Jokunen kuukausi sitten tapasin ihanan miehen, 24-vuotiaan. Olin juuri päättänyt edellisen pitkän ja vaikean suhteen ja sen takia en pystynyt heittäytymään uuteen juttuun täysin varauksettomasti heti ensitreffeiltä. (eikä kyllä ole mielestäni tarpeenkaan) kerroin miehelle jo alussa että kanssani on kaikkea muuta kuin helppoa olla, nykyisestä elämäntilanteestani johtuen (muutakin kuin tämä vaikea ero) ja että välitän kyllä hänestä. No, mies teki hyvin selväksi että haluaa minut ja haluaa meidän olevan pari, ja vakuutteli ja todisteli minulle sitä niin kovin että sai minut tosiaan luottamaan ja lämpenemään ajatukselle uudesta suhteesta. Kuitenkin tämä klassinen kävi; heti kun se sitten oli virallista, että hän oli saanut minut itselleen, alkoi perääntyä. Minulla oli sitten hänen välinpitämättömän käytöksensä vuoksi paha mieli ja yrittäessäni jutella hän käänsi tilanteet riitelyksi. Lopulta ilmoitti ettei voi olla kanssani.
No, mikäpä siinä, jos hän sitten pysyisikin sanojensa takana. Noin viikko tästä erosta tapasimme, ja hän teki hyvin selväksi että välittää vielä, ja kovastikkin. Itse, osittain tiedostaen tyhmyyteni, osittain niinkin halveksuttavasta syystä kuin siitä, että tämän hetkisessä tilanteessa tuntuu raskaalta olla ilman syliä johon käpertyä, ja suurimmaksi osaksi siksi että hänestä kovasti välitän, en kyennyt pysymään kovana tässä tilanteessa. Ja siitä asti kun olemme tavanneet (joiakin viikkoja), käyttäydymme kuin seurusteleva pari. Etenkin miehen aloitteesta. Silti hän muistuttaa minua koko ajan ettei halua olla poikaystäväni. Tiedän että pelkästä seksistä tässä ei ole kyse, helppoa seksiä hän kyllä saisi muualtakin (ja paljon helpommalla kuin minulta itse asiassa, itse kun kaipaan muutakin kuin seksiä pystyäkseni nauttimaan seksistä) - ja meidän yhteinen aikamme on muutakin kuin sänkypuuhia.
Välillä mies on minua kohtaan välinpitämätön, kylmäkin, ja katsoo että se, ettemme virallisesti ole pari, antaa hänelle oikeutuksen moiseen. Kuitenkin miehelle on hirmu tärkeää että olemme uskolliset toisillemme. (minun mielestäni seurustelusta tässä eroaa ainoastaan se ettei tätä kutsuta siksi, mikä on mielestäni aika naurettavaa) Hän puhuu minulle kovin hellästi - sanoo, että ei voi olla kanssani koska ei pysty antamaan minulle mitä ansaitsen ja mitä hän haluaisi voida antaa. (miehellä myöskin todella vaikea ja stressaava elämäntilanne) Että on rakastumassa minuun, että ikävöi kun emme tapaa, että ajattelee koko ajan. Että todella tahtoo meidän olevan pari.
Moni varmasti ajattelee että miehen motiivi tähän on se, että ei halua sitoutua kun haluaa saada olla muidenkin kanssa. Mutta hän ei ole sellainen enkä sano vain sinisilmäisyyttäni. Ja hän on se jolle tämä uskollisuusasia on tärkeämpi nykyisessä tilanteessamme. Eli, jos nyt suljetaan tuo pois.. Mua ihmetyttää kovasti, miten eri lailla miehen, kenties vain tämän miehen tai muidenkin, mieli toimii tässä tilanteessa verrattuna omaani.
Voiko hän todella tarkoittaa mitä sanoo, vaikkei haluakkaan olla juuri nyt kanssani. Voiko todella ihminen, joka välittää niin paljon, ajatella järjellä ja tuntea ettei halua olla minun kanssani vaika tunteekin niin vahvasti.
No, mikäpä siinä, jos hän sitten pysyisikin sanojensa takana. Noin viikko tästä erosta tapasimme, ja hän teki hyvin selväksi että välittää vielä, ja kovastikkin. Itse, osittain tiedostaen tyhmyyteni, osittain niinkin halveksuttavasta syystä kuin siitä, että tämän hetkisessä tilanteessa tuntuu raskaalta olla ilman syliä johon käpertyä, ja suurimmaksi osaksi siksi että hänestä kovasti välitän, en kyennyt pysymään kovana tässä tilanteessa. Ja siitä asti kun olemme tavanneet (joiakin viikkoja), käyttäydymme kuin seurusteleva pari. Etenkin miehen aloitteesta. Silti hän muistuttaa minua koko ajan ettei halua olla poikaystäväni. Tiedän että pelkästä seksistä tässä ei ole kyse, helppoa seksiä hän kyllä saisi muualtakin (ja paljon helpommalla kuin minulta itse asiassa, itse kun kaipaan muutakin kuin seksiä pystyäkseni nauttimaan seksistä) - ja meidän yhteinen aikamme on muutakin kuin sänkypuuhia.
Välillä mies on minua kohtaan välinpitämätön, kylmäkin, ja katsoo että se, ettemme virallisesti ole pari, antaa hänelle oikeutuksen moiseen. Kuitenkin miehelle on hirmu tärkeää että olemme uskolliset toisillemme. (minun mielestäni seurustelusta tässä eroaa ainoastaan se ettei tätä kutsuta siksi, mikä on mielestäni aika naurettavaa) Hän puhuu minulle kovin hellästi - sanoo, että ei voi olla kanssani koska ei pysty antamaan minulle mitä ansaitsen ja mitä hän haluaisi voida antaa. (miehellä myöskin todella vaikea ja stressaava elämäntilanne) Että on rakastumassa minuun, että ikävöi kun emme tapaa, että ajattelee koko ajan. Että todella tahtoo meidän olevan pari.
Moni varmasti ajattelee että miehen motiivi tähän on se, että ei halua sitoutua kun haluaa saada olla muidenkin kanssa. Mutta hän ei ole sellainen enkä sano vain sinisilmäisyyttäni. Ja hän on se jolle tämä uskollisuusasia on tärkeämpi nykyisessä tilanteessamme. Eli, jos nyt suljetaan tuo pois.. Mua ihmetyttää kovasti, miten eri lailla miehen, kenties vain tämän miehen tai muidenkin, mieli toimii tässä tilanteessa verrattuna omaani.
Voiko hän todella tarkoittaa mitä sanoo, vaikkei haluakkaan olla juuri nyt kanssani. Voiko todella ihminen, joka välittää niin paljon, ajatella järjellä ja tuntea ettei halua olla minun kanssani vaika tunteekin niin vahvasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se on ihan oma vapaa valintasi, haluatko kiusata itseäsi tarpeettomasti moisella roskalla.
Asiat ovat oikeasti helppoja ja yksinkertaisia.
Jos minä olisin sinä, laittaisin kyllä pisteen tuollaiselle jahkailulle.
Joko suuntaan taikka toiseen.
Ja jos olo tuntuu kurjalta eron jälkeen, ei se kurjuus poistu sillä että hankkii uusia murheita.
Sureminen kuuluu asiaan, ainahan sitä toista puoliskoa aikansa kaipaa, vaikka se olisi ollut vähän huonompikin.