Onko täällä anoppeja?

Mielestäni ei sillä ole merkitystä, onko kyseessä anoppi tai miniä tai kuka tahansa. Totta vain on, että joskus kaksi ihmistä eivät tule toimeen. Ja totta sekin, että jokaisessa ihmissuhteessa tulee välillä mokattua ja möläytettyä. Jotenkin vain nämä anoppi-miniä jutut tuppaavat jäämään päälle ja kasvamaan aivan älyttömiksi sotatilanteiksi.

Eiköhän JÄRKEVÄT ihmiset pysty normaalisti keskustelemaan ja toimimaan saman katon alla, jos molemmat kunnioittavat toisiaan ja säilyttävät jonkunlaiset käytöstavat.

Itse en voi sietää keneltäkään (enkä siis myöskään anopiltani) naljailua, vihjailua, puuttumista, ohjailua, manipulointia, kaksinaamaisuutta, arvostelemista, valehtelua, kieroilua, epäoikeudenmukaisuutta ym. "negatiivisia" luonteenpiirteitä. Monesti naisilla on taipumusta näihin tunteisiin. Johtuukohan se juuri niistä "tippaleipäaivoista"?

Ja anopikseni ikävä kyllä osui nainen, joka omaa kaikki em. piirteet.

Enkä ole itse täydellinen, joku nyt kuitenkin ajattelee niin, mutta vannon, etten koskaan harrasta em. asioita. Hoidan omat bisnekseni ja muut eläkööt tavallaan. Mielestäni tällaisella ajattelulla ja toiminnalla ei ongelmia yksinkertaisesti VOI tulla!

Minusta henkilönä anoppini selvästi ajattelee, että olen täysi nössö, ohjailtavissa ja että jollain lailla tarvitsen hänen mielipiteitään ja apuaan joka asiassa. Ehkä tein väärin alun alkaenkin, kun käyttäydyin kauniisti ja kunnioittavasti appivanhempiani kohtaan. Huomaan anoppini suosivan mieheni veljen vaimoa, joka on samaa kaliiberia hänen kanssaan.

Jotenkin on käynyt mielessä, että minun ilmeisesti täytyisi olla samanlainen huonosti käyttäytyvä juntti ja moukka, niinkuin appivanhempani ovat. Mutta en aio alentua heidän tasolleen.

Olen tullut siihen tulokseen, että anoppi itse on itseensä ja tyhjään elämäänsä tyytymätön ja häntä inhottaa, että joku (esim. minä) onkin elämäänsä ja oloonsa melko tyytyväinen. Hänen täytyy piikitellä ja saivarrella, katsoa, että saako edes jotain pahaa mieltä synnytettyä. Minusta tuonluonteinen ihminen on henkisesti sairas.

Mutta nyt meni hieman asian vierestä... Sallittakoon näin Joulun kunniaksi! :-)

...kysyy Georg Otskin laulussaan. Sen ainakin osaan sanoa, että ihminen ei muutu papin aamenen kuullessaan. Kukaan ei humauksessa muutu miksikään, vaikka aletaankin nimitellä heitä miniöiksi ja appivanhemmiksi.

Viisas ihminen ei myöskään kuvittele itse muuttuneensa uuden nimityksensä mukaiseksi kliseeksi.

Olen itse anoppi, enkä ole koskaan - ja sitä myös tarkoitan - sanonut, että miniä ja miksei tytärkin olisi tehnyt jonkun virheratkaisun omassa asiassaan.
En koskaan neuvo tyylin: JOS haluat tuon onnistuvan, niin tee näin.

Jos haluan ylipäätänsä neuvoa aikuista ihmistä, niin kerron miten olen itse ko. ongelman ratkaissut ja olinko siinä onnistunut.

Kun tarkemmin ajatellaan elämää yleensä, niin arvostelemmeko sukulaisiamme tai naapureitamme? Pidämmekö heidän asioistaan niin tarkkaa lukua, että voimme mennä neuvomaan tai arvostelemaan heitä heidän omissa asioissaan?

Emme.

Lapset ja heidän perheensä ovat erillisia yksiköitä, joissa ei meillä anopeilla ole mitään todellista valtaa. Sama pätee anoppilassakin, siellä ei miniöillä ja vävyillä ole oikeutta määrätä. On oikein, että tämä asia on itsestään selvyys.

Olen aivan vakuuttunut siitä, että valtaosa vanhemmista toivoo poikansa ja tyttärensä avioliiton onnistuvan. He toivovat, että lapsilla menisi paremmin kuin heillä on mennyt. He toivovat, että lasten talous olisi vankalla pohjalla, että lapsenlapset selviäisivät koulumaailmassa. He miettivät pätkätöitä ja asuntovelkoja. He ovat huolissaan monesta asiasta, mutta viisas vanhempi ei utele eikä hössötä.

Apua voidaan tarjota mutta ei tyrkyttää. Apu on kuitenkin aina vapaaehtoista, sitä ei vaadita, eikä sitä käytetä lyömäaseena.

Lastenhoito ei myöskään kuulu appivanhemmille siten, että he olisivat passissa vuosikausia hätävarana.
Monissa perheissä lastenhoito on mummun vakituisena työnä, ja se on eri asia, koska se on molemminpuolisen sopimuksen tulos. Terve ja vireä mummu on omien vanhempien jälkeen paras lastenhoitaja. Sellaisessa hoidossa oleva lapsi on onnellisessa asemassa.

Älä sure, eivät nämä anoppi-miniä suhteet tällä palstalla ole varmaankaan yleisiä. Ne joilla asiat ovat hyvin, eivät tänne juuri kirjoittele.
Tämä anoppi nyt kirjoittelee, mutta korostaa samalla, että tytär on ollut naimisissa 17 v. ja poika 10, eikä yhtäkään pahaa sanaa ole vaihdettu välillämme tänä aikana.

Jos jokin asia kismittää, on viisainta unohtaa se, eikä tehdä kärpäsestä härkästä.

miniät jännittävät miehensä äitiä.
Anopeilla ei ole sen enempää piileviä artymyksen tunteita kuin teillä miniöilläkään.
Jos teillä menee kohtalaisen hyvin, niin mitä sitten hermoilet?
Ehkä se voi olla miniöiden joukkopsykoosi, koska sama juttu on ollut vuosikymmenien ja satojen vuosien ajan.
Kuitenkin on hienoa että toiset anopit ja miniät tulevat todella hyvin toimeen keskenään.