Mikä tää sporttisuus-pakkomielle on niin monella ihmisellä täällä?
Tuntuu että se on joillakin (useilla) profiileilla ainoa kriteeri kumppania ajatellen.
Itse liikun kyllä ja olen ihan hyvässä kuosissa, mutta ei tule mieleen asettaa sitä silti hakukriteeriksi kumppanille.
Jokseenkin tärkeämpiäkin (tai ainakin yhtä tärkeitä) kriteerejä tulee mieleen.....
Kertokaa mulle, Te SporttiHirmut....
: )
Tuntuu että se on joillakin (useilla) profiileilla ainoa kriteeri kumppania ajatellen.
Itse liikun kyllä ja olen ihan hyvässä kuosissa, mutta ei tule mieleen asettaa sitä silti hakukriteeriksi kumppanille.
Jokseenkin tärkeämpiäkin (tai ainakin yhtä tärkeitä) kriteerejä tulee mieleen.....
Kertokaa mulle, Te SporttiHirmut....
: )
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mut ei sporttisuus ainakaan mulle (m) oo mikään kriteeri. Siis lyhyesti ja ytimekkäästi näin.
Minusta jos ihminen liikkuu ja harrastaa,kertoo aika paljon ihmisen vireystasosta.Itse en voisi kuvitella seurustelevani "sohvaperunan",lenkkimakkaraa ja kaljaa kittaavan tyypin kanssa.
terv.Äippä 44v.
tarkoitan siis että rajansa kaikella. pidän itsekin itsestään huolehtivista, liikunnallisistakin tyypeistä, mutta kun joillakin se sporttisuus-teema PURSUILEE profiilista.....
Fanaattisuus on jo liikaa!
On todella vaikea kuvitella "seurustelevansa" ihmisen kanssa, joka ei urheile ja on ns. sohvaperuna. Tietysti jossain tapauksissa vastakohdat kiehtoo, mutta itse ainakin hakeudun salilla käyvien ja muutn urheilevien seuraan.
Elin 5v suhteessa, jossa oltiin liian erillaiia harrasteiden suhteessa ja siinä se. Mies ei ymmrätänyt mikä siinä salissa kiehtoo, vaikka itse kuitenkin pelaili jotain.
Joten, jokainen omalla tyylillään.
Sama homma esim. pituuden kanssa. En koskaan vois seurustella pituiseni tai lyhyemmän miehen kanssa, vaikka miten hyvä tyyppi olisi. Ulkoinen olemus kuitenkin on kovin tärkeä.Ilman ulkoista viehätystä tuskin päästään luomaan mitään kummempaa kontaktia.
Ja nämähän on vain yhden ihmisen näkemyksiä, omakohtaisia kokemuksia.
Niin millais suus sitten pannaan, jos vaikka kävis niin, et se sun kultas kokis tapaturman siellä urheillessa? Esim. jalat sököks ja pyörätuoliin. Olis sua taatusti lyhyempi.
Mä en jaksa oikeen uskoo näihin sporttisuus juttuihin enää. En pidä itseäni mitenkään sporttisena, vaikka olen kentällä n,15h viikossa. Tuntuu et ne urheilevat ihmiset näkevät ns. pintaa syvemmälle. Nää pintaliitäjäkuntoilijat tärkeilevät.
Mut sua lainaten "Ja nämähän on vain yhden ihmisen näkemyksiä, omakohtaisia kokemuksia".
Jos itse viettää erilaisissa, ei yhden lajin, liikuntajutuissa n. 10h/vko, olisi kiva harrastaa ainakin jotain lajeista yhdessä kumppanin kanssa. Se on sitä yhdessä oloa -ei yhdessä nyhjäämistä. Suosittelen!
No,kertokaahan sit mielipiteenne kun olette olleet 16 vuotta naimisisssa urheilijan kanssa jolle perhe on jäänyt urheilun ja kaiken muun jälkeen viimeiseksi.Sitä ei kukaan tervejärkinen jaksa.Toinen ei tee muuta kuin palkkatyönsä ja urheilee.Lapset unohtuu ja kaikkein tärkein eli parisuhde.Sitten kummastellaan et miksi avioero?!Lapset eivät kysele toisen vanhemman perään yhtään.Eli sen joka urheilee.Rajansa kaikella.Herätkää.Se sohvaperuna saattaa olla paljon parempi vaihtoehto jos etsitte myös perillisille kasvattajaa!!!