nivelistä...

Toivoisin jonkun kertovan minulle, että mistä johtuu se, että kun teen hauiskääntöjä tai vaikka ojentajia, niin kyynerpääni tulevat hyvin kipeiksi? Tekniikassa ei pitäisi olla vikaa. Olen ollut vuoden verran jumppaohjaajana ja minulla ei siihen pahemmin koulutusta ole, joten tällainen asia ei ikinä ole tullut vastaan.. Kerran eräs toinen ohjaaja sanoi, että minulla on niin heikot ne lihakset jotka tukevat käsiäni, että kipu ja särky johtuu siitä, mutta olen toista mieltä. Olenhan sentään 5-6 vuotta harrastanut kaikenlaista liikuntaa ja lihakseni ovat omasta mielestäni hyvässä kunnossa. Mutta mistä johtunee tämä mm. kyynärpäiden särky? Ojentajia joudun reenaamaan aina jollain muulla tavoin kuin esim.pumpissa käytetyillä ranskalaisilla ja presseillä. Olisi kiva, jos joku antaisi jonkinlaista palautetta:).
91324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nämä ongelmat ovat seN verran laajaalaisia, että esitän ensin muutaman tärkeän kysymyksen joihin sitten yrität vastata...

Kerroppas vähän missä kohtaa tarkalleen särky esiintyy?

Säteileekö särky vai tuntuuko sitä vain yhdessä kohtaa?

Tuntuuko särky levossa, vaiko nostaessa, vaiko molemmissa?

Kerro tarkalleen millä tavalla harjoitus kohdistuu käsiin? Mitä harjoitusliikkeitä käytät?

Tunnetko oikeat tekniikat ja lihaksen funktiot?

Teetkö liikkeet puhtaalla tekniikalla vai enemmänkin "repien"?

Entäs suoristatko kädet liikkeen loppu vaiheessa?

Tunnetko kunnon supistuksen lihaksissa tehdessäsi liikkeitä?

Kuinka usein treenaat niitä samoja lihaksia?

Kuinka paljon pidät lepoa treenin jälkeen? (päivissä)

Kuinka kauan kipua on esiintynyt? alusta astikko?

Lämmitteletkö lihakset kunnolla ennen kovaa harjoittelua?

Onko sinulla niska/hartia kipuja tai hartia/yläselän jäykkyyttä tms ongelmaa?

Näihin kun saadaan vastaukset niin jatketaan "diagnosointia "sitten siitä.

Äänestä
  • Huh, kun oli monta kysymystä:)..

    Ojentajia reenatessa makaan siis selälläni ja laitan kädet suoreen kohti kattoa ja siitä lasken otsaa kohti ysikympin kulmaan. En suorista käsiäni ylhäällä "lukkoon" asti. pidän hartian levyistä otetta tangosta ja pidän kyynärpäitä pääasiasiassa paikoillaan hiukan puristaen niitä keskella päin, jottei kyynerpäät valu sivuille, jolloin tekniikka olisi siis väärä. Olen muutaman kerran pyytänyt kaveriani katsomaan tekniikkaa, joten sen pitäisi olla kunnossa.

    Jos ajattelisimme asentoa, jossa makaan penkillä ja lasken tangon otsaa kohti, niin särkyä tuntuu kyynärvarren ihan "päässä", kyynerpäässä ja myös sen ympäriltä. En oikeen osaa käyttää oikeita termejä:P.. Särky on kun lasken tankoa alas ja ysikympin kulmassa ja lähtiessäni nostamaan painoa takas lähtöasentoon. Reenin jälkeen kyynärpäät saattavat särkeä myös. Kuten tälläkin hetkellä, vaikka viime punttireenistä on parikin päivää aikaa. En rehki kovilla painoilla, koska en pysty tekemään isoilla painoilla juuri kivun vuoksi.. Viime aikoina olen kovasti vähentänyt ojentaja reeniä, koska se ei tunnu mukavalta.

    Ja jos muuten totta puhutaan, niin käytän sen verran vähän painoa tässä harjoituksessa, että lihaksien ei tarvitse tehdä paljoa töitä. Ennen kun tein kovemmilla painoilla, niin reenikin tuntui, mutta nyt en enää edes viitsi yrittää isommilla painoilla. Olen yrittänyt viime aikoina tehdä sitten kick backkejä, kun tämä ranskalainen reeni ei toimi, mikä on sikäli harmi, kun sitä käytetää bodypumpissa lähes aina.

    En treenaa ojentajia erityisesti useinkaan, 1-3krt/vko. Mutta yleensä välissä on kolmisen päivää lepoa. Joskus vähemmän, joskus enemmän. Tosin sitten on nämä ojentajapunnerrukset, joita teen toisinaan ja niissä tuntuu samanlainen kipu. Tekniikka siinäkin pitäisi olla oikea, koska tämä on niin moneen kertaan tsekattu.

    Aluksi kun reenaamisen muutama vuosi sitten aloitin, niin särkyä ei ollut, mutta nykyään sitä on lähes aina. Lämmittelen aina kunnolla.

    Hartiani saattavat silloin tällöin olla hiukan jumissa, mutta ei omasta mielestäni ole mitään erikoista esiintynyt. Voiko sellainen vaikuttaa asiaan?

    Käsissä esiintynyttä särkyä on hyvin vaikea kuvailla ja välillä se tuntuu hiukan erilaiselta. Toisinaan tuntuu myös, että siellä olisi joku suoni, joka kohta poksahtaa ja välillä tuntuu kuin kaksi karheaa pintaa ei antaisi toisilleen periksi. Joskus olen miettinyt, että eikö nivelet ole tarpeeksi "rasvatut", kun ne eivät tunnu liikkuvan, vaikka olenkin lämmitellyt hyvin.

    Joskus myös sormieni niveliä särkee, kun olen tehnyt esim. hauiskääntöjä, vaikka kovasti vältän tangon puristamista käsillä. Ranteeni tuntuvat myös joutuvan koville, pyrin aina pitämään ranteet suorina etc, mutta nekin särkevät silloin tällöin. Tuntuu olevan kaikenlaista hyvin hyvin epäselvää sanottavaa. toivottavasti voisit jotenkin auttaa:).

    Kiitos kovin paljon!!

    Äänestä

  • minä taas kirjoitti:

    Huh, kun oli monta kysymystä:)..

    Sinun kannattaisi lopettaa tuo ranskalaisen punnerruksen tekeminen ainakin suoralla tangolla!
    Jos haluat välttämättä tehdä liikettä niin parempi olisi tehdä sitä ns.kulmatangolla jota ei pumpissa tietääkseni yleisesti käytetä.

    Toisille ihmisille tuosta ranskalaisesta maaten tangolla kyynärpäät kipeytyvät ja lopputuloksena voi olla erityisen vakava tulehdustila.

    Ihan alkuun suosittelisin lepoa liikkeistä jotka rasittavat käsiä ja kun jonkinajan päästä tästä voisit vaihtaa ojentajiin kohdistuvaa liikettä.

    Esim tuo ranskalainen punnerrus maaten tangolla ei ole mitenkään korvaamaton. Korvaavaksi liikkeeksi sopisi vaikka penkkipunnerrus kapealla otteella, tai alasveto taljassa,ojentaja dippi penkillä taikka ranskalainen punnerrus käsipainolla. Näitä et tokikaan voi tehdä pumpissa, mutta mielestäni sinun kannattaisi harkita nyt vakavasti uusia vaihtoehtoja tai keskustella asiasta pumpin ohjaajan kanssa. Ehkä voisit jättää liikkeen pumpissa väliin ja korvata sen esim penkkipunnerruksella maaten (sehän onnistuu myös steppi/pumppilautaa apuna käyttäen)

    Me ihmiset olemme erilaisia ja huomautankin nyt, että sinun ei pitäisi koskaan tehdä mitään sellaista liikettä mikä sattuu tai aiheuttaa asiaankuulumatonta kipua.Monet ohjaajatkaan eivät tunnu tajuavan, että kaikki ei sovi kaikille.

    Kyynärpäittesi kipu johtuu mitä luultavimmin ranteiden "virheasennosta" ja kyynärpäätä tukevien7kyynärvarren/olkavarren lihasten pakotustilasta joka on hyvin yleinen vaiva. Siihen ei auta mikään tekniikan korjaus tai vastaava vaan liike ei yksinkertaisesti sovi sinulle. Kulmatangon avulla ranteiden asentoa voidaan muuttaa "helpommaksi" nivelille ja näin kivut usein häviävät.Joskus kuitenkaan tämäkään ei auta vaan liike pitää vaihtaa johonkin muuhun.

    Sama juttu on mahdollisesti myös hauiskäännöstä suoralla tangolla joka voi myös omalta osaltaan vaikeuttaa tilannetta joten mieti tarkkaan mihin toimenpiteisiin ryhdyt, mutta mielestäni sinun kannattaisi heivata nyt molemmat liikkeet totaalisesti.Myös hauiskääntöön auttaa usein se, että liikkeet suoritetaan kulmatangolla.Vältä tästä edeskin tangon lujaa puristamista liikkeestä riippumatta.

    Hartioista sen verran, että kun käsiä käytetään "liian" ahkeraan niin hartiat voivat mennä jumiin niinkin pahasti, että kipu säteilee käsiin.Usein tällöin on kysymys myös rasituksesta johtuvasta nikamien virheasennosta joka voi aiheuttaa jopa lihas/niveltulehduksen käteen, mutta olen 99% varma,että tästä ei ole sinun kohdallasi kysymys!

    Saattaa olla, että käsiisi on nyt jo pesiytynyt tulehdus jonka vuoksi olisi viisasta pitää täydellistä lepoa vähintään pari viikkoa.

    Jos kipu tuntuisi hävinneen niin tämän jälkeen kevyitä harjoituksia voisi tehdä, mutta ei hauiskääntöä tai ranskalaista punnerrusta suoralla tangolla.Suosittelen myös, että treenaat ojentajia tästä eteenpäin maksimissaan 2 kertaa viikossa ja huomaa että monet rinta ja olkapääliikkeetkin rasittavat ojentajia.

    Myös kyynärpäiden tuet tai rannetuet voivat auttaa, mutta eivät poista ongelmaa.

    Anna käsille kylmähoitoa.voit käyttää apteekista ostettavia kylmäpusseja tai kylmägeeliä.
    kylmähoitoa tulisi antaa kipukohtiin sekä ranteille ja kyynärpäille kauttaaltaan/ympäriltään ja niska/olkapäille n.15minuuttia kerrallaan.(Osta vaikka apteekista kylmägeeliä ja laita sitä näihin paikkoihin)Varsinkin särkyyn tästä on suurta apua ja kylmä vähentää mahdollista turvotusta ja tulehdust nivelessä/lihaksissa.

    Vältä saunaa ja kuumaa muutenkin! se saattaa auttaa kipuihin hetkellisesti, mutta pahentaa tilannetta.

    Suosittelen, että ostat kalaöljykapseleita tai lisäät rasvaista kalaa ruokavalioosi sillä kalaöljy auttaa lihas/nivelkipuihin eikä ole muutenkaan epäterveellisiä vaan päinvastoin.
    Juo paljon vettä ja ota vitamiinia purkista. Pääasia on kuitenkin, että lepäät sillä tästä on ihan totta leikki kaukana!

    Jos tulee lisää kysymyksiä tai muuta niin kysy ihmeessä!

    Äänestä

  • totottototot kirjoitti:

    niin ja tiedoksi, että tuo liike jossa makaat selälläsi ja lasket tankoa kohti otsaa kutsutaan ranskalaiseksi punnerrukseksi, ihan näin varmuuden vuoksi siis jos et tiennyt! ja sitä siis et saa enää tehdä!

    Täytyypä ottaa neuvosta vaari. Yritän pitää lomaa reenaamisesta, jos suinkin mahdollista. Se on hankalaa kun on jumppaohjaaja. Itseasiasiassa tulin juuri vetämästä jumppaa ja sitten läksin suoraan saunaan. Juuri vastoin neuvojasi:)!! Mutta täytyy tosissaan ruveta tekemään muita juttuja näiden sijaan.

    Kiitos hyvin paljon neuvoista ja vaivannäöstä!! Olen hyvin kiitollinen:). Oletko muuten itse millä alalla, kun tunnut tietävä niin paljon:P... jos saa kysyä...

    Äänestä

  • minä... kirjoitti:

    Jos sinun on mahdotonta pitää taukoa niin jätä ainakin ranskalainen ja hauiskääntö suoralla pois niin saataa sekin jo yksinään auttaa.Suosittelen myös lämpimästi kyynärpäiden lämmittimien/tukien hankkimista (sekä käyttöä!)Ruokavalioon b-monivitamiinia,c-vitamiinia ja sitten sitä kylmähoitoa kehiin.

    En minä täällä palstoilla kirjoittelisi tai vastailisi jos en pitäisi siitä.On ilo olla avuksi.Tämä on minulle jonkin tyyppinen harrastus.

    Olen tälläinen myyjän retku vaan, mutta haaveena olisi työskennellä esim kuntosalilla. johon koulutusta ei niinkään ole vaan olen ns.itseoppinut niin oman kuin tuttujen kokemuksen kuin kirjallisuuden ja netinkin kautta.Olen kuunnellut/lukenut ihmisten lihas/nivelvaivoja, verrannut niitä omiini ja etsinyt hoitokeinoja. Omasta kokemuksestani sen verran että, itselläni on revähtänyt takareisi pariin otteeseen, on ollut hieman nivel vaivoja,kiertäjäkalvosimen tulehdusta,limapussin tulehdusta,jännetulehdusta,rasitusvammoja,golfkyynärpäätä näin päällisin puolin käytyä... plaa plaa plaa! :) listaa voisi jatkaa loputtomiin!

    Sinulle hyvää jatkoa ja mukavia (ja kivuttomia) treenejä sekä hyvää joulua!

    Äänestä

  • tototototoototttoto kirjoitti:

    ja kalaöljyä vaikka kapseleina! siitä on moni löytänyt apua lihas/nivelkipuihin.
    Muita mahdollisesti auttavia ovat ainakin kylmäpuristettu rypsiöljy,hainrustotabletit,simpukkauute-tabletit ja inkiväärikapselit/tabut mutta pitäisin kalaöljyä tehokkaimpana keinona.Jos menet lääkärille,niin älä anna kenenkään tökätä itseesi kortisonia!

    Äänestä

  • tototototoototttoto kirjoitti:

    Jos sinun on mahdotonta pitää taukoa niin jätä ainakin ranskalainen ja hauiskääntö suoralla pois niin saataa sekin jo yksinään auttaa.Suosittelen myös lämpimästi kyynärpäiden lämmittimien/tukien hankkimista (sekä käyttöä!)Ruokavalioon b-monivitamiinia,c-vitamiinia ja sitten sitä kylmähoitoa kehiin.

    En minä täällä palstoilla kirjoittelisi tai vastailisi jos en pitäisi siitä.On ilo olla avuksi.Tämä on minulle jonkin tyyppinen harrastus.

    Olen tälläinen myyjän retku vaan, mutta haaveena olisi työskennellä esim kuntosalilla. johon koulutusta ei niinkään ole vaan olen ns.itseoppinut niin oman kuin tuttujen kokemuksen kuin kirjallisuuden ja netinkin kautta.Olen kuunnellut/lukenut ihmisten lihas/nivelvaivoja, verrannut niitä omiini ja etsinyt hoitokeinoja. Omasta kokemuksestani sen verran että, itselläni on revähtänyt takareisi pariin otteeseen, on ollut hieman nivel vaivoja,kiertäjäkalvosimen tulehdusta,limapussin tulehdusta,jännetulehdusta,rasitusvammoja,golfkyynärpäätä näin päällisin puolin käytyä... plaa plaa plaa! :) listaa voisi jatkaa loputtomiin!

    Sinulle hyvää jatkoa ja mukavia (ja kivuttomia) treenejä sekä hyvää joulua!

    Selvä pyy:).. Siitä sitten vaan personal trainer kouluun! Mulla on pari kaveria sillä alalla kanssa.. Hyviä jatkoja! Ehkä törmätään joskus jossain punttisalilla... eihän sitä koskaan tiedä:)...

    Äänestä

  • juu kirjoitti:

    suosittelen lämpimästi UFS foorumia. http://forum.ufs.fi/

    Siellä on naisillekkin oma osio, jos sattuu kiinnostamaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyttönen.. kirjoitti:

Toivoisin jonkun kertovan minulle, että mistä johtuu se, että kun teen hauiskääntöjä tai vaikka ojentajia, niin kyynerpääni tulevat hyvin kipeiksi? Tekniikassa ei pitäisi olla vikaa. Olen ollut vuoden verran jumppaohjaajana ja minulla ei siihen pahemmin koulutusta ole, joten tällainen asia ei ikinä ole tullut vastaan.. Kerran eräs toinen ohjaaja sanoi, että minulla on niin heikot ne lihakset jotka tukevat käsiäni, että kipu ja särky johtuu siitä, mutta olen toista mieltä. Olenhan sentään 5-6 vuotta harrastanut kaikenlaista liikuntaa ja lihakseni ovat omasta mielestäni hyvässä kunnossa. Mutta mistä johtunee tämä mm. kyynärpäiden särky? Ojentajia joudun reenaamaan aina jollain muulla tavoin kuin esim.pumpissa käytetyillä ranskalaisilla ja presseillä. Olisi kiva, jos joku antaisi jonkinlaista palautetta:).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu