Tässä joukkoon astuu tuore jätetty kahden lapsen 42-vuotias äityli. Sydän huutaa tuskaa, mutta pakko sopeutua uuteen olotilaan ja kaikki mahdollinen tehtävä, jotta lapset pääsevät mahdollisimman vähällä.
Minun ongelma on seuraavanlainen. Mieheni on muuttamassa vuokrayksiöön. Lapsemme ovat 14- ja 15-vuotiaat. Mies kertoi, että hän voi tulla tänne meidän kotiin lapsia katsomaan ja tarvittaessa auttamaan, kunhan vain soittelen ja pyydän. No arvatkaa huvittaako soitella ja pyytää, vaikka apua tarvisinkin. Idea tässä on kuitenkin se, että lapset eivät tuonne yksiöön voi mennä viikonloppuisin (pääsääntö). Sikäli tietty ymmärrettävää, kun ahdasta on. Lisäksi meillä on mökki parin sadan kilometrin päässä. Minulla auto, hänellä ei. Jo nyt tiedän, että hän tulee pyytämään minulta autoa, jotta pääsee lasten kanssa tuonne mökille. Minä en tiedä, mitä tehdä. Kuten tuossa aikaisemmin totesin, ei minua haluta pyytää häntä meille notkumaan ellei ole tosiaan pakko (=useampi päiväinen työmatka). Arvatkaas huvittaako minun antaa hänelle auto käyttöön mökkireissuja varten ja itse kulkea bussilla (työmatka 25 km suunta). Jos en anna, isän ja lasten mökkireissut loppuvat lähes kokonaan. Kaiken lisäksi näyttää siltä, että lapset ovat aina minun luonani (jota en sinänsä harmittele).
Olenko huono äiti, jos en suostu, että isä ja lapset tapaavat minun asunnossani enkä anna heille auto käyttöön. Tällä hetkellä olen tuolle miehelle katkera. En kuitenkaan haluaisi, että lapset eivät isäänsä pääsisi tapaamaan. Varsinkin pojan ja isän mökkireissut (ainakin aikaisemmin) ovat olleet pojalle tosi tärkeitä. Mutta täytyykö se olla minun, joka suostuu kaikkeen. Saanko minä vuorostani olla itsekäs (hän on nyt). Saako hän poimia niin sanotusti rusinat pullasta ja minun on vain tyydyttävä kohtalooni. Hänellä on moottoripyörä. Onko kohtuutonta sanoa, myy se ja osta auto.
V....ttaa tosi paljona. Olen katkera. Olen surullinen. Olen sekaisin. Siksi täältä neuvoa kysynkin.
Minun ongelma on seuraavanlainen. Mieheni on muuttamassa vuokrayksiöön. Lapsemme ovat 14- ja 15-vuotiaat. Mies kertoi, että hän voi tulla tänne meidän kotiin lapsia katsomaan ja tarvittaessa auttamaan, kunhan vain soittelen ja pyydän. No arvatkaa huvittaako soitella ja pyytää, vaikka apua tarvisinkin. Idea tässä on kuitenkin se, että lapset eivät tuonne yksiöön voi mennä viikonloppuisin (pääsääntö). Sikäli tietty ymmärrettävää, kun ahdasta on. Lisäksi meillä on mökki parin sadan kilometrin päässä. Minulla auto, hänellä ei. Jo nyt tiedän, että hän tulee pyytämään minulta autoa, jotta pääsee lasten kanssa tuonne mökille. Minä en tiedä, mitä tehdä. Kuten tuossa aikaisemmin totesin, ei minua haluta pyytää häntä meille notkumaan ellei ole tosiaan pakko (=useampi päiväinen työmatka). Arvatkaas huvittaako minun antaa hänelle auto käyttöön mökkireissuja varten ja itse kulkea bussilla (työmatka 25 km suunta). Jos en anna, isän ja lasten mökkireissut loppuvat lähes kokonaan. Kaiken lisäksi näyttää siltä, että lapset ovat aina minun luonani (jota en sinänsä harmittele).
Olenko huono äiti, jos en suostu, että isä ja lapset tapaavat minun asunnossani enkä anna heille auto käyttöön. Tällä hetkellä olen tuolle miehelle katkera. En kuitenkaan haluaisi, että lapset eivät isäänsä pääsisi tapaamaan. Varsinkin pojan ja isän mökkireissut (ainakin aikaisemmin) ovat olleet pojalle tosi tärkeitä. Mutta täytyykö se olla minun, joka suostuu kaikkeen. Saanko minä vuorostani olla itsekäs (hän on nyt). Saako hän poimia niin sanotusti rusinat pullasta ja minun on vain tyydyttävä kohtalooni. Hänellä on moottoripyörä. Onko kohtuutonta sanoa, myy se ja osta auto.
V....ttaa tosi paljona. Olen katkera. Olen surullinen. Olen sekaisin. Siksi täältä neuvoa kysynkin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
minulla oli sama tilanne. sanon vain ettei sinun passaa päästää lurjusta sinun kotiin ja antaa tälle vielä autoasikin.Tiedähäntä mitä seuraavaksi älyää haluta. Voit olla itsekäs, lapset kyllä ymmärtää, ovat isoja jo.
jos päästät exäsi notkumaan nurkkiisi, niin se tulee notkumaan siellä vähän väliä kun itsellään huvittaa ja sun pitäisi sopeutua siihen. Älä vain suostu. Mies kyllä haluaa vapauden, mutta sitten kun iskee "hiljaisempia" aikoja ja yksinolo masentaa, niin silloin se kyllä keksii tekosyitä tulla löhöämään entiseen kotiinsa sohvannurkalle. Sun oma yksityisyys kärsii ja mahdolliset uudet ihmissuhteet. Ja moottoripyörä ei todellakaan ole tähdellinen kapistus, joten exäsi aivan hyvin voi myydä sen ja ostaa auton. Ja suuremman asunnonkin voi vuokrata, minne lapsetkin mahtuu.
Tutun kuulloista tuo.
Aluksi päästin exän tapaamaan lapsiansa meille
kun asui itse niin ahtaasti.
Eivät teinit hänen luokseen halunneet mennä.
Yritin keksiä itselleni menoa jonnekkin kun
exä tuli meille.
Pitemmän päälle juttu ei toiminut vaan
ahdistuin kovasti moisesta järjestelystä.
Minun koti on minun koti.
Nyt on tilanne niin että lapset käyvät isällään
syömässä mutta tulevat aina kotiin yöksi.
(jos eivät mene kavereilleen).
Minä olen asennoitunut niin että olen yötä päivää
päävasuullinen mutta en rajoita isän kanssa
olemista millään tavoin.
Viettävät laatuaikaa miten haluavat keskenään.
Isä käy lastensa kanssa elokuvissa, syömässä jne
niin sannottua laatumeininkiä.
Minä elän sitä arkea heidän kanssaan ja olen
varmasti se onnekkaampi tässä suhteessa.
Asennekysymys.
Hyvä Äityli!
Lainaa autoasi miehellesi. Peri kohtuullinen kulukorvaus. Anna lapsillesi mahdollisuus.
Miksi näin? Lapsesi eivät monta kertaa kulje vastentahtoisesti mökille tuon ikäisenä. Mitä tekemistä heillä olisi siellä - siis ikäiselleen järkevää. Ja jos jostain syystä haluaisivat monesti lähteä mökille, sinä tukisit perhettänne - jollain tapaa se elää pitkään eron jälkeenkin.
Kohtuullinen korvaus ajokilometreistä puoltaa paikkaansa.
Sinulla on vain voittamisen mahdollisuus, jos olet nyt auttava ja käännät poskesi. Kyllä lapsesi asian ymmärtävät. Ja heistä se on tärkeää.
Itse seitsentoistavuotisesta avioliitosta vastaavine lapsineni eronneena voin sanoa, että maailman kivoin asia on, jos on eksä. Sinulla on joku, joka tuntee sinut perinpohjin, jolle ei tarvitse teeskennellä. Ja joka tulee avuksi, jos tilanne on tosi kova.
Eli anna itsellesi tilaisuus löytää asioita. Älä vain hairahdu uuteen aloitteellisuuteen tai yritykseen. Muuten hyvä eksä tuhoutuu. Äläkä anna hänen kävellä ylitsesi. Kyllä se siitä.
Kiitokset kommenteista. Täytyy tässä sulatella. Juuri nyt olen vielä niin katkera, että mieleni ei tee mennä yhtään vastaan. Sen verran kuitenkin on järkeäkin mukana, että tiedän, jos tuo exä voi hyvin, lapsemmekin voivat hyvin.
Onko exillä tapana soitella exälle ja pyytää apua? Oikein ihmettelen, miten hän on noin höölinä apua tarjoamassa naiselle, jota kohtaan ei tunne mitään. Vai onko tämä jokin kikka omaa egoa pönkittää (olen tarpeellinen exälle) tai hyvitellä eroa? Ja entäs sitten, kun nyxä astuu kuvioihin? Onko kokemuksia?
sumentaa ajatuksesi.
Miksi et ota vastaan apua, jota exäsi sinulle tarjoaa! Et sinä yhtäkkiä yksin pärjää kaikessa, älä luulekaan! Jos nyt torjut avun, on sitä vaikea pyytää enää kun todella tarvitset. Anna auto miehelle korvausta vastaan, päästä lapset mökille isänsä kanssa, vietä silloin itse ansaitsemaasi laatuaikaa. Ja mikä tärkeintä: kysykää nyt niiltä lapsilta myös mitä ne haluaa.. Ja sinä heitä se katkeruus ja ylpeys nurkkaan, sillä saat pelkkää vahinkoa aikaan itsellesi ja muille.
Viestistäsi jäi pari, ainakin mun mielestä tärkeetä kysymystä. Kun erositte niin sinulle jäi omistusasunto, auto ja kesämökki. Miehesi lähti ja sai mukaansa moottoripyörän, joutui vuokra-asuntoon, pieneen sellaiseen, ja maksaa kai vielä elareitakin, päättelinkö oikein? Ettekö tehneet ositusta tasapuolisesti? veitkö vaan kaiken? Jos näin kävi niin ainakin auton ostat sille exälles ettei tartte mökille menoja murehtia. Sit siihen että päästätkö exän asuntoosi, älä tee sitä.
Jos mies itse lähti pitäisikö siinä kohtaa
ollakkaan niin armollinen ja ajatella tasapuolista
ositusta?
Kuka sellaiseen pystyy?
Ajan päästä ehkä mutta on ymmärrettävää nyt ettei
tuossa kohtaa vastaan tuleminen kovasti hontsi.
Tunnejutut on ensin käytävä lävitse ja koska
mukana on lapset niin siinä on pakosta otettava
jollakin tavoin järki käteenkin.
Liikaa ei voi nyt vaatia.
Terve itsekkyys on paikallaan.
Lähtee kuka lähtee, tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta pitää noudattaa. Oikeudenmukaisuutta ei ole se, että kostaa toiselle.
Meillä on avioehto. Mökki on 50/50, samoin mökkilaina - ja on edelleen. Auto on minun työsuhdeauto. Prätkä on miehen ikioma, asunto minun, samoin siihen kohdistuva laina (oli jo omistusasunto ennen kuin olemme alkaneet seurustella). Irtaimistosta vie osan, ei puolia, mutta kaiken haluamansa. Sitä, onko ne tavarat ostettu minun vai hänen rahoilla, en tiedä eikä ole väliä. Irtaimistossa voi olla sanomista (siis ettei mennyt tasan). Huom., en ole kieltänyt häneltä mitään, mitä mukaansa ottaa. Noin meni jako. Lapsiansa elättämiseen hän osallistuu. Itse on summan määrännyt.
tasapuolista ja oikeuden mukaista se että äidin pitää vielä hoitaa sen miehenkin asiat sille mallille että voi tavata lapsiaan?
En ymmärrä, aikuinen pitäisi olla sen lasten isänkin.
joku taas halusi vääntää, että lähtijälle olisi oikeudenmukaista jäädä ilman OIKEUDENMUKAISTA osuuttaan yhteisestä omaisuudesta. Omaisuuden jako sen sijaan on noiden kahden asia.
Mökki jakoon. Jos jompi kumpi haluaa pitää mökin, hän ostaa toisen ulos. Luotettava, puolueeton arvio mökin hinnasta ja puolet siitä pitää maksaa. Jos ei kummallakaan ole varaa niin myytte sen kokonaan, maksatte lainan pois ja jaatte loput rahat 50/50. Voihan siitä yrittää kaupitella vain 50%:ia, jos toinen nyt kynsin hampain tahtoo osuudestaan pitää kiinni, mutta aika harva ostaa sellaista..
Teidän pitäisi saada lapset ymmärtämään mitä ero tarkoittaa. Heidän pitäisi ymmärtää, että isällä ei ehkä ole varaa suurempaan asuntoon (jos se on syy?), Samalla tulee opastettua rahan arvosta, ja että heidän pitää ymmärtää muita ihmisiä. Myös isää, jolla ei ole parempaa tarjota, mutta on edes joku paikka. Huonomminkin voisi olla? Yleisesti ottaen ero on ero, tapauskohtaisesti ei ole mahdottomuus, että tapaisivat sinun luona, mutta sinä et halua niin asia on selvä. Sinun mielipiteesi ei ole"laiton" tai epäoikeudenmukainen. Lasten pillin mukaan ei pidä lähteä pomppimaan, jos he vaativat tapaamisia sinun luonasi. Siinä tapauksessa he haluavat viestittää etteivät välitä kukkuakaan teidän tunteistanne toisiaan kohtaan ja siitä että eroatte. Itsekkäät lapset laittavat vanhemmat valintatilanteisiin. Voitte antaa heille periksi ja myöhemmin ihmetellä miksi lapsista kasvoi itsekeskeisiä, omahyväisiä aikuisia.. Normaalit lapset kyllä ymmärtävät, eikä teidän lapset enää niin pieniä ole. Vedätää ne tietysti yrittää.
Auton laina on toinen juttu. On sinun asiasi jos lainailet autoasi vaikka kavereillesi, niin mikset myös ex-miehellesi? Kai te jonkunlaisissa kaveri-väleissä pysytte..? Jos et harrasta lainailua, miksi tekisit poikkeuksen ex-miehesi kohdalla? Onhan junia ja busseja...
Yhteinen mökki?? Miksi? Jakakaa se, ei tule ongelmia. Avioerossa on viisainta ja järkevintä jakaa yhteinen omaisuus niin, ettei yhteistä omaisuutta jää. Taas poikkeuksen tekee ne parit, joille yhteinen omaisuus ei aiheuta ongelmia ja haluavat sellaista pitää. Jos on yhteistä omaisuutta, ottaa sitten vastuun että se aiheuttaa ongelmia.
Kyllä ne muksut tietää, mitä ero tarkoittaa. Luulisin. He eivät ole pyytäneet tapaamisia meillä vaan tuo ex ilmoitti, että hän voi tulla tänne meille autteleen yms. Rahastakin olen lasten kanssa puhunut, käytettävissä ei enää niin kuin ennen. Erostakin olemme puhuneet, enkä ole isukki haukkunut, vaikka kuinka on v-käyrä ollut korkealla. Juuri nyt ei kiehdo ajatus, että hän meillä olisi. Itse en halua lähteä kodistani mihinkään ja näkeminen tuottaa tuskaa. Pois silmistä, pois mielestä. Eikö se jotenkin noin mene? Yleensä en tavaroitani lainaile. Pelkään vaan, että tuleeko tästä "kiristyskeino" lasten suhteen. Kun ei autoa, ei voi.... Totiesti toivon, ettei hän ole noin epäkypsä. Itse olen tuota mökkihommaa myös miettinyt. Se on meidän yhteinen haaveiden täyttymys. Mitä se nyt on? Aika näyttää.
Vieläkään en tiedä, mitä teen. Mutta ajatuksia teidän kaikkien kommentit ovat selkeyttäneet, KIITOS kaikille.
monia kommetteja siitä että sinun pitäisi joustaa ja antaa ex-miehellesi kotisi ja autosi käyttöön että voi tavata lapsiaan.
Saan varmasti monta ihmistä takajaloilleen tällä kommentillani.Minusta miehen pitää itse luoda omaan elämäänsä tilaa lapsille. Hän on lasten isä ei sinun tarvitse äitinä huolehtia siitä että isä saa puitteet kuntoon tavatakseen lapsiaan. Minusta jokainen järkevä aikuinen hoitaa uuden kodin sekä mahdollisuudet tavata sen mukaan miten tärkeänä lapset itselleen pitää.
Mitä tulee avun vastaan ottamiseen mieheltä. Miksi pitäisi ottaa, erottu niin erottu. Jospa mies ei halua oikeasti "auttaa" vaan roikkuu ja pitää kiinni entisestä niin kauan kuin löytää uuden.Samalla myös vaikeuttaa sinun toipumistasi ja elämässä eteenpäin menemistä.Siinä sitten ihmettelet mihin se aina avulias mies katosi.
Minä olin niin hirveän itsekäs ihminen että hoidin lasten tapaamisista sopimiset tekstiviestein ja halusin olla rauhassa ja ennenkaikkea yrittää rakentaa elämääni eteenpäin ja pärjätä itse.
Sinä teet omat ratkaisusi itse, mutta ei sinun ole pakko uhrautua miehen oikkujen ja tarpeiden mukaan. Asiallisesti ja ystävällisesti lasten tapaamiset. Mies on aikuisena ihmisenä velvollinen hoitaamaan asumisensa ja muut asiat niin että lapsilla on oma paikkansa siinä jos kerran pitää sitä tärkeänä. Minun ex-mies muutti myös yksiöön ja pidin sitä loukkauksena lapsia kohtaan lapsia kolme eikä edes nukkumapaikkaa isän uudessa kodissa. Kuitenkin puhui lapsille että teillä on nyt kaksi kotia.. joo joo...
Olisit sitten sinä muuttanut pois, jos sulla oli mahdollisuus suuremnpaan asuntoon kuin yksiöön. On niin helvetin helppo arvostella sitä joka muuttaa pois ja hankkii varallisuuteensa nähden sopivan asunnon. Se joka jää, jää valmiiseen isoon asuntoon. Lapsellista kukkoilla sitten toiselle.
Nykyään valitetaan pienistä asunnoista. Vasta 50 vuotta takaperin yksiö mukavuuksilla kolmelle tai neljälle hengelle oli juhlaa. Se vaati sopeutumista ja toisten huomioonottamista. Siihen ei tarvitse tänä päivänä pyrkiä, mutta jos ei parempaan ole varaa, ei kannata valittaa.
Jos kämpän koko on isää tärkeämpi, niin toivottavasti isä saa uuden vaimon, uusia lapsia, joilla on järkeä päässä ja rakkautta isää kohtaan.
Mun lapset olivat onnellisia että saivat tavata isää ja olla isän luona viikonloppuja. Yksiössä. Heille ei tullut mieleenkään narista asunnon koosta. Meni pari vuotta ja sain hankittua isomman asunnon ja olosuhteet helpottui. Mutta alkuun oli pakko tyytyä yksiöön. Vaimo ei suostunut muuttamaan talostamme, vaikka hän oli meillä varakkaampi ja eroa haluava osapuoli.
Miksi nimimerkki äityli miehesi halusi muuttaa yksiöön. Lähtikö hän vanhan kliseen mukaan "ottamaan etäisyyttä, ei rakasta, olet vanha, eihaluttava..."
Siinä yleisimmät eron syyt. Totuus on, että miehellä on elämässään pallo täysin hukassa viina ym. ongelmien takia.
Minä olisin ollut huippuonnellinen aikoinaan, jos exäni olisi ehdottanut kertomiasi järjestelyjä. Olisin suostunut niihin ilomielin.
Ei se käytännössä olisi kuitenkaan toiminut.
Vuosien varrella olen viisastunut melko lailla.
Jos auto on työsuhdeauto, niin onko sinulla rajaton käyttöoikeus. Eli et maksa bensasta ollenkaan itse. Onko elämäsi täysin auton varassa. Autottamaan elämään tottuu melko nopeasti ja pidemmän päälle siitä nauttii suunnattoman paljon. Käytä taksia ja yleisiä kulkuvälineitä, kun lapset ovat mökillä isän kanssa.
Jäädytä tilanne muutamaksi vuodeksi ja jarruta ositusta viimeiseen asti.
Mies pärjää ihan hyvin yksiössä. Minä haaveilen ajasta, kun saan elää joskus yksin yksiössä.
Mökkielämää en enää kaipaa. Olen muuttanut valtavan paljon avioeron jälkeen. Mitä vähemmän omaisuutta sitä onnellisempi olen.
Olisin huippuonnelinen, jos Nordean verkkopankki toimisi tänään. Olo on raukea kuntosalin jälkeen.
Työkaverit juhlivat parhaillaan glögijuhlia.
En enää panikoi, kun näen viinipulloja. Olen toipunut jo lähes normaaliksi.
Nauti vapaista viikonlopuista. Ota huumori avuksi. Elämäntilanteesi on melkein minun kopio.
Mökki, sinun ja lasten ikä, miehen häipyminen kotoa. Tuttu kuvio. Tuntuu siltä, että tämä kuvio on kuin jokin must-juttu, joka pitää vetää läpi suomalaisessa perhe-elämässä.
Suosittelen Kotikatu-ohjelman katsomista. Siinä Hanneksen ja Karinin suhde on erittäin toimiva.
Ei avioero ole ollenkaan hassumpi juttu. Naisena tunnen nykyään olevani erittäin vahva ja itsenäinen. Miestä en enää ikinä ota vaivoikseni.
Haittaa kirjoitus ym. puuhia.
Tulee ylelle, mtvlle ja neloselle karmea vastuu kun ihmiset alkaa ottaa oppia niiden lähettämistä FIKTIIVISISTÄ ohjelmista!! :D
Get a real life, bitch.
Tunteet kuolivat, siinä syy. Tuosta vaan ilmoitti, pohdittuaan asiaa puolesta kahteen vuoteen. Eikä mulle sanonut aatoksistaan mitään. Eikä käytöksessä ollut mitään, mistä olisin aavistanut tilanteen olevan näin paha. En tiedä, onko jo toinen remmissä. Alkoholi ei meillä ollut ongelma. En juuri nyt jaksa iloita maallisesta mammoonasta, kun tuo sydän riepu on palasina. En tiedä, mikä toimii tulevaisuudessa; enkä tiedä, kuinka onnellinen olen vuoden kahdena päästä. Nyt olen vain katkera, jota yritän hallita, ettei menis aivan riitelyksi tämä homma. Eikä mun elämä mitenkään auton varassa ole. Helpottaa vain kulkemista mm. töihin ja takas. Työmatka sen verta pitkä, ettei taksikyyteihin ole varaa edes satunnaisesti. Jos auto miehellä, niin linja-autolla kulkisin (matkan kesto 1,5 h per suunta linja-autolla). Kyse ei ollut siitä, että auto hallitsee mun elämää, vaan siitä, täytyykö mun mieheni ja lasteni tapaamisia helpottaa. Tällä hetkellä en haluaisi lainata autoa tai kotiani. Puolen vuoden päästä voin olla eri mieltä.
Kyllähän sitä yritetään ajatella positiivisesti. Mutta juuri nyt se ei ole ollenkaan helppoa.
asiaa niin kuin tarkoitin. Ei ollut tarkoitus kukkoilla sillä että itse jäin isompaan asuntoon.
Meillä mies lähti ja halusi lähteä. Käteenjäävät tulot häenllä elatusmaksujen jälkeen täsmälleen samat kuin minulla lapsilisineen ja elatusmaksuineen, asumistukineen kaikkineen. Yhdessä ottamiamme lainoja ja osamaksuja jäi minulle kaksikertaa suuremmat erät kuin hänen nimissään ollut yksi laina. Miten minä elätin 4henkeä ja maksoin enempi vuokraa kuin tämä isä joka muutti 140e/kk maksavaan yksiöön kun muuhun ei ollut varaa?
Aina valittamassa kun ei ole rahaa, ei sitten niin yhtään mihinkään. Miten minä sitten pärjään?
Pyysin että hommaa isomman asunnon sillä vaikka minunkin lapset isäänsä rakastavat sanoivat kyllä monesti että tosi tylsää istua yhdessä huoneessa 24 neliötä Ja nukkua kaikki neljä yhdessä sängyssä.
On minun tutuissa jopa niitäkin eronneita perheitä jossa isä(lähtijä )on hommannut kaksion vaikka lapsia on vain yksi ja ainoasta makuuhuoneesta tulee lapsen oma huone.