Olen ollut aviomieheni kanssa yhdessä 14 vuotiaasta asti. Meillä on kolme lasta.
Siitäkin huolimatta anoppini jättää aina ostamatta minulle joulu- tai synttärilahjan. Ei sillä, että niitä tarvitsisin, aikuinen ihminen. Mutta vaikka edes sanat onnea tai hyvää joulua tuntuisi hyvältä.
Mutta loukkaannun aina siitä, että minua ei noteerata millään tavalla mieheni perheessä. Ja se tuntuu tosi pahalta. Koska mieheni ja lapset saavat heiltä aina lahjan, minä en koskaan. Koen sen niin, että minua ei vieläkään kaikkien näitten vuosien jälkeen hyväksytä heidän perheeseen, perheenjäseneksi.
Itseni vanhemmat aina ostavat yhteisen lahjan. Tosin se on jotain pientä, mutta se on kumminkin aina YHTEINEN lahja.
En yksinkertaisesti ymmärrä anoppini ajatusmaailmaa. Eikö hän koe, että minut pitäisi huomioida, vai mikäköhän siinä on taustalla.
Itse kumminkin pyrin heitä muistamaan jouluna, koska he ovat kumminkin aviomieheni vanhemmat ja lasteni isovanhemmat.
Onko muilla samanlaista, ja miten suhtaudutte asiaan ?
Siitäkin huolimatta anoppini jättää aina ostamatta minulle joulu- tai synttärilahjan. Ei sillä, että niitä tarvitsisin, aikuinen ihminen. Mutta vaikka edes sanat onnea tai hyvää joulua tuntuisi hyvältä.
Mutta loukkaannun aina siitä, että minua ei noteerata millään tavalla mieheni perheessä. Ja se tuntuu tosi pahalta. Koska mieheni ja lapset saavat heiltä aina lahjan, minä en koskaan. Koen sen niin, että minua ei vieläkään kaikkien näitten vuosien jälkeen hyväksytä heidän perheeseen, perheenjäseneksi.
Itseni vanhemmat aina ostavat yhteisen lahjan. Tosin se on jotain pientä, mutta se on kumminkin aina YHTEINEN lahja.
En yksinkertaisesti ymmärrä anoppini ajatusmaailmaa. Eikö hän koe, että minut pitäisi huomioida, vai mikäköhän siinä on taustalla.
Itse kumminkin pyrin heitä muistamaan jouluna, koska he ovat kumminkin aviomieheni vanhemmat ja lasteni isovanhemmat.
Onko muilla samanlaista, ja miten suhtaudutte asiaan ?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sama kokemus, anoppini ei edes pitänyt minua ihmisenä. Kävi meillä miten itseään huvitti, asettui asumaan meidän lähelle ja kieroili lapsieni kautta.
Yhden kerran sain lahjan, vanhan likaisen pöytäliinan , josta se lika ei lähtenyt pesemällä , liekö siitä tämä uhraus.
Ei koskaa mitään lahjaa , ei mitään huomiota.
Kerran kysyin, kun on 20 vuotta löytänyt minusta vain negatiivisia piirteitä, onko mitään hyvää: mietti hetken ja sanoi " Ei tule mitään mieleen ".
Olen arvostetussa työssä, kotimme on siisti ja lapset hyvin kasvatettuja.
Katkeruus jäi.
Kävin siivoamassa hänelle ja leivoin juhliinsa, kaikki odottaen hyväksyntää. Nyt haudalle vien kukan ja kynttilän, annan hänelle anteeksi, sillä hän ei ehkä tiennyt mitä teki.
Ihailen sitä, että olet pystynyt antamaan anteeksi. Ja näin ollen olet voittanut katkeruutesi.
Ja olet kumminkin kunnioittanut miehesi äitiä. Sekin vaatii tosi paljon, varsinkin jos tuntee itsensä loukatuksi.
Sama täällä niin päin että mun vanhemmat ostavat miehelleni lahjaksi suunnilleen 3 euron sukat, kun muut saavat kalliita parfyymejä, levyjä..... Siskollani ja veljelläni ei ole kumppania. Tuntuu tosi pahalta mieheni puolesta. Ei ostaisi sitten kenelleen mitään. En tiedä mitä ne vanhukset tuosta ajattelevat, kuinka tuo eriarvoistaa ihmisen.
Mutta ajattelepa, että joskus omat vanhemmat voivat eriarvoistaa jopa omat lapsensakin.
Perhejuhliin ei tule kutsu molemmille, vaan tärkeämpi valitaan. Yhteyttä yleensä otetaan vain silloin, kun jotain tarvitaan.
suosikkiminiöitä ja suosikkivävyjä vanhemmat eriarvoistavat myös lapsensa. Minä olen vähemmän suosittu miniä, joten saimme mieheni kanssa todella tökerön joululahjan, kun taas suosikkivävy ja tytär saivat ihan erilaisen lahjan. Muutenkin tyttären ja vävyn käydessä anoppilassa heille tarjottiin jouluruuat, kahvit ym. Me kävimme vähän myöhemmin anoppilassa ja meille oli KIRJAIMELLISESTI tarjolla lasten puoliksi syömiä pullia. Minulla oli vielä kamala nälkä, kun olin tietenkin varautunut jouluna syömään ihan ruokaakin... Että joskus anopit ja apet sokaistuvat niin miniöitten ja väyvjen takia, että samalla eriarvoistavat omat lapsensa ja rankasti!
Äitini ei ole vieläkään katkaissut napanuoraa poikaansa (vanhin meistä kolmesta, yli 50). Me kaksi tytärtä olemme todella vähäarvoisempia hänen silmissään. Vävyt ovat äidille "täysin vieraita" ihmisiä. Veljeni on biseksuaali muttei se äitiä haittaa, ottaa useimmiten avosylin vastaan veljen partnerit, ovat ne sitten millaisia vaan. Vävyt taas ovat "kamalia".
Eikö olekin kiva asetelma? Varsinkin kun äiti alkaa olla niin iällä että tarvitsee apua yhteen jos toiseenkin asiaan. Kiva meidän käydä häntä auttamassa, kun saa kuitenkin kuulla kunniansa joka kerta.
Kyllä helpottaa kun saa edes kirjoitella näillä palstoilla.
Totta, että tasan ei käy onnen lahjat. Nyt minua itseäni *aikuisenalapsena* ärsyttää selitellä lapsilleni mummon edesottamuksia, tavan takaa.
Ja ennen kaikkea sitä, miksi meitä ei kutsuta mummolaan jouluksi, vaikka muut sisarukset ovat siellä joulun vietossa. Kuitenkin ukko ja mummo käyvät viettämässä joulua meillä useampanakin jouluna peräkkäin ja miksi mummo palauttaa "epäsopivia" joululahjoja joulun jälkeen takaisin.
ja taas tuhansia samoja kokeneita on tässäkin maassa!Hienoa,että jaksoit noinkin hyvin?Onnittelut.
Niin,ehkäpä tallaiset "pirttihirmut" eivät tosiaakaan tiedä,mitä he tekevät?rauha kaikesta huolimatta heidänkin poisnukkuneille sieluilleen,toivon mukaan ei lopullisesti "hukkuneille"...
tuohan on aivan selvä loukkaus sinua kohtaan! On se vaan uskomatonta, miten vanhemmat ihmiset jaksavat olla kieroja ja pahoja ja loukata tahallaan, ihmettelen tosissaan, saako siitä sitten hyvän mielen...
Minulla on sama kohtalo taas tänä jouluna edessä, onneksi ei ihan sama kuin sinulla, mutta sinnepäin kuitenkin ja ajatushan on sama: anoppilaan kokoontuu anopin kaikki lapset puolisoineen ja lapsenlapsineen (meillä ei ole lapsia - onneksi!) ja lahjarumba on vallan hirveä tietenkin, mutta kas, kuka saakaan aina vähiten lahjoja ja huonommat lahjat... Tiedän, että tämä kuulostaa pikkumaiselta, mutta en minä oikeasti ole sen tavaran perään, vaan luen sen viestin, mikä niiden mukana halutaan antaa, eli minun tapauksessani muut saavat jotain Pentikin kahvikuppeja, niin minä saan Tiimarista ostetun nallemukin. Ihan oikeasti, tätä tasoa! Enkä voi olla loukkaantumatta. Minulle kelpaisi aivan hyvin lahjaksi se Tiimarin mukit, mikäli muutkin saisivat samantasoisia lahjoja. Mielestäni tuollaisella halutaan vain viestittää, että en ole niin hyvä kuin muut.
miniät osaa.Minä anoppina en ole koskaan saanut ainoatakaan lahjaa miniältäni.En jouluna enkä muuloinkaan.Itse kyllä olen ajanut yhteensuuntaan parisatakilsaa viemässä jouluiloa ja saman tien takas.En ole saanut kutsua tulla joulua viettämään heille,mutta hänen äitinsä kylläkin on ollut joka jouluaatot heillä.
Sainpas vielä tietää ettei antamani lahjat ole ollu riittävän hyviä hänelle,vaan ne on myyty kirppiksellä pois.Lahjakortit kyllä kelpaa,näinhän sitten hänen äitinsäkkin on saanut osansa joulupöydästä.
Olenkin päättänyt et nyt riittää,miniää en enää muista.Koskaan ei häneltä ole tullu kiitosta eikä toivotuksia.
Toinen miniä teki selväksi et kaikki juhla muistamiset on annettava rahana.Kiitos ei,se on loppu,eläkeläinen ei voi jaella tosta vaan.
puhut, kyllä nuoretkin osaavat, pahalta kuulostaa sinunkin tilanteesi. Vaikka kuulunkin eri "leiriin" kuin sinä, koen täysin myötätuntoa sinua kohtaan, meillähän on ihan sama tilanne, vaikkakin päinvastainen. Minä olen muistanut anoppiani aina jouluna, nimi- ja syntymäpäivinä ja joskus mieheni mukana ihan arkenakin lähettänyt anopilleni vaikkapa pullaa, jos olen sattunut leipomaan tai joskus kukkia ym. Mutta kovin yksipuolista on ollut. Siis kyllä minua jouluna muistetaan (ei muulloin), mutta kuten edellä kerroin, ihan eri luokan lahjoilla kuin muita.
Totuus siis on: kyllä osaa vanhat ja nuoret olla ilkeitä.
ikävä kyllä.
Varmasti sinusta tuntuu tosi pahalta.
>> Mielestäni tuollaisella halutaan vain viestittää, että en ole niin hyvä kuin muut.>>
Mutta älä välitä. Kumminkin olet varmasti tärkein ihminen miehesi elämässä. Ja hänen kanssaan elät elämääsi, et anopin kanssa. Onneksi ! Äläkä koskaan epäile, ettetkö olisi yhtä hyvä, kuin kaikki muutkin. Kukaan toinen henkilö ei pysty tärkeyttäsi tai arvokkuuttasi päättämään... Kumpa itsekin sen aina muistaisin ;-)
Mikä ihme siinä on, että toisten anoppi-miniä suhteet eivät onnistu millään. Onkohan kyse siitä, etä miniä tavallaan ottaa sen "äidin paikan" miehen elämässä. Vai, että kemiat eivät vain yksinkertaisesti kohtaa.
Itselläni on mutu tuntuma, että vävy-anoppi/appi tai miniä-appi suhteet eivät ole ollenkaan niin monimutkaisia, kuin miniä-anoppi suhteet.
Ymmärrän hyvin, että sinulla ei ole yhtään intoa viettää joulua heidän kanssaan. Ei ole minullakaan. Ja onneksi nyt päätimme viettää joulua ihan oman perheen kanssa. Tietysti käymme heillä, mutta emme jouluaattona. Onko mahdottomuus teidänkin jäädä vain kahdestaan aatoksi ?
Toivon, että itse osaisin olla sellainen anoppi, että miniän ja vävyjen olisi helppo tulla meille. Ja tuntisivat itsensä tervetulleiksi.
Toivotaan kumminkin onnellista joulua ja hyvää mieltä kaikille :-)
Miniä ja poikasi ostavat erikseen sinulle lahjat? Entä jos heillä on ollut käytäntönä että yhdessä ostavat lahjan sinulle? Ja eikös se mene myös useasti niin, että ne naiset ne lahjat käyvät valitsemassa ja ostamatta vaikka mieheltä olisi tarkoitus tulla...
Unohda se "nalle-muki" sinne mummolaan ensi jouluna.
Tai vaihda seuraavana jouluna nimilaput keskenään jonkin muun miniän lahjan kanssa ja varaa sitten paikkasi anopin viereen, kun alat lahjoja aukomaan. Kiittele sitten anoppia ylitsevuotavasti ihastuttavasta lahjasta ja katsele hänen ilmettään.
Voi olla, että anoppisi yrittää korjata tapahtunutta virhettä, mutta silloin hän jää verekseltään kiinni tapahtuneesta ja oppiipahan olemaan ostamatta "tiimarin nalle-mukeja" kellekkään.
koskaan hyväksynyt minua perheeseen. Hän unohtaa tarkoituksella kaikki minun juhlapäivät ym. Olen ollut hänen poikansa kanssa toistakymmentä vuotta naimisissa.
Parina viime vuonna on posti mystisesti hävittänyt anopin "lähettämän" kortin. Selitti kerrankin, että hänellä oli väärä osoite. Niin, mehän olemme asuneet tässä samassa osoitteessa mieheni kanssa alusta lähtien jo viisi vuotta. Mieheni siskolle kortti on kyllä tullut.
Olen tunnollisesti lähettänyt anopille ja apelle kortit, vaikka monasti olen kortteja kirjoittaessa miettinyt vaihtoehtoja. He ovat kuitenkin mieheni vanhempia, vaikka käyttäyvät kuin... Väärin verrata heitä lapsenikäisiin, sillä lapset ainakin puhuvat totta, eivätkä vielä osaa mielistellä. En tiedä, miksi heitä kutsuisi?
En tiedä, miksi edes välitän.
Kerran, kun kerroin anopille "postin" kömmäyksestä, anoppi otti kaapista ylimääräisen kortin ja sanoi: tuossa. Jotenkin tämä ei tuntunut samalta.
Kivaa viettää jouluaattoa anoppilassa. Oikein odotan sitä lämmintä hetkeä kuusen äärellä.
Heidän pitäisi lisäksi aattona käydä haudoilla, aika kaukanakin, en yhtään osaa odottaa taas sitä puhelua, mikä tulee ja sitä ehdotusta: Veisittekö te?
Et ole saanut korttia? Miksi? Koska et ole sen arvoinen.
Jattakaa tekin miehesi kanssa antamatta heille mitaan lahjaa, kukkia, korttia kaikkina muistopaivina, siis ei jouluna, syntymapaivina jne.
Lastenne juuri heille tehtyja omatekoisia kortteja tai esineieta tietenkin viette mukananne vieraillessanne heidan luonaan.
Olen 99% varma etta he eivat kaipaa teidankaan tavaraoitanne, niin hauskaa kuin se onkin mielestasi valita oikeat kukat tai lahjat. Kayta se aika lahjoittamalla tuplakukat omille vanhemmillesi.
Miehesi vanhemmat kuitenkin arvostavat seuraanne, joten nauttikaa toistenne seurasta, mutta ilman kukkia tai lahjoja.
Vieraillessanne vain hyvin iloisesti toivotatte Hyvaa Joulua tai Hyvaa syntymapaivaa!
Se ajaakin loistavasti lahjojen tai korttien asemaa.
Anoppi ilmoitti minulle, että meillä ei sitten aikuiset juhli joulua. Lahjoja ei osteta kuin lapsille. Paitsi miehelleni on jo hankittu lahja... Heh-heh, kun tuli hyvä olo ;_(
En voi sanoa muuta kuin: minä aion juhlia joulua, lahjoilla ei niin väliä, mutta joulua ei minusta saa ottaa keneltäkään pois.