Mitä

Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan yhdistymisestä. Hyvä vai huono?
Itse tiedän ainakin monta huonoa.
101203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvä ehdottomasti. Ei tarvitte perusteluja.

Äänestä

Kaupungin asukasmäärä kasvaa.
Työllisyys nousee.
Talous kohenee.
Säästöjä tulee.
En kyllä keksi mitään huonoa puolta?

Äänestä

->Palkkainen kunnanjohtaja, mutta ehkä löytyy jokaiselle veroillaeläville kunnaneläteille suojatyöåpaikka, siitä olen aivan HALLELUJA!!

Äänestä

Veroäyri nousee
Terveyskeskuspalvelut heikentyvät
byrokratia lisääntyy
syrjäseutujen palvelut heikentyvät

Äänestä
  • Kahden hallinnollisen yksikön sijaan tulee olemaan yksi hallinnollinen yksikkö, eikö byrokratia silloin vähene? Kaupunkilaisilla, minut mukaanlukien, taas veroäyri laskee.

    Terveyspalvelut voisi kyllä hoitaa esimerkilliseen kuntoon, vanhempi väestö tulee lisääntymään koko ajan ja heille ne palvelut ovat erityisesti tarpeen. Syrjäseuduilla esimerkiksi hehkutttu laajakaista ei automaattisesti takaa parempaa palvelutasoa, mikäli ihmiset eivät osaa käyttää tietokoneita. Vanhempi väestö uhkaa syrjäytyä tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • lisääntyy kirjoitti:

    Kahden hallinnollisen yksikön sijaan tulee olemaan yksi hallinnollinen yksikkö, eikö byrokratia silloin vähene? Kaupunkilaisilla, minut mukaanlukien, taas veroäyri laskee.

    Ole koko suomen ongelma??
    Mielestäni asia kuuluu valtiolle!

    Äänestä

  • lisääntyy kirjoitti:

    Kahden hallinnollisen yksikön sijaan tulee olemaan yksi hallinnollinen yksikkö, eikö byrokratia silloin vähene? Kaupunkilaisilla, minut mukaanlukien, taas veroäyri laskee.

    Terveyspalvelut voisi kyllä hoitaa esimerkilliseen kuntoon, vanhempi väestö tulee lisääntymään koko ajan ja heille ne palvelut ovat erityisesti tarpeen. Syrjäseuduilla esimerkiksi hehkutttu laajakaista ei automaattisesti takaa parempaa palvelutasoa, mikäli ihmiset eivät osaa käyttää tietokoneita. Vanhempi väestö uhkaa syrjäytyä tässäkin asiassa.

    Kun teknisen viraston työnjohtajiakin pitää olla 2 ostamassa yhtä porakonetta, niin mitähän se on sitten muualla.

    Äänestä

Edellisen kirjoittajan kommenttiin sanon että ei heikenny syrjäkylien asiat, päinvastoin!
Nyt kun ollaan yhtä niin rahat menee tasapuolisesti joka puolelle Roveniemeä, päivähoitopalvelut esim. paranee kun ent. maalaiskuntalaiset voivat viedä lapset kaupungin alueelle tarhaan. Keskustan päiväkodit ovat paremmin avoinna ja lähempänä työpaikkoja. Missäs se lukee että veroäyri nousee?

Nyt voin harkita maalaiskunnan puolelle muuttoakin että saan kuitenkin lastani pitää erittäin kivassa päiväkodissa. Asuminen vaan on niin kallista tässä keskustan alueella.

Äänestä
  • mustia pilviä taivaallesi. Mitä tulee keskustan päiväkoteihin niin onhan niissä paremmat aukioloajat mutta toisaalta ovat kyllä aika täynnä. Tosin vois olettaa että siihen puututaan.
    Mut mitä tulee tuohon veroäyriin niin uudella kaupungilla on tällä hetkellä aika visainen ongelma. Alunperin sovittiin että yhdistymisen jälkeen otetaan maalaiskunnan veroäyri mikä on pienempi. Noh, kaupungin kulubudjettia kun laskettiin kesällä niin huomattiin että kaupungin talous oli jo kesäkuussa pari-kolme miljoonaa euroa miinuksella. Eli vasta puolen vuoden jälkeen. Huomattiin että eihän se maalaiskunnan veroäyri riitä, samalla huomattiin että eipä riitä kaupungin äyrikään, eli maalaiskunnan matalemman veroäyrin sijaan nyt on nostopaineita. Mielenkiintoisinta asiassa on se että kun yhdistymisestä kirjoitettiin sopimukset niin sopimuksessa lukee että käyttöön otetaan maalaiskunnan veroäyri. Siinäpä pohtia miten purkaa sopimus. Siksihän asiasta ei oo julkisesti puhuttu kun tuskin kuntaliitoksen kannatus ainakaan nousis jos heti alkuun aletaan äyrejä kerään entistä enemmän. Innolla seuraan millon asia nousee esiin ja miten sitä käydään läpi/perustellaan.

    Äänestä

Maalaiskunnalla oli erittäin hyvin asiat ja tämä vain sekoittaa koko homman. Ennustan että suurin osa palveluista tulee huonontumaan ja on jo huonontunut. Tk-palveluissa näkyy jo.
Olen asunut kaupungin ja maalaiskunnan puolella ja kaupunki ei osaa hoitaa asioitaan. Kaikki laitetaan tuhannen mutkan kautta. Sittenpä tuo nähdään tämä "parannus".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mieltä... kirjoitti:

Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan yhdistymisestä. Hyvä vai huono?
Itse tiedän ainakin monta huonoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu