Taidanpa tosiaan äänestää Heidiä presidentinvaaleissa, vaikken usko, että enemmistö niin tekee. Mutta tahdon antaa kannatukseni sellaiselle ehdokkaalle, joka on sanonut EI huonon asemani huonontamiselle ja tunnustanut julkisesti, että minullakin on ihmisarvo.
Vihreät aikoinaan ajoivat robottiveroa ja kansalaispalkkaa. Jos ehdotukset olisivat saaneet kannatusta edes pikkuisen siihen suuntaan, ei oltaisi tämän päivän kurjuudessa ja pelossa, vaan varmasti moni työnantaja harkitsisi automaation välttämättömyyttä.
Entinen keino, varausprosentin suurentaminen yrityksille maksettujen palkkojen perusteella, olisi myös talouspoliittinen keino lisätä työnantajien halukkuutta palkata työvoimaa. Lisäksi todella pienyrittäjien minimitulotason turvaaminen toisi meille runsaasti työpaikkoja. Osaltaan yrittäjä tukee enemmän yhteiskuntaa kuin omaa tulotasoaan (ALV, enakkoverot, eläkemaksut jne.)
Kaikki mulle ja tänään politiikkakin tulee joskus tiensä päähän, eikä viimeisessä paidassa ole taskuja.
Taidanpa äänestää
Heidiä
5
332
Vastaukset
- Jorkka
En muumimummoo kannata.
- Nimet paperiin
Heidille ääni, tämpsistä leimat paperiin ja allekirjoitus. Heidistä pressa.
- äänekäs
Heidille menee minunkin ääneni!
- Työmarkkinatukimies
Tosi simpsakka pimu, tuollaista vois vaikka...
- mutta...
Ääni Heidille rapsahtaa, Halonen pallilta putoaa ja ... seuraavaksi pressaksi "työväenpresidentti" Niinistö ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057