Hei.
Täällä on muutama juttu, joissa pienten lasten vanhemmat joko ovat eroamassa tai harkitsevat eroa. Haluaisin kertoa yhden esimerkin siitä kuinka vanhempien ero vaikuttaa pieneen lapseen.
Olin neljän kun vanhempani erosivat, jäin äidille. Pitkään aikaan en muistanut yhtään tapaamistani isän kanssa ja ensimmäiset kunnon muistoni olivat peräisin murrosikäni ajoilta. Pitkään olen ollut katkera että hän jätti minut, vaikka olenkin nyt kuullut, että olemme tavanneet useasti myös tuon kymmenen vuoden aikana, joista kovallakin mietinnällä olen muistanut vain pari irrallista tapausta. Vaikka tiedon siitä, että olemme tavanneet pitäisi ehkä lohduttaa ja muuttaa asennettane, sitä se ei tee. Koen, että isäni jätti minut.
Siitä lähtien kun muistan kunnolla tapaamisemme, lähennyimme ja näimme useastikin, mutta silti mielessäni kyti tuo tunne jättämiseksi tulemisesta. Tuosta tunteesta johtuen olen aina kokenut, että hänellä on tietty paikka elämässäni, joka ei sisällä oikeutta minun opetukseen tai kasvatukseen ja välimme olivat olleet hyvät niin kauan kuin hän ymmärsi pysyä paikallaan. Vuosi sitten räjähdin hänelle oikein kunnolla sekä tuosta tunteesta että siihen liittyvistä asioista. Tuon tapauksen jälkeen välimme ovat olleet varovaisen muodollisen ystävälliset ja varmaankaan koskaan emme tule olemaan niin läheisiä kuin isän ja tyttären olisi hyvä olla.
Haluaisin siis sanoa, että mikään satunnainen viikonloppuvanhemmuus ei lapselle riitä. Jos mahdollista, lykätkää eroa kunnes lapset ovat isompia tai olkaa vanhempi myös viikolla arkisissa asioissa.
Täällä on muutama juttu, joissa pienten lasten vanhemmat joko ovat eroamassa tai harkitsevat eroa. Haluaisin kertoa yhden esimerkin siitä kuinka vanhempien ero vaikuttaa pieneen lapseen.
Olin neljän kun vanhempani erosivat, jäin äidille. Pitkään aikaan en muistanut yhtään tapaamistani isän kanssa ja ensimmäiset kunnon muistoni olivat peräisin murrosikäni ajoilta. Pitkään olen ollut katkera että hän jätti minut, vaikka olenkin nyt kuullut, että olemme tavanneet useasti myös tuon kymmenen vuoden aikana, joista kovallakin mietinnällä olen muistanut vain pari irrallista tapausta. Vaikka tiedon siitä, että olemme tavanneet pitäisi ehkä lohduttaa ja muuttaa asennettane, sitä se ei tee. Koen, että isäni jätti minut.
Siitä lähtien kun muistan kunnolla tapaamisemme, lähennyimme ja näimme useastikin, mutta silti mielessäni kyti tuo tunne jättämiseksi tulemisesta. Tuosta tunteesta johtuen olen aina kokenut, että hänellä on tietty paikka elämässäni, joka ei sisällä oikeutta minun opetukseen tai kasvatukseen ja välimme olivat olleet hyvät niin kauan kuin hän ymmärsi pysyä paikallaan. Vuosi sitten räjähdin hänelle oikein kunnolla sekä tuosta tunteesta että siihen liittyvistä asioista. Tuon tapauksen jälkeen välimme ovat olleet varovaisen muodollisen ystävälliset ja varmaankaan koskaan emme tule olemaan niin läheisiä kuin isän ja tyttären olisi hyvä olla.
Haluaisin siis sanoa, että mikään satunnainen viikonloppuvanhemmuus ei lapselle riitä. Jos mahdollista, lykätkää eroa kunnes lapset ovat isompia tai olkaa vanhempi myös viikolla arkisissa asioissa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minun äiti ja isä erosivat, kun olin pieni. Koen sen hyvänä asiana. Vasta yli kymmenen vuoden jälkeen isäni ymmärsi alkoholiongelmansa ja on tehnyt asialle jotain. Toiset ihmiset eivät ymmärrä omia ongelmiaan koskaan ja toiset kriisien jälkeen voivat ymmärtää. Mitä tuhoa tuo isä olisi saanut aikaan perheessä?
Olen ollut kateellinen ystäville joilla on "normaali" perhe. Uskon kuitenkin, että yhdessä ei voi olla vain lasten takia. Pitää olla muita syitä. En usko et se on kenellekkään hyväksi elää perheessä jossa vanhemmat eivät voi olla aitoja ja tuntea ja kokea mitä haluavat. Nälvimistä, piikittelyä, kiusaa, nalkutusta...
Suhde isääni on nyt parempi, mutta lapsuudessa en kokenut häntä läheiseksi. Ei hän ikinä ole minulle isi jota olisin oikeasti tarvinnut. Hän ja äitini ovat ihmisiä.
mutta tämäkään asia ei ole aina noin mustavalkoinen, kuten moni tuossa aiemmin jo kirjoittikin.
Aikuisetkin ovat kuitenkin vain ihmisiä, eivätkä todella pysty esittämään hyvää perhettä, hyvää parisuhdetta siis kulissiliittoa/-perhe-elämää. Lisäksi lapset avat sen verran tarkkanäköinen "yleisö", että heitä on turha yrittää huijata näyttelemällä onnnellisia.
Ja juuri nuo alkoholiongelmat, väkivaltaisuudet yms. on kyllä mielestäni niin "pätevät syyt" eroon, ettei niissä muuta vaihtoehtoa tarvitsisi edes miettiä. Ja nimenomaan lasten takia.
Toisaalta tiedän nuo ajatukset erittäin hyvin, kun miettii yhdessä pysymistä lasten vuoksi. Yritinhän minäkin sitä useamman vuoden, mutta väkivaltaisuus ja miehen yllättävä suorapuheisuus antoivat sitten lopulta voimia tehdä se päätös. Mietin pitkään eron jälkeen, olisiko sittenkin ollut parempi pysyä yhdessä, mutta ne jatkuvat riidatkaan eivät olleet hyväksi lapsille. Ja riitoja tuli todellakin niin tiheään tahtiin, ettei niitä olisi mitenkään voinut käsitellä vasta lasten nukkumaanmenon jälkeen, mitä usein suositellaan.
Minulla nyt vain sattuu ex:nä olemaan vanhemmansorttinen "ikiteini", joka eron jälkeen alkoi elää uutta nuoruutta ja nuoruuteenhan ei lapset useinkaan mahdu. Tapaamiset olivat erittäin satunnaisia ja raskasta aikaa lapsille. Lopulta laitoimme sosiaalitädin seurassa lasten oikeudet tavata isäänsä paperille ja nyt vain aika näyttää, miten alkaa sujua.
En voi ymmärtää etävanhempaa, joka ei halua tavata mahdollisimman paljon omia lapsiaan ja nauttia heidän seurastaan. Itse ikävöin jo etukäteen, kun tiedän lasten olevan lähdössä isänsä luo.
Ja pieni kommentti vielä noihin vuoroviikkoisiin tapaamisiin. Oon miettinyt, että onhan se aikamoista matkalaukkuelämää lapsille. Tai jotenkin vain tuntuu, että siinä aikuisten ero on vaikuttanut tavallaan enemmän lapsiin, koska lapset joutuvat vaihtamaan kotia aina viikon välein. Mutta tiedän, että monelle se tapa on ollut todella hyvä, enkä halua kenenkään ratkaisuja tuomita. Joskus joku ehdotti täällä keskusteluissa, että jos olisi yhteinen asunto, jossa lapset asuisivat ja siellä vanhemmat sitten asuisivat vuoroviikoin. Mielestäni todella mielenkiintoinen idea ja varmasti kokeilunarvoinen. Mutta vaatisi kyllä venhemmilta luottamusta toisiaan kohtaan ja tiettyä avoimmuutta ja keskustelutaitoa ehkä entistä enemmän.
Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut kirjoituksestani. Toivottelen kaikille iloista joulunodotusta ja tulevaa vuodenvaihdetta =))
tarkoitettu vastaukseksi alkuperäiselle kirjoittajalle.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000096&posting=22000000012616895
jos oli sinua vaikea tavata.
kaikki tapaaminen tehtiin vaikeaksi.
jonkun verran kun on riitaa ja katkeruutta yllä niin kyllä se tapaamisiin vaikuttaa.
satunnaisista viikonloppu tapaamisista vielä sen verran,että jos lähivanhempi haluaa niin hän ei helpolla anna toisen lasta nähdä koska se sattuu kun lapsi tulee toiselle liian läheiseksi.
ei häneen satu koskaan tuollainen räjähtäminen mitä kuvailit.
nyt menet heti takaisin isäsi luo ja otat asian uudelleen esille.
kysyt:oliko tapaaminen hankalaa.
jos myöntävä vastaus,hän antaa kyllä anteeksi kun vaan pyydät.
jos kieltävä:siihen en osaa vastata.
ja lopuksi neuvo joka minulle on opetettu pienenä,muistan läpi elämäni,
"älä ole asenteellinen puheiden perusteella vaan ole entistä epäilevämpi"
Tarinasi on koskettava kun miettii sitä pientä tyttöä, jonka sydän särkyi,,,Mutta ajattelin kertoa oman näkemykseni monien kokemuksien kautta lasten ja aikuisten parissa. En voi tietää vanhempiesi syytä eroon, mutta itse henkilökohtaisesti näen moniakin suhteita, joissa pitäisi hakea apua tai erota, koska seuraukset ja vaikutukset perheessä kasvaviin lapsiin voivat olla hyvinkin vahingoittavia. Henkinen ja fyysinen väkivalta suhteessa ja monet muutkin syyt, jotka tekevät vanhemmista onnettomat yhdessä, väkisinkin heijastuvat lapsiin ja näin ollen ero voi olla paras ratkaisu, tai seuraukset todella ikäviä. Se miten ero tapahtuu, eli käytetäänkö lapsia kiristämiseen tai puretaanko paha olo lapsiin on jokaisen vanhemman päätettävissä. Itse kasvoin perheessä, jossa oli isä ja äiti, kunnes he erosivat minun olessa 13v. Isä oli todella harvoin kotona, myös silloin kun vanhempani olivat yhdessä, varmaan vieläkin harvemmin kuin vko-loppu isät. Hänen työnsä takia hän oli paljon poissa kotoa. Ja näin on varmasti jossakin muussakin perheessä. Minä olen onnellinen siitä mitä minulla on ja oli lapsena, enkä niinkään mieti mitä minulla ei ole tai ei ollut. Sain rakkautta ja hyväksyntää ja tukea ja turvallisen kodin. Se ei ole itsestään selvyys. En muista montaa kertaa, jossa isäni olisi ollut mm.koulun päättäjäisissä tms. läsnä, mutta aina kun hän oli hän rakasti, ja se että tiedän, että minulla on rakastava isä, riittää minulle. On lähipiirissä sellainenkin ystävä, Jonka äiti kuoli kun Ystäväni oli pieni. Hän on yh-isän kasvattama. Hän ei koe jääneen mistään paitsi, vaikka on kasvanut koko iän ilman äitiä, mutta silti rakastettuna, toivottuna ja huolehtivan ilmapiirin keskellä.
Syy pahaan oloon aikuisena voi olla sellainenkin, että esim. äiti haukkuu lapselle tämän isää tms. ja siksi Lapsi vihaa isäänsä, koska lapsi päättelee isän olevan syypää eroon. Sitä minä en voi tietää miten sinulla on ollut, mutta sen tiedän, että eron sattuessa, lapselle on tärkeää tehdä selväksi että ero ei ole kenenkään syy, varsinkaan lapsen, vaan niin vain joskus käy, että vanhempien ei ole hyvä olla yhdessä. Se on tärkeää ettei lapsi kanna vihaansa toista vanhempaa kohtaan läpi elämän. Ja se on tärkeää, että vanhemmat eivät hauku toisiaan lapselle, koska oli eron syy mikä hyvänsä lapselle vanhempi on aina rakas. Se on tärkeää, että lapsi näkee, että vanhemmat tulevat toimeen keskenään ja käyttäytyvät niin kuin aikuisten kuuluu. Näin ei vain monesti ikävä kyllä ole. Paha olo puretaan lapsiin ja unohdetaan kunnioitus yms. Se, että lapselle kerrotaan usein, että isä ja äiti rakastavat lasta on myös tärkeää ja eihän vanhemman ja lapsen yhdessä vietettyä aikaa voita mikään.
Sitten on vielä perheet, joissa hallitsee huumeet tai viina tms. ja niillä lapsilla ei pahimmassa tapauksessa ole turvaa olemassakaan,,,
Paljon on myös vanhempia, jotka ovat lapsen kanssa, mutta eivät ikinä aidosti lasnä. Eli lapsen saa kyllä tuntemaan olonsa hyväksi ja turvalliseksi jos vain vanhemmat yhdessä sen tekevät, erosta huolimatta.
Jos lapsi saa tavata molempia vanhempia ja saa rakkautta ja hyväksyntää, huolenpitoa ja tukea ja saa tilaa kasvaa ja kehittyä ja ilmaista itseään, saa kehuja ja turvallisen ympäristön, niin ei ero vahingoita lasta. Ainahan on mahtavaa jos vanhemmat voivat onnellisesti olla yhdessä, mutta joskus on ero paras ratkaisu. Kaikki me koemme eron ja menetyksen eri tavalla, mutta ei lapsi aikuisena ketään vanhempiensa erosta syytä kun hän tietää, että se on ollut paras ja ainoa ratkaisu kaikkien hyvinvoinnin kannalta. Minulla on ystävä piirissä eronneiden lapsia ja onnellisia ovat hekin. Jotkut ovat todellakin kärsineet erosta, mutta siihen pystyvät aika pitkälle vanhemmat vaikuttamaan, miten lapsi voi.
Rakastakaa ja kunnioittakaa ja huolehtikaa lapsistanne ja lähimmäisistänne, myös eron sattuessa niin lapsella on mahdollisuus tasapainoiseen lapsuuteen ja aikuisuuteen, aivan varmasti.
Aikaisemmin, esimerkiksi silloin kun itse olin lapsi, olikin tapana, että avioerossa lapset "jäivät" yleensä äidille ja isä saattoi hävitä kuvioista jopa kokonaan. Nykyisin tässä asiassa toimitaan järkevämmin. Ero ei automaattisesti tarkoita sitä, että toinen vanhemmista katoaa lasten elämästä.
Minulla ja ex-miehelläni on vuoroviikkosopimus lasten suhteen, joten ei todellakaan voi sanoa että kumpikaan olisi "jättänyt" lapsia. Lapset saavat aina 100% sen vanhemman aikaa, jonka luona ovat. Tämä on käsittääkseni nykyisin aika tavallinenkin järjestely.
ei aina vaan mene noin hienosti noi tapaamiset kuin sulla on.
katos näin se menee mulla ainakin:ensin kritisoidaan sitä,ettei olla tarpeeksi läheinen lapselle/lapsille.sitten kun ollaan läheinen niin sitten tullaan mustikseksi ja täytyyhän sitä kunnon rotunaisen alkaa säätelemään niitä tapaamisia kun ei se ex voi aina olla mieliksi,ja missään nimessä ei se saa lapselle läheiseksi tulla,sanavaltahan siinä täysin menee,omissa kuvitelmissa ainakin.
tapaamissopimukset ovat perseestä,ei niitä kuulu allekirjoittaa,ei nyt eikä koskaan.
muutama riita on vähemmän.
näin on.