Olen viimeisen päälle kyllästynyt näihin valitteluihin kun mies pettää jä jättää. Itse olisin viimeisen päälle tyytyväinen kun typerä aviomeiheni päättäisi häippästä elämästäni. Hän on vain tiellä, määrää kaikesta. Mistään en saa päättää itse. Olen jo 52-vuotias ja mielestäni tarpeeksi vanha päättämään omista sioistani, vaan ei miehni katsoo oikeudekseen määräillä. Ei onnistu aion ottaa eron. Yritää viellä uhkailla etten saa rahaa erossa, luuleeko miehet todella että se raha on kaikesta tärkein. Itselleni vapaus vain merkitsee, ei raha. Minulla onneksi työni ja ystäväni ja eläimeni. Ainoa, joka voi vähän hidastaa tahtia on pieni poikani joka on vasta 10 v. Voin hiukan vielä odottaa jos hän haluaa, mutta elän jo nyt tulevaisuudessa ja siinä vapaudessa että voin täysin tise päättää tekemisistäni. Avioliitto ei ole mikään must. ja mieletäni suurin osa suomalaista miehistä yrittää saada naiset tekemään kaikki asiat kuten he, suuret ja kauniit uroot haluavat. Totuus kuitenkin on että kun pistetään kova kovaa vastaan, niin ne suuret ja kauniit miehet ovat tosi heikoilla ja sitten täytyykin jo rueta ryyppäämään, kun ei enää pää kestä yksinäisyyttä. Ihan oikein miehille, jotka ovat niin kovia mukamas!!!
Mihin miestä tarvitaan???
tätimamm
71382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet varmaankin jo riittävän "vanha" tosiaan päättämään mitä elämällesi teet. Katsos vain kun siihen on mennyt toisen ihmisen aikaa vuosikymmeniä ja vielä lapsienkin että "kasvat" rohkeuteen tutustua itseesi jotta voit kertoa itsellesi mitä haluat ja miten käytät oman elämäsi. Kohta et tosiaan tarvitse miestä päättämään. Mutta miten kiität miestä joka on uhrannut aikansa odotaessaan että koska päätät.?
Otahuomioon että olet käyttänyt toisen elämää itsesi kasvattamiseen,,
Jos ei ole viisikymppiseksi mennessä oppinut tuntemaan itseään, niin voi vittumarallaa.
pari vuotta sitten. Toivoin, että mieheni löytäisi toisen naisen, jotta eroaminen olisi helpompaa. Näin sitten tapahtuikin. Eroprosessi alkoi reilu vuosi sitten ja voin sanoa, että kulunut vuosi on ollut elämäni raskain. Rahat ja tavarat jaoimme sovussa. Nautin elämästäni unelma-asunnossani, mutta jostain syvältä on noussut suuri suru avioliiton päättymisestä ja myöskin viha, jollaista en arvannut olevan olemassa. Kävin Fisherin erokurssin ja siitä oli todella apua. Viimeisen kuukauden aikana on alkanut helpottaa. Itsenäinen nainen olen ollut aina, mutta minut yllätti kyllä se erilaisten siteiden määrä, mikä on meidät yhdistänyt vuosikymmenien aikana...eikä niiden katkominen ole kivutonta. OLen kuullut vuoden aikana niin monta erotarinaa, että en uskalla sanoa, että ei minulle ikinä...ihmisen mieli on merkillinen.
Eroa ihmeessä, vie lapsesi mukanasi.
Anna miehellesi elämä, hän voi etsiä
uuden ja nuoren sekä kauniin naisen itselleen.
Vihjeeksi miehille, hakekaa idästä, löytyy
nuoria naisellisia päänsäryttömiä naisia.
Venäjä Viro Latvia Liettua Puola Bulkaria Romania.
Täynnä hyviä puoliso ehdokkaita.
haluat joskus mieheltä munaa. Hauskaa että 52 wee nainen huomaa että pelkän rahan voimalla ei rakkaus kestä.
Ihmeen myöhään sinulla tuli itsenäistymisen vaihe. Minulla tuo vaihe tuli ainakin kymmenen vuotta aikaisemmin.
En vaihtaisi tätä yksineläjän osaa enää parisuhteeseen. Lapset lähtivät isälleen ja kaikki asiat ovat hyvin.
Fisher-seminaaria ei tullut käytyä, mutta avioeron olen käynyt pohjamutia myöten.
Olin pari päivää tyttäreni opiskelija-asunnossa. kävin kaupungilla shoppailemassa ja vilkaisin talon katolla olevaa valotaulua. Siinä luki päivämäärä. Vasta silloin muistin, että on hääpäivämme. Ensimmäinen kerta, kun unohdin asian tyystin. Olin kuitenkin onnellinen, että aikoinaan tuli mentyä vihille. Yritin parhaani, mutta mies sairastui ja muutti pois kotoa.
Mennyt on elettyä elämää ja uusi valoisa tulevaisuus on edessä.
Sain luettua Hesarista muutaman sivun. Siellä on juttu 70-vuotiaasta leskinaisesta ex-lähiöstäni.
Jutun luettuni päätin, että ollessani eläkkeellä liityn naisen pyörittämään eläkeläiskerhoon.
Nainen kertoo ensimmäisestä joulustaan yksin.
Hän jäi hoitamaan tyttärensä koiria ulkomaanmatkan ajaksi. Ajattelen asioista melko tavalla samalla tavalla kuin tuo nainen.
Meille eronneille naisille tyrkytetään monenlaista naisen mallia. Itsenäistä ja yksin viihtyvää naista harvemmin ymmärretään ja arvostetaan. Tästä aiheesta voisi jutella loputtomiin, mutta tuskin tämä palsta on aiheeseen sopiva. Siirry jutustelmaan Soneraplazan Ellit/50 palstalle. Kirjoittelen siellä eniten.
Hyvää Joulua sinulle! Jokaisessa ratkaisussa on hyvät ja huonot puolet. Olet topakka ja tervepäinen nainen. Kyllä sinä pärjäät tässä maailmassa.
Kiitos järkevästä vastauksesta. Olen kyllä tosi onnellinen omasta kasvamisestani. Ólen ollut aika laistuvainen, mutta en enää. Rakennan omaa tulevaisuuttani unohtamattani lastani joka on se tärkein.Uskon että mieheni pitää minusta, mutta hän pitää minua ikäänkuin lapsena, jota pitää vähän ohjailla. No minullehan se ei käy ja pikkuhiljaa tulen hänen päänsä kääntämään. Vain viimeisenä keinona käytän sitä että muutan erilleen. Olen sen jo kertaalleen tehnyt 10 vuotta sitten, mutta tulin kuin tulinkin takaisin. Se lähtö virkisti silloin liittoamme ja voi virkistää vastakin. Tai sitten ei. Minulla on hirveän itsekkäitä haarstuksia, mm. ratsastus ja koirat. Pidän valtavasti eläimistä ja niiden kanssa touhuamisesta. Minulla on unelma, että voisin hankkia oman hevosen ja lisää koiria. Niin 52 vuotiaalla ämmällä, niin nythän minulla on vasta varaa moiseen hulvattomuuteen. Mutta isoin käden vääntö meillä käydään näistä minun äärettömän tyhmistä ja rahaa vievistä harrastuksistani. Siinä jää tietysti aviomies vähän toiseksi, mutta ei lapseni. Hän jonka sain 42 vuotiaana on aina oleva tärkein ja olen siitä lapsesta tosi kiitollinen. Katson tulevaisuuteen kuitenkin luottavasena ja siihen varmasti kuuluu poikani, koirat ja hevonen. Aviomies vain jos hän hyväksyy nuo eläimet. Olen kai hiukan itsekäs, mutta enkö saisi jo tässä iässä? Onnellista uutta vuotta kiakille.