Tältä Joensuun lutkalta saat varmasti

Minun elämänkumppanini juoksi vieraissa ties kuinka kauan. Työnsä puolesta hän joutui matkustelemaan paljon ja yhden illan jutuistahan ei paljon koirat perään hauku. No, sittenpä hän erehtyikin sekoamaan paikkakuntalaiseen meidän molempien tuntemaan henkilöön. Kuuleman mukaan molemmilla oli ruusuiset tulevaisuudensuunnitelmat, mutta "rakkaani" ei tiennytkään että tämän herran kanssa elo on alkuihastuksen jälkeen kaikkea muuta kuin ruusuista. Mies on istunut useampaan otteeseen linnassa eri naisten pahoinpitelyistä, uhkailuista ja tappoyrityksistä. Ensin äijältä alkoi tulla huoritteluja ja hakkausuhkauksia ja lopulta uhkaus, että minä saan tietää heidän sekstailuistaan. Siinä vaiheessa exäni sanoi asunnon vuokrasopimuksen irti, etsi kaikessa hiljaisuudessa itselleen uuden asunnon ja ilmoitti pari viikkoa ennen vuokrasopimuksen päättymistä, että hän muuttaa pois.
Ok, huonekalut ja muut tavarat vei tietysti mennessään, mihinkäs minä olisin ne siihen hätään kuskannut. Sovittiin, että jaetaan sitten kunhan itselläkin on paikka, minne niitä laittaa. Tässä vaiheessa en vielä hänen h...railuistaan tiennyt. Siinä vaiheessa, kun tilanne selvisi ja aloin kysellä omaa osuuttani tavaroista, neiti ilmoittaa ettei mitään tipu. Ei kannata kuulemma soittaa, lähettää postia tai kysellä muutenkaan omiaan koska hän on valtion virkamies ja virkamiehen ahdistelu on tosi raskas rikos.
Että näin meillä Joensuussa.
Ainoa asia minkä hänestä olen jälkeenpäin oppinut on se että tavaraa on aina tarjolla kaikille halukkaille.
Veronmaksajana minua vituttaa suunattomasti se, että olen omalta osaltani osallistunut sinun EU- virkanaisen päiväpanojen kustantamiseen. Palkkahan juoksi silläkin aikaa kun kävit työajalla vieraissa.

Jos satut "rakkaani" itse tämän lukemaan, niin tiedä että ainoat asiat mitä sinun elämääsi toivon ovat:

a) saat vähintään genitaaliherpeksen
b) tulet vielä joskus törmäämään entiseen panokumppaniisi - sen mitä häntä tunnen, niin vielä muistut hänelle mieleen
c) saat vielä itse kokea sen saman, mitä olet aiheuttanut minulle ja aika monelle miehelle minua ennenkin - sinut tuntien vielä monelle minun jälkeenikin
d) kaikkea pahaa
81785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

... oli hyvää tekstiä. Kyllähän tommoset naiset sais lopettaa.

Äänestä

Hei
Ootko ihan pimee ,uskot jotain tollasta virkamieshöpinää. Kyllä omat tavarasi saat hakea vaikka poliisin avulla.

Äänestä

Koskettava tarina, mutta kolikon toisen puolen tarinaa ei ole kuultu. Ihmiset on helposti tuomittavissa ja leimattavissa, mutta onko tässä nyt koko totuus? Todellakin minä olisin henk.koht suuttunut ja pyytänyt selvitystä jos toinen osapuoli sanoo asunnon irti toisen tietämättä, ja vie kamat mukanaan. Ihan nyt täysin en usko tähän stooriin tai sitten olet helposti höynäytettävissä! Paha sinun on todistella omistavasi jälkikäteen tavaroitasi, jos ne on jo siireetty naisen osoitteeseen. Vai oliko tavarat merkitty tai löytyykö sinulta dokumenttiä mitkä tavarat sinulle kuuluu?

Äänestä

Jokaisella paikkakunnalla on luonnollisesti omat "helpot" naisensa mutta miten minusta tuntuu (omien ja kavereiden kliinisten testien mukaan), että Joensuussa on harvinaisen paljon edellä mainitunlaisia naispuolisia henkilöitä???

En tiedä sitten johtuuko homma suht isosta opiskelijamäärästä (suhteessa asukaslukuun) vai että siellä ei oo muuta tekemistä (vitsi) mutta, jos oot Joensuun suunnalla niin poikkea ihmeessä kattomassa meininkiä.

Mitenkähän homma on paikkakuntalaisten mielestä??? Itse näin ulkopaikkakuntalaisena olen vain tälläisen kuvan saanut. Terveisiä yliopiston naisille, tavataan taas kahden viikon päästä =)

Äänestä
  • Kun ylittää linjan Vaasa-Jyväskylä-Porvoo on vähän kuin ulkomailla olisi. Tienvarsimainokset venäjäksi, asuntomessuilla venäläinen kuulutus jne. Ja samaa molotusta pohjoisessa.

    Ei kai se sitten ihme ole, jos väkikin vähän samaistuu....

    Vaan eipä "se" siitä kulu...

    Äänestä

Voisitko kertoa minulle tuon naisen yhteystietoja.

Tutustuisin mielelläni.

T:Aki

Äänestä

tämä "kirja" on ollut noin pariviikkoa sitten jo tällä palstalla? Etkös "PL" keksinyt omaa juttuasi vai miten on? Ja mikset nyt sitten laittanut sitä osoitettakin mukaan, että olisivat muutkin joensuulaiset saaneet kokeilla?

Äänestä

iipiltä vai?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PL kirjoitti:

Minun elämänkumppanini juoksi vieraissa ties kuinka kauan. Työnsä puolesta hän joutui matkustelemaan paljon ja yhden illan jutuistahan ei paljon koirat perään hauku. No, sittenpä hän erehtyikin sekoamaan paikkakuntalaiseen meidän molempien tuntemaan henkilöön. Kuuleman mukaan molemmilla oli ruusuiset tulevaisuudensuunnitelmat, mutta "rakkaani" ei tiennytkään että tämän herran kanssa elo on alkuihastuksen jälkeen kaikkea muuta kuin ruusuista. Mies on istunut useampaan otteeseen linnassa eri naisten pahoinpitelyistä, uhkailuista ja tappoyrityksistä. Ensin äijältä alkoi tulla huoritteluja ja hakkausuhkauksia ja lopulta uhkaus, että minä saan tietää heidän sekstailuistaan. Siinä vaiheessa exäni sanoi asunnon vuokrasopimuksen irti, etsi kaikessa hiljaisuudessa itselleen uuden asunnon ja ilmoitti pari viikkoa ennen vuokrasopimuksen päättymistä, että hän muuttaa pois.
Ok, huonekalut ja muut tavarat vei tietysti mennessään, mihinkäs minä olisin ne siihen hätään kuskannut. Sovittiin, että jaetaan sitten kunhan itselläkin on paikka, minne niitä laittaa. Tässä vaiheessa en vielä hänen h...railuistaan tiennyt. Siinä vaiheessa, kun tilanne selvisi ja aloin kysellä omaa osuuttani tavaroista, neiti ilmoittaa ettei mitään tipu. Ei kannata kuulemma soittaa, lähettää postia tai kysellä muutenkaan omiaan koska hän on valtion virkamies ja virkamiehen ahdistelu on tosi raskas rikos.
Että näin meillä Joensuussa.
Ainoa asia minkä hänestä olen jälkeenpäin oppinut on se että tavaraa on aina tarjolla kaikille halukkaille.
Veronmaksajana minua vituttaa suunattomasti se, että olen omalta osaltani osallistunut sinun EU- virkanaisen päiväpanojen kustantamiseen. Palkkahan juoksi silläkin aikaa kun kävit työajalla vieraissa.

Jos satut "rakkaani" itse tämän lukemaan, niin tiedä että ainoat asiat mitä sinun elämääsi toivon ovat:

a) saat vähintään genitaaliherpeksen
b) tulet vielä joskus törmäämään entiseen panokumppaniisi - sen mitä häntä tunnen, niin vielä muistut hänelle mieleen
c) saat vielä itse kokea sen saman, mitä olet aiheuttanut minulle ja aika monelle miehelle minua ennenkin - sinut tuntien vielä monelle minun jälkeenikin
d) kaikkea pahaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu