Sporalogia tulee!

kymppispora

Tällä palstalla oli aiemmin viittaus sporalogiaan, joka on uusi astrologian suuntaus. Monet vanhan koulukunnan astrologian kannattajat vielä vastustavat tätä uutta ja nerokasta oppia. Toisaalta kaikki, jotka ovat tutustuneet sporalogian oppeihin, ovat vakuuttuneet niiden pätevyydestä. Sporalogia on kova tiede (kuten astrologiakin), joka soveltaa matematiikkaa, fysiikkaa, psykologiaa ja raitiovaunujen aikatauluja.

Tärkein ero astrologiaan on juuri siinä, että astrologit virheellisesti luulevat taivaankappaleiden olevan merkityksellisiä ihmiskohtaloiden ja persoonallisuuksien determinaatiossa. Planeetat ovat kuitenkin aivan liian kaukana, jotta niillä olisi käytännön merkitystä, koska suuret maanpäällisetkin kappaleet muodostavat merkityksellisimpiä vuorovaikutuksia ihmisen kanssa.

Sporalogian perustaja, fysiikan ja neuropsykologian profeetta Jybernikus IV havaitsi viime vuosituhannen vaihteeseen sijoittuneissa tutkimuksissaan ja tarkoissa laskelmissaan, että ihmisen syntymähetkellä ja Helsingin raitiovaunujen sijoittumisella Mannerheimin patsaaseen nähden on kiistaton yhteys. Esimerkiksi oma merkkinumeroni sporalogiassa on 10, koska syntymähetkelläni raitiovaunu 10 oli tuolloin pienimmässä kulmassa (10 astetta) suhteessa Mannerheimin patsaaseen ja syntymäpaikkaani (Jorvin sairaala) kartalla. "Kymppiratikka" on Jybernikus IV:n mukaan luonteeltaan empaattinen, sosiaalinen ja usein rauhallinen mutta joskus ehkä myös ärtynyt. Tämä vastaa hyvin omaa luonnettani, mikä osaltaan todistaa sporalogian tieteellisyyden ja paikkansa pitävyyden.

Skeptikot, eli tieteenharjoittajiksi itseään kutsuvat, eivät halua tunnustaa sporalogian ylivoimaisuutta suhteessa luonnontieteisiin, koska vain tietyillä ihmisillä on kyky ymmärtää Jybernikus IV:n kuvaamia syy-seuraussuhteita ja sporalogian teorioita. Luonnontieteilijöiden tutkimukset johtavat vain yhä syvempään suohon, jossa tietoisuutemme itsestämme ei lisäänny. Päinvastoin, harhailemme harhauskoisuudessa. Sporalogia on oikeastaan päivitys vanhaan oikeaan oppiin astrologiaan.

4

1557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xzcrtsrew

      Vitut sporalogiasta. Skurulogia jonka perustaja on Motherfuckius VIII ei siedä muita logioita rinnallaan. Kumarra Motherfuckiusta ja usko skurulogiaan. Muuta totuutta ei ole.

    • vai,että sellaista...kukin klaaraa tavallaan!

    • I want to believe

      Olen harrastanut sporalogiaa jo viitisen vuotta ja tehnyt ihmisille sporalogisia raitiovaunukarttoja. Monet ovat tulleet ensin epäuskoisina ja vähän naureskellen toimistooni, mutta ovat sitten hämmästyneet suuresti kun sporalogian avulla olen pystynyt heidän luonteenpiirteitään yleispätevästi ja summittaisesti ennustamaan. Vastaanotollani käy myös julkkiksia ja politiikan kärkinimiä, mutten tietenkään voi heitä paljastaa koska minulla on tälläinen vaitiolovelvollisuus.

      • huijari varotus

        lupasit mullen uuen akan missSuamen ja kommeen ja nympomaanin ja kapakan omistaja. ja viäl et viina ei maistus. vitut ku änkkäät että 3T spora jäi nalkkii pasilaa. en usko vittu son Horoppeihis. rahat takas ja äkkii tai tullaa poikie kans hakemaa!!!! sillo pannaa eka reisluu lekalla poik ja sitte aletaa vasta pahonpitellä jos tuahet ei muuto irtoo takas. vittu mua et ennää kuseta se o kerrasta poikki. ja vittu jos kallioon tuut on lärvi hajalla jo hakaniämes tai mistäspäin tuutki.

        toivoo yks petetty


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      85
      5422
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      45
      3608
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2975
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2191
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1956
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      294
      1793
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1606
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1461
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1376
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1333
    Aihe