Eli eroprosessi täälläkin käynnistetty. Mies ei enää jaksa. Lähti ystävänsä (miespuolinen) luo asumaan, muutamaksi viikoksi. Pääsee jo vuoden vaihteessa omaan asuntoon. Emme ole paljoa olleet tekemisissä tässä viime aikoina. Itse olen miettinyt asioita, enkä haluaisi erota. Tiedän, että olen "laiminlyönyt" miestäni, mutta syy on väsyminen. Olen koko vuoden raatanut kuin reikäpää. Näin että miestäni tympäisi, mutta luulin sen johtuvan siitä, että hänestä tuntui, että en tee kotona mitään. Aina kun oli mahdolisuus, tein kotona mahdollisimman paljon kotitöitä ym. Jouduin ikään kuin kierteeseen. Mies naama rutussa, minä tein lisää kotitöitä. Syy näihin kotitöiden tekemiseen on se, että aikaisemmin kun meillä oli kriisi, hän sanoi, etten tee mitään, tuolloin opiskelin ja kävin töissä. Yritin välttää, ettemme joutuisi samaan tilanteeseen. Nyt sitten hän ilmoitti, että pitää parisuhteessa olla muutakin kuin raha, koti ja yhteiset lapset; Meidän välillä ei ole mitään, haluan eron. Olen 100 prosenttisesti samaa mieltä, siis tuosta, että pitää olla muutakin. Mies kuitenkin sanoi, että nyt riittää ja lähti. Yritin sanoa hänelle, että ymmärsin väärin hänen myrtyneisyytensä. Minä vain siivosin ja siivosin, vaikka mielummin olisin tiskirätin vaihtanut miehen kainaloksi. Ja mies oli myrtynyt, kun minä vain siivosin. Mies ei kuitenkaan suostu minua kuuntelemaan. Kaikki on kuulemma nyt loppu. Kirjoitin hänelle postia, jonka lähetin. Ei mitään vaikutusta. En tiedä, onko edes lukenut.
Vähän sekava kertomus, mutta toivottavasti pääsitte jyvälle. Onko siis tosiaan kaikki menetetty? Miksi hän ei kuuntele minua? Ymmärrän toki, että on vihainen, mutta minä ymmärsin hänen myrtymyksensä väärin. Minusta on aivan järkyttävää, jos tällaisen väärinkäsityksen takia 16 vuoden suhde kaatuu.
Apua epätoivoisella. Voinko vielä tehdä jotain? Huononnako vain asioita, jos jankkaan? Pelkään, että hän etsii itsellensä laastarin, jonka jälkeen kait viimeistään on liian myöhäistä.
Oisko kenellekään hyviä neuvoja. Ja te miehet, sanokaa, miltä miehetä tässä tilanteessa tuntuu ja voinko tehdä mitään pelastaakseni liittoni.
Vähän sekava kertomus, mutta toivottavasti pääsitte jyvälle. Onko siis tosiaan kaikki menetetty? Miksi hän ei kuuntele minua? Ymmärrän toki, että on vihainen, mutta minä ymmärsin hänen myrtymyksensä väärin. Minusta on aivan järkyttävää, jos tällaisen väärinkäsityksen takia 16 vuoden suhde kaatuu.
Apua epätoivoisella. Voinko vielä tehdä jotain? Huononnako vain asioita, jos jankkaan? Pelkään, että hän etsii itsellensä laastarin, jonka jälkeen kait viimeistään on liian myöhäistä.
Oisko kenellekään hyviä neuvoja. Ja te miehet, sanokaa, miltä miehetä tässä tilanteessa tuntuu ja voinko tehdä mitään pelastaakseni liittoni.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikea on tietty ennustaa,mikä on lopputulos,mutta mielestäni mahdollisimman rauhallinen,jopa tarkoituksella aikaileva suhtautuminen on nyt paikallaan.Olen varma että arvostuksesi miehesi silmissä kasvaa joka minuutti minkä hän on pois kotoa.Älä tivaa päätöstä ota tai jätä tyyliin vaan anna ajan kulua
jolloin hänen mielensä on pakotettu kertaamaan yhdessä koettuja hyviä hetkiä. Jos niitä on riittävän paljon,tulee ikävä ilman muuta ja keskusteluyhteys palautuu,jolloin sanavalinnoilla on tärkeä merkitys. Koet ehkä nyt että ahertamisesi kotona on jäänyt arvostusta vaille,senkin aika vielä luultavasti tulee kun hän alkaa vertailla entistä ja nykyistä elämänmuotoa.Olet taatusti hänen tärkein henkilönsä vielä pitkään.Kun kekusteluyhteys on saavutettu,älä ujostele käyttää sanoja:rakkaus ja anteeksi.Jaksa eteenpäin!
että se laastarisuhde on jo olemassa... Niinhän se tavallisesti on, että nainen haluaa erota kun on löytänyt itsensä ja mies haluaa erota kun on löytänyt toisen naisen.
Ehkä noin on..ehkä ei. Olen samaa mieltä, edellisen kirjoittajan kanssa; malttia. Nyt vain aikaa ja tilaa miehelle. Silloin hän EHKÄ miettii asioita tarkemmin ja palaa. Tai sitten ei. Eihän sitä tiedä. Mutta noin itse toimin aikoinaan; annoin miehelle aikaa ja tilaa. Silloin hän ITSE huomasi mikä on arvokasta ja tärkeää. Mutta on tärkeää, että saisit jollain tavoin kerrottua hänelle myös omat ajatuksesi ja tunteesi. Ei syyttäen, hermostuen, anellen vaan pohdiskelevasti, miettien. Itse kirjoitin sähköpostia miehelleni. Kirjoitin ajatuksiani ja tunteitani sanoiksi. Ei hän juurikaan niihin vastannut mutta luki kyllä ja ne auttoivat häntä miettimään asioita ja näkemään ne myös minun näkökulmastani. Vaikka kiukutti, ettei niihin tullut minkäänlaista kommenttia niin en näyttänyt kiukkuani vaan jatkoin kirjoittamista, kertomista luottaen, että hän ne kyllä ajatuksella lukee. Kirjoitin kyllä myös, että tekstin voi olla lukematta jos siltä tuntuu. Ettei tarkoitukseni ole "ahdistella" vaan ehkä lähinnä jäsentää omia ajatuksia.
En tiedä voiko parisuhdeasioissa toista koskaan kunnolla neuvoa. Niihin liittyvät ongelmat kun ovat niin monisyisiä, ja ihmisten elämäntilanteet ja historiatkin vaihtelevat niin suuresti. Jotakin tuon kirjoituksesi herättämiä tunnelmia yritän kuitenkin pukea sanoiksi...
Me olemme vaimoni kanssa olleet yhdessä vasta 10 vuotta, te jo 16. Jotenkin tuntuu siltä, että noinkin pitkän historian jälkeen miehesi tuskin on ykskaks yllättäen kyllästynyt. Takana on varmasti pitempiaikainen "väsyminen" suhteeseen. Usein naiset ihmettelevät sitä, miksei mies ole puhunut tyytymättömydestään aikaisemmin. Tietysti syitä voi olla monia, lähtien jostakin yleisestä miesten taipumuksesta olla paljastamasta tunteitaan. Itse olen törmännyt myös siihen , että suhteen ongelmista puhuminen aiheuttaa myös naisessa sellaista ylireagointia, että näitä tilanteita alkaa ehkä siksi vältellä.
Ymmärsin kirjoituksestasi, että teillä on lapsia ja raskaat, stressaavat ammatit. Kyllä tuo arjen pyörittäminen on varmasti teilläkin vaatinut veronsa (kun olet vielä opiskellut ja käynyt työssä yhtäaikaa). Sama tuo on meilläkin. Vielä kun molemmilla on eri työajat, niin kyllä se läheisyys syvemmästäkin suhteesta vähenee. Harmaan arjen keskellä mieskin voi ruveta kaipaamaan rakkautta ja rakastuneena olemisen tunnetta.
Ehkä sitten seksin puute on saanut miehesi lopullisesti punnitsemaan suhteenne sisältöä, sitä mitä on jäänyt jäljelle ja päätymään tuohon lopputulokseen. Vastauksen tietää vain miehesi itse. Itse olen päättänyt jäädä, koska rakastan lapsiamme, enkä halua satuttaa vaimoani - vaikka yhdessä oleminen tuntuu välillä vaikealta, jopa ahdistavalta.
Toivon kuitenkin, että teidän kohdalla asumusero johtaa hiipuneen kipinän uudelleen syttymiseen.
Voimia!
Minäkin olen muuttamassa pariksi kuukaudeksi pois kotoa, kun vaimolta on kipinä kadonnut. Itse rakastan kuitenkin vaimoani edelleen kaikesta huolimatta, toivottavasti tilan antaminen auttaa? lapsia on jo ikävä etukäteen.. tiedän miltä sinusta tuntuu ja toivon sinulle voimia kestää.. itseäni auttaa ajatella asiaa sillälailla että vuoden kuluttua kaikki voi olla toisin..
voi tietenkin tilanne tuntua täysin erilaiselta ja kuten Stokerkin totesi, neuvominen on vaikeaa.
Jotain samaa on ehkä omassa tilanteessani. Erosimme juuri 19 yhteisen vuoden jälkeen ja nyt kuukausi asuttu omillamme.
Meillä myös vaimo laiminlöi minua ja tilanne meni koko ajan vain huonompaan suuntaan. Laiminlöin kyllä itsekkin vaimoa mutta se oli enemmän seurausta siitä, että olin itse niin tyytymätön. Vetäydyin yhä enemmän omiin oloihini ja vaimo jäi yksin ja välit vain viilenivät.
Meillä vaimon laiminlyönnit eivät kyllä johtuneet liiasta työstä vaan ne kotityötkin jäivät pikkuhiljaa lähes kokonaan minulle.
Olimme molemmat tilanteeseen tyytymättömiä ja lopulta vaimon aloitteesta erosimme. Itselläni se rakkaus kyllä vielä on tallella ja olisin valmis palaamaan yhteen, jos vaimo tunnustaisi virheensä ja lupaisi parempaa. Tietysti itsekkin olisin valmis panostamaan suhteeseen enemmän.
Tuntuu siltä, että teillä ei ole asioista juuri puhuttu, kumpikaan ei ole tiennyt missä mennään.
Miestäsi ja hänen ajatuksiaan tuntematta on mahdotonta sanoa juuta eikä jaata. Mutta esim. omassa tapauksessani toimisi varmasti, jos vaimo myöntäisi omat virheensä ja kertoisi välittävänsä ja haluavansa minut takaisin.
Kiitos teille kaikille tähän astisista vastauksista. Oloa jotenkin helpottaa lukea muiden mietteitä tilanteestamme. Nyt näen erilaisia vaihtoehtoja, vaikka en tiedäkkään, mikä niistä osuu lähimmäs oikeaa vai osuuko mikään.
Tiedän, että suhteemme on ajautunut tähän tilaan pikkuhiljaa. Tämä vuosi on ollut se pohjanoteeraus. Suunnattomasti kiukuttaa, kun nyt tiedän, että molemmat halusimme samaa, mutta tilanne on, mikä on. Emme tosiaan jutelleet asioista tarpeeksi. Minä oletin tietäväni, mistä kenkä puristaa (en tee mitään). Nyt tiedän, että oletukseni oli väärä. Mieheni ei ole niitä parhaita puhujia eli ei saanut sanottua. Kaipa hän tulkitsi, etten enää välitä, mikä ei tosiaankaan pidä paikkaansa.
Toivon totisesti, että vielä ei ole liian myöhäistä. Lähetin hänelle sähköpostia, jossa kerroin mietteistäni, luuloistani, tunteistani jne. Tiedän, että hän ei minulle mitään vastaa, mutta jotenikin oloa helpotti, kun sain sanottua. Toivottavasti hän kuitenkin lukee viestini. Ja toivottavasti hän ei ole vielä niin kaukana minusta, etteikö voisi lukea viestiä aidosti miettien. En tiedä, onko hänellä toinen valmiina tai mielessä. Mutta en ihmettele, jos toiset naiset ovat tällä hetkellä paljon mielenkiintoisempia kuin minä.
Jouluksi ja vuoden vaihteeksi ajattelin hänet jättää rauhaa. Toivottavasti hänellä on halua aidosti miettiä meidän suhdetta. Toivottavasti hänellä on uskoa ja luottoa siihen, että meidän suhde voi olla toisenlainenkin.
Rauhallista joulua teille kaikille. Ja vielä kerran kiitos mielipiteistänne. Niistä on ollut apua, vaikka edelleen olen epätoivoinen.
merkillinen vertaistukifoorumi tämäkin=) olen samassa tilanteessa. nyt joulun yksin kun lapset isällään. mies lähti lokakuussa "kun tuli tiensä päähän". olisin halunnut jatkaa. kun lähetin hänelle viestiä hän pyysi "tilaa hengittää". päätin ottaa askeleen taaksepäin ja nyt huomaan että se teki hyvää itselle. kun saa etäisyyttä, näkee monet asiat selvemmin. olen tukeutunut ystäviin ja nyt kun mies on saanut olla rauhassa, hän onkin ollut se joka tekee aloitteita että tapaisimme. kun hän lähti olisin hakenut kuun taivaalta että olisin saanut hänet takaisin. nyt en enää tiedä mikä minulle olisi hyväksi. aika on usein aika armollinen näissä ihmissuhdejutuissa. nyt elän jouluni yksin, mutta uskon selviäväni siitäkin. toivon sulle ja muille kirjoittajille suloista joulunaikaa - after all=)