Kävi niinkuin tyypillistä on: Mies yllätti täysin kertomalla kaksi iltaa sitten, että hänellä on toinen, ovat rakastuneita, tunteet mua kohtaan hiipuneet.
Luulin, että meillä kaikki hyvin, elokuussa vietettiin lomaa Espanjassa kaksin, seksi toiminut loistavasti ( usempi kerta viikossa, 5 päivää ennen ilmoitusta viimeksi). Olen shokissa, tuntuu että ainoa mielekäs asia tässä maailmassa on meidän lapset. Ilman heitä mulla ei jäisi mitään mistä välittää. On omakotitalot, autot, valtavat velat, liki 20 vuoden yhteinen menneisyys... En jaksa.
Luulin, että meillä kaikki hyvin, elokuussa vietettiin lomaa Espanjassa kaksin, seksi toiminut loistavasti ( usempi kerta viikossa, 5 päivää ennen ilmoitusta viimeksi). Olen shokissa, tuntuu että ainoa mielekäs asia tässä maailmassa on meidän lapset. Ilman heitä mulla ei jäisi mitään mistä välittää. On omakotitalot, autot, valtavat velat, liki 20 vuoden yhteinen menneisyys... En jaksa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
sä jaksat!!! Juuri nyt tuntuu, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta, kuin koko maailmasi olisi romahtanut. Tiedän, minäkin olen ollut tuolla! Mitähän sanoisin, että vähän uskoa huomiseen, parempaan, sinuun valaisin??? Jos totuus on se, ettei miehesi sinua enää rakasta, parempi että hän sen kertoi. Ehkä tunnet itsesi juuri nyt arvottomaksi, tunnet, ettet kelpaa miehellesi. Muista, että tämä oli hänen valintansa. Sinä voit valita, jatkatko eteenpäin marttyyrina, maahan lyötynä vai nostatko pääsi pystyyn, puret hammasta ja sanot, perkele, minähän en tähän kuole.
Kokemuksesta voin sen sanoa, että toipumiseen kuluu aikaa, mutta kyllä sekin päivä koittaa, että voit taas hymyillä ja ehkäpä löydät asiasta jotain hyvääkin. Anna miehesi mennä, jos hän sitä haluaa. Ketään ei voi väkisin pitää eikä vaatia rakastamaan. Ehkä sinäkin löydät uuden rakkauden, kun olet siihen valmis, jonakin päivänä.
Pääsi on varmaankin juuri nyt täynnä kysymyksiä, suurin niistä MIKSI? Joihinkin kysymyksiisi ehkä saat vatsauksen, mutta varmasti et kaikkiin. Mutta älä juutu niihin, asoita pitää käsitellä, mutta liika märehtiminen vain tuo lisää tuskaa!
Sanoit yhden tärkeän asian, lapset. Kohdista tarmosi lapsiisi, lapset ovat ihmeellinen voimavara, mutta muista että tämä koskee heitäkin. He näkevät ja kuulevat. Selitä asioita (riippuen tietysti heidän iästään, minkä verran), puhu suoraan mutta älä mustamaalaa heidän isäänsä.
Lapsissa sinulla on maailman tärkein syy jaksaa! Ja se toiseksi tärkein olet sinä itse! Eli siis jo kaksi hyvää syytä kerätä voimat... Puhu asioista jonkun kanssa, eroryhmää kannattaa etsiä, jos sellainen sattuisi kohdalle. Ei ehkä juuri nyt, mutta vähän myöhemmin. Näet ja kuulet, ettet ole ainoa, jolle on käynyt noin ja saat voimia jatkaa.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, ennen kaikkea voimia jatkaa eteenpäin lannistumatta vaikeuksien edessä!
Tästä varmasti tulee ikimuistoisin joulusi, mutta tiedätkö, ensi joulu on jo parempi...varmasti!
Tuollaisessa tilanteessa lohduttavat sanat tuntuu varmaan aika tyhjiltä?
Elämä on pystyssä. Hylkääminen. Arvottomuuden tunne. Viha toista kohtaan
ja itsesääli, viha omaa itsesääliä kohtaan, voimattomuus?
Ja kuitenkin kaiken sen keskellä elämä jatkuu!
Olen mies ja olen kokenut avioeron, eli meillä kävi niin päin että vaimo
lähti. Hänellä oli edellisestä avioliitosta kaksi lasta ja sitten meillä
yhteinen kaksivuotias. Sanoin että olet aikuinen ihminen ja jos päätät
lähteä se on oma valinta, mutta yhtään lapsista et vie mukanasi!
Se oli epärealistista, tietysti.
Monenlaiset kivut nousi pintaan. Vuoden verran olin kolmen pienen lapsen
kanssa ennenkuin ex-vaimo haki tytöt itselleen.
Poika jäi minulle. Mutta se vuosi kun olin lasten kanssa oli todella
helvetillistä, olisin tahtonut niin mielelläni olla hyvä isä mutta kun oli
jatkuva ahdistus ja tuskaisuus päällä, olisin halunnut itkeä mutta kun
kyyneleetkin oli jumissa.
Nyt voin sanoa että kaiken sen jälkeen olen kasvanut ihmisenä.
Seison omilla jaloillani ja ilman katkeruutta. Tunnen että elämä on lahja.
Olen ollut ex-vaimoni häissä kutsuttuna vieraana. Vieläpä kaksissa häissä.
Vähän aikaa sitten hän erosi jälleen.
Huolimatta siitä mitä sinulle on tapahtunut olet ehdottoman kallisarvoinen ja
tärkeä ja ainutlaatuinen ihminen.
Älä anna periksi.
Olisiko jotain lohtua tms. oheisesta linkistä ja sieltä löytyvästä kirjoituksesta...
http://www.juureton.net/?sid=10
Jaksamista, elämäsi kääntyy vielä paremmaksi!
no jopas kävi tympiästi. Rakastuminen toiseen koskee varmaankin pahemmin mitä pelkkä pettäminen. Sinun täytyy nyt vaan mennä päivä kerrallaan. Lapset auttavat sinua pysymään kiinni tässä päivässä ja rutiineissa jotka myös (tulet huomaamaan) auttavat sinua eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Toivottavasti sinulla on hyviä ystäviä ja sukulaisia joille voit purkaa pahaa oloasi. Voimia.
ja ero tuli niin että poksahti!
Oliko isotkin häät aikoinaan??20 vuotta ja valheessa, kannatiko?
Onnea kuitenkin ja voimia.
toinen on kokenut vakavan järkytyksen ja sinä alat siinä solvaamaan; "kannattiko?". Totta helkutissa kannatti. Elettyä elämää se on ja kaikki minkä elämme ja koemme kasvattaa meitä ja auttaa meitä kehittymään ihmisinä.
Turha sinun on ilkkua siinä turhista juhlista ja muusta turhasta touhusta. Kaikella on tarkoituksensa, joskus on vain vaikea nähdä sitä tarkoitusta. Kyllä se joskus selviää tällekin alkuperäiselle.
Kiitos teille vastanneille, tiedänhän etten suinkaan ole ainoa maailmassa samassa tilanteessa. Ei vaan koskaan olisi uskonut osuvan omalle kohdalle, meidän suhde kun tuntui olevan jotain erityistä...
Viimeinen kirjoittaja väittää minun eläneen 20v valheessa, edes mieheni ei onneksi ajattele näin. Meillä on ollut onnellisia aikoja ja kaikki toiminut, tänä syksynä vain hänen sisällään alkoi myllerrys ja hän rakastui kai päätä pahkaa, kun ei perhe olekaan enää ykkönen.
Olemme nyt sopineet, että käytännössä hän alun muuttoaikeistaan huolimatta asuu kotona lasten vuoksi. Pari yötä viikossa uuden rakkaansa luona, me aina tiedämme missä hän on, eli jos on sovittu, että tulee kotiin, niin tulee ja toisinpäin. Lapsille ottaa tietysti koville myös, itkua ja itkua riittää heiltäkin. Hyvähän se on kun saavat tunteitaan ulos. Lasten takia pyysin tällaista ratkaisua, ettei pomminomaisesti tulisi heti suuri muutos. Arkea ja lainanhoitoa on siis ainakin tarkoitus pyörittää entisen mukaisesti. Pyrimme ja olemmekin jo pystyneet lasten kuullen puhumaan rauhallisesti keskenämme, kaksin voin sitten sanoa kaiken mikä sisälläni on.
Omaa rakastamisen tunnetta on vaikea työntää pois ja tekisi sitä rakastamistani mieli miehelleni hokea (vaikka eihän se minun mieheni enää ole kuin paperilla). Mutta ei varmaan paljon kannata. Kovin kylmäähän se suhtautuminen minuun nyt on, vähän robottimaista, ei kyyneleen kyyneltä edes lasten hädän myötä tai sitä ei täällä ainakaan näytetä. Elämän vaikein hetki oli se kun mies perjantaina lähti sovitusti naisen luo. Siellä odottavat samanikäiset lapset ja koiralauma. Teki mieleni sanoa tosi rumasti kun hän asteli ovesta ulos, nielin kaiken ja sanoin vain heihei. Eihän se tilannette paranna, että huutaisin lasten kuullen jotain toivetta huonosta panosta. Erikoista, omituista, lapsellista ja kornia mielestäni on se, että he ovat tosissaan tulleet niin rakastuneiksi, vaikka eivät olleet harrastaneet seksiä ennen tätä viikonloppua. Tiedän, että saan paljon ivallisia kommentteja, että niinhän sä luulet, mutta uskon kyllä että näin ei ole. Olemme puhuneet, että nyt ei ole mitään syytä valehdella mistään, kun kaikki on ilmi. Miehen mielestä syy seksittömyyteen sielläpäässä oli naisen lasten jatkuva läsnäolo, oma näkökulmani on, että nainen ei antanut ennenkuin sai miehen tekemään eroa minusta. Rumasti ajateltuna taktikoiva, juoni ämmä siis, kauniisti ajateltuna ehkä hänellä oli moraalia niin paljon. Tiedä sitten mikä on totuus. Ilmankos meillä täällä kotona seksi toimi kuin unelma, mies on nyt sanonutkin, että meillä seksi on aina ollut hänen mielestään hyvää. Totesin syksyllä ystävällenikin, että meillä on tällä hetkellä roolit niin päin, että mies aktiivisempi ja innokkaampi, usein se on ollut toisinpäin. Hän varmaan tunsi rakkaudentunteen myötä itsensä kovinkin kiihkeäksi ja nautti kotona siitä, mitä ei siellä vielä saanut.
Olen hakenut apua perheneuvolasta, ensi viikolla pääsemme ilmeisesti kriisiajan puitteissa puhumaan. Mies on luvannut lähteä mukaan, koska tunnen sitä tarvitsevani siksi, että ymmärtäisin edes jotain tästä helvetin maailmasta. Pystyn melko hyvin tsemppaamaan lasten edessä ja huolehdin heistä hyvin, kun olen yksin tai ystävien/äitini seurassa, saan itkeä rauhassa. Lääkäriltä hain nukahtamislääkkeitä ja s-lomaa, ajattelin myös kysyä jotain mielialalääkkeitä,vaikkei mitään kokemusta olekaan. Nyt tuntuu, että tarvitsen ja otan kaiken avun vastaan mitä suomen maasta löytyy, jotta mielenterveyteni kestäisi tämän paskan. Perheneuvolasta pyydän aikoja myös lapsille, että mentäisiin heidänkin kanssa käsittelemään asiaa. Moni sanoo, että toimin ihmeen järkevästi tässä tilanteessa, itse ajattelen että en loppujen lopuksi pysy pystyssä pidemmän päälle yksin. Kotona olo tuntuu jollain lailla turvalliselta, ihmisten ilmoilla on kamalaa ja pelottavaa, taidan saada paniikkihäiriökohtauksia. Sydän lyö kovasti, vaikea hengittää, itkettää ja tuntuu, että kaikki tuijottavat minua, koska olen epäonnistunut ja huono ihminen. Hullun ajatuksia, tiedän. Välillä kun epätoivo on pahimmillaan, niin haluaisin raapia, puristaa itseäni jollain tavalla niin, että tuntisin fyysistä kipua. Kuin se muka veisi emotionaalisen kivun pois. En ole ikinä osannut ymmärtää nuoria tyttöjä, jotka viiltelevät itseään; nyt sekin maailma on ikäänkuin avattu, ymmärrän varsin hyvin, että paha olo voi saada ihmisen tekemään niin.
Puhun puhelimessa ystäville kaiket päivät, se on keinoni selviytyä. Onneksi on ystäviä. Tännekin kirjoittaminen taitaa auttaa, kelaan asian taas kerran läpi saadakseni jotain tolkkua.
tekstistäsi. Ulkopuolisen avun, tuen ja kuuntelijan löytyminen on tärkein asia ja se, että pystyt purkamaan tunteitasi.
ENiten minua rupesi ihmetyttämään tuo, että kerrot miehesi tavanneen tämän uuden naisen vasta tänä syksynä. Rakastumisen huuma kestää pari-kolme vuotta ja sitten se on ohi. Miehesi taitaa nyt sotkea rakastumisen (joka on hyvin paljon hormonitoimintaa) rakastamiseen. Ja ymmärsin, että siellä toisessa päässä jo toisen miehen lapset valmiina... Teidän kannattaa nyt mennä parisuhdeneuvojalle, kovin heppoisin perustein miehesi on eroa haluamassa. Minä "häätäisin" hänet ensin vaikka kuukaudeksi sinne uuden naisen huusholliin, saisi todellista tuntumaa siitä, mitä on elää vieraan naisen (väitän, että eivät vielä tunne toisiaan) ja vieraan miehen lasten kanssa. Luulenpa, että koti-ikävä tulee aika äkkiä.
Minäkin elin hetken moisessa tilanteessa. Ex asui kotona ja kävi kerran pari viikossa uuden naisensa luona. Ajattelin, että kärsin sen, jos mies vaikka tulisi järkiinsä ja tajuaisi mitä on menettämässä, perheensä, lapsensa, vaimonsa, jota vielä sanoi rakastavansa. Mutta minä siinä meinasin tulla hulluksi! Kamalia olivat ne yöt, kun mies ei olut kotona, itkin, itkin ja itkin. Mietin, miten kukaan voi olla noin julma. Ja nyt jälkikäteen ajattelen, että miten minä satoin olla niin tyhmä! Tosiaankin, ehkä olisi parempi, että miehesi menisi tämän uuden luo kokonaan? Jos laitatte eron vireille, hänellä olisi esim. harkinta-aika mahdollista palata takaisin, jos SINÄ vielä niin haluaisit. Et voi mitenkään peittää lapsiltasi sitä tuskaa, jota sisälläsi kannat.Mielestäni tämä tilanne vain lisää tuskaasi. Itse tietenkin tiedät
parhaiten! Älä anna miehellesi sitä kuvaa, että hän voisi jotenkin paikkailla huonoa omaatuntoaan (jos nyt edes potee huonoa omaatuntoa...) asumalla vielä luonasi! Tietenkin lasten kannalta on mukavampaa, että isä vielä asuu kotona, mutta jos hänen mielensä ja sydämensä on jo muualla, kyllä lapsetkin sen vaistoavat.
Hyvä että olet hakenut apua!Aivan oikein ajattelet, että otat vastaan kaiken mahdollisen avun selvitäksesi tästä!Monet itkut varmaan joudut itkemään, ja yöt valvomaan, mutta usko pois, tuska helpottaa!!!!
Kaikkea hyvää sinulle toivon ja pikkuenkeleitä lähetän pitämään huolta sinusta :)!
rikkomaan itseäsi sillä, että mies asuua kanssasi ja käy toisen naisen luona aina kun se murulaisille sopii. Muista, että tärkeintä on rakastaa itseään, ei pidä suostua mihin vaan!
Eilen mies tuli sovitusti töistä kotiin illalla puoli yhdeksän aikaan ( eli tekee 15 h päiviä, jolloin lapset eivät aamuvarhain häntä edes näe). Huomasin nyt jo omassa asenteessani enemmän vihaa, kiukkua ja pettymystä, eikä helpotusta siitä, että hän tuli kotiin ja lapsilla oli mahdollisuus nähdä isäänsä. Teki mieli karjua suoraa huutoa, mutta en vaan sitä tehnyt lasten vuoksi. Edellisiltana vaikka tuli suoraan toisen naisen luota ekan yhteisen vrk:n jälkeen, en puolestaan osannut olla kuin helpottunut, että ylipäätään vielä tuli. Typerä olen. Haluaisin oikeasti vain lapsille parasta mahdollista, niin shokki tämä heillekin, kun emme ole edes riidelleet lähiaikoina, ylipäätään hyvin harvoin, kuten monet eroavat parit. Mieli periaatteessa tekisikin häätää hänet kuukaudeksi tai kahdeksi pois, mutta pelkään sen aiheuttavan halun myös radikaalisti tehdä muitakin ratkaisuja kuten talon myyntiä, avioeropapereiden laittamista vireille jne. Ja jos mies silti suostuisi odottamaan, niin osallistuisiko käytännössä sitten nyt sovitun mukaan laskujen, lainojen maksuun. Ja sekoaisinko minä lopullisesti siitäkin ratkaisusta, en tiedä. Tuntuu, että mikään ei ole hyvä tässä tilanteesa.
Mies tuntui yllättyneeltä kun sanoin, etten mene vieläkään töihin tänään. Kysyin, että onko se hänen mielestään kummallista, etten ole työkykyinen, vastaus oli ettei tiedä.
Tämä helvetin unettomuuskin tekee hermot entistä riekaleisammiksi. Tänään soitan taas lääkäriin ja kysyn, mitä voisin tehdä.
Olemme menossa ensi viikolla parisuhdettamme ja eroa puimaan perheneuvolaan, lupailivat sieltä jotain kriisiaikaa. Pelkään vain, että ei se mies sielläkään mitään puhu pahemmin. Jatkossa menen tai menemme sinne lasten kanssa myös.
turha reissu, eikä pakollinen. Itseäni ei saa sinne edes kirveellä uhaten. Puolustus asemassa oleva on heille varmaan joku näyttökapula, kuta enemmän kyyneleitä sitä enemmän puolisolle sympatiaa. Siis jos ja kun menet, tte Älä hyvä ihminen itke siellä, vaikka sydän rinnastasi ulos tahtois. Ole kova mimmi. Tsemppiä ja jaksamista.
En ymmärrä ollenkaan kantaasi? Soitin sinne hysteerisenä n 12 h kuultuani toisesta naisesta ja ammattilaisen tavoin he jututtivat minua, saivat hieman sillä hetkellä rauhoittumaan, neuvoivat ottamaan yhteyttä lääkäriin nukahtamislääkkeiden takia, halusivat tukea lapsiani jne.
En todellakaan odota, että - naks, ja mieheni päästä katoaisi rakastumisen tunne uuteen ja hän näkisi taas vain minut. Toivoisin saavani itseni vain jotenkin tilanteen tasalle, neuvoja arkeen miten jaksan lasten äitinä kuitenkin ja tämänkaltaisia asioita. Toivoisin, että mieheni pääsisi myös tunteisiinsa paremmin käsiksi; tänä aamuna kysyin, että onko häntä kertaakaan edes itkettänyt tämä tilanne. Vastaus oli, että mieli tekisi välillä kyllä itkeä lasten vuoksi. En tiedä miksei sitä sitten tee. Ehkä haluaa suojella lapsia, toisaalta antaisihan se hänen surun näyttäminen lapsille viittaa siitä, että isä ei haluaisi heitä satuttaa? Toivoisin, että joku ammattiauttaja saisi mieheni hieman enemmän puhumaan, koska hän on kovin vaitonainen kaikesta ja saan rutistettua vain lyhyitä lauseita häneltä ulos, vaikka ajatuksissani pyörii satoja kysymyksiä. Voi olla hyvinkin mahdollista, että turha käynti näiden mieheen liittyvien toiveideni suhteen, mutta ei voi tietää ellen yritä.
Joka tapauksessa haluan ehdottomasti mennä sinne, ikävää jos sinulla on huonoja kokemuksia kyseisestä tahosta. Varmaan perheneuvolan tavoissa ja työntekijöissä on eroja myös, joten ei voi yleistää suuntaan eikä toiseen.
Kiitos kaikille jaksamisten ja voimien toivottamisesta.
Sait mielestäni vääriä ohjeita tuossa yläpuolella. Miksi ihmeellä pitäisi olla itkemättä. Tunteet pitää tuntea, jossain vaiheessa ne kuitenkin pintaan tulevat...miehellesikin. Romanttisen rakastumisen tunne on niin voimakas, että se työntää taka-alalle muut tunteet. Miehelläsi taitaa nyt olla se vaihe menossa, hän saattaa olla aidosti hämmästynyt kun sinulla on paha olla. Ole huoleti, vielä miehesikin herää todellisuuteen. Toivon sydämestäni, että saisitte viisaan perheneuvojan käsittelemään asiaanne.
..neuvoja jotkut antavatkaan..On erittäin hyvä ja oikea suunta päästä eteenpäin kriisissä kun hakee apua esim. perheneuvolasta. Sitä varten se on olemassa. Ja tunteita ei pidä padota, itkeä saa ja pitääkin niin tehdä jos siltä tuntuu. Sen neuvon annan, että lapset pois "välienselvittelystä" ja riitatilanteista ja lapsille isä on edelleen isä joten ei syyllistämistä ja mustamaalaamista. Itsekin olen kokenut eron ja selvinnyt. Tsemppiä, sillä selviät kyllä:)
Hetki hetkeltä tuntuu enemmän siltä, että en haluakaan miestä todellakaan tässä pidemmän päälle haahuilemaan. Pahimman shokin jälkeen tuntuu viha puskevan armotta läpi asenteella että "helvetti, mene ja kokeile arkielämän pyöritystä vieraassa perheessä sitten". Lapset nyt tosin menevät minun tunteita edelle, mutta toisaalta on hyvät ystävät iskostaneet nyt vähitellen mieleeni sen, että ensisijaisesti on pidettävä itsestään huoli, jotta voi olla riittävän hyvä huolehtija omille lapsilleenkin.
Saimme juuri ajan perheneuvolaan tälle viikolle, käymme siellä kartoittamassa tilannetta ja miettimässä jatkoa tuen suhteen. Enkä tunteitani piilota lapsilta, ovat nähneet minun todella paljon itkevän ja ääneen puhuttu miksi, mutta periaatteessa yritän tsempata heidän kanssaan siten, että osaan suhtrauhallisena auttaa heitä surussaan ja mielipahassaan.
Kävin lääkärissä ja pitkän sairasloman, sekä rauhoittavien turvin ajattelin jopa selvitä joulunpyhistäkin.
Itse pukkasin vastaavassa tilanteessa miehen kokonaan tämän toisen naisen ja toisten lasten luo. Siellä hän on virunut, ja erehdyksen huomannut tehneensä (alkuhuuman jälkeen), mutta vielä en ole kotiin ottanut takaisin enkä ota, ennen kuin hän uskaltaa ensin itsenäistyä asumalla riittävän aikaa yksin ja selvittää samalla päätänsä. Sitten vasta katsomme, olisiko meillä vielä mahdollisuus palata ehkä yhteen, kun suhde tähän toiseen naiseen on kokonaan loppunut.
Pari viikkoa kylläkin alkuun jaksoin tilannetta, jossa mies mietti valintaansa (ei viettänyt silloin öitä toisen kanssa), mutta sitten päätin miehen puolesta asian. Luulen, että hänen rakastumisen tunteensa olisi edelleen olemassa, ja rakkaus siis roihuaisi, jos ei olisi päässyt arkea maistelemaan toisen kanssa. Samalla hän myös huomasi sen, miksi kehotetaan ensin katsomaan vanha suhde loppuun, ennen kuin ryhtyy uuteen. Hän ei ole nimittäin pystynyt täysillä alkamaan uutta elämäänsä uudessa paikassa, kun koti-ikävä vaivaa, ja ikävä vaimonsa ja lastensa luo.
Rikot tosiaan itsesi, jos jatkat kertomallasi tavalla, ja mielestäni pääset itsekin katsomaan asiaa vähän etäämmältä, jos ette asuisi ainakaan vähään aikaan yhdessä. Sitten voit myöhemmin miettiä, otatko miehesi vielä takaisin.
Mies rikkoi teidän elämänne, olkoonkin että teki sen mielestään oikeutetusti. Nyt hänen pitäisi kantaa vastuu teostaan, ei ole sinun asiasi kantaa vastuu hänen teostaan.
Suosittelen lämpimästi sitä ratkaisua, että kehoitat miestäsi pakkaamaan välttämättömät tavaransa ja muuttamaan pois kodistanne. Näinhän hän on valinnut. Sovitte tapaamiset lasten kanssa siten, että molemmille aikataulut sopivat. Näin myös miehesi saa paljon realistisemman kuvan siitä, mihin hän on ryhtymässä, mikä ei ole väärin ketään kohtaan, vaan ainoastaan reilua.
Uskon, että lapsetkin selviävät paremmin, kun on selvät pelisäännöt. Lapset kestävät kyllä muutokset yllättävän hyvin, kunhan vanhemmat ovat ratkaisuissa päättäväisiä.
Sallimalla miehesi pitää tällä hetkellä parhaat puolet molemmista "perheistään" rikot sekä itseäsi, lapsiasi että myöskin miestäsi kohtaan.
Tiedän, vaikea on päästää menemään, mutta usko pois, hetken kuluttua tulee valintatilanne, jossa joudut vielä kerran valitsemaan, haluatko hänet takaisin... ja luulen, että sinun kannattaisi enemmänkin olla huolissaan siitä, että se tulee liian pian eteen kuin että sitä ei tule ollenkaan.
Voimia!
Näinhän se taitaa olla. Alkuun oli vaan parhaimman tuntuinen ratkaisu se, että asutaan enimmäkseen yhdessä, ja nyt rupean selkeästi ajattelemaan enemmän ja enemmän toisin. En tunnu kestävän tosiaan tätäkään; tänään juuri mies lähti sitten sovitusti toisen naisen luokse yöksi ja aamulla tulee hakemaan lapsia koulujen todistustenjakoon sekä sieltä sitten kotiin...Järkyttävän pahalta tuntuu.
Harmittaa se, että olemme nyt alkuun hokeneet lapsille, että mitään nopeaa ratkaisua (isän muuttoa/avioeroa) ei tapahdu pian. Koska sydämessäni taidan olla hyvin pian joulun jälkeen valmis passittamaan mieheni sinne toiseen perheeseensä asumaan. Joulun haluan vielä lasten kanssa tässä asustaa yhdessä. Joulu pelottaa....olisi pian jo ohi.
masentavan synkkää joulua kokeneena toivon, että voisit viettää tämän joulun edes jotenkin rauhallisissa merkeissä! Ei ole helppoa hyväksyä sitä, että enää ei ole sitä herttaista kiiltokuvaa onnellisesta perheestä...Mutta nyt asiat jo ihan hyvin, mies viettäköön joulua naisensa kanssa, minä vietän sitä nautiskellen omien kullanmurujeni kanssa. Ja olen vahingoniloinen kaikesta siitä, mitä mies menettää, ihan vain omaa tyhmyyttään!!
Kuten olet jo huomannut, asioiden käsittely ja niiden näkeminen oikeassa valossa vie aikaa! Mutta luota silti omiin tunteisiisi. Jos tuntuu siltä, että miehen on pois muutettava, että sinä voisit hyvin, TEE se päätös! Minulla on niin monta asiaa, jotka olisin toivonut tehneeni toisin, mutta liian monta kertaa ajattelin että omien toiveiden toteuttaminen veisi asiaamme jotenkin väärään suuntaan. Ja nyt siis kaduttaa... Kuten joku edellä sanoi, lapset sopeutuvat. He ovat varmasti jo ehtineet ajatella sitä erilleenmuutto/eroasiaakin. Älä ajattele nin, että kun sanoitte lapsille, ettei nopeita muutoksia tule, ette voisi niitä tehdä. Kun selitätte, että tämä tilanne on kaikille todella hankala, kyllä he ymmärtävät!Ainakin omat lapseni selvästi reagoivat omaan pahaan olooni, vaikken sitä heti itse tajunnutkaan. Olo helpottui, kun pahan olon aiheuttaja poistui...ja siinä samassa tietenkin lastenkin olo. Muista kuitenkin sekin, että lapset käsittelevät asioita omalla tavallaan, joskus pitkäänkin. Juuri kysyin 10-vuotiaaltani, mitä hän nyt asioista ajattelee, onko kaikki hyvin. Hän antoi niukan vastauksen, ettei tietenkään kaikki ole hyvin, mutta että hän ei ajattele niitä enää.
Ja hän sentään on elänyt tätä prosessia melkein 2½ vuotta.
Toivotan sinulle rauhallista joulua! Katso lapsiasi, ja näet että sinulla on maailman paras syy olla onnellinen kaikesta huolimatta!
Jouluaatto takana, eli homma hoitui mielestäni tilanteeseen nähden loistavasti teeskennellen, kukaan ei romahtanut itkuun, isovanhempani eivät edes huomanneet mitään. Lapset olivat kyllä hymyttömiä ja tyttären niukka syöminen ihmetyttti vanhuksia, mutta sekin selitettiin lahjajännityksen piikkiin. Lahjoista lapset tottakai olivat iloisia, hyvä niin, toivon, että siitä hetkestä jäi jonkinlainen hauska muistojälki elämään. Vaikka onhan typerää ajatella materiaa ja sillä yrittää tuottaa lapsille edes jotain iloa, mutta kun on niin epätoivoinen, että sen vain haluaa tehdä.
Itse tsemppasin kolmen rauhoittavan turvin ja taisin käydä aika hitaalla, mutta jos olisin juonut glögimehun sijasta oikeasti punkkua, niin olisihan sekin hidastanut ;)
Illalla kun vieraat juuri sitten lähtivät ja mies pyynnöstäni ulkoilutti koiraa ja kesti, ja kesti...arvasin, että siellä sitä lirkutellaan uudelle. Romahdin täysin taas sillä sekunnilla. Olimme päivällä sopineet, että "joulurauhan" nimissä hän ei klo 14 päästyään enää tänään soita, viestitä tms eli keskittyy lapsiin ja pitää siten mua edes hiukan koossa. Ei pystynyt edes sitä antamaan lapsilleen. No tämä tilanne johti itkuun ja välienselvittelyyn, lapsetkin siitä osan kuulivat, ennenkuin osasin taas hieman rauhoittua ja juteltiin hiljaa kaksin. Lapset itkivät kun selitettiin, että isä muuttaa pois, mutta tulee näkemään teitä edelleen tosi paljon. Hirveä tilanne, jouluaattokin. Tuntuu, että joulu on nyt aina surullinen asia.
Nyt haluaisin miehen pois mahdollisimman pian, menköön sinne. On kuulemma ikävä aina lähteä sieltä pois takaisin tänne, kumma ettei edes lapset merkkaa tuon enempää. Minua on varmaan inhoa nähdä nyt missään yhteydessä, mutta nuo lapset...eilen oli 10 vrk siitä kun tuli tioto toisesta naisesta. Uskomatonta.
Mies tuntuu valehtelevan edelleen kaikesta eli torstaina työvuoro klo 05-20; oli häipynyt naisen luo jo iltapäivällä. kotiutui 20.30 "rankan" työpäivän jälkeen kotiin ja jäi siitä kiinni. Eihän näillä kai sinänsä enää väliä, hänhän rakastaa uutta naista, ei minua. Loukkaa vaan aina enemmän se, että sovitaan, että nyt ollaan rehellisiä, koska kaikki on jo ilmi ja siltikään hän ei niin tee. Mietin, että tänään sovitaan jotain laskunmaksuista, lainoista, yms. ihan pala palalta. Eilen niistä jo puhuttiin, avioeroa ei vielä laiteta edes vireille, vaan annetaan ajan kulua. Tuntuu, että minä en häntä takaisin pian enää edes halua, vaikka muuttaisi mielensä, sydämessä on peruuttamattomia haavoja. Mietin, että onko järkeä tehdä joku ihan paperi siitä, kuka maksaa minkäkin laskun ( eli säännölliset, varmasti tiedossa olevat kulut), pelkään niin, että mies nytkin valehtelee "maksuinnokkuuttaan", koska valehtelee kaiken muunkin. Tiukkaa on ollut jo valmiiksi ja tulee olemaankin, eli sikäli ei haluaisi hulluna pelätä vielä talouden romahtamista täysin, vaan haluaisi jonkinlaisen luottamuksen siihen puoleen.
näytelmän? Kun lapsetkin olivat tietoisia, että kaikki ei ole ookoo? Minkä mallin annoitte lapsille; että pitää esittää, että kaikki on hyvin, vaikka hampaat irvessä?
Kaikki ei tosiaankaan ole hyvin, jos edes aattoa ei mies jaksa olla ilman toista.
Isovanhempien mielenrauhanko vuoksi te näyttelitte? Ajattelitteko ollenkaan, miten kurjalta aatto tuntui lapsista, kun tytärkään ei pystynyt syömään ja te valehtelette, että hän jännittää lahjoja?! Valehtelitte lasten kuullen. Veditte lapset mukaan omiin valheisiinne.
Toivottavasti potkaisit sen miehen ulos elämästäsi heti aattoiltana, etkä takaisin ota, kun tuollaisen tempun tekee omille lapsulleen.
Ja sinunkin olisi ollut helkkaristi helpompi olla ilman sitä ukkoa siinä aattoaterialla. Ilmoitus vain suoraan, että mies on toisen naisen luona. Kyllä ne isovanhemmat sen verran amaailmaa ovat nähneet, että tietävät mitä se tarkoittaa.
Häpeäisitte, kun pitää väkisin yrittää pönkittää jonkun itsetuntoa tuollaisella näyttelyllä. Irvokasta.
Toivottavasti otat itseäsi niskasta kiinni ja lopetat tuon esittämisen. Saat itsellesi mielenrauhan, kun kerrot itsellesi ja muille rehellisesti, että mies petti ja jätti. Ja piste.
Sanasi satuttavat, et voi tietää isovanhempieni kunto ja tilaa. Fakta on, että mummini voi kuolla siihen paikkaan, kun saa tiedon tästä, eikä se yli 80-vuotias isoisäkään kovin kummoisessa kunnossa ole.
Olen lasten kanssa puhunut, että todella kurjaa pyytää valehtelemaan (tai lähinnä olemaan hiljaa siis) tästä jouluaaton ajan. Kysyin lapsilta ennen joulua, että kerrotaanko myös isovanhemmilleni, mutta silloin he eivät voi tulla meille joulua viettämään ( tai jos tulisivat meille suunnitellusti, eikä mummi olisi joutunut sairaalaan, hän vain itkisi hysteerisesti, jouluiloako? ), tai vietetäänkö joulu ihan nelisteen, eikä oteta tänne ketään, tai lähteekö isä jo jouluksi pois ja sukulaiset tulisivat, vai mikä olisi lasten toivomus. Lapseni ehdottomasti toivoivat, että yritetään viettää joulu niinkuin se alunperinkin piti! Luuletko että todella haluan kasvattaa lapseni valehtelijoiksi? En.
Tiistaina kerromme heille, toivon, että kaikki säilyvät hengissä.
Tarinasi sai karvat nousemaan pystyyn, niin samanlainen oli oma tilanteeni jokin aika sitten.
Jos haluat, lähetä minulle sähköpostia. En halua setviä elämääni julkisesti.
[email protected]