Minulla on ongelma duunissa. Koen tulevani työpaikkakiusatuksi yhden kolmikymppisen miehen toimesta. Toivonkin nyt, että joku valottaa miehen logiikkaa ja sitä, miten kannattaisi toimia tilanteessa...
Taustaa: Olen ollut duunissa vuoden. Ensin keikkaamassa puoli vutta, sitten sopimuksella, joka voimassa ensi kesäkuuhun. Minulla ei ole syytä olettaa, etteikö sopimusta vielä uusittaisi, minulla voi hyvinkin olla vakituinen tulevaisuus tässä firmassa. Olen siis aivan ok pätevä työssäni.
Työyhteisömme on pieni, 12 henkilöä. Miehiä vain tämä yksi. Hän on kovaääninen, mielipidejohtaja (jossain määrin) -ainakaan kukaan ei sano hänelle vastaan. Hän on myös tuomitseva ja tekee nopeita johtopäätöksiä. Alusta asti en ole kelvannut hänelle. Hän kohtelee minua toisin kuin muita, ja minun tekemänäni asiat ovat väärin, vaikka jonkun muun tekemänä -sama asia, samoin tehtynä- olisi oikein. Hän jättää näkyville lappuja, ja kirjaa raporttivihkoon korostetusti asioita, jotka minun "pitää hoitaa" heti, tai jossa on tullut virhe. Muiden virheistä hän ei huomauta, eikä muille lappuja laittele. Olen myös varma, että hän puhuu minusta täyttä sontaa selän takana muille työntekijöille; tähän sain varmistuksen eilen, että näin tosiaan on.
Muut työntekijät suhtautuvat minuun ihan hyvin. Aluksi kuitenkin erittäin nihkeästi, ja nykyäänkin ajoittain huomaan muutaman muun tiuskivat minulle (kun ovat oleet tämän mihen kanssa samoissa työvuoroissa). Toisin sanoen, hän jatkaa parjauskamppanjaansa niille, jotka siihen osallistuvat ja tykkäävät puhua paskaa selän takana.
Missään vaiheessa tämä juoru-ukko ei ole antanut minulle edes mahdollisuutta. (Tämän hän on tehnyt muillekin tähän työpaikkaan yrittäville, jotka eivät häntä miellytä. Muut ovat vain lopettaneet yrittämisen ja lähteneet).
Tämä on ikävää siksi, että oikeasti pidän työstä, olen siinä hyvä ja haluaisin vakituisen työsuhteen firmaan. Muutaman työkaverin kanssa olen hyvissä väleissä, ja tulemme hyvin toimeen.
Mitä siis tehdä kolmikymppiselle juoru-ukolle?
Ongelma työpaikalla
4
509
Vastaukset
- Asiasta huvittunut
Teillä vaikuttaisi olevan työyhteisössä ongelmatekijä. Se olet joko sinä tai sitten se on tuo mies. Tekstisi perusteella en osaa sanoa kumpi.
Oli miten oli, ongelma on ennen kaikkea teidän esimiehenne (oletan, että mies on kollegasi), koska se häiritsee koko yhteisön työntekoa. Tilanteen tasalla oleva esimies olisi jo ongelmaan puuttunut. Ilmeisesti näin ei ole, joten suosittelen, että tuot ongelman hänen tietoonsa.
Mikäli tämä mies puolestaan on sinun esimiehesi, tilanne on vielä hälyttävämpi ja suosittelen, että tuot asian hänen esimiehensä tietoon.- s_h_
Mies on siis kollegani. Hän tekee samaa työtä kuin minä, mutta toimii kaikkien (7 hlöä) tällä työnimikkeellä olevien vastaavana. Käytännössä en ole vielä huomannut, mitä se tarkoittaa, koska työtehtävät ovat ihan samat kuin muilla. Mutta varmaan hän esim. tiedottaa ja suunnittelee koulutuksia ja niin edelleen. Tosin työyhteisömme on sen verran pieni, ettei tätä ole (vielä ainakaan) tarvinnut tehdä. Jokaiseen järjestettävään asiaan on valittu henkilö erikseen, eikä nämä ehtävät kuulu tälle miehelle automaattisesti.
Uskon, että esimiehemme tietää miehen tyylistä. Miehellä on ilmeisesti aiemminkin pitänyt olla joku "paskasäkki", johon purkaa kaikki huonot jutut. Vähän aikaa sitten yksi työtekijöistämme erosi juuri tällaisen paskasäkkinä olemisen vuoksi; ennen lähtöään hän kertoi, että oli yrittänyt selvittää asiaa pomon kanssa ja työnohjauksessa, mutta kaikki oli mennyt vain pahempaan suuntaan.
Pomomme on siinä mielessä heikko, että hän tuntuu haluavan hyväksyntää ja jopa kaveruutta joistakin työryhmän jäsenistä. Tälle miehelle hän ei varmasti uskaltaisi sanoa mitään, koska voisi itse joutua parjaamisen kohteeksi. Näin siis luulen, en tietenkään voi varmaksi tietää. Toisekseen, mies on kyllä erittäin hyvä työntekijä ja hoitaa itse työn hienosti.
Tällä hetkellä toimin niin, että yritän hoitaa työni mahdollisimman hyvin ja olla mahdollisimman neutraali ja mukava kaikille. Tätä olen kyllä ollut alusta asti, mutta pikkuhiljaa se on muuttunut tietoiseksi, koska koen/ tunnen tämän arvostelun. - koin
s_h_ kirjoitti:
Mies on siis kollegani. Hän tekee samaa työtä kuin minä, mutta toimii kaikkien (7 hlöä) tällä työnimikkeellä olevien vastaavana. Käytännössä en ole vielä huomannut, mitä se tarkoittaa, koska työtehtävät ovat ihan samat kuin muilla. Mutta varmaan hän esim. tiedottaa ja suunnittelee koulutuksia ja niin edelleen. Tosin työyhteisömme on sen verran pieni, ettei tätä ole (vielä ainakaan) tarvinnut tehdä. Jokaiseen järjestettävään asiaan on valittu henkilö erikseen, eikä nämä ehtävät kuulu tälle miehelle automaattisesti.
Uskon, että esimiehemme tietää miehen tyylistä. Miehellä on ilmeisesti aiemminkin pitänyt olla joku "paskasäkki", johon purkaa kaikki huonot jutut. Vähän aikaa sitten yksi työtekijöistämme erosi juuri tällaisen paskasäkkinä olemisen vuoksi; ennen lähtöään hän kertoi, että oli yrittänyt selvittää asiaa pomon kanssa ja työnohjauksessa, mutta kaikki oli mennyt vain pahempaan suuntaan.
Pomomme on siinä mielessä heikko, että hän tuntuu haluavan hyväksyntää ja jopa kaveruutta joistakin työryhmän jäsenistä. Tälle miehelle hän ei varmasti uskaltaisi sanoa mitään, koska voisi itse joutua parjaamisen kohteeksi. Näin siis luulen, en tietenkään voi varmaksi tietää. Toisekseen, mies on kyllä erittäin hyvä työntekijä ja hoitaa itse työn hienosti.
Tällä hetkellä toimin niin, että yritän hoitaa työni mahdollisimman hyvin ja olla mahdollisimman neutraali ja mukava kaikille. Tätä olen kyllä ollut alusta asti, mutta pikkuhiljaa se on muuttunut tietoiseksi, koska koen/ tunnen tämän arvostelun.samantyyppistä simputusta vastaavana työtekijänä olleelta hlöltä. Kävi ilmi että hän pelkäsi asemansa puolesta ;-)
- s_h_
koin kirjoitti:
samantyyppistä simputusta vastaavana työtekijänä olleelta hlöltä. Kävi ilmi että hän pelkäsi asemansa puolesta ;-)
Sama mullakin on välillä käynyt mielessä. Alkuaikana -kun en tiennyt mitä edessä on- kohtasin miehen suoraan hänen esittämästään valheesta. Kyse oli sääntörikkomuksesta, jota en ollut oikeasti tehnyt. Hän puhui siitä kaikille muille työntekijöille, mutta ei minulle. Olin tietysti ihmeissäni; puhuin suoraan kaikille, joille asiasta oli juoruttu; siis kerroin etten ole tehnyt väärin. Sitten kun viimein sain tietää, kuka oli asian takana (=tämä mies),kysyin häneltäkin, että onko jotain häikkää jossain. Mielestäni hoidin asian silloin erittäin korrektisti ja mahdollisimman hienosti. En syytellyt, en huutanut vääryyttä, en mitään sellaista. Sen jälkeen en ole asiaan puuttunut, enkä puhunut siitä mitään. Päinvastoin, ilmaisin, ettei asiaan tarvitse enää puuttua.
Mutta kai hän itsekkin tietää, miten typerältä sai itsensä näyttämään huudellessaan ympäri duunipaikkaa asioita, jotka eivät olleet totta. Ja joutui vielä kiinni siitä.
Toisaalta kuitenkin meillä töissä on muita pätevämpiä, pidempään talossa olleita, jotka "uhkaavat hänen asemaansa" enemmän. Hän on vakituisessa työsuhteessa, minä määräaikaisessa. Hänen työtään arvostetaan, ja hän tietää sen. Pahinta hallaa hän aiheuttaa itse itselleen omalla toiminnallaan...Olen jopa miettinyt, onko tyypillä joku persoonallisuushäiriö :/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626