miltä jättäjästä tuntuu?

hyvältä ja kottomaan alettiin jo hyvissä ajoin ennen lemppaamista. Hä hää... siitäs saitte!

Pahalta.

Ensimmäinen oli vaikea vaikka emme kauaa ehtineet edes seurustella, mutta olimme tunteneet jo pidemmän aikaa ennestään. Poika oli todella mukava ja hyvä tyyppi, mutta huomasin, että hän ei kiinnostanut minua muuta kuin ystävänä. Kertominen oli todella vaikeaa ja itkin paljon eromme jälkeen. Onneksi poika oli sen verran kypsää ja ymmärtäväistä tyyppiä, että pystyimme pitämään yhtä. Olemme vieläkin hyviä ystäviä ja tuemme toisiamme.
Tämän jälkeen päätin, etten enää ikinä ala seurustelemaan ystävän kanssa :)

Toinen oli sitten vähän riitaisampi. Tämänkään kanssa en ehtinyt kauaa seurustelemaan kun kiinnostukseni lopahti ja hän alkoi "ällöttämään" minua. Kun olin kertonut, että aion jatkaa tästä yksikseni eteenpäin, hän soitteli minulle useana iltana/yönä haukkuakseen minua ja kyseli aina "miksi? miksi?". Puhelut kestivät yleensä ainakin tunnin. Uuvuttavaa. Hän oli todella tarraantunut minuun, ehkä hän odotti että pyydän anteeksi ja oltaisiin taas yhessä. Toki minulla oli paha olo, koska olin aiheuttanut niin pahan mielen hänelle, mutta näin jälkeenpäin ei, koska tästä pojasta tuli täysi kusipää ja mustamaalaaja.

Kolmas sitten kestikin vähän kauemmin. Suhde kaatui siihen kun tämä poika oli täysi pentu. Oli minua vain päälle vuoden nuorempi, mutta sen kyllä huomasi! Olin lisäksi hänen ensimmäinen. Hänellä oli aina hirveä tarve kiusata jä ärsyttää kaikkia ihmisiä ja sain välillä ihan oikeasti hävetä silmät päästäni hänen tempauksiaan. Kaikki meidän yhteiset kaverimme ja minun kaverini kehotti jättämään hänet, koska jok'ikisellä meni häneen hermot. No sitten niin tapahtui ja siitähän se show alkoi. Hän haukkui minua kaikille yhteisille kavereillemme (mikä tosin ei tuottanut mitään tulosta), lyöttäytyi yhteen ihmisen kanssa jonka kanssa en tullut ikinä toimeen ja teki kaikkensa että mahdollisimman moni luuli että hän jätti minut ja että minä ruikuttaisin hänen peräänsä. En jaksanut oikaista asiaa jos sitä ei kysytty, koska asia oli niin naurettava. Vähän aika sitten hän viestitteli ja oli ihan eri ihminen, mutta jätin omaan arvoonsa etten saisi taas riesaa hänestä. Lähinnä suuttumusta tämä jättö aiheutti, ei kaduttanut pätkääkään.

Nykyisin seurustelen ihanan miehen kanssa jo kolmatta vuotta ja lisää on tiedossa :)

Minä jätin poikaystäväni koska halusin suhteen jossa molemmat ovat täysillä mukana. Jos kaukosuhteessa, jossa tapaamismahdollisuudet ovat muutenkin kortilla, jokainen kissanristiäinen ja ilmainen näytetunti lähikuntosalille menee tapaamisen edelle prioriteetissa, en jaksa uskoa että vastapuoli on kovinkaan tosissaan. Tuntui siltä, että minä olen pelkästään yksi hänen harrastuksistaan muiden joukossa, ja vieläpä sieltä vähäpätöisimmästä päästä. Lisäksi miehellä ei ollut minun olemisestani tai tekemisistäni koskaan mitään hyvää sanottavaa, reilun vuoden aikana hän taisi kannustaa minua kaksi kertaa pyrkimyksissäni, molemmat sellaisia juttuja joita hän itsekin teki. Hänen maailmansa oli täynnä vain häntä itseään. Ansaitsen parempaa.

Silti tuntuu pahalta ja syylliseltäkin. Eikä ole ollut juuri kiinnostusta katsella muita miehiä. Kun vuoden verran kuuntelee suoranaisia valheita, ja erityisesti kun on avoinna suhteessa ja toinen vain kritisoi, latistaa ja ylenkatsoo, se tekee sielulle jotain niin pahaa että sellaisesta on vaikea päästä yli... ja kun suhteen lopettamistilanteessakin toinen visusti kieltäytyy myöntämästä että hänen toiminnassaan olisi koskaan ollut mitään vikaa...

En tiedä onko minusta enää koskaan suhteeseen miehen kanssa. Olen heitä ja heidän paskapuheitaan tällä hetkellä jokseenkin kurkkuani myöten täynnä.

Minusta jättäminen ei ole koskaan ollut mukava kokemus. Inhoan sitä, että joudun satuttamaan toista ja toisen puolesta on hirvittävän paha mieli. Toisaalta tuntuu helpottavalta, kun vihdoin saa sen askeleen otettua, mitä on pitkään miettinyt ja voi mennä elämässä eteenpäin. Ja se vapauden tunne tuntuu uskomattoman hyvältä sen jälkeen, jos on pitkään ollut epätyydyttävässä parisuhteessa. Mut kaiken kaikkiaan jättäminen on aina kurja juttu. Uusi ihminen voi tulla kuvioihin nopeastikin vanhan jälkeen, koska yleensä olen jättämisprosessia jo niin pitkään ennen varsinaista päätöstä läpikäynyt, ettei tunteita entistäkohtaan enää todellakaan ole paitsi ehkä sääliä.

Ensimmäinen tunteeni jättämisen jälkeen oli helpotus. Kyseessä oli suhteellisen pitkäaikainen suhde, ja vielä ihka ensimmäinen vakavan laatuinen, 2,5 vuotta takana. Loppu aikana minua alkoi ahdistaa, koska suunnilleen kaikki ihmiset ympärilläni olivat povailleet suhteemme kestävän ikuisuuden, ahdistuin kovasti semmoisesta, tuli paljon paineita. Olenhan vielä nuori ja kovin epävarma elämästäni muutenkin.
Pyrkimykseni oli erota ystävänä, se sujuikin hetkisen aikaa kunnes poika päätti sitten kertoilla lisää tunteistaan kuinka kaipuu on valtava, siinä tuli pientä takapakkia jo ystävinä olollemme. Saimme kuitenkin asiat selviksi ja jatkoimme ystävinä, iloisuus otti vallan ja annoin elämän tapahtua. En etsinyt ketään, mutta jo reilun parin kuukauden eron jälkeen huomasin seurustelevani mahtavan miehen kanssa. Kaikki tämä tapahtui niin huomaamattomasti.
Koska halusin pysyä ystävänä exäni kanssa, ja ajattelin että jos hän kuulisi asiasta jotain muuta kautta ystävyytemme olisi mennyttä, kerroin että olen tässä jo vähän aikaa ollut erään toisen seurassa.
Teollani oli ajattelemaani pahemmat seuraukset (ajattelin todellakin naiivisti että tottakai sitä ystävälle voi mitä tahansa puhua, kaikesta) exäni pisti välit poikki kokonaan. Ennen sitä vielä sanoi kuinka olisi ennen jättöäni antanut hänet itsensä kokonaan, että jätin hänet pahimpaan mahdolliseen aikaan ja kaikkea muuta tuohon liittyvää. Totuushan on se että jättämiselle ei koskaan ole hyvää hetkeä.
Todennäköisesti jos poika vielä ottaa joskus (lähiaikoina) yhteyttä, suuttuisin hänen jankutuksilleen ja mitä luultavammin ojentaisin hänen asennettaan vähän.
Loppujen lopuksi jättämisen jälkeen ei kummankaan asiat kauheasti kuuluisi toisilleen, paitsi ehkä vähän jos ystävinä erottaisiin.

Aika hyvä kysymys, mutta vaikea vastata kun ei ole tullut jätettyä ketään. Tai siis kerran olen jättänyt ja muutaman kerran painostanut tilanteen siihen pisteeseen, että totuus on tullut julki.

Oletko sitten itse jättänyt hiljattain jonkun?

Itse olisin ennemmin tullut jätetyksi kuin ollut jättäjä. Jouduin itse vähän aikaa sitten jättämään avomieheni, hänellä oli peliriippuvuus, ja koko ajan tuntui kauhealta. Tunteet eivät kuitenkaan olleet kuolleet. Minut on jätetty ja olen jättänyt. Jätetyn rooli on ainakin minulle parempi. On parempi sääliä itseään kuin syyttää.

Jätin tytön, koska minulla ei ollut häntä kohtaan samoja tunteita, kun hänellä minua kohtaan. Olimme olleet/hengailleet yhdessä pari kuukautta. Taisin siinä jättäessäni vähän itkeä tirauttaakin, mutta lähinnä, että tämä nainen näkisi, ettei se asia ollut minullekaan helppo. Tosiasiassa oloni oli hiukan haikea, mutta äärimmäisen helpottunut.

Sillä minua ahdisti se, kun näin hänen olleen täysillä mukana ja minua ei oikein huvittanut. Kyllä hän perääni itki ja pyyteli, mutta uskon hänen olevan tänäpäivänä ihan onnelinen, kun jätin hänet enkä jäänyt kikkailemaan hänen kanssaan ja odottamaan parempaa.

Mieluummin yksin, kun huonossa (ei tuntunut oikein missään) suhteessa.

Jätin entisen mieheni. Syy jättämiseen oli se, että mies kävi päälleni kaksi kertaa riidan päätteeksi. Aloin pelätä häntä ja päätin, etten ala koko loppu elämääni häntä pelkäämään. Viiden vuoden seurustelun jälkeen sanoin hänelle edellisenä iltana, että huomenna muutan pois. Hän ei edes ihmetellyt, koetti 5 minuuttia estellä ja hyväksyi sitten asian.

Olin helpottunut, kun ero sujui nopeasti, muuttoon meni joitakin tunteja, kun tavarani oli kannettu autoon ja lähdin pois. Olin onnellinen, kun ei tarvinnut palata siihen helvettiin enää. Olin niin helpottunut ettei mikään ole elämässä tuntunut yhtä helpottavalle tai oikealle päätökselle.

minullekin joku kanssa miltä jättäjästä tuntuu, tai sanoisiko että voisi heitä ymmärtää. Aika usein aina mietitään tai tuntuu että miehet jättää mutta veikkaan että eiköhän nykyään mene aikasen 50/50 nämä jättämiset.

Minusta tuntuu että jättäminen on vain sitä ettei se ole tosirakkautta jos jätetään.. sitä se vain on, ja se pitäisi jotenkin pystyä hyväksymään.