Päiväni nysvärinä

PerSE

Eli otin ja kokeilen tänään ajaa ihan kiireettömästi kun edessä ajoi joku nysväri 60 alueella vajaa 50 :ä.
Ajattekin miksi en pistäisi paremmaksi ja tiputin nopeuteni tuonne alle 40:iin ,jopa alko jonoa muodostumaan ja kaamea ohittelu alkoi saman tien.
Ajelinpa sitten koko kotimatkan (20km ) sitten motarilla 60:ä ja yhtä paljon oli ohittajiaja kuin ajaisin itse saman matkan kaupunkiin päin eli itse ajan kyllä reippaasti yli ohjearvon...
Sitten siihen että eihän jonoa synny jos kukaan ei jää taakse ajamaan eli en voinut uskoa silmiäni kun taakse jäi 2 autoa ajamaan sitä 60:ä.
Vieläkin jäi minulle auki koko nysväämisen ja köröttelyn pointti ,en tuntenut mitään asiaa joka enää puoltaisi minua ajamasta tuolla nysväämis tyylillä.
Jos taas köröttelyä liikenteessä pidetään taloudellisena niin koneen käyntilämpötila oli koko nysväämis testin ajan 20 asetta alhaalla normaalista käyntilämpötilasta...haluanko koskaan enää ajaa kylmällä moottorilla ja kuluttaa turhaan autoni moottoria ...no vastaan että en tule tätä kokeiluani tekemään uudelleen ja seuraavalla ajoreissulla joudun ottamaan tuon menetetyn ajan takaisin koska en saanut pointtia selville miksi edes toista kertaa kokeilisin moista...hyvää joulua kaikille nysväreille mutta en ymmärrä vieläkään miten kerkeätte edes joulun viettoon kun aika menee tienpäällä nysvätessä...

19

1362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siltikin

      Siltikin sinulla riittää aikaa:

      -vakuutuskorvausten kanssa tappelemiseen
      -korjaamoaikojen odottamiseen
      -ennenaikaisiin hautajaisiin, tai olemaan itse haudassa

      • PeRse

        - viimeksi vakuutus korvaus tuli vuorokauden sisällä ( IF vakuutus toimii näin )
        - korjaamolla en ole koskaan käyttänyt autoani..
        - ennenaikaisia ei olekkaan eikä haudassa joudeta olemaan koska olen tilannut polton ja 200km/h vauhdissa tullaa toivottavasti sirottelemaan kattoikkunan kautta motarille (toive mutta eihän sitä koskaan tiedä toteutuuko se ja ei sillä tartte päätä vaivata )
        ps aikaani käytän vaikka siihen että vedän vaimoa viikseen sillä ajalla kuin olisin tienpäällä nysväämässä...tiedä vaikka kerkeis vetää sunkin muijjaa viikseen kun nyhjäät tien päällä...

      • dsagag
        PeRse kirjoitti:

        Se kun kerran ohitin yhden nysvärin ja ajoin kotipihaan suoraan ja jääkapille.
        Samalla kun voileipää söin katsoin keittiön ikkunasta, että siellä hän se on ohittamini auto, seisoi punasissa liikennevaloissa.
        On niillä jolloin aikaa nysvätä.

    • YrjöJurri

      Olin tuossa takavuosina erään suuren panimoyhtiön palveluksessa, siellä oli eräs suurpäällikkö todellinen nysväri. Hän ajoi aina diesel-Mersulla, joka silloin oli päälliköiden tai taksien ainoa oikea menopeli. Häneltä meni sellainen kolme vuotta ajaa Mersun kone umpipikeen. Kuljetusosaston remppa-äijät viisasteli, että Mersun nopeusmittarissa 5-kympin kohdilla oleva viivoitus oli ison bossin ehdoton huippunopeus, muutaman kerran kyydissä olleena se oli enemmän kun tosi. Päällikkö tarjosi kuljetusosastolle Mersua koneremppaan, mutta pajan pomo kieltäytyi kohteliaasti, koska tiesi mitä oli vastassa. No auto vaihtui Veholla, jossa asentajat vaihtoivat toisen koneen tilalle. Seuraavalle Mersulle kävi kutakuinkin samoin ennen kun ison bossin pojat saivat jo kortin ja ajoivat isänsä autosta välillä nokia pois.

      Siis, kylmä kone ja isolla vaihteella aina alikierroksilla , varsinkin talvella, se teki gutaa dieselille miksi ei bensakoneelle. Nykyisin hiukka Vebastot ja Eberit lämmittää vaikka paikallaan ja koneet vetävät jo hyvin alhaalta, mutta ei se vaihdekeppi väpättäen eteneminen mitään hyvää te koneelle. Mitään taloudellista ajoa ei nysvääminen ole koskaan.

      • asdgadg

        Eräs autommaatilla ajaja, ei koskaan ajanut yli 80 ja ikinä ohittanut ketään.
        Olisit nähnyt sen Volvon pakoputken pään.
        Karstaa oli niin paljon,että ihmettelin mistä ne savut tulevat ulos.

      • sinivilkku
        asdgadg kirjoitti:

        Eräs autommaatilla ajaja, ei koskaan ajanut yli 80 ja ikinä ohittanut ketään.
        Olisit nähnyt sen Volvon pakoputken pään.
        Karstaa oli niin paljon,että ihmettelin mistä ne savut tulevat ulos.

        ja nykyään nuo reppanat luulevat, että katalysaattori on jokin ihmeidentekijä.
        Näkisivätpä joskus nysvääjän kattipöntön!

      • on nysvääjä?
        sinivilkku kirjoitti:

        ja nykyään nuo reppanat luulevat, että katalysaattori on jokin ihmeidentekijä.
        Näkisivätpä joskus nysvääjän kattipöntön!

        Koska em. termi ei avaudu kenellekään normaaliile ihmiselle, toivoisin selvitystä: mikä tai kuka on nysväri (nysvääjä)? Kuka ja missä on määritellyt tuon sanan merkityksen?

      • sinivilkku
        on nysvääjä? kirjoitti:

        Koska em. termi ei avaudu kenellekään normaaliile ihmiselle, toivoisin selvitystä: mikä tai kuka on nysväri (nysvääjä)? Kuka ja missä on määritellyt tuon sanan merkityksen?

        on kaahaajan vastakohta.

      • sinivilkku
        on nysvääjä? kirjoitti:

        Koska em. termi ei avaudu kenellekään normaaliile ihmiselle, toivoisin selvitystä: mikä tai kuka on nysväri (nysvääjä)? Kuka ja missä on määritellyt tuon sanan merkityksen?

        Olisitko ystävällinen ja määrittelisit normaalin ihmisen ;)

      • PerSE
        on nysvääjä? kirjoitti:

        Koska em. termi ei avaudu kenellekään normaaliile ihmiselle, toivoisin selvitystä: mikä tai kuka on nysväri (nysvääjä)? Kuka ja missä on määritellyt tuon sanan merkityksen?

        joka ei ajaa 10-30 alle ohjearvon (minulle se on minimi ),ei lähde valoista ajoissa ,hapuilee liikenteessä , ei uskalla ohittaa ja on muutenkin auttamaton liikenteessä kuten muussakin elämässä eli NYSVÄRI
        tähän voisi liittää asennevammaisten poliisien nimittelyn asiakkaista eli asennevammaiset autoilijat..eihä sellaisia edes olekkaan...on vain mulkkuja asennevammaisia poliiseja (poliiseista tutkimuksen mukaan 98% on valinneet ammatikseen poliisin kun ei olleet muualla pärjänneet )
        eli kun luet tuon ekan postauksen niin saat selville mitä tekee nysväri kun olin päivän selaisena..tänään en ole koska lähden harrastaautolla liikenteeseen ja patoutumat purkaantuu heti ekalla kilometrilla...

      • uguli
        on nysvääjä? kirjoitti:

        Koska em. termi ei avaudu kenellekään normaaliile ihmiselle, toivoisin selvitystä: mikä tai kuka on nysväri (nysvääjä)? Kuka ja missä on määritellyt tuon sanan merkityksen?

        Nysvääjää ei ole määritelty Suomen laissa, joten sitä ei ole olemassakaan.

      • pERSE
        uguli kirjoitti:

        Nysvääjää ei ole määritelty Suomen laissa, joten sitä ei ole olemassakaan.

        asennevammaisia autoilijoita (poliiseja ainakin ) joita nämä asennevammaiset poliisit pitkin lehtiä toitottaa...mutta eihän lakia tarvita määrittelemään miten tiellä liikkuu...nysvääjä on nysvääjä joka poistettava tienpäältä eli hävitettävä sukupuuttoon jotta men suvereenit autolijat saisimma aja edes sitä ohjearvoa...mutta paskat niin kauan kuin nysvääjijä on niin kauna en edes missään muodossa noudata ohjearvoja vaan ajan sitä oikeeaa tilanne nopeutta...

      • nysvääjä
        pERSE kirjoitti:

        tieliikenteessä ole ohjearvoja

      • PerSE
        nysvääjä kirjoitti:

        tieliikenteessä ole ohjearvoja

        sellaisia keltapohjasia ,punareunaisia ja mustilla numeroilla ohjearvo (tutlkintani mukaan minimi arvo mitä pitää ajaa jota ei edes pari mulkkua konstaapelia voineet kumota kun tiellä kerran väiteltiin asiasta..ottivat oikeen kuvia kun tiellä on 60 ohjearvo jota tulkitsen minimiksi toleranssi jonka voi ylittää vapaasti..tätäkään ei poliin mulkut pystyneet kumoamaan vaikka ensin yrittä urputella vastaa )

      • autoilija?
        on nysvääjä? kirjoitti:

        Koska em. termi ei avaudu kenellekään normaaliile ihmiselle, toivoisin selvitystä: mikä tai kuka on nysväri (nysvääjä)? Kuka ja missä on määritellyt tuon sanan merkityksen?

        Voisiko nysväri olla sunnuntaiautoilija,joka lähtee kerran viikossa sunnuntaisin ihailemaan maisemia omalla autollaan.Yleensä ehkä hieman iäkkäämpi autoilija,joka ajaa mielestään tarkasti
        liikennesääntöjä noudattaen reilusti keskiviivan päällä 20 km/h:n alinopeudella,seuraa ainoastaan edelläolevaa liikennettä.Alkaa hiljentämään jo noin kilometri ennen risteystä vauhtia ja näyttää suuntavilkkua noin 20 metriä ennen varsinaista risteystä.

      • nysvääjäkö?
        sinivilkku kirjoitti:

        Olisitko ystävällinen ja määrittelisit normaalin ihmisen ;)

        on tietenkin sellainen joka ei ihannoi ja puolustele yhteiskunnan asettamien lakien ja sääntöjen rikkomista ja rikkojia.

    • Eihän se ensimmäinen "nysväri" ole jonon syntyyn syyllinen, vaan se toinen (ja kolmas ja neljäs) joka jää nysvärin taakse roikkumaan ilman turvaväliä ja ilman ohittamisen aikomustakaan. Tuskin "nysvärit" paljonkaan ärsyttäisivät, jos joskus katsoisivat peruutuspeiliin ja antaisivat tietä kiireisemmille kulkijoille.

      Minusta jokainen saa ajaa haluamaansa tahtiin, varsinkin jos on valmis ottamaan myös muut huomioon. Jättäisivät nopeusvalvonnan poliisille ja opetustehtävät autokoulunopettajille.

      Aloitettaisiinko yhdessä uuden vuoden alusta parantamaan maailmaa - muuttamalla omia asenteitamme? Ainakin minä olen rikkonut huonompiakin uuden vuoden lupauksia. ;))

      • pERse

        muita tiellä liikkujija...
        minusta jokainen ei saa ajaa mitään alle ohjearvo vauhteja vaan likimain sitä ohjearvoa...jos näin joskus tapahtuisi niin voisin itsekin harkita tiputtavani oikeaa tilanne nopeuttani vaikka 20:llä mutta siihen asti jatkan 20-40 yli ohjearvon ...
        nysväri on se ensimmäinen joka juuri tekee sen tulpan eikä laske ohitte...

      • Alykko ratissa
        pERse kirjoitti:

        Saaa..tna nyt hiiltyy jo kukkalakkikin. Ohjearvojen ylitystä ja noinki rutkasti. Nehä on poliisit heti perseesä kiinni ja sillo nopeus tippuu ainaki puoleen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe