En tiedä kuuluuko tää niin tänne , mutta yrittänyttä ei laiteta...
Olen naimisissa,ollut nelisenvuotta ja yhdessä vaimon kanssa noin 15 vuotta.
Omia lapsia kaksi,vaimolla edellisestä yksi.lapset 10-17v.
Vaimon kanssa mennyt todella huonosti kolmisenvuotta,ja kokoajan tuntuu menevän vaan huonommin.Riitoja jokailta,ja riitoihin on selvä syy...
...minä...
Kaiki syy aina minussa,ei koskaan hänessä.
Aina teen liian vähän kotona,ja olen laiska,saamaton,tyhmä ja aina tekemässä "vääriä" asioita...
Kaikenkaikkiaan huono mies. =(
Asiat meneee "normaalisti" jos kokoajan teen jotain hänen käskystä.
Ja todella kokoajan.
Hän haukkuu ystäviäni ja minua omille ystävilleen.
Halveksii vanhempiani..
En saa pitää kehenkään enää yhteyttä.
En saa harrastaa...
..lista voisi olla loputon..
Tahtoisin erota,olen menettänyt itsetuntoni ja yrittämisen halun.
En jaksa ainaista haukkumista,ja jännittämistä,millä päällä hän milloinkin on,ja miten milloinkin mihinkin suhtautuu.
Lapset kärsii ainaisesta kiukuttelusta ja kokevat tilanteen samanlaiseksi kuin minä.
Olen yrittänyt saada meitä parisuhdeneuvontaan sekä kaikkeen mahdolliseen , mutta ainoastaan minulla on kuulemma siihen tarvetta , koska vika on minussa.
Olen hakenut itselleni ymmärtäjää ja löytänytkin netistä , joille voin kirjoittamalla purkaa tuntojani.
Iso kiitos heille.
Nyt kuitenkin eräs ystävä ilmoitti että hänellä on tunteita minua kohtaan.
Hän on hiukan minua nuorempi,tasapainoinen "järkevänoloinen" ihminen. Tosin myös naimisissa.
Hän haluaisi kovasti syventää suhdetta ja oppia tunteman minut.
Olen hänet muutamankerran tavannut ystävänä,ja tunnen kyllä vetoa häntä kohtaan.
Kukapa ei tuntisi tässä tilanteessa,kun kotona kaikki kaadetaan päälle.
Haenko hänestä laastaria haavoihini,ja voisiko suhde todella toimia jos se alkaa näin?
En koskaan ole pettänyt vaimoani.. en edes ajatellut sitä.
Mutta tilanne kotona on ajautunut mahdottomuuksiin...
En jaksa enää yrittää,ja onko järkeä enää yksin kaikkea kasassa pitääkkään ?
...voimat loppu..
Mikä avuksi ?
Mistä voimia ?
18
3131
Vastaukset
- Jallu
Tuollaisiahan narsistit ovat. Kun on kyse luonnehäiriöstä, ei sinulla ole muuta keinoa kuin hakeutua eroon siitä akastasi. Helppoa se ei ole, mutta kyllä kannattaa!
- löytää
Hankkiutua eroon siitä akasta...
Kuulostipa kivalta.
Itse painiskelen ton ero-kysymyksen parissa ja mietin ja pohdin.
Kuulostaa siltä että vaimosi ei halua pysähtyä miettimään teidän yhteistä elämää ja haluaa vain mennä vauhdilla eteenpäin. Kun mitään ei ajattelee ja kohtaa, niin mitään ei ole pielessä.
Voisitko ajatella meneväsi sinne parisuhde/perheneuvolaan yksin juttelemaan ja purkamaan ajatuksia?
Itse koen et ei ole aika hypätä suhteeseen. En myöskään sano ettei voisi jutella ja ehkä hieman tavata, mut kaikista viisainta olis käydä ne nykyisen liiton asiat läpi, yhdessä vaimosi kanssa tai sit yksin jossakin. Sit ei kävis niin et huomaat jättäneesi jotain tekemättä tai sanomatta tai kohtaamatta. Et huomaisit uudessa suhteessa vanhojen asioiden nostavan päätään.
Jotain tällaista ajattelen täällä.
Nainen30- Jallu
Narsisti on aina oikeassa. Syyllisyydentunto tekemisistään on hänelle tuntematon asia. Vika on aina muissa.
Suunnilleen tuon toistamasi lauseen sanoi lääkäri minulle aikoinaan, kehotti lähtemään, ennen kuin on liian myöhäistä. - Eikö olisi kannattanut, sanoi pojan ammattiauttaja muutama vuosi myöhemmin.
Selkäänpuukotusta on vieläkin, vaikka poikakin on 18-vuotias. Kaikki ongelmat ovat minun syytäni.
Sekin, että asuntojen hinnat karkasivat pilviin, kun ex tunaroi, eli aikaili ostopuuhissaan. - ken löytää
Jallu kirjoitti:
Narsisti on aina oikeassa. Syyllisyydentunto tekemisistään on hänelle tuntematon asia. Vika on aina muissa.
Suunnilleen tuon toistamasi lauseen sanoi lääkäri minulle aikoinaan, kehotti lähtemään, ennen kuin on liian myöhäistä. - Eikö olisi kannattanut, sanoi pojan ammattiauttaja muutama vuosi myöhemmin.
Selkäänpuukotusta on vieläkin, vaikka poikakin on 18-vuotias. Kaikki ongelmat ovat minun syytäni.
Sekin, että asuntojen hinnat karkasivat pilviin, kun ex tunaroi, eli aikaili ostopuuhissaan.Hankkiutua eroon AKASTA.
Sitä akka sanaa tarkoitin et kuulostipa kivalta.
Itse olen pähkäillyt et onko mun mies narsisti ja olen lukenut ja hakenut tietoa aika paljon. Totta, jos kyseessä on narsisti, niin parempi on lähteä. Mikään ei riitä ja itse tuhoutuu sisältä. Mikään ei ole ns. normaalia. - Jallu
ken löytää kirjoitti:
Hankkiutua eroon AKASTA.
Sitä akka sanaa tarkoitin et kuulostipa kivalta.
Itse olen pähkäillyt et onko mun mies narsisti ja olen lukenut ja hakenut tietoa aika paljon. Totta, jos kyseessä on narsisti, niin parempi on lähteä. Mikään ei riitä ja itse tuhoutuu sisältä. Mikään ei ole ns. normaalia.Kirjoittelin poikani auttajien avuksi tarinan avioliitostani narsistin kanssa. Loppulauseessa on karu totuus:
Kun panee avioliiton ranttaliksi, kannattaa vetää niin "överiksi", että tapahtumasti ylimalkaisesti kertovaakin pidetään valehtelijana.
Lapset kasvavat. Minulla on ollut kaikenlaista puuhaa, ja tuo tarinanikin on lapsille ehkä vielä liian kovaa kerrontaa. En siis pitänyt kiirettä, ja niinpä ex sukuineen ehti ensin. Heillä on tuo kirjoittamani juttu, ja sen tapahtumien selityksiksi on lapsilleni kerrottu etukäteen "varjotarina", jolla kirjoittamani tarinan tapahtumat selitetään parhain päin.
Sama touhu jatkuu: Entinen valhe paikataan uudella valheella.
- ja syyllistyjä
Tosiasiahan on, että useat pariskunnat taiteilevat " syyllistäjä - syyllistyjä" (tai vastuullinen - vastuuton ) akselilla tai paremmin nuoralla. Menossa on ikään kuin jokin peli, jossa molemmat toteuttavat omaa rooliaan, joka taas juontaa juurensa lapsuuden kokemuksiin.Syyllistäjä etsii itselleen syyllistettävän - ensi alkuun toiseen ihastuu ja rakastuu koska kokee toisen täydentävän itseään - ja nämä kaksi käyvät pelaamaan tuota lapsuudesta tuttua peliä. Usein tuppaa vain käymään niin, että peli kovenee ajan myötä. Jossain vaiheessa toinen kokeekin tarvetta muutoksen, ja sen jälkeen on helvetti irti. Sinä olet siis syyllistyjä ( sama vissiin kuin läheisriippuvainen); kiltti, mukautuva, joustava... Olen itse kokenut jokseenkin saman kohtalo ( olen nainen ); olen käynyt pitkän tien toipumisen tiellä, ja voin sanoa että ero kannatti. Tee ihmeessä jokin ratkaisu, äläkä jää uhrin osaan. Ratkaisusi voi auttaa myös vaimoasi, sitten joskus kun hän on siihen valmis. Tie on tuskainen, tarvitset siihen apua. Ota nyt heti yhteyttä vaikkapa perheneuvolaan, ja yksin. Luovu jo tuosta roolistasi syyllisenä - olet siihen jo selvästi henkisesti valmis.
- Jallu
Tuossakin tarinassa näkyy narsismin trendi. Ihana vaimo/mies muuttuu julmuriksi, joka syyllistää toista kaikesta. Tyypillisesti vielä ns. liittoutuu lasten kanssa, ja nämäkin pitävät toista vahhempaansa syyllisenä kaikkeen.
Narsistin ulkokuori hämää ammattilaisenkin, kuten tunnettua.
- ...
tilanteenne on ilmeisesti jatkunut pitkään? oma jaksamisesi on lopussa, eikä vaimosi halua ymmärtää omaa osuuttaan avioliittonne ongelmissa.
kirjoitit, että tahtoisit erota. hirvittää sanoa näin, mutta kumminkin: elämäsi on sinun. jos haluat erota, eroa! ei ihmisen ole pakko jatkaa suhdetta, joka tuhoaa - varsinkaan jos tilannetta ei olemassa olevin keinoin ja kohtuullisessa ajassa pysty merkitävästi parantamaan.
oletko muuten tutustunut tommy hellstenin tuotantoon?- Tapio
Heh , aika hauska =)
Nuo harrastukset , joita ei saa harrastaa , tai ne tehdään mahdottomiksi , olis juuri tuo lukeminen =)
Mulla on ollut kohta puolivuotta kesken Helstenin kirja:Saat sen mistä luovut =)
Aina kun yritän lukea , tulee jotain muuta.
Sitäpaitsi "hänen" mielestä se on naurettavaa lukea tuollaista.
Joku päivä saan sen kyllä luettua..
Mielenkiintoista tekstiä
=)
- Tapio
Mihinköhän kohtaan tätä jatkais... hmm
Niin... yksin sinne parisuhdeauttajalle...
Itseasiassa , tilanne on jatkunut jo niin kauan , että kävin mielenterveystoimistossa juttelemassa , olisiko minussa todella vikaa niin paljon , kuin "hän" antaa ymmärtää.
Kerroin tilanteesta , tapahtumista ja syytöksistä , ja lopputulos oli , että käskivät vaimon tulla sinne.
Asiasta koitin hänelle puhua , mutta sekin päättyi riitaan , kuten aina kaikki muutkin yritykset.
Toki tiedän , että riitaan tarvitaan kaksi , mutta kun ne riidat menee aina syytöksiin.. (niin olet yhtä pimeä kuin muukin sukusi,naurettava,lapsellinen,typerä,laiska,jne)
aina sama juttu.
Kerran hänellä oli angiina , ja hän ei voinut puhua,joten putkiaivoisena miehenä päätin käyttää tilaisuutta hyväksi,ja puhua silloin hänelle omaa näkökantaani...ei kuunnellut.. meni ulos ovet paukkuen.... Ja siitä muistutetaan edelleen sopivin väliajoin... kuten myös muista "mokista" kuten sammuminen mökillä v94...Siitä on riittänyt moneksi vuodeksi...
Mistä se johtuu , että hyviä asioita ei muisteta?
Niitäkin olisi vuosienvarrella kyllä.
Olen koittanut tehdä hänen olonsa kotona hyväksi... kaikki lapset hän on saanut hoitaa kotona , ja itse olen tehnyn enemmin töitä , jotta hänellä siihen mahdollisuus.Siitä johtunee "laiskuuteni" kun vähensin töitäni hänen mennessä töihin.Meillä on kaunis koti , joka remontoitiin hänen mielensä mukaiseksi.
Kukkia kannan kotiin , ja hieron hartiota iltaisin.
Vien ja haen hänet töistä.
Koitan kaikkeni , jotta lapsilla ja meillä olisi hyvä asua ja olla.
Mutta se ei riitä... ole riittänyt enää pitkään aikaan.
Teen kaiken väärin...
Tuon vääriä kukkia ei ole sopivaa maljakkoo...
...hieron liian hiljaa/kovaa..
Töihin vien liian ajoissa tai myöhään...
Olen töissä liikaa tai liian vähän.
koskaan ei ole mikään hyvä , ja kaikkeen löytyy syyllinen.... minä....
Koskaan ei vika ole hänessä , ja jos onkin , niin sitten asiat vedetään ihan överiksi.
Huudetaan ympäri pihaa , että minussa se vika on , minä olen huono äiti...
Että välillä hävettää.. =(
Puolitoistavuotta sitten päätin ekan kerran lähteä , ja jättää hänet.
..tilanne johti siihen , että hän söi lääkekaapin tyhjäksi.Lapset soitti minut takaisin....
Hän oli herättänyt lapset ja lukinnut itsensä vessaan...
Somaaa katseltavaa jälkikasvulle...
No tilanteesta selvittiin silloin ,sormia kurkkuun ja paaaljon maitoa , mutta pelkään hänen tekevän jotain vastaavaa uudestaan , kun lähden.
Tosin pitääkö kantaa vastuu toisen tekemisestä ainiaasti? Aina en voi olla vahtimassa...
Enkä jaksaisi enää olla....
Toissapäivänä hän suutuksissaan levitti roskia ympäri keittiön lattiaa,ja huusi että täällä siivoo nyt muutkin kuin minä!
Minä sen keittiön olin kyl juuri ennen siivonnut...
ilmeisesti lopputulos ei kelvannnut :(
Tilanne on oikeasti jo mahdoton.. olen päästänyt sen siihen=(
Kovasti mietin usein , että miksi kaikki meni tähän , mitä tein väärin ? Sainko omalla olemuksellani hänet tuollaiseksi ?
Onko sittenkin kaikki vika minussa....=S
Joo tässä taas tuntoja purettuna..
Tuli ihana olo , kun huomasi teidän ottaneen kantaa =) En siis olekkaan yksin =)
Lapseni 12 sanoi minulle eräänä päivänä...
Kun hän lähtee pois , hän vaan kasvaa ja lentää kuin lintu pesästään.
Mutta jos sinä lähdet , olet suvun edessä se mulkku joka jätti perheen......
(tämän jälkeen hän iski silmää ja halasi)
Aika veitikka =)
Ja kiitos sinulle ystäväni , joka aamulla laitoit viestin :Huomenta.Miten voit tänään ?
Pienistä asioista saa uskomattoman hyvän mielen=)- ystävä
:) :) :)
Sinä sait myös hymyn tänne välitettyä.
Eli ei maailmanloppu ole tulossa, ei silloin tule hymyjä...
Ero ja perheen hajoaminen on yksi maailman rajuimmista asioista, mihin ihminen jotuu, enkä kovin helpoin perustein siihen lähde enkä kehoita toisiakaan. Kaikkensa on ensin tehtävä, sillä jossittelu jälkeenpäin syös miehet ja naiset.
Mutta siihen kehotan ja päähän koetan takoa, että; KAIKKEA EI PIDÄ EIKÄ SAA SIETÄÄ!!!!
Ota ETÄISYYTTÄ asioihin ja ennen kaikkea siihen, joka nyt on polttopisteessä, vaimoosi, ja tee asiallisesti ja tiukasti selväksi, että suuttua saa, mutta asiat asioina. EI ENÄÄ aiheetonta räyhäämistä sinun tai lasten läsnäollessa. Sinä ET OLE hänen ETKÄ KENENKÄÄN roskis. Tee selväksi, että jos näin jatkuu, hänen täytyy ITSE tehdä mitä tahtoo saadakseen elämänsä paremmaksi, mutta SINUN ELÄMÄÄSI ET PÄÄSTÄ ENEMPÄÄ TUHOAMAAN, mikäli positiivisempaa tapaa tuoda ongelmia esille ei ole tarjolla.
Lähteköön, hakekoon eron, ihan miten vaan!!! Sinä OLET JA PYSYT kotona (jos niin haluat) niin kauan kuin sinun on laillisesti lähdettävä. Reuhaamalla tuloksia ei saada.
Uskon, että vaimosi ei suunnittele eroa, purkaa vaan pahaa oloaan, mutta niin VÄÄRÄLLÄ TAVALLA ja mikäli sallit sen, myös TUHOAA suhteenne, niin ettei sitä voida parantaa enää. Sitten looginen seuraus onkin riitainen ero ja loppuunpalaneet vanhemmat ja ehkäpä häiriintyneet lapsetkin.
Jämeryydellä ja päättäväisyydellä tee selväksi, että KAIKKI KEINOT EI VAAN KÄY! Pidä ITSEÄSI NIIN ARVOKKAANA, ettei sinua enää "tiskirätillä hutkita" ja tee selväksi, että sinullakin on elämä elettävänä Hän on lastenne äiti, EI SINUN, ja hänen on kohdeltava sinua aikuisena. Jos ystäviään kohtelee samoin kuin rähisevät puolisot usein toisiaan, kyse on kohta entisistä ystävistä. Mikä tekee puolisona olemisesta sellaisen, että on otettava vastaan mitä vaan????? Sitä vois miettiä...
Kun hän asiattomasti sinua mollaa, katso häntä, ole aikuinen, älä huuda, mutta sano tiukasti, että SINÄ ET SIEDÄ ENEMPÄÄ ja että on paras puhua asiaa eikä kiukutella, mikäli haluaa, että kuuntelet.
Tee selväksi, että jos näin jatkuu, sinä lopetat palvelut; älä kuskaa häntä, älä tuo kukkia, älä hiero. Lue, ja kun hän häiritsee, tee selväksi, että sinä luet nyt.
Koita pitää asenteesi, ja jos hirveän lujille ottaa, lähde joksikin aikaa veks. Ole päättäväinen ja jää sulaa ja hän joutuu pohtimaan sitä, pitäiskö hänen tehdä jotain parantaakseen suhdettanne ja haluaako hän säilyttää perheenne kasassa....haluaako hän sinut.
Hänenkin on pohdintansa tehtävä, mutta vallankahvassa ja sillä hutkiessaan ei ole pysähtynyt, mutta takuuvarmasti sen tekee, jos sinä pysäytät itsesi hössäämästä kapellimestarin tahdissa ja lopetat heilumasta kuin räsynukke koiran hampaissa.
Kun sinä muutat tyyliäsi, hän ehkä hetkeksi mennään huonompaa kohti, kun hän pelkää, että alamainen aikoo vapautua, mutta vähitellen joutuu myöntämään toisen itseisarvon - ja se kadoksissa ollut kunnioitus voi hyvinkin samalla vielä löytyä.
Pane jäät sulamaan ja jos ei sula, eipä siihen lätäkköön sitten kannata jäädäkään läträämään. Jos sitten ero tuleekin, siitä on mahdollista toipua, nousta aikaa myöten...... mutta siitä ei toivu, jos itsessä ei ole enää jäljellä mitään, mihin turvata....
Tsemppiä, ja pysy Sinuna....sen sinä parhaiten tiedät itse - sen parhaan Sinut.... ja varjele sitä/seiso sen edessä aikuisena suojelemassa sitä... ja aikanaan, usko vaan, hyvästä maasta kasvaa kauniita kukkia, sinulle, lapsillesi ja toivottavasti joskus sille rähisevällä raivottarellekin...
Sinusta on siihen. :) - Tapio
Ihanaa kun saa hymyn kiertämään =)
Tuntuu joskus että olen tottunut tähän tilanteeseen , ja jos ajattelee "normaalia" elämää , niin se tuntuu kaukaiselle ja vieraalle.
Haluaisin niiiiiin kovasti , että tuntisin jollekkin itseni tärkeäksi.
Kovasti olen yrittänyt kertoa , että en jaksaisi millään enää kuunnella huutoa , enkä raivoamisia , mutta kun se on aina mun syy..
Kaikkeen on vastaus , mut kun sä oot tollanen...
Miksi huudat ? Kun oot tollainen..
Miksi tää meni taas tähän ? Kun oot tollainen..
...joku kysy sit mikä mun on... No se on aina tollanen....
Kaikkeen löytyy aina syyllinen..
Millä ihmeellä saisin hänet ymmärtämään että en jaksa enää ?
Millä saisin hänet tajuamaan , että olen todellakin yrittänyt kaikkeni MEIDÄN vuoksi ?
Olen kovasti miettinyt jos lähtisin hetkeksi pois.
..Jonnekkin tuulettumaan..
Auttaisiko se , vai pahentaisiko vain tilanteen...
Toisalta "hän" miettisi asian nin , että siinäkin asiassa ajatelen vain itseäni....
Jotakin tilanteelle olisi tehtävä..
Sinänsä paljon löydän teidän viesteistä yhteisiä asioita..
itse olen sairastellut menneinä vuosina aina enemmin ja enemmin , kuumeilua flunssaa ja niska-hartiakipuja.. Selästä leikattiin pullistuma vuosi sitten..
Masentuneisuutta ja toivottomuutta.
Kertakaikkiaan olo , että ei jaksaisi..
Ja kaiken tämän keskelle sitten ilmestyi tämä nainen , josta ekassa viestissä kerroin..
Ymmärtävä , ja todellakin ihminen , jonka kanssa on olo , kuin olisi ikuisuuden tuntenut... Hänen ajatuksensa ovat samankaltaisia , mutta silti itsenäisiä...
Hän todela saa minut tuntemaan itseni jonkin arvoiseksi...
Ihana lukea , että jollain on samankaltaisesta tilanteesta hyviä kokemuksia..
Se luo toivoa itsellenikin , että joskus saatan minäkin onnistua...
:)
Tällä mä mokaan itseni nyt totaalisesti , mut kun tää mielestäni tähän nyt tuli , niin menköön nyt :D
Kaiken mä tyrin , kun ymmärtää yritin...
Tuska tämä suuri on , sain osani.. olen onneton...
Rakkautta kovasti hain , miksi vain kivun sisääni mä sain ?...
Kuka minua ymmärtäisi , kuka uskoisi...
...kuka sylinsä avaisi , kuka rakastaisi...
Onko tää vain turhaa unelmaa , joka rinnallani kuolla saa....
Onko kaikki vain unelmaa , mitä en koskaan elää saa...
kiitos =) - ...
Tapio kirjoitti:
Ihanaa kun saa hymyn kiertämään =)
Tuntuu joskus että olen tottunut tähän tilanteeseen , ja jos ajattelee "normaalia" elämää , niin se tuntuu kaukaiselle ja vieraalle.
Haluaisin niiiiiin kovasti , että tuntisin jollekkin itseni tärkeäksi.
Kovasti olen yrittänyt kertoa , että en jaksaisi millään enää kuunnella huutoa , enkä raivoamisia , mutta kun se on aina mun syy..
Kaikkeen on vastaus , mut kun sä oot tollanen...
Miksi huudat ? Kun oot tollainen..
Miksi tää meni taas tähän ? Kun oot tollainen..
...joku kysy sit mikä mun on... No se on aina tollanen....
Kaikkeen löytyy aina syyllinen..
Millä ihmeellä saisin hänet ymmärtämään että en jaksa enää ?
Millä saisin hänet tajuamaan , että olen todellakin yrittänyt kaikkeni MEIDÄN vuoksi ?
Olen kovasti miettinyt jos lähtisin hetkeksi pois.
..Jonnekkin tuulettumaan..
Auttaisiko se , vai pahentaisiko vain tilanteen...
Toisalta "hän" miettisi asian nin , että siinäkin asiassa ajatelen vain itseäni....
Jotakin tilanteelle olisi tehtävä..
Sinänsä paljon löydän teidän viesteistä yhteisiä asioita..
itse olen sairastellut menneinä vuosina aina enemmin ja enemmin , kuumeilua flunssaa ja niska-hartiakipuja.. Selästä leikattiin pullistuma vuosi sitten..
Masentuneisuutta ja toivottomuutta.
Kertakaikkiaan olo , että ei jaksaisi..
Ja kaiken tämän keskelle sitten ilmestyi tämä nainen , josta ekassa viestissä kerroin..
Ymmärtävä , ja todellakin ihminen , jonka kanssa on olo , kuin olisi ikuisuuden tuntenut... Hänen ajatuksensa ovat samankaltaisia , mutta silti itsenäisiä...
Hän todela saa minut tuntemaan itseni jonkin arvoiseksi...
Ihana lukea , että jollain on samankaltaisesta tilanteesta hyviä kokemuksia..
Se luo toivoa itsellenikin , että joskus saatan minäkin onnistua...
:)
Tällä mä mokaan itseni nyt totaalisesti , mut kun tää mielestäni tähän nyt tuli , niin menköön nyt :D
Kaiken mä tyrin , kun ymmärtää yritin...
Tuska tämä suuri on , sain osani.. olen onneton...
Rakkautta kovasti hain , miksi vain kivun sisääni mä sain ?...
Kuka minua ymmärtäisi , kuka uskoisi...
...kuka sylinsä avaisi , kuka rakastaisi...
Onko tää vain turhaa unelmaa , joka rinnallani kuolla saa....
Onko kaikki vain unelmaa , mitä en koskaan elää saa...
kiitos =)vaikuttaa siltä, että vaimollasi on ongelma, jota hän kaikin keinoin yrittää olla kohtaamatta. ja yllätys yllätys: se ongelma TUSKIN olet sinä. :)
sen sijaan se, että loputtomasti yrität miellyttää häntä, etkä uskalla ottaa itsellesi tilaa, antaa hänelle mahdollisuuden olla näkemättä omaa tilannettaan ja jatkaa elämäänne vanhaan malliin.
tuulettumaan lähtemisen pohtiminen kuvaa ehkä jotenkin kierrettäsi. kaikki tekemiset ja tekemättä jättämiset täytyy arvioida vaimon/avioliiton kautta. varomattomuus voi kostautua, tilanne ryöstäytyä hallinnasta, katastrofi tapahtua...?
kyllä sulla on kuitenkin oikeus ja jopa velvollisuus huolehtia itsestäsi! olet ihminen, ja isäkin vielä - älä jää odottamaan, että vaimosi tunnustaa ja hyväksyy tarpeesi, vaan suhtaudu niihin itse vakavasti.
jos "saat sen mistä luovut" on mieleinen, vilkaisepas opusta "elämän lapsi". luulisin, ettet kadu. :)
- mutta kokemus
Olin samantapaisessa tilanteessa muutama vuosi taaksepäin. Sitä ennen olin elänyt mainitsemasi kaltaisessa suhteessa jo vuosia, kymmenisen ehkä. Luulen etten huomannut tilannetta moneen vuoteen aluksi, koska minulla oli mielenkiintoinen työ josta sain vastapainoa perhe-elämään. Vastapainona toimi myös lasten harrastukset, joihin osallistuin huoltajana ja olin vahvasti lasten tukena niissä. Työstäni ja siitä että pidin työstäni olisi helposti saanut "syypään" viileisiin väleihin. Työni oli kuitenkin alusta asti vaimolleni selvä, ja hän nimen omaan puolsi työn tärkeyttä. No, ei niinkään työn sisältöä, josta hän jatkuvasti väitti ettei se ole tärkeää. Eli tärkeää hänelle oli raha joka työstä tuli. En nyt mene sen enempää helvetin yksityiskohtiin, tiedät kyllä ;)
Tapasin erään nuoremman naisen aivan sattumalta. Hän vei sydämen rinnastani samantien. Hän kuunteli ja ymmärsi, hänelle oli helppo puhua. Siis ensi alkuun aivan muista kuin henk.kohtaisista asioista. Hänen oli myös helppo puhua minulle. Yhdessä olomme oli niin luontevaa kuin olisimme olleet sielunkumppaneita koko ikämme. Minusta vain vaikutti siltä että hän ei ollut erityisen kiinnostunut syvällisemmässä mielessä. Syy selvisi vasta sitten myöhemmin: olin perheellinen ja naimisissa, eikä hän halunnut sekaantua sellaiseen mieheen. Kun sitten tunnustin rakkauteni hänelle, nainen suhtautui aika asiallisesti, mutta ilmoitti seuraavana päivänä että ehkä parempi jos emme enää tapaa.
Olin alkanut jo aiemmin (siis sen jälkeen kun tapasin tuon naisen ja ymmärsin että nainen voi olla myös ihana) pohtia avioliittoani, sen sisältöä ja merkitystä, ja selvää oli että lapset huoletti. Avioliittomme oli käytännössä ohi. En enää muistanut montako vuotta vaimoni ystävällisyydestä, tai edes asiallisuudesta oli. Yritin sen talvenaikana moneen otteeseen, ennen rakkauden tunnustustani, keskustella vaimoni kanssa ihan vakavasti ja järkevästi tilanteestamme. Hän oli itse niin moneen otteeseen vuosien aikana uhkaillut erolla, että joskus jopa ajattelin hänen tarkoittavan sitä vaikka enimmin pidin niitä uhkailuina. Keskustelut eivät johtaneet siihen mihin pyrin: siedettävän koti-ilmapiirin muodostamiseen, riitojen loppumiseen. En saanut tietää miten olisin hänen oloaan voinut parantaa, mitä olisin voinut tehdä, paremmin, jättää tekemättä... häntä ei kiinnostanut minun hyvin vointini. Jota muuten ei enää ollutkaan. Olin lihonut 15 kiloa muutamassa vuodessa, reilusti ylipainoinen, huonokuntoinen, stressaantunut, vatsa reistaili jne. Luulin aina syyksi kun en ehtinyt hoitaa kaikkia velvollisuuksiani. Rentouduin kuitenkin lasten seurassa ja - työmatkoilla yksin hotellihuoneessa, whiskyn kanssa. Mutta siis vaimoni halusi vain jatkaa avioliittoamme niissä puitteissa. Lasten takia. Lasten takia sitten päätin jäädäkin. Enkä tiedä miksi ihmeessä sitten möläytin rakkauteni tuolle toiselle naiselle. Koska kaipasin häntä jatkuvasti. En keksinyt riittävästi syitä tavatakseni häntä. Tapailimme aika maltillisesti, yhteisen harrastuksen puitteissa tosin. Hänen seurassaan olin oma itseni. Hän oli myös kovia kokenut ja varmasti siksi pidättyväinen.
Möläytyksen jälkeen jäinkin pariksi vuodeksi yksin... pyöritin perhehelvettiämme ja pakenin yksinäisinä hetkinä ajatuksissani toisen naisen syliin. Se auttoi kestämään seuraavan päivän. Jossain vaiheessa lapset alkoivat nimitellä isää läskiksi, väsyneeksi ja turhaksi. En todellakaan ollut enää henkisesti mukana missään, joka mutkassa vaimo muistutti vähäpätöisyydestäni, haukkui ja nimitteli ystäviemme sekä lasten seuratoverien vanhempien kuullen. Mitähän lie ihmiset ajatelleet, en uskalla edes ajatella. Muutaman oluen jälkeen vaimo sai aikaan hirveän metelin ja riidan. Kaikki illanvietot sukulaisten tai tuttavaperheiden kanssa saivat ikävän lopun. Ja minä olin syyllinen. Kukaan ei koskaan ymmärtänyt miksi, sillä vaimoni aloitti aina jossain vaiheessa saman laulun. Jos vaikka juttelin kaverini kanssa urheilusta, vaimo sekaantui siihen vähättelemällä taitojani, tietojani, ja aihe laajeni alle aikayksikön kaikkiin mahdollisiin elämänalueisiin, ja me miehet vain kuunneltiin... Hän lopetti aina samoihin loppusanoiihin: olet väärä mies mulle ja haluan eron. Aloin sairastella. Kävin läpi neljä flunssaa/vuosi, selkäkipuja, niskakipuja. Mitään tällaista ei ollut koskaan ennen. Mainittakoon, että jotkut ystävät ja vaimon sukulaiset alkoivat jo ´sekaantua asiaan, yrittivät jutella vaimon kanssa, mutta tuloksetta. Hänen katkeruutensa oli syvänmeren pohjassa. Eikä mitään käsitystä miksi.
Kerran sairastellessani kotona soitin sille naiselle. Oli pakko. Soittelin sen jälkeen uudestaan muutaman kerran kunnes nainen kysyi mitä oikeastaan halusin.. ja vastasin vain että haluan hänet. Ilmoitin etten enää suostu elämään päivääkään ilman häntä. Se ei hänelle sopinut, ja kertoi syyt. Kerroin eroavani. Koska? En teidä, mutta eroan. En hänen takiaan vaan siksi etten enää kestä sitä helvettiä. Jälleen nainen kieltäytyi yhteydenpidostamme. Okei, sitten elän yksin, päätin.
Aloin puhua vaimolleni erosta. Ei ollut helppoa. Lapset, lapset. Mutta avioliittomme tilasta hän oli samaa mieltä. Sanoi reilusti ettei halua enää olla lähelläni, mutta perhe täytyy pitää kasassa. Hän sen sanoi, ota vaikka huora ittelles, mutta perhe ei hajoa. Niin, seksiä meillä ei ollut enää moneen vuoteen. Vaimo kieltäytyi siitä täysin joskus. Pari kk myöhemmin kerroin että minulla on toinen nainen. Se oli valhe, sillä en tapaillut häntä. Vaimolle asia oli ok. Ilmoitukseni ei aiheuttanut yhtään mitään.
Jälleen yhteydenotto toiseen naiseen. Kerroin eroavani, että ero meneillään. Ei vakuuttanut, mutta suostui tapailemaan, sillä tarvitsin ihan oikeastikin olkapäätä. Mutta nyt kun rakkaus oli päästetty irti, aviomurheista kertominen ei ollutkaan helppoa. Aloimme tehdä kaikenlaista muuta. Pidimme hauskaa. Se alkoi verottaa perheaikaani, joten aloin ilmoittaa vaimolleni että olen sen toisen naisen luona. Sepä ei sitten sopinutkaan. Muistutin häntä mitä itse oli sanonut huorasta, hän muisti ja oli tarkoittanut sitä, mutta sen pitikin tapahtua vain silloin kun hänelle sopi. En lähtenyt vaimon marionetiksi, vaan ilmoitin että teen mitä haluan. Niinhän tekee hänkin. Siitä alkoi kiristys ja vielä pahempi helvetti. PÄätin että lapset tai ei, elämä ei ole tämän arvoista ja lapset saavat luvan ymmärtää. Puhuimme heille yhdessä ja lapset ymmärsivät. He jopa ensimmäisen kerran sanoivat että kotona oli hirveää ja yksi oli toivonut jo eroamme. Eivät kuitenkaan halunneet elää kummastakaan erossa... joten asiaa soviteltiin. Jne.
Elämä jatkuu ja tilanne on se, että erosimme, asuin yksin jonkin aikaa mutta vietin niin vähän aikaa kotona, eli matkoilla ja naisen luona että muutimme yhteen. Naisen rakkauden tunsin jo ensimmäisellä tapaamisellamme. Hän piti sen hyvin piilossa, mutta molemmin puolinen rakkaus on asia jonka tuntee, sen vaistoaa. Olemme naimisissa, vauva 1,5 v. Ex vaimoni ei ole muuttunut, eikä ymmärtänyt että erosimme vuosia sitten. Vanhin lapsi asuu kaukana, tapaamme harvoin mutta välit ovat hyvät. Nuorempi pyörii äidin, minun ja kavereiden kimppakämpissä miten sattuu. Hän on sanonut eron tehneen hyvää kaikille, ja on onnellinen isän puolesta.
Nykyinen vaimoni on taivaasta. Vieläkin. Olemme kovia kokeneet myös yhdessä, kiitos mm. ex-vaimoni ja monen muun asian, mutta kaikki vastoinkäymiset ovat vain vahvistaneet suhdettamme, toisin kuin mm. ex-vaimoni toivoi. Koskaan ei ole selvinnyt miksi ensimmäinen avioliitto meni sellaiseksi. Menimme kai naimisiin lliian nuorina ja liian lyhyen seurustelun jälkeen. Ex-vaimolla oli selkeä kuva perhe-elämästä ja roolistaan perheen äitinä. En muista olisinko koskaan tuntenut välillämme rakkautta. Se oli kai ihastusta ja kimppaelämää, mutta ei avioelämää. En ymmärrä miksei hän voinut haluta siedettävämpää perhe-elämää, tai kertoa miten se olisi ollut mahdollista.
Sinulle toivon voimia ja terveyttä jaksaa. Toivon todella muutosta parempaan tavalla tai toisella. Ole kuitenkin itsellesi rehellinen, et ole selitysvelvollinen kenellekään tunteistasi, mutta helpottaa jos voi jollekin puhua. Jokaisella on oikeus hyvään elämään. Jos vaimollasi on paha olo, miksi hän haluaisi kiusata itseään elämällä sinun kanssasi?- Tapio
hmm
Olen myös miettinyt usein , mikä kaiken tähän ajoi..
Olisi helpompi olla , kun saisi sisäistettyä sen asian , miksi kaikki meni näin..
..ja ennenkaikkea , mitä tein väärin....
Minkä virheen tein ja missä...
Liian nopeasti yhteen , on usein mielessäni , mutta tuntuu kaukaiselle ajatukselle , että se kantaisi ongelmia 15 vuoden päähän.
Olisiko sit liian paljon , liian äkkiä...
Ensimmäinen lapseni syntyi kolmen vuoden seurustelun jälkeen.Mielestäni emmem siinäkään hätäilleet...
Toki molempien lastemme synnytykset ovat olleet erittäin hankalia , ja kiitos herralle siitä , että he selvisivät leikkauksista.
Mutta ainakin minun yrittämistäni ja uskoani vaimoani kohtaan ne ovat vaan vahvistaneet.
En juo , en lyö...
En petä , ja koitan tehdä kodin kodiksi.
Mutta mikä on se syyy kaikkeen , miksi näin menee..Onko kaiken takana todella jokin mielenhäiriö , tai jokin pysyvä muutos?
Sen syyn löytäminen helpottaisi minua todella paljon.
Syyllistän paljon itseäni , esimerkiksi tästä , kun kirjoitan tänne.
Jos hän tietäisi , ja lukisi , niin hän saisi minut tuntemaan kauheaa häpeää , kun kerron muille perheen asioista..
Siitä saataisiinkin kunnon jamit...
Eilinen ilta päättyi taas riitaan.
..ja asiasta , mitä en todellakaan ymmärtänyt.
Tavarat lensi ja äänihuulet läpätti..
Asia josta riita tuli , tai.. niin... yhtä äkkiä hän vaan ilmoitti että vihaa mua , ja kohta kuulen millainen paskiainen oon... ja niin todella kävi.
Oikeastaan jäi hieman epäselväksi , mistä se alkoi... mut ei kai hyvälle soulle syytä tarvita =)
Monasti ainoa keino lopettaa tuon kanssa tappelu on se . että lähden kävelylle.
Se lopettaa yksin sen.
Peittelin lapset , kerroin että palaan kyllä nukkuvat vaan rauhassa , ja lähdin ulos.
Halatessa Nuorimmainen kuiskas , että et sää oo tyhmä , etkä mikään paskiainen...
=)
Parin tunnin ulkoilun jälkeen palasin kotiin , ja sain sohvalla jopa luettua kirjaa pitkästä aikaa.. =)
Näin löytyy aikaa harrastuksille =)
Toki nukuttua ei olisi muutenkaan tullut... mietitytti kaikki taas kovin.
Toki miettimällä saa kaiken helposti myös sekaisin , olen huomannut =) - tunnukin
Tapio kirjoitti:
hmm
Olen myös miettinyt usein , mikä kaiken tähän ajoi..
Olisi helpompi olla , kun saisi sisäistettyä sen asian , miksi kaikki meni näin..
..ja ennenkaikkea , mitä tein väärin....
Minkä virheen tein ja missä...
Liian nopeasti yhteen , on usein mielessäni , mutta tuntuu kaukaiselle ajatukselle , että se kantaisi ongelmia 15 vuoden päähän.
Olisiko sit liian paljon , liian äkkiä...
Ensimmäinen lapseni syntyi kolmen vuoden seurustelun jälkeen.Mielestäni emmem siinäkään hätäilleet...
Toki molempien lastemme synnytykset ovat olleet erittäin hankalia , ja kiitos herralle siitä , että he selvisivät leikkauksista.
Mutta ainakin minun yrittämistäni ja uskoani vaimoani kohtaan ne ovat vaan vahvistaneet.
En juo , en lyö...
En petä , ja koitan tehdä kodin kodiksi.
Mutta mikä on se syyy kaikkeen , miksi näin menee..Onko kaiken takana todella jokin mielenhäiriö , tai jokin pysyvä muutos?
Sen syyn löytäminen helpottaisi minua todella paljon.
Syyllistän paljon itseäni , esimerkiksi tästä , kun kirjoitan tänne.
Jos hän tietäisi , ja lukisi , niin hän saisi minut tuntemaan kauheaa häpeää , kun kerron muille perheen asioista..
Siitä saataisiinkin kunnon jamit...
Eilinen ilta päättyi taas riitaan.
..ja asiasta , mitä en todellakaan ymmärtänyt.
Tavarat lensi ja äänihuulet läpätti..
Asia josta riita tuli , tai.. niin... yhtä äkkiä hän vaan ilmoitti että vihaa mua , ja kohta kuulen millainen paskiainen oon... ja niin todella kävi.
Oikeastaan jäi hieman epäselväksi , mistä se alkoi... mut ei kai hyvälle soulle syytä tarvita =)
Monasti ainoa keino lopettaa tuon kanssa tappelu on se . että lähden kävelylle.
Se lopettaa yksin sen.
Peittelin lapset , kerroin että palaan kyllä nukkuvat vaan rauhassa , ja lähdin ulos.
Halatessa Nuorimmainen kuiskas , että et sää oo tyhmä , etkä mikään paskiainen...
=)
Parin tunnin ulkoilun jälkeen palasin kotiin , ja sain sohvalla jopa luettua kirjaa pitkästä aikaa.. =)
Näin löytyy aikaa harrastuksille =)
Toki nukuttua ei olisi muutenkaan tullut... mietitytti kaikki taas kovin.
Toki miettimällä saa kaiken helposti myös sekaisin , olen huomannut =)kivalta tuollainen äkillinen raivonpuuska, johon ei mitään syytä tunnut löytyvän.
Samaa täällä, mies yks kaks huusi naama punasena, että kaikki syy on minussa. Mikä syy? Miksi? Olin aivan äimän käkenä, mutten saanut selvyyttä mitä olin tehnyt/sanonut tai jättänyt tekemättä/sanomatta. Tulin just töistä, enkä ehtinyt edes moikaamaan, kun sain huudon päälleni. Vieläkään ei ole selvinnyt mitähän se oli. Luulen kyllä, että se oli tarkoituksella nostattettu viha, jotta hän saa syyn lähteä ovet paukkuen johonkin. Kuten lähtikin.
- harmaa arki
Ihan ymmärrettävää, itsellä vähän samanlainen tilanne. Meillä mies on yrittäjä, ja hän on todella vähän kotona. Lapset ovat aika pieniä vielä. Ystävällistä sanaa ei hänen suusta kuule, muuta kuin lapsia kohtaan. Hänellä on asiat todella hyvin, ei taloudellisia huolia mutta hän ei osaa nauttia elämästä siinäpä pulma. Elämä menee nopeasti ja sitä haluaisi nauttia parisuhteesta, omasta puolestani en enää kohta usko tähän suhteeseen.
- meilläkin
Luin juuri koko tämän viestiketjun ja hämmästelin, kuinka monet elävät ja kärsivät samantapaisesta tilanteesta.
Me olemme olleet yhdessä kohta 15 vuotta, lapset vuosimallia 95 ja 98.
Minä kelpaan kyllä taloudenhoitajaksi, mutta muuten koen olevani täysin arvoton mieheni silmissä. Ystävällistä sanaa saa turhaan odottaa,lämpimästä halauksesta tai tekstarista puhumattakaan. Arkiseksi "toimii" mutta todellinen rakkaus on kadonnut suhteestamme moittimisen ja nollaamisen seurauksena aikapäiviä sitten...
Miksikö roikun tässä suhteessa vielä? En yksinkertaisesti uskalla lähteä. Eivätkä voimani tällä hetkellä riitä käytännön järjestelyihin.
Mieheni on systemaattisesti katkaissut välinsä niihin ihmisiin, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä eivätkä toimi hänen tahtonsa mukaisesti. Joukossa muun muassa oma äitinsä, yksi siskoista, veli ja vanhin poika (edellisestä avioliitosta).
Koen, että minun on jäätävä "suojelemaan" lapsiani isältään. En halua, että hekin joutuvat isänsä "hylkäämiksi" kuten vanhin poika aikanaan. Sairasta ja surullista, mutta näin on =(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635