Minua taas risoo kun anoppini on minun kauttani jatkuvasti tekemisissä meidän kanssa. Pojalleen hän ei paljoa soittle/tekstaa/lähetä s.postia vaan aina minulle. Oma vikani kun aina vastaan niihin heti. Lähetämme sähköpostia n. 1-3 kertaa viikossa, pitkiä kirjeitä joissa kerrotaan kaikki mitä ollaan tehty. Anoppi silti harvoin kyselee minun kuulumisiani kertoilee vaan omistaan ja minä sitten vastaan niihin. Nyt se on alkanut ärsyttämään. En tiedä miten sen lopettaisin. Onko neuvoja? Tai ainakin että kerrat harvenisivat. Olen koko ajan ahdistunut ja ärsyyntynyt ja tuntuu, ettei minulla ole omaa elämää enää ollenkaan. Kylässä heillä pitäisi myös käydä kerran viikossa ja sekin rassaa, ahdistaa. En osaa sanoa ei.
Auttakaa, mitä voin tehdä!? Onko muilla samanlaista?
Liiallinen läheisyys anopin kanssa
13
2976
Vastaukset
- Kaikennähnyt
"Oma vikani kun aina vastaan niihin heti."
Aloitat niin, että lakkaat vastaamasta heti.
Sitten muutaman viikon kuluttua tuntuukin jo luonnolliselta joko vastata vain lyhyesti tai jättää koko vastaaminen.
Näin pääset huonosta tavastasi yrittää miellyttää ihmistä, joka sinua ei tosiasiassa kovastikaan kiinnosta.
Kuulemma huonosta tavasta eroon pääsemiseen kuluu 6-8 viikkoa, ei sen enempää.
Lykkyä tykö!- Yhteydenpito
On elämä keljuksi mennyt, kun pidetään huonona tapana yhteydenpitoa anoppiin.
"Näin pääset huonosta tavastasi yrittää miellyttää ihmistä, joka sinua ei tosiasiassa kovastikaan kiinnosta."
Ei anoppikaan ehkä pitäisi sinuun yhteyttä, jollet olisi hänen poikansa elämänkumppani. - neitiX
Yhteydenpito kirjoitti:
On elämä keljuksi mennyt, kun pidetään huonona tapana yhteydenpitoa anoppiin.
"Näin pääset huonosta tavastasi yrittää miellyttää ihmistä, joka sinua ei tosiasiassa kovastikaan kiinnosta."
Ei anoppikaan ehkä pitäisi sinuun yhteyttä, jollet olisi hänen poikansa elämänkumppani.Ei kai yhteydenpitoa sinänsä huonona tapana pidetä. Ei kai se ollut tässäkään tarkoius. Itse ymmärsin niin, että huonona tapana pidettiin alkuperisen tapaa yrittää miellyttää kaikkia ihmisiä siihen pisteeseen asti, että se ahdistaa itseä. Silloinhan se on jo enenmmänkin kuin huono tapa; lähempänä läheisriippuvuutta ja olematonta itsetuntoa. Ja sellaisesta pitäisikin todella päästä eroon.
Myös: jos liialinen kirjoittelu tuntuu ahdistavalta, niin se on huono tapa! Silloin kirjoittelua pitää harventaa niin, ettei se enää ahdista. Se ei välttämättä tarkoita, etteikö alkuperäinen pitäisi anopistaan. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että hän kokee, ettei omaa tilaa ole tarpeeksi. Kun kirjoittelu ym. harvenee, se muuttuu jälleen mukavaksi. - Kaikennähnyt
neitiX kirjoitti:
Ei kai yhteydenpitoa sinänsä huonona tapana pidetä. Ei kai se ollut tässäkään tarkoius. Itse ymmärsin niin, että huonona tapana pidettiin alkuperisen tapaa yrittää miellyttää kaikkia ihmisiä siihen pisteeseen asti, että se ahdistaa itseä. Silloinhan se on jo enenmmänkin kuin huono tapa; lähempänä läheisriippuvuutta ja olematonta itsetuntoa. Ja sellaisesta pitäisikin todella päästä eroon.
Myös: jos liialinen kirjoittelu tuntuu ahdistavalta, niin se on huono tapa! Silloin kirjoittelua pitää harventaa niin, ettei se enää ahdista. Se ei välttämättä tarkoita, etteikö alkuperäinen pitäisi anopistaan. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että hän kokee, ettei omaa tilaa ole tarpeeksi. Kun kirjoittelu ym. harvenee, se muuttuu jälleen mukavaksi.Kiva kun käsitit, mitä ajoin takaa. En vain näköjään ole kovin hyvä ilmaisemaan tarkoitustani. Mutta kiitos kun viitsit selvittää, toivottavasti muutkin nyt tajusivat.
- Ystävyyttä
Pitämällä sinuun yhteyttä hän haluaa osoittaa ottaneensa sinut perheen jäseneksi. Eikö ole parempi, että lähettää vain sähköposteja eikä soittele koko ajan tai käy oven takana.
Hän jättää sinulle tilaisuuden määrätä yhteydenpidon vilkkaus.
Kun vastaat heti, hänestä se on mieluista.
Jos harvennat välejä pariksi päiväksi, niin hän huomaa, että aikasi ei riitä kirjeenvaihtoon.
Voithan vastauksessasikin sanoa, että töissä on nyt kiireitä.
Lyhennä omia viestejäsi.
Anoppina asia on minulle tuttu. Itse pitäisin mielelläni yhteyttä miniääni, mutta olen lukenut näitä palstoja ja alkanut arkailla.
Aina olen saanut miniältäni ystävällistä kohtelua, mutta en tietenkään tiedä, kuinka vaikeaksi hän tuntee olonsa seurassani.
Minäkin olen aikaisemmin kirjoitellut hänelle sähköpostia. Viime aikoina hän on vastannut niihin lyhyesti yhdellä lauseella.
Niinpä olen tajunnut, että kirjeeni eivät ole tervetulleita ja olen lopettanut.- anoppi
enemmän yhteyttä miniän kanssa.
Olen aina pitänyt hänestä.
Luulen että hän jännittää minun seurassa tai jotain? en tiedä?
Onneksi ymmärrän, että en tyrkytä seuraani. - neitiX
anoppi kirjoitti:
enemmän yhteyttä miniän kanssa.
Olen aina pitänyt hänestä.
Luulen että hän jännittää minun seurassa tai jotain? en tiedä?
Onneksi ymmärrän, että en tyrkytä seuraani.Vastaan teille molemmille anopeille tässä.
Älkää ottako liian vakavasti näitä puheita täällä! En tietenkään voi tietää mitään miniöistänne, tai siitä pitävätkö he teistä. Pelkään vain, että oma anoppini voi olla aika samoissa ajatuksissa kuin te...
Alkuaikoina hän piti sekä minuun että mieheen runsaasti yhteyttä. Itse olen perheestä, jossa sellainen ei ole ikinä ollut tapa, soittelen mm äitini kanssa ehkä kerran viikossa-kahdessa. Ja rakastan häntä syvästi! Huonoista väleistä ei ole kyse.
Anoppi sen sijaan saattoi soittaa meille vaikka viisikin kertaa päivässä. Vähintään kerran kuitenkin. Hän myös sanoi, että hänestä tuntuu, että hän on saanut uuden tyttären. Minua sellainen ahdisti (ja ahdistaa) suuresti! Ensinnäkin, tytärpuheet loukkaavat minun ja äitini suhdetta (mielestäni). Minulla on jo yksi äiti, en tarvitse toista. Toiseksi olemme miehen kanssa yli kolmikymppinen pariskunta. Jatkuva soittelu ja asioista huolehtiminen toi minulle kuvan, ettei hän luota kykyymme hoitaa asioita itse. Hänellä oli mahdoton tarve silottaa yhteinen polkumme ja suunnilleen elää suhdetta puolestamme. Lisäksi ruuan lhettäminen postitse ei ole ihan ok, aikuisille ihmisille sentään...
Toisin sanoen; minua ahdisti niin riippuvainen suhde. Ja minua ahdisti miehen puolesta se, miten äiti hoiti hänelle kaiken valmiiksi; se kun meinasi sitä, ettei miehen itse ollut tarvinnut huolehtia lähes mistään (ei hyvä!).
Anoppi on hieno ja mukava ihminen. Pidän hänestä kovasti. Hän ilmeisesti aisti ahdistukseni, koska soitot ovat harventuneet, yhteydenpito on muutenkin järkevöitynyt. Nyt minun on helpompi olla, ja kun olemme yhteydessä, se tuntuu minusta mukavalle! - Emme
neitiX kirjoitti:
Vastaan teille molemmille anopeille tässä.
Älkää ottako liian vakavasti näitä puheita täällä! En tietenkään voi tietää mitään miniöistänne, tai siitä pitävätkö he teistä. Pelkään vain, että oma anoppini voi olla aika samoissa ajatuksissa kuin te...
Alkuaikoina hän piti sekä minuun että mieheen runsaasti yhteyttä. Itse olen perheestä, jossa sellainen ei ole ikinä ollut tapa, soittelen mm äitini kanssa ehkä kerran viikossa-kahdessa. Ja rakastan häntä syvästi! Huonoista väleistä ei ole kyse.
Anoppi sen sijaan saattoi soittaa meille vaikka viisikin kertaa päivässä. Vähintään kerran kuitenkin. Hän myös sanoi, että hänestä tuntuu, että hän on saanut uuden tyttären. Minua sellainen ahdisti (ja ahdistaa) suuresti! Ensinnäkin, tytärpuheet loukkaavat minun ja äitini suhdetta (mielestäni). Minulla on jo yksi äiti, en tarvitse toista. Toiseksi olemme miehen kanssa yli kolmikymppinen pariskunta. Jatkuva soittelu ja asioista huolehtiminen toi minulle kuvan, ettei hän luota kykyymme hoitaa asioita itse. Hänellä oli mahdoton tarve silottaa yhteinen polkumme ja suunnilleen elää suhdetta puolestamme. Lisäksi ruuan lhettäminen postitse ei ole ihan ok, aikuisille ihmisille sentään...
Toisin sanoen; minua ahdisti niin riippuvainen suhde. Ja minua ahdisti miehen puolesta se, miten äiti hoiti hänelle kaiken valmiiksi; se kun meinasi sitä, ettei miehen itse ollut tarvinnut huolehtia lähes mistään (ei hyvä!).
Anoppi on hieno ja mukava ihminen. Pidän hänestä kovasti. Hän ilmeisesti aisti ahdistukseni, koska soitot ovat harventuneet, yhteydenpito on muutenkin järkevöitynyt. Nyt minun on helpompi olla, ja kun olemme yhteydessä, se tuntuu minusta mukavalle!Kyllä minä anoopistani pidän kovastikin, mutta tiettyyn rajaan saakka. Minua esimerkiksi ahdistaa se,että vaikka mitä kertoisin itsestäni ja omistani tunnoistani, hän ei koskaan vastaa niihin. Aivan kuin hän vain olisi se tärkeä ihminen tässä maailmassa. Ymmärrän, että hän ehkä näyttää näillä eleillä pitävänsä minusta, mikä onkin kivaa, koska hyväksyntää olen aina hakenut. Silti en aisti hänestä minkäänlaista lämpöä. Tuntuu, että hän vain kirjoittaa minulle, koska tietää saavansa vastauksen ja hänen aikansa kuluu paremmin. En tiedä. Syy miksi tunnen myös täten anoppiani kohtaan on se, että hän ei minusta pitänyt alussa niin kovin paljon. Ei suoraan näyttänyt, mutta rivienvälistä pystyi lukemaan paljon. En kai ollut tarpeeksi hyvä hänen pojalleen, tarpeeksi hyvin koulutettu. En voi unohtaa näitä alkuaikoja koskaan ja olen yhä edelleen katkera. Tuntuu myös, että anoppi on kateellinen monelle asialle, koska jos jotain kivaa kerron omasta elämästäni hän vain hieman nyökkää, eikä kysele mitään sen enempää tai jatka jutustelua aiheesta. Tuntuu, että olemme eri planeetalta, mutta on pakko sietää, koska he ovat mieheni vanhempia. Silti pidän heistä kovastikin ihmisinä ja he ovat hyvää seuraa, mutta haluaisin olla vain minä, heidän poikansa puoliso, en ystävä tms. Vain minä itse. Nyt tuntuu, että he tietävät eämästämme/elämästäni kaiken. Ei jää tilaa hengittää ja minusta on tullut arka, enkä uskalla enää heittäytyä elämään, koska pelkään epäonnistumista ja että anoppini saisi tietää siitä.
Kiitos aiemmista kommenteista ja anoppien näkökuma oli myös mielenkiintoista luettavaa. - keskustelua kehiin
Emme kirjoitti:
Kyllä minä anoopistani pidän kovastikin, mutta tiettyyn rajaan saakka. Minua esimerkiksi ahdistaa se,että vaikka mitä kertoisin itsestäni ja omistani tunnoistani, hän ei koskaan vastaa niihin. Aivan kuin hän vain olisi se tärkeä ihminen tässä maailmassa. Ymmärrän, että hän ehkä näyttää näillä eleillä pitävänsä minusta, mikä onkin kivaa, koska hyväksyntää olen aina hakenut. Silti en aisti hänestä minkäänlaista lämpöä. Tuntuu, että hän vain kirjoittaa minulle, koska tietää saavansa vastauksen ja hänen aikansa kuluu paremmin. En tiedä. Syy miksi tunnen myös täten anoppiani kohtaan on se, että hän ei minusta pitänyt alussa niin kovin paljon. Ei suoraan näyttänyt, mutta rivienvälistä pystyi lukemaan paljon. En kai ollut tarpeeksi hyvä hänen pojalleen, tarpeeksi hyvin koulutettu. En voi unohtaa näitä alkuaikoja koskaan ja olen yhä edelleen katkera. Tuntuu myös, että anoppi on kateellinen monelle asialle, koska jos jotain kivaa kerron omasta elämästäni hän vain hieman nyökkää, eikä kysele mitään sen enempää tai jatka jutustelua aiheesta. Tuntuu, että olemme eri planeetalta, mutta on pakko sietää, koska he ovat mieheni vanhempia. Silti pidän heistä kovastikin ihmisinä ja he ovat hyvää seuraa, mutta haluaisin olla vain minä, heidän poikansa puoliso, en ystävä tms. Vain minä itse. Nyt tuntuu, että he tietävät eämästämme/elämästäni kaiken. Ei jää tilaa hengittää ja minusta on tullut arka, enkä uskalla enää heittäytyä elämään, koska pelkään epäonnistumista ja että anoppini saisi tietää siitä.
Kiitos aiemmista kommenteista ja anoppien näkökuma oli myös mielenkiintoista luettavaa.olla sosiaalisesti heikkolahjaisia. Eivät kaikki 40 rouvat ole elämänviisaita, kypsiä, itsetuntoisia ihmisiä. Kyllä minä näen omasta anopistani, kuten äidistänikin (ja itsestäni!), että he ovat epävarmoja parhaasta toimintatavasta tai eivät tiedä, mitä sanoisivat, jotteivät sanoisi väärin. Eikä tässä ole aina edes mistään heikkolahjaisuudesta kyse, vaan erilaisista tottumuksista kanssakäymiseen.
- Itsekin...
neitiX kirjoitti:
Vastaan teille molemmille anopeille tässä.
Älkää ottako liian vakavasti näitä puheita täällä! En tietenkään voi tietää mitään miniöistänne, tai siitä pitävätkö he teistä. Pelkään vain, että oma anoppini voi olla aika samoissa ajatuksissa kuin te...
Alkuaikoina hän piti sekä minuun että mieheen runsaasti yhteyttä. Itse olen perheestä, jossa sellainen ei ole ikinä ollut tapa, soittelen mm äitini kanssa ehkä kerran viikossa-kahdessa. Ja rakastan häntä syvästi! Huonoista väleistä ei ole kyse.
Anoppi sen sijaan saattoi soittaa meille vaikka viisikin kertaa päivässä. Vähintään kerran kuitenkin. Hän myös sanoi, että hänestä tuntuu, että hän on saanut uuden tyttären. Minua sellainen ahdisti (ja ahdistaa) suuresti! Ensinnäkin, tytärpuheet loukkaavat minun ja äitini suhdetta (mielestäni). Minulla on jo yksi äiti, en tarvitse toista. Toiseksi olemme miehen kanssa yli kolmikymppinen pariskunta. Jatkuva soittelu ja asioista huolehtiminen toi minulle kuvan, ettei hän luota kykyymme hoitaa asioita itse. Hänellä oli mahdoton tarve silottaa yhteinen polkumme ja suunnilleen elää suhdetta puolestamme. Lisäksi ruuan lhettäminen postitse ei ole ihan ok, aikuisille ihmisille sentään...
Toisin sanoen; minua ahdisti niin riippuvainen suhde. Ja minua ahdisti miehen puolesta se, miten äiti hoiti hänelle kaiken valmiiksi; se kun meinasi sitä, ettei miehen itse ollut tarvinnut huolehtia lähes mistään (ei hyvä!).
Anoppi on hieno ja mukava ihminen. Pidän hänestä kovasti. Hän ilmeisesti aisti ahdistukseni, koska soitot ovat harventuneet, yhteydenpito on muutenkin järkevöitynyt. Nyt minun on helpompi olla, ja kun olemme yhteydessä, se tuntuu minusta mukavalle!Menen itseeni ja mietin, olenko ollut ahdistavan tunkeilevainen.
Ainakin voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että ruokaa en ole ollut tyrkyttämässä. Poikani on innokas ruuan laittaja, ja hän on kutsunut meidät usein aterialle. Minä en ole mikään keittiöihme, joten en niinkään ole ruokia heille laittanut, mutta oman pihan pensaista poimituista marjoista olen tehnyt hillot ja mehut.
Pienestä eläkkeestäni ei ole heille rahalahjoja riittänyt. Lapsosille tietysti ostelen synttäri lahjat ja joulupaketit, mutta kovin anteliaana ei minua voi pitää. Toivon kuitenkin, ettei nyt ihan saitanakaan.
Kun poikani avioitui, heillä oli jo valmis koti tavaroineen. Häälahjaksi ostimme heidän valitsemansa ruoka-astiaston, koska järkeväähän on saada mieleinen lahja.
Heidän pieni asuntonsa on täynnä tavaraa, joten isoja kutsuja ei heillä koskaan ole voinut pitää.
Joulut, lasten ristiäiset ja muut perheiden tapaamiset ovat olleet meillä. Omakotitalo ja kesällä vielä iso piha, joten mahtuu.
Nyt nämä yhteiset tilaisuudet alkavat ahdistaa minua, sillä kun ajattelen itseäni, olisin ollut miniäni ikäisenä aika nolo, jos anoppini olisi aina järjestänyt tilaisuudet ja itse olisin vain tullut kuin kylään.
Pulmatilanne, sillä ymmärrän, että miniälle taas olisi iso kynnys tulla tekemään kutsut minun talouteeni ja sanoa, että hän hoitaa kaiken yksin.
Osaisinkohan minäkään siihen suhtautua.
No, onneksi nyt ei ole mitään pippaloita tulossa joulua lukuunottamatta.
Siitä selviämme nykyisin nyyttäriperiatteella. - anoppi itsekin
keskustelua kehiin kirjoitti:
olla sosiaalisesti heikkolahjaisia. Eivät kaikki 40 rouvat ole elämänviisaita, kypsiä, itsetuntoisia ihmisiä. Kyllä minä näen omasta anopistani, kuten äidistänikin (ja itsestäni!), että he ovat epävarmoja parhaasta toimintatavasta tai eivät tiedä, mitä sanoisivat, jotteivät sanoisi väärin. Eikä tässä ole aina edes mistään heikkolahjaisuudesta kyse, vaan erilaisista tottumuksista kanssakäymiseen.
Ihailen aina TV:n filmejä ja sarjoja, joissa ihmiset saattavat tuulettaa tuntojaan rauhallisesti ja monipolvisesti. Miten he osaavatkin!
Ei suomalaisiin tapoihin edes kuulu omien tuntojen kuvaileminen. Omia murheita vähätellään, kun toinen kysyy mitä kuuluu: "Kyllähän se tässä menee kuin jäitä polttelis".
Kun nuori ihminen kertoo murheitaan, saa hän helposti kuulla, että hyvänen aika, kyllä noin nuori ja terve ihminen selviää tuollaisista vastoinkäymisistä, toista se on MINULLA, kun ne ja ne murheet pakkaavat päälle. Mutta MINÄ en valita, en ole koskaan valittanut.
Kuolemantapauksissa tämän puhumattomuuden huomaa hyvin, niin itsensä kuin muidenkin kohdalla. Meillä ei ole oikeita lauseita hallussamme. Emme pysty ottamaan vastaan emmekä sanomaan suruun liittyviä asioita.
Monissa anoppi-miniä tilanteissa on varmaankin kysymyksessä oikeiden sanojen puuttuminen. Emme osaa olla luontevia. Missä meille opetetaan sitä smalltookia, josta amerikkalaiset ja keskieurooppalaiset ovat kuuluisia? Ei missään.
Ylpeilemme sillä, että sanomme vain sen, mitä tarkoitammekin. Ikään kuin olisi epätarkoituksenmukaista sanoa esim. "Hauska tutustua", luontevasti ja iloisesti.
Suomalaiseen luonteeseen tuntuu liittyvän tiiviisti epäluulo. Uumoilemme joka asiassa taka-ajatuksia. Varsinkin, jos vastapuoli hermostuksissaan sanoo jonkun epäonnistuneen lauseen, niin vedämme oitis johtopäätöksen, että toinen haluaa halventaa ja vähätellä. Sanoikin SILLÄ tavalla.
- Vekka
Voisitko pyytää miestäsi apuun ja laittaa hänet kirjoittamaan äidilleen teidän molempien puolesta tai soittamaan. On se vaan kumma kun miniät aina saavat vetää anopeista herneet nenään, mutta miehen ei tarvii ku olla ja köllötellä vieressä.
- Kontrolli
Monet naiset huolehtivat ihan turhaankin suhteista anoppilaan. Anoppia on ihan kiva nähdä aina välillä, mutta minusta mieheni saisi huolehtia yhteydenpidosta, varsinkin nyt kun anoppi tarvitsisi meitä vaikeassa elämäntilanteessa. Minun huolehtimisesta ei tule kuin huono maku suuhun. Jos yheys on jotenkin miniän vastuulla, tulee helposti tämä valta-asetelma esiin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250