Esikoisemme on ollut aina kova puhumaan ja viihtyy paljon kotona. Nyt murrosikään ehdittyään noista piirteistä on meille vanhemmille tullut pieni ongelma...tyttäremme on 14-vuotias.
Mielellänihän minä kuuntelen lapsen jutustelua, tottakai. Mutta kun hän juttuun pääsee, siitä ei tule loppua. Tässä eräs ilta tytär puhui ja kulki perässäni yhtä soittoa neljä tuntia, sijoittamatta lauseisiinsa tuskin pilkkuakaan väliin. Jos sanon hänelle, että en jaksa enää kuunnella, että voisitko olla välillä vaikka hiljaa, pelkään suututtavani ja satuttavani, loukkaavani herkkää murkkuikäistä. Isä perheessämme suhtautuu tyttären puheripuliin niin, että sehän on vain kiva kun lapsi haluaa jutustella, kunnia-asia meille että tytär haluaa jutella.
Yleensä tytär roikkuu puhuen meidän molempien perässä ja tuppaa mukaan aikuistenkin keskusteluun, joten yhteistä omien asioiden puimista emme juuri mieheni kanssa voi toteuttaa.
Tytär pitää itsestään selvänä että olen aina äitinä käytettävissä, myös silloin kun olemme vetäytyneet makuuhuoneen rauhaan. Hän saattaa hiippailla pitkin asuntoa alkuyön tunteina milloin mistäkin syystä. Näin ollen esim. rakastelusta ei voi haaveillakaan tai se lopahtaa jo alkuunsa siihen, että tytär saattaa kuiskailla makuuhuoneen oven raossa vielä jotain asiaa, mikä hänellä jäi sanomatta. Pelkään sitä hetkeä että tytär törmää makuuhuoneeseen ja näkee meidät kiihkeän rakastelun tiimellyksessä, sitä en todellakaan halua.
Olen puhunut nätisti, että meidän jokaisen makuuhuone on yksityisaluetta ja sinne omistajan vetäytyessä ei ole muilla asiaa. Myös hänen huoneensa rauhaa kunnioitetaan.
Tuntuu pahalle, että isä puolustaa tyttärensä osallistumista joka ikiseen perheen juttuun. Ehkä hänkään ei ymmärrä, että aikuisten ja vanhempien yhteinen elämä pitää irrottaa lapsikeskeisyydestä jossain vaiheessa.
Antakaa kokeneemmat, hyvät vanhemmat neuvoja, mistä narusta minun pitäisi nyt alkaa vetämään ??!!
Mielellänihän minä kuuntelen lapsen jutustelua, tottakai. Mutta kun hän juttuun pääsee, siitä ei tule loppua. Tässä eräs ilta tytär puhui ja kulki perässäni yhtä soittoa neljä tuntia, sijoittamatta lauseisiinsa tuskin pilkkuakaan väliin. Jos sanon hänelle, että en jaksa enää kuunnella, että voisitko olla välillä vaikka hiljaa, pelkään suututtavani ja satuttavani, loukkaavani herkkää murkkuikäistä. Isä perheessämme suhtautuu tyttären puheripuliin niin, että sehän on vain kiva kun lapsi haluaa jutustella, kunnia-asia meille että tytär haluaa jutella.
Yleensä tytär roikkuu puhuen meidän molempien perässä ja tuppaa mukaan aikuistenkin keskusteluun, joten yhteistä omien asioiden puimista emme juuri mieheni kanssa voi toteuttaa.
Tytär pitää itsestään selvänä että olen aina äitinä käytettävissä, myös silloin kun olemme vetäytyneet makuuhuoneen rauhaan. Hän saattaa hiippailla pitkin asuntoa alkuyön tunteina milloin mistäkin syystä. Näin ollen esim. rakastelusta ei voi haaveillakaan tai se lopahtaa jo alkuunsa siihen, että tytär saattaa kuiskailla makuuhuoneen oven raossa vielä jotain asiaa, mikä hänellä jäi sanomatta. Pelkään sitä hetkeä että tytär törmää makuuhuoneeseen ja näkee meidät kiihkeän rakastelun tiimellyksessä, sitä en todellakaan halua.
Olen puhunut nätisti, että meidän jokaisen makuuhuone on yksityisaluetta ja sinne omistajan vetäytyessä ei ole muilla asiaa. Myös hänen huoneensa rauhaa kunnioitetaan.
Tuntuu pahalle, että isä puolustaa tyttärensä osallistumista joka ikiseen perheen juttuun. Ehkä hänkään ei ymmärrä, että aikuisten ja vanhempien yhteinen elämä pitää irrottaa lapsikeskeisyydestä jossain vaiheessa.
Antakaa kokeneemmat, hyvät vanhemmat neuvoja, mistä narusta minun pitäisi nyt alkaa vetämään ??!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kotona viihtyminen ja puhuminen on hyvä asia. Huono asia on kuitenkin, ellei tytär vielä tajua normaaleja käyttäytymissääntöjä tuossa iässä!
Keskustele miehesi kanssa (tyttären poissaollessa) asiat selviksi: Onko asiallista, että kärsit siitä, että lapsenne määrää puheen tahdin? Se ei ole hyväksi edes tyttärelle: Vanhempien KUULUU rajoittaa lapsen puhetta jos se heitä häiritsee.
Omalla tyttärellänikin on joskus puheripuli, mutta yleensä hänen terävät (jopa ilkeät) kommenttinsa kesken minun ja mieheni keskustelun häiritsevät suunnattomasti ja olemme selvästi ilmaisseet hänelle, ettei hänen pidä puhua silloin kun me haluamme puhua kahdestaan! Kuunnella saa, muttei kommentoida.
Kummallista jos makuuhuonerauhan häirintä ei miestäsi sen kummemmin kiusaa???
Puheripuli on ok, mutta rajoja on sentään oltava. Meilläkin on saman ikäinen tytär, joka samalla tavalla liikkuu ja höpöttää. Yksi asia on kuitenkin ihan selvä. Makuuhuoneen suljettu ovi on paikka, jonne ei tulla. Me saatamme rakastella vaikka päivällä. Silloin sanomme lapsille, että olemme nyt hetken aikaa lepäämässä, jolloin paikka ja hetki ovat heillekin pyhiä.
On oltava tietyt rajat, mutta lapset eivät niitä saa omavaltaisesti asettaa. Perheen jokaisella jäsenellä on myös omia oikeuksia. Pitäkää perheneuvottelu ja puhukaa asiat. Sovituista jutuista pidetään sitten kiinni.
Luulisi että murrosiässä lapset ei enää kerro vanhemmilleen niin paljon omista asioistaan. Tai minulle ainakin kävi näin ja emäntä on sitä aina välillä kysellyt, miksen enää puhu asioistani. Noh, jokainen tavallaan.
Oma tyttäreni lähentelee jo 18 ikävuotta mutta hänelläkin oli ja yhä edelleen toisinaan on tuollainen päättymätön puheripuli, pohjaton kontaktin tarve. Yritin sellaista, että vietämme aikaa yhdessä esim. käymme syömässä, mutta ei se riittänyt.. se on helkutin uuvuttavaa kun tuntuu ettei omaa aikaa saa ollenkaan ja on vaan toisen tarpeita varten, koko ajan käytettävissä.
Kaunis puhe ei tehoa. On sanottava suoraan ja selkeästi ja napakasti: nyt riittää! Ole vaiti! Ei enempää puhetta, anna minun olla rahassa/ tahdon olla rauhassa ja sitten voit taas tulla.
Muuten et jaksa.
Itkua ja loukkaantumista tuo tietää. Mutta voithan lähettää lapsen isänsä luo puhua pulputtamaan.
Toinen vaihtoehto on opetella "avaamaan molemmat korvat" = ei kuuntele vaan päästää kaiken läpi. Itse en siihen pystynyt.
Makuuhuone: selkeät säännöt: Tänne et tule! Koputa ensin!
Hankkikaa sellainen lappunen ovenripaan jossa lukee että ei saa häiritä. Sanot, että lapun aikana on pääsy kielletty, vietämme aikaa kahdelleen ja se on meidän aikamme.
Murkkuikäisen kanssa pitää aika usein ikään kuin aloittaa alusta kaikki kodin säännöt ja asiat. Onneksi niin on muillakin eikä vain meillä -huh-
Pojat ovat erilaisia. Ainakin omani. Puheripulikautta ei niinkään ole. Ei ainakaan samassa määrin kuin tyttärellä.
Olisiko niin, että koska nuoret ovat astumassa aikuisen maailmaan he haluavat keskustella aikuisen kanssa aikuisen asioista..?