Siihen on tullut myös sopivasti pyöreyttä. Kroppa on sopusuhtaisemman näköinen kuin pelkällä punttisalilla treenattu. Olen jättänyt punttisalitreenin vähemmälle.
Uin kroolia 3 km kerralla 3-4 kertaa viikkossa. Kannattaa opetella volttikäännös. Se tuo sujuvuutta uintiin ja tuo sopivasti lisätreeniä jalloille.
Paikat kestävät uinnissa hyvin. Mulla kipeytyi olkapää vuosi sitten, mutta se parani kun piti hieman taukoa.
Uinti on mielenkiintoinen laji. On palkitsevaa kun huomaa, että kehittyy koko ajan ja pikkuhiljaa ui hieman nopeammin ja kevyemmän tuntuisesti.- bjanne77
Tarvitsin jonkun kivan talvilajin salin kaveriksi talveksi. No uuden hallin avattua vaasaan ajattelin antaa sille mahdollisuuden joten nyt uin 3 kertaa viikossa 45 min/kerta 1300 metrii ekalla kerralla ja aivan puhki nyt olen 4-5 kertaa käyny ja viimeks kerkesin jo 1700 metrii eli hyvin edistyy ja huomaa että jo rupee saamaan edes vähä vauhtia touhuun tavoite oliss 2000 saada puhki ennen kesää, odotan innolla seuraavaa uimareeniä.
- osku
Kerralla pitäisi uida vähintään puoli tunti, mutta tuntiin saattaa mennä hyvin. Kaikista ei tule kilpauimareita, siksi kova vauhti ei ole tärkeintä. Tärkeintä on, että se on tuntuu hyvältä. Kun on oppinut hyvin hengittämään voi olla vaikka paikallaan ja tehdä siinä voimisteluliikkeitä. Siis ilman niitä kelluntavöitä se on mukavinta. Uidessa kannattaa siis ajatella miten liikkeitään voi vielä parantaa. Uinti paranee ainakin 5 vuoden aikana ja kauemminkin.
Hanki uimalasit, että näet veden allakin, se on tärkeää. - mies23
Ehdottomsti hiihto. Murtomaahiihto kehittää koko kroppaa ja on erittäin tehokas laji kuntoilun kannalta. Lisäksi saa nauttia kauniista talvisista maisemista ja raittiista ilmasta.
Miinuspuolena on tietenkin se, että välineet maksavat ja niissä ei kannata pihistellä. Mutta sen jälkeen muita kustannuksia ei tulekaan.
Itse olen ikionnellinen löydettyäni vapaan tyylin hiihdon omaksi lajikseni, kesällä sitten rullaluistelen sauvojen kanssa.
Suosittelen hiihtoa! - pulipulipulipuli
Olin ollut aina vähän huono liikkumaan, kiitos koulun liikuntatuntien ja vanhanaikaisten opetusmenetelmien... Lukion jälkeen eksyin uimahalliin ja olin myyty: uinti on mun juttu! Rakastan uintia, jo sitä tunnetta vedessä ja kloorin tuoksua! Uinti on jännä laji, toisaalta kevyttä,toisaalta raskasta. Kunto kohoaa mukavan tasaisesti, lihakset kehittyy jne. Koko ajan huomaa pikku hiljaa kehittyvänsä.
Ja mikä parasta: uinti oli minulle laji, joka johdatti minut kaikkeen muuhunkin urheiluun. Huomasin nimittäin yllätyksekseni, että minähän olenkin hyvä jossain urheilulajissa, toisin kuin koulussa päähäni taottiin. Kun itsetunto ja kunto kohosivat, aloin hiihtää ja pyöräillä, nyt myös hölkkäilen.
Olen huomannut, etten ole mikään notkeus- tai nopeusihme, mutta sitkeä liikkumaan pitkiä matkoja ja yleiskuntoni on tosi hyvä nykyisin,samon lihakset on hyvässä kunnossa. Uinti siis avasi silmäni siinä, millainen liikkuja olen, kaikki eivät sovi samaan muottiin, ja nyt olen löytänyt hyvät lajit itselleni ja oman tavan liikkua. Rakastan liikuntaa - kiitos uinnin. Ja kaikista ihanista lajeista (joku aivan aiheellisesti kehuikin jo täällä hiihtoa) huolimatta: uinti on paras! Tunne kun liikkuu vedessä, kloori tuoksuu ja uinti sujuu, ai ai!- mies23
Kirjoituksesi oli kuin suoraan omia ajatuksiani ja kokemuksiani, vaikka suosikkilajini onkin toinen. Se oli koskettavaa.
Itse olin koulussa huono liikunnassa, koska en ehkä ollut niin taitava joukkuelajeissa mitä siellä harjoiteltiin. Olin aina se viimeinen joukkueeseen valittu. Olin osaani sopeutunut eikä se haitannut. Näkyihän se todistuksessa, ikinä en saanut 8 parempaa arvosanaa.
Yläasteella ja sitä seuraavissa jatko-opiskelupaikoissa liikunta oli vapaata ja tunnit sai ohjelmoida itse. Usein lähdettiinkin joidenkin kavereiden kanssa lenkille tai uimaan. Parhaat arvosanat saivat kuitenkin ne jotka olivat opettajan silmien valvonnassa pelaamassa koripalloa tms. näyttämässä taitojaan. Itsenäistä liikuntaa ei arvostettu ja lenkille lähtö olikin se kaikkein huonoimmin katsottu vaihtoehto.
No, vajaa parikymppisenä aloin vaan liikkumaan enemmän, kävin usein lenkillä tai pyöräilemässä. Huomasin myös itsetunnon kasvavan, sillä olin aika hyvä sen tyyppisissä lajeissa, jotka eivät vaadi hirveästi voimaa tai muita erityistaitoja. Tuntui, että olin sopiva niihin lajeihin ja niistä tuli hyvä mieli. Kroppa ja kuntotaso oli riittävä.
Hiihtämistä olin aina sunnuntaihiihtelynä harrastanut, eikä se ollut koskaan tuntunut tylsältä.
Pikku hiljaa aloin vain harrastamaan sitä useammin, sillä koti on aivan latujen vierellä. Uudet välineet toivat lisäintoa ja kilometrimäärät kasvoivat. Olin onnellinen, sillä se laji oli kuin tehty minulle. Olin löytänyt oman lajini, missä ei tarvitse olla muita parempi ja kilpailla toisia vastaan. Sai liikkua vapaasti.
Nyt jo pelkkä hiihtolatujen näkeminen saa jalat pyörimään alla. :)
Viime talvena hiihdin jo n. 800 km ja sauvarullaluistelun aloitin viime keväänä. Sekin kolahti minuun täysin. Aivan uusimpana olen aloittanut säännöllisen hölkkäämisen, joka on upea kuntoa kohottava laji myös.
En vieroksu mitään liikuntalajia ja tykkään myös liikkua porukassa tai kaverin kanssa, mutta nykytilanteessa yksilölajit ovat vieneet voiton.
Täytyy kyllä sanoa, että harrastukset olivatpa ne mitä tahansa, ovat elämän suola ja nykyisin olen paremmassa kunnossa kuin ikinä. Se on mahtavaa.
Haluan tällä rohkaista jokaista etsimään omaa liikuntalajia, sitä mikä itselle tuntuu sopivimmalta. - pulipulipuli
mies23 kirjoitti:
Kirjoituksesi oli kuin suoraan omia ajatuksiani ja kokemuksiani, vaikka suosikkilajini onkin toinen. Se oli koskettavaa.
Itse olin koulussa huono liikunnassa, koska en ehkä ollut niin taitava joukkuelajeissa mitä siellä harjoiteltiin. Olin aina se viimeinen joukkueeseen valittu. Olin osaani sopeutunut eikä se haitannut. Näkyihän se todistuksessa, ikinä en saanut 8 parempaa arvosanaa.
Yläasteella ja sitä seuraavissa jatko-opiskelupaikoissa liikunta oli vapaata ja tunnit sai ohjelmoida itse. Usein lähdettiinkin joidenkin kavereiden kanssa lenkille tai uimaan. Parhaat arvosanat saivat kuitenkin ne jotka olivat opettajan silmien valvonnassa pelaamassa koripalloa tms. näyttämässä taitojaan. Itsenäistä liikuntaa ei arvostettu ja lenkille lähtö olikin se kaikkein huonoimmin katsottu vaihtoehto.
No, vajaa parikymppisenä aloin vaan liikkumaan enemmän, kävin usein lenkillä tai pyöräilemässä. Huomasin myös itsetunnon kasvavan, sillä olin aika hyvä sen tyyppisissä lajeissa, jotka eivät vaadi hirveästi voimaa tai muita erityistaitoja. Tuntui, että olin sopiva niihin lajeihin ja niistä tuli hyvä mieli. Kroppa ja kuntotaso oli riittävä.
Hiihtämistä olin aina sunnuntaihiihtelynä harrastanut, eikä se ollut koskaan tuntunut tylsältä.
Pikku hiljaa aloin vain harrastamaan sitä useammin, sillä koti on aivan latujen vierellä. Uudet välineet toivat lisäintoa ja kilometrimäärät kasvoivat. Olin onnellinen, sillä se laji oli kuin tehty minulle. Olin löytänyt oman lajini, missä ei tarvitse olla muita parempi ja kilpailla toisia vastaan. Sai liikkua vapaasti.
Nyt jo pelkkä hiihtolatujen näkeminen saa jalat pyörimään alla. :)
Viime talvena hiihdin jo n. 800 km ja sauvarullaluistelun aloitin viime keväänä. Sekin kolahti minuun täysin. Aivan uusimpana olen aloittanut säännöllisen hölkkäämisen, joka on upea kuntoa kohottava laji myös.
En vieroksu mitään liikuntalajia ja tykkään myös liikkua porukassa tai kaverin kanssa, mutta nykytilanteessa yksilölajit ovat vieneet voiton.
Täytyy kyllä sanoa, että harrastukset olivatpa ne mitä tahansa, ovat elämän suola ja nykyisin olen paremmassa kunnossa kuin ikinä. Se on mahtavaa.
Haluan tällä rohkaista jokaista etsimään omaa liikuntalajia, sitä mikä itselle tuntuu sopivimmalta.lukea viestisi! Siinäkin mielessä ollaan samanlaisia, että minäkin aloitin hölkkäilyn jokin aika sitten. Se nimittäin on ollut minulle se vihonviimeinen laji, olen ihan tosissani uskonut, että en ikinä pysty 400metriä enempää juoksemaan, mutta nyt hölkkäilen kuitenkin jo "ihan normaalisti". Oli tosi mahtavaa huomata, että sekin laji KUITENKIN sujuu jopa minulta. No, täytyy tunnustaa, että se ei edelleenkään ihan kaikkein rakkain laji ole, mutta vaihtelua kuitenkin (ei vissiin tarvitse sanoa, että uinti on minun fiksaationi...).
Ja nyt kun olen tässä syksyllä hölkkäillyt ja lisännyt uintimatkaani(per uintikerta) reilusti viime talveen nähden, niin palan halusta kokeilla hiihtoakin taas, se varmaan sujuukin tänä talvena paremmin kuin viime talvena. Vielä on vaan sukset maalla kesätallessa...
Kuten sinäkin kirjoittelit, liikunnassa on parasta löytää ne omat jutut ja omat tavat, siitä se liikuntamaku sitten varmasti laajenee, ainakin johonkin suuntaan, niin kuin minullekin uinnin aloittamisen jälkeen alkoi pyöräily, hiihto ja hölkkäkin maistua. Se vaan, että pitää tunnistaa se oma tapa; minulle paras tapa on liikkua yksin, koska en todellakaan ole mikään nopeusihme ja se vaan veisi maun pois, jos kaveri pyrhältäisi aina edellä (uinnissa kyllä vauhtiakin minulla on...). Minulle kaikkein tyydyttävintä on vaan se, että saan sen suorituksen tehtyä, minkä aioinkin, lisää tyydytystä tulee, jos suoritus tuntuu helpommalta kuin aiemmin tai teen sen pikkuisen nopeammin tai pikkuisen pitemmän matkan.
Heh, minullakin oli liikuntanumero koulussa ikuinen 8. Tuolloin olin huono kestävyyslajeissa, mutta melko hyvä pallopeleissä, mutta eihän se riittänyt. Lisäksi kaikki yleisurheilu tai voimistelu oli ihan ylivoimaista minulle... Nyt kun ajattelee, niin uskaltaisin tsempata paljon enemmän, niin paljon itsetunto liikkujana on noussut. Se on vaan kummallista, miten paljon itsetunto ja rohkeus vaikuttaa kaikkeen ja toisaalta miten helppo toisen ihmisen itsetunto on teilata ja miten pitkään se vaikuttaa. Ihan hirvein muisto on ala-asteelta, jolloin olin menossa luistelemaan(tekojäälle), niin kouluni eräs miespuolinen opettaja huusi minulle, että mene vaan luistelemaan, kyllä tuo tekojää sinutkin kestää. Olin tuolloin sellainen 10-vuotias tyttö ja kieltämättä pullero, niin kuin tytöt tuppaavat esimurrosiässä olemaan. Mutta jostain syystä luistelu ei kuulu lajeihini varmaan ikinä! - mies23
pulipulipuli kirjoitti:
lukea viestisi! Siinäkin mielessä ollaan samanlaisia, että minäkin aloitin hölkkäilyn jokin aika sitten. Se nimittäin on ollut minulle se vihonviimeinen laji, olen ihan tosissani uskonut, että en ikinä pysty 400metriä enempää juoksemaan, mutta nyt hölkkäilen kuitenkin jo "ihan normaalisti". Oli tosi mahtavaa huomata, että sekin laji KUITENKIN sujuu jopa minulta. No, täytyy tunnustaa, että se ei edelleenkään ihan kaikkein rakkain laji ole, mutta vaihtelua kuitenkin (ei vissiin tarvitse sanoa, että uinti on minun fiksaationi...).
Ja nyt kun olen tässä syksyllä hölkkäillyt ja lisännyt uintimatkaani(per uintikerta) reilusti viime talveen nähden, niin palan halusta kokeilla hiihtoakin taas, se varmaan sujuukin tänä talvena paremmin kuin viime talvena. Vielä on vaan sukset maalla kesätallessa...
Kuten sinäkin kirjoittelit, liikunnassa on parasta löytää ne omat jutut ja omat tavat, siitä se liikuntamaku sitten varmasti laajenee, ainakin johonkin suuntaan, niin kuin minullekin uinnin aloittamisen jälkeen alkoi pyöräily, hiihto ja hölkkäkin maistua. Se vaan, että pitää tunnistaa se oma tapa; minulle paras tapa on liikkua yksin, koska en todellakaan ole mikään nopeusihme ja se vaan veisi maun pois, jos kaveri pyrhältäisi aina edellä (uinnissa kyllä vauhtiakin minulla on...). Minulle kaikkein tyydyttävintä on vaan se, että saan sen suorituksen tehtyä, minkä aioinkin, lisää tyydytystä tulee, jos suoritus tuntuu helpommalta kuin aiemmin tai teen sen pikkuisen nopeammin tai pikkuisen pitemmän matkan.
Heh, minullakin oli liikuntanumero koulussa ikuinen 8. Tuolloin olin huono kestävyyslajeissa, mutta melko hyvä pallopeleissä, mutta eihän se riittänyt. Lisäksi kaikki yleisurheilu tai voimistelu oli ihan ylivoimaista minulle... Nyt kun ajattelee, niin uskaltaisin tsempata paljon enemmän, niin paljon itsetunto liikkujana on noussut. Se on vaan kummallista, miten paljon itsetunto ja rohkeus vaikuttaa kaikkeen ja toisaalta miten helppo toisen ihmisen itsetunto on teilata ja miten pitkään se vaikuttaa. Ihan hirvein muisto on ala-asteelta, jolloin olin menossa luistelemaan(tekojäälle), niin kouluni eräs miespuolinen opettaja huusi minulle, että mene vaan luistelemaan, kyllä tuo tekojää sinutkin kestää. Olin tuolloin sellainen 10-vuotias tyttö ja kieltämättä pullero, niin kuin tytöt tuppaavat esimurrosiässä olemaan. Mutta jostain syystä luistelu ei kuulu lajeihini varmaan ikinä!Heh, naurattaa ihan kun löytyy niin paljon yhtäläisyyksiä. Olin myös ala-asteella pullea ja ylipainoinen, josta jo terveydenhoitajakin ehätti huomauttamaan. Kerran liikuntatunnilla uimahallin pukuhuoneessa pari kaveria sitten tokaisi mulle, että kato sulla on tissit. heh :) Joo, en paljoa välittänyt, mutta se on jäänyt mieleen.
Sittemmin olen ollut jopa alipainoinen, mutta nyt vaaka näyttää normaaleja lukemia.
Ja omalla kohdallani tuo itsetuntokysymys on entistäkin tärkeämpi, sillä olin seitsemännellä luokalla koulukiusattu. Se oli enemmänkin henkistä pilkkaamista ja tunsin välillä itseni todella surkeaksi. Se teki minusta silloin eristyneen ja hiljaisen. Ehkä juuri senkin takia ajauduin pääasiassa yksin harrastettavien liikuntalajien luokse. Nykyisin olen hyvinkin avoin ihminen ja rohkeampi monessa asiassa. Ystävät ovat entistäkin tärkeämpiä, joten olen ehkä kasvanut vaikeuksien kautta "voittoon".
Liikunta ja siinä pärjääminen on ollut siis mittaamattoman arvokas voimavara ja itsetunnon kohottaja varsinkin niistä yläasteajoista lähtien. Olen nyt sinut itseni kanssa ja liikunnasta en halua luopua enää mistään hinnasta. Kunpa pääsisi jo sivakoimaan pohjoisen lumisille keväthangille :)
Oon täysin samaa mieltä siitäkin, että parhaimman tyydytyksen liikunnasta saa kun huomaa lenkin menneen hieman kevyemmin, nopeammin, pidemmän matkan tai muuten vain paremmin. Sen jälkeen olo on euforinen ja tuntee saavuttaneensa taas uuden etapin. Mutta kyllä se perus arkiliikunta ilman mitään tavoitteita riittää hyvän olon tuojaksi. - pulipulipuli
mies23 kirjoitti:
Heh, naurattaa ihan kun löytyy niin paljon yhtäläisyyksiä. Olin myös ala-asteella pullea ja ylipainoinen, josta jo terveydenhoitajakin ehätti huomauttamaan. Kerran liikuntatunnilla uimahallin pukuhuoneessa pari kaveria sitten tokaisi mulle, että kato sulla on tissit. heh :) Joo, en paljoa välittänyt, mutta se on jäänyt mieleen.
Sittemmin olen ollut jopa alipainoinen, mutta nyt vaaka näyttää normaaleja lukemia.
Ja omalla kohdallani tuo itsetuntokysymys on entistäkin tärkeämpi, sillä olin seitsemännellä luokalla koulukiusattu. Se oli enemmänkin henkistä pilkkaamista ja tunsin välillä itseni todella surkeaksi. Se teki minusta silloin eristyneen ja hiljaisen. Ehkä juuri senkin takia ajauduin pääasiassa yksin harrastettavien liikuntalajien luokse. Nykyisin olen hyvinkin avoin ihminen ja rohkeampi monessa asiassa. Ystävät ovat entistäkin tärkeämpiä, joten olen ehkä kasvanut vaikeuksien kautta "voittoon".
Liikunta ja siinä pärjääminen on ollut siis mittaamattoman arvokas voimavara ja itsetunnon kohottaja varsinkin niistä yläasteajoista lähtien. Olen nyt sinut itseni kanssa ja liikunnasta en halua luopua enää mistään hinnasta. Kunpa pääsisi jo sivakoimaan pohjoisen lumisille keväthangille :)
Oon täysin samaa mieltä siitäkin, että parhaimman tyydytyksen liikunnasta saa kun huomaa lenkin menneen hieman kevyemmin, nopeammin, pidemmän matkan tai muuten vain paremmin. Sen jälkeen olo on euforinen ja tuntee saavuttaneensa taas uuden etapin. Mutta kyllä se perus arkiliikunta ilman mitään tavoitteita riittää hyvän olon tuojaksi.Luin kirjoituksesi, mutta en ehdi tässä (joulukiireet, joulukiireet...) sen kummempia kommentoimaan, kuin että hymyilitti se, kun kerroit, että olit seiskalla koulukiusattu, nimittäin minulla on sama kokemus vuotta aiempaa! Siis kylläpä on samoja kokemuksia siunaantunut meille. Itse kiusaaminen ei tietenkään hymyilytä, tiedän oikein hyvin, millaista se on!
Jouduin perheemme muuton takia vaihtamaan koulua kuudennelle mennessäni ja silloin jouduin aika rankastikin kiusatuksi koko vuoden ajan. Olin hyvin arka, eristynyt ja pelokas ja äärimmäisen epävarma itsestäni. Kun sitten menin yläasteelle, tilanne helpottui uusien kavereiden ja isomman koulun myötä. Mutta kyllä kiusaaminen jätti paljon jälkiä itsetuntoon, osasta olen päässyt hyvin yli (olen nykyisin sosiaalinen ja avoin), mutta luottamus on aina vähän ongelmallisempi juttu: tiedän kokemuksesta, että ihmiset osaavat olla tosi ilkeitä ja pahoja, joten välillä vieläkin on vaikea luottaa ihmisiin. Onneksi on hyviä ystäviä, jotka ovat sitten näyttäneet ihmisistä sen toisen, hyvän puolen. Itsetunnon eheytymisessä on liikunnalla ollut minullekin merkitystä, varsinkin suhde omaan ruumiiseen on tullut hyväksyvämmäksi (ulkonäköäni haukuttiin paljon) ja lisäksi olen liikunnasta saanut niin paljon onnistumisen kokemuksia, että itseluottamus on kasvanut muutenkin.
Mutta nyt sitten vatkain esiin ja piparitaikinan tekoon... - mies23
pulipulipuli kirjoitti:
Luin kirjoituksesi, mutta en ehdi tässä (joulukiireet, joulukiireet...) sen kummempia kommentoimaan, kuin että hymyilitti se, kun kerroit, että olit seiskalla koulukiusattu, nimittäin minulla on sama kokemus vuotta aiempaa! Siis kylläpä on samoja kokemuksia siunaantunut meille. Itse kiusaaminen ei tietenkään hymyilytä, tiedän oikein hyvin, millaista se on!
Jouduin perheemme muuton takia vaihtamaan koulua kuudennelle mennessäni ja silloin jouduin aika rankastikin kiusatuksi koko vuoden ajan. Olin hyvin arka, eristynyt ja pelokas ja äärimmäisen epävarma itsestäni. Kun sitten menin yläasteelle, tilanne helpottui uusien kavereiden ja isomman koulun myötä. Mutta kyllä kiusaaminen jätti paljon jälkiä itsetuntoon, osasta olen päässyt hyvin yli (olen nykyisin sosiaalinen ja avoin), mutta luottamus on aina vähän ongelmallisempi juttu: tiedän kokemuksesta, että ihmiset osaavat olla tosi ilkeitä ja pahoja, joten välillä vieläkin on vaikea luottaa ihmisiin. Onneksi on hyviä ystäviä, jotka ovat sitten näyttäneet ihmisistä sen toisen, hyvän puolen. Itsetunnon eheytymisessä on liikunnalla ollut minullekin merkitystä, varsinkin suhde omaan ruumiiseen on tullut hyväksyvämmäksi (ulkonäköäni haukuttiin paljon) ja lisäksi olen liikunnasta saanut niin paljon onnistumisen kokemuksia, että itseluottamus on kasvanut muutenkin.
Mutta nyt sitten vatkain esiin ja piparitaikinan tekoon...Hyvä, että olet myös selvinnyt koulukiusaamisen jättämistä haavoista. Se on tärkeää.
Mutta kiitos vähän "syvällisemmästä" ajatusten vaihdosta jonka saimme käydä. Naurattaa vaan kun kyseessä on juuri uintipalsta, vaikkei uinnista paljoa puhetta ollutkaan. :) No onhan se sun lajisi ei siinä mitään. Lueskelen aina välillä näitä uintiin liittyviä viestejä.
Se on totta että joulukiireet alkaa painamaan pikkuhiljaa itse kullakin. Piparit on kyllä mun herkkua ja ne kuuluu joulupöytään. Nam..
Pidetäänhän itsemme liikkeellä jatkossakin mieliharrastustemme parissa.
Ja sana on vapaa kirjoitella lisääkin jos siltä tuntuu: underthesun@luukku.com
Toivotan sulle lämmintä ja siunattua joulua!
- Uiskari
Aloita vaikka 15min sotkien. Eka puoli vuotta.
Lue pryysrejä ja tutustu eri tyyleihin.
Osta uimalasit!
Sitten ui 30min sitä tyyliä kun tuntuu hyvältä ja mukavalta. Tarkistele uintiohejeita aina ennen ja jälkeen uintia että 'jää mieleen'
Sitten päästään 1-2v jälkeeen itse asiaan eli 60min uintiin joka on jo aerobista uintia joka jo kehittaa verenkiertoa.
Luet ja teet sammakko ja krooliuuintia ja selkää joka harjoituspäivänä. Keskity krooliin, koska se on ainoa ja vauhdikkain laji.
Jäät sammakolla aina toiseksi jos joku kroolaaja on uimassa ...
Sitten siirryt triatlon uintiin ja vesi on sulle vapaa eli uit jopa 6km/2t yhteeen menoon kroolaamalla. Teet 10km kokeilun ihan huvinpäiten ja hämmästyt että selviä siitä alle 4 tunnin pisssa taukoineen... - UISKARI
Normaalisti kiireessä 30min on on ok, mutta 1t on normaali kun ei ole kiirettä 2t on sitten jo oikeaa treenausta. 3krt viikossa on optimi. Uinti kehittää monipuolisisesti kaikkia mahdollisia lihaksia ja laihduttaa siinä samalla...
- ollisole
nyt kannattaa laittaa ne nilkat kuntoo ku oot niin nuori vielä. sillä mulla on sama ongelma. se johtuu lihasheikkoudesta. multa löytyy ohjeita jos kiinnostaa terveisin olli ollisole@hotmail.com
- Nimetön
Hei,
varmaan joku on tästä sanonut, mutta uintitekniikka kannattaa saada oikeaksi. Niskan jännittämiset jne eivät edistä asiaa. Uimaseuroilla on aikuisten tekniikkakursseja, joita voin lämpimästi suositella.
Itse uin 2-4 kertaa viikossa 2-3km vaparia. Liian kovaa ei kannata uida, sillä siitä ei ole oikeastaan mitään hyötyä, ellet nyt treenaa maitohapon kestävyyttä. Tarpeeksi hidas uinti (sykemittari!) ylläpitää kuntoa ja polttaa rasvaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635