Kaikki oli todella hyvin, juuri muutettu yhteen ja kaikki sujui niin hienosti.. Ja sitten se oli ku isku kasvoihin.. en haluu enää sun kaa. Monta vuotta ihanaa suhdetta takana.. En tiiä miten selviäisin, en tee muuta ku itke ihan koko ajan ja pelkkä oleminenkin tuntuu ihan kamalalta. Maailman hirvein olo. Ei tee mieli syödä eikä nukkua mutta ei myöskään olla hereillä ja itkeä. Kaikki on romahtanut ympäriltä, ei vaan jaksa enää... Onko neuvoja miten selvitä näin kipeästä tilanteesta.. tai jakaa kokemuksia..
tuntuu vaa niin pahalta
särkynyt
172467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Voimia sinulle! Vaikka nyt et ehkä sitä uskoisikaan, niin se klisee pitää paikkansa -aika parantaa haavat. Kenties vastaan tulee joku ritari ja vie sinut linnaansa, sitä minäkin tässä toivon.
Itselläni oli vuosi sitten vastaava tilanne. Tuntui että sekoan ikävästä ja pahasta olosta. Ainoa mikä auttaa on puhuminen ja aika. Soita ystävillesi tai läheisillesi, kirjoita tänne tai jonnekin muualle tunteistasi, itke ja sure sillä surematta sen edestäsi löydät. Jos on oikein paha olo niin ammattiapua löytyy aina ja ei ole mikään häpeä sitä käyttää. VOIMIA!!!
Olen kokenut saman. Olotila on hirveä silloin. Mutta kun jaksaa jatkaa muutaman viikon (yksi tai kaksi viikkoa) niin alkaa olo helpottamaan. Ajatukset selkiytyy ja alkaa nähdä, että näin pitikin käydä! Eikä yhteyttä kannata ottaa millään muotoa! Minulle on auttanut, että tosiaan olen kirjoittanut ja puhunut asiaa kavereille ja ystäville. Ja olen sentään luullakseni sinua HIEMAN vanhempi. Sydänsuru on yksi kauheimpia kokemuksia, mutta siitä selviää AJAN KANSSA!
Tsemppiä ja koita jaksaa. Et ole yksin!
iso *Hala* sinulle
Kiitos jo todella paljon tähän mennessä vastanneille! Onneksi mulla on kavereita joille oon saanu vähän puhuttua..
Tilannetta vaikeuttaa vielä pahasti se että joudumme asumaan tammikuun loppuun asti yhdessä. Enkä edes tiedä minne sitten joudun.. ahistaa kovasti
Mulla on ihan sama tilanne. Joudun kanssa asumaan varmasti pitkälle ensi vuoden alkuun saakka, kun omistamme asunnon yhdessä. Pitäisi saada sekin myytyä, samoin auto jne kalliit yhteiset omaisuudet. Sitten sen jälkeen täytyy taas kerätä kamat ja muuttaa. Sitä olen tehnyt jo viimeisen neljän vuoden aikana kolme kertaa. Luulin jo että olisin voinut levähtää tuon suhteen mutta ei. Toivon voimia kaikille, myös itselleni. Ei tämä ole helppoa :(
Joo, ei ole sullakaan näköjään helppoa... Se on niin vaikeeta kun on yhteistä omaisuutta ja asunto. Tuntu ku ois elämältä viety pohja kokonaan ja joutuu alottamaan ihan alusta.
Ihan oikein sulle!! hähähä
Toivon kaikki mene hyvin .....
jouluhala sulle...
Meillä on sama juttu, että joudumme asumaan saman katon alla vielä jonkin aikaa, johtuen erinäisistä syistä joita tässä nyt on turha eritellä. Erosimme noin 2kk sitten (takana 4,5v yhdessä ja 2v avoliitossa) ja olen ollut _niin_hajalla_ ettei sitä voi sanoin kuvata. Mies jätti yllättäen, kertoi ettei ehkä ole onnellinen enää. Näimme eron jälkeen päivittäin, eikä eroprosessi siis päässyt alkamaan kummankaan päässä. Vaikkei paljoa puhuttukaan. Meni 1,5kk niin mies alkoi itkeä yllättäen että pelkää tehneensä elämänsä virheen. Tämä tapahtui juuri ennen 2 viikon lomalle lähtöäni. Nyt olen "lomalla" enkä tiedä yhtään mitä miehen päässä liikkuu, koska en aio alistua ja kysyä asiaa. Tottakai sitä sisimmässään haluaisi kaiken ennalleen, ja pelkään että kun menen takaisin, hän on saanut päänsä selkeäksi ja tietää että haluaa erota varmasti. Joten murrun taas kerran, ja vielä enemmän, kun palaan lomalta ja näen ettei hän enää välitä minusta.
Ero olisi niin paljon helmpompaa (tai vähemmän hankalampaa) jos ei näkisi toista eron jälkeen pitkään aikaan. Mutta mitä tälläisestäkään tapauksesta tulee, kun mies jättää yllättäen, mutta ei haasta riitaa, haluaa olla ystävää, yrittää jutella. Niin, ja sitten vielä itkee että mitä jos teki virheen. Ja itkee kuinka olen niin ihana nainen. Tuo vain satuttaa niin niin niin paljon että haluaisi luuhistua pimeään huoneeseen pimeään nurkkaan, maata kyyryssä ja unohtaa kaikki, olla ajattelematta mitään. Mutta sehän ei ole mahdollista.
Tuntuu kuin joku pitäisi sydäntäni kourassaan ja puristaisi sitä vähän koko ajan niin että joka hengenveto on vaikeaa.
TIEDÄN että pääsen tästä yli jonain päivänä, mutta mitä sitä ennen? Ja kauanko siihen menee? Pelkään että siihen menee vuosia. En tiedä, olenko tarpeeksi vahva kestämään kaikki ne vuodet. Luuhistun täysin viimeistään siinä vaiheessa kun kuulen että hänellä on joku uusi.
Näin kävi mullekin. Mut jätettiin aivan yhtäkkiä, ilman varoitusta ihan tavallisen illan päätteeksi. Kaks päivää takaperin oltiin menossa vielä kihloihin ens vuonna. Kaikki oli suunniteltu valmiiksi ja sitten mun elämä rikotaan. OOn kokenut muutenkin tänä vuonna paljon vastoinkäymisiä, ollut isoissa leikkauksissa ja kärsinyt paljon. Mieheni seisoi rinnallani koko ajan, tukien ja ikuista rakkautta vannoen. Erosta on kulunut kuukausi ja elämä ei ole yhtään helpottanut. Pahinta tässä on se, että exälläni on jo uusi tyttö, eivät nyt seurustele, mutta tapailevat. Ja tämä kamala joulu tulossa.
Kyllä tämänpäivän suomessa on paljon pahaa oloa. Itsellä tilanne päällä ja se jätetyksi tuleminen on tiukka paikka. Meillä harrastettu soutamista ja huopaamista, jota en suosittele kenellekään. Jos palaatte yhteen, niin keskustelkaa asiat puhtaaksi joka sektorilta. Pahinta tossa vaiheessa on just tuo toivon saaminen mukaan prosessiin. Sitten jos kuitenkin jompi kumpi päättää pysyä eron kannalla alkaa raskas prosessi uudelleen alusta. Sivusta on niin helppo antaa ohjeita kun ei ole tunteet mukana. Kyllä ihminen vaan on niin heikko, tietämätön ja avuton suurien kysymysten äärellä. Kun asiat on hyvin, sitä on niin kaikkivoipa. Nyt tämä oma riittämättömyyden tunne on inhottava, mutta pakko yrittää uskoa itseensä ja tulevaisuuteensa, että valoa on tulossa. Usko sinäkin!
Olen todella pahoillani puolestasi! Toivon sinulle paljon voimia ja jaksamista. Tuo tilanne on ollut itsellänikin joskus päällä. Niin epäreilua kun se onkin, niin vain suremalla ja elämällä sitä siitä pääsee eteenpäin ja yli. Onneksi sinulla on ystäviä ja ihmisiä ympärilläsi joille voit purkaa surua ja pahaa oloasi.
Jos mitenkään pystyt, niin muuta yhteisestä kodista jo aiemmin pois.
*hali*
Siinä "monessa vuodessa" on jo ihan tarpeeksi. Mies kertakaikkiaan kyllästyi suhun. Kitise siinä nyt sitten pari päivää, ja eti sit uus tyyppi, joka jättää sut jossain vaiheessa.
Minä mietin tuota samaa, enkä jaksais olla missään.
Kuulemma aika parantaa eli ei auta muu kuin kärsiä. Minulla on kyllä välillä lapset jotka vie ajatukset välillä pois mutta itku tulee vähän väliä..
Haluaisin jonkun lääkkeen tähän..
joo jokaiseen ongelmaan näyttää olevan saatavissa 'lääkettä'
miksei ne ole vielä keksinyt 'lääkettä' rakkaus suruihin? eron tuskaan? lääkettä ikävään .. ? kaipuun?.. :/
et ole yksin. täällä yks kellä on sama tilanne ja tekee kipeää. voimia ja jaksamisia sinne.