Mieheni jäi kiinni pari kuukautta sitten tekstittelystä toisen naisen kanssa, mikä sai minut tietysti raivon ja epätoivon valtaan... Hän vakuuti ja vannoi, ettei silloin tapahtunut muuta kuin vain tekstittelyä( n.70-80 teks./kk). Ja ettei se "suhde" merkinnyt mitään. Hän aneli meidän suhteen jatkamista;vedoten 20-vuotta kestäneeseen yhteiselämään...Johon minä sitten lopulta suostuinkin...Koska hän on minulle kaikesta huolimatta tärkeä ihminen, lasteni isä.
Mutta tämän tapauksen johdosta, minun oma persoonallisuuteni muuttui; ennen luotin ja uskoin häneen... Nyt kuuntelen "mustasukkaisena", kun hän puhuu puhelimessa, kenelle hän soittaa...olenpa sortunut selailemaan salaa hänen nykyisiä kännykkäviestejäänkin, tämä taas sotii omaa asennettani toisen ihmisen yksityisyyden loukkaamisessa...Tiedän, ettei niin saa tehdä, mutta en vain saa itselleni mitään!!! Pelkäänkin, että onko minun persoonallisuuteni lopun elämääni tälläisessä murroksessa, vai voiko luotto toiseen ihmiseen palautua tämän jälkeen?? Olenko minä läpeensä paha ihminen, kun teen tällaista??
Mutta tämän tapauksen johdosta, minun oma persoonallisuuteni muuttui; ennen luotin ja uskoin häneen... Nyt kuuntelen "mustasukkaisena", kun hän puhuu puhelimessa, kenelle hän soittaa...olenpa sortunut selailemaan salaa hänen nykyisiä kännykkäviestejäänkin, tämä taas sotii omaa asennettani toisen ihmisen yksityisyyden loukkaamisessa...Tiedän, ettei niin saa tehdä, mutta en vain saa itselleni mitään!!! Pelkäänkin, että onko minun persoonallisuuteni lopun elämääni tälläisessä murroksessa, vai voiko luotto toiseen ihmiseen palautua tämän jälkeen?? Olenko minä läpeensä paha ihminen, kun teen tällaista??
Vastaukset 5
Vanhimmat
nähtävästi jo toinen muija,jos luottamus loppuu,nii loppuu se yhdesoloki ja muuttuu riitelyksi t:timantti
..vajaa kaksikymmentä vuotta meilläkin. Selvisi vielä että olivat tapailleet.. Miheni kannalta suhde oli myös ns. merkityksetön, mutta ikävä merkitys sille tuli kun juttu paljastui. En minäkään enää voi luottaa mieheeni, mutta yritän luottaa rakkauteen että se kantaa vaikeinakin päivinä. Ihan samalla tavalla olen epäluuloinen kaikesta, pengon ja tutkin kaiken. Kuuntelen sivukorvalla puhelut. Välillä unohdan koko asian mielestäni mutta sitten taas se iskee. Itse olen todennut että mieheni teko tuhosi minusta sen naisen joka olin joskus. Kyllä se olo helpottuu ja epäluuloisuus vähenee pikkuhiljaa kun löydät "parempia" todisteita. Minusta toimintasi on ihan normaali reaktio kokemaasi.
ja kiitän tässä kun sain puhelun että mieheni käy toisen luona ja pääsin miehestä ja hullun leimasta jonka mies anto.
Mikä meitä naisia vaivaa. Ukko käyttäytyy kuin murrosikäinen ja nainen mietii, että on vika sittenkin minun.
Käy päälle älkä anna syyllistää itseäsi. Pelisäännöt selviksi ja sillä siisti.
Vaadi ja älä usko typeriä valheita. Jos ei muu auta niin vie terapiaan .
Itse petin kerran " kostoksi" , paineet hävisi.
Uskottomuus on liian helppoa ja yliarvostettua.
Mies vain meni jutusta ihan sekaisin, ei kestänytkään omaa lääkettään.
No et todellakaan ole paha. Tuossa vain pätee vanha sanonta: "kerran varas, aina varas". Eli kerran teet, niin aina epäillään. Miten olisi joku suhdeterapia? tekisi sinulle hyvää, ja vaatisi mieheltäsikin vähän tekemistä, ettei pelkkä puhuminen riitä. En oikein muutakaan keinoa keksi...