Kertokaa kokemuksia maratooneista? minkälainen oli ensimmäinen maratonkokemuksenne? Minkä maratonin juoksitte? Oletteko joutuneet keskeyttämään maratoonin? miksi? miltä se tuntui? tässä tuli vähän kysmyksiä mutta kertokaa vaan yleisesti kokemusksia.
Maratooneista?
maratoonille harjoitteleva!
3479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ekan maratonin juoksin HCM:llä ja kokemus oli aikamoinen. Mieliala vaihtelee laidasta laitaan, välillä tuntuu hyvälle ja välillä taas erittäin pahalle. Kaverin kanssa juostessa tulee toista zempattua ja kannustettua, niin hyvin jaksaa! Tukholmassa juoksin yksin, mutta siitä juoksijamäärästä saa kaverin seurakseen, niin sain minäkin ja kivasti tuli juostua. Oli ihanaa, kun yleisö hurrasi ja kannusti, siitä saa voimaa kummasti! Maraton on iso urakka, mutta riittävällä harjoittelulla se menee läpi! Mukaan vaan!
Ensimmäinen maratoni oli jälkeenpäin ihan o.k. kokemus. Rohkeasti mukaan vaan.
Eka maraton oli Oulussa vuonna 2000 ja aika oli tosi hyvä eli 3.12.
Alussa lähdin liikkeelle sillä tahdilla jota olin harjoitellu lenkillä ja uskoin että jaksan maaliin.
Puolikkaan jälkeen lisäsin vauhtia niin että se porukka jonka kanssa olin juossu yhtämatkaa jäivät.
Matkanteko tuntui kevyeltä ja lentävältä jonnekin 37 km saakka, mutta sen jälkeen alko matka painamaan rankemman päälle.
Huomasin että vasemmassa kengässä oli verta isovarpaan kohdalla ja kipu kova, mutta maalin tultiin ja jalat polttelivat.
Pukuhuoneessa huomasin että isovarpaan kynsi oli irti. Syy en ollu leikannu kynsiä ennen maratoonia.
Uutta ennätystä saikin ootta viis vuotta ja varmaan kymmenen maratoonia.
Kaikki ovat ollet kokemuksen arvoisia joita en vaihtaisi pois.